Miettiikö kukaan muu, että miksi juuri sinuun on ihastuttu/haluttu kumppaniksi?

Joidenkin kanssa vain heti "klikkaa". Varmaan se on se samanlainen ajatusmaailma ja samalaiset taustat jonka takia on joskus niin helppo ja luonteva olla joidenkin kanssa. Se sitten usein johtaa ihastukseen kun tuntee "hengenheimolaisuutta".

Joku vanhempi nainen sanoi joskus minulle että ominaistuoksu on se juttu. Liittynee jotenkin feromoneihin. 

Olen vähän keskimääräistä paremman näköinen, varakas ja hyvässä asemassa työelämässä. Veikkaan että vaimoni valitsi minut, koska hän tietää että ei pysty parempaakaan saamaan.

Mietin kyllä. Olen ihan kaunis, mutta sellainen koheltaja. Monesti häpeän itseäni. Olen kylläkin myös fiksu ja hauska enkä nipota vähästä. Paljon oli menekkiä aikoinaan ja saman hyvän miehen kanssa oltu yli 20 vuotta. Mies on tosi varakas ja saisi lompsaa vilauttamalla varmasti jonkun parikymppisen mallityttösen jos haluaisi. Jospa sille ei tulisi sellainen mieleen.

Mietin joskus suhteen alussa, kun mies oli mielestäni niin täydellinen ja minä taas nuori ja epävarma. Nykyään ymmärrän, että totta kai mieheni kiinnostui kuten minäkin, välissämme oli selittämätön kemia. Mies on kertonut, että ihastui ensi näkemällä ulkonäkööni. Sitten, kun hän tutustui minuun, olin hänestä henkisestikin kiinnostava, joten paketti oli kasassa.

Sittemmin muut on kiinnostuneet ehkä siksi, koska olen viihdyttävää seuraa, ja koska minulla on seksuaalinen aura ja eheä itsetunto. 

Tämä lienee kokonaan naisten ketju? Jotenkin ymmärrän, että passiivista osapuolta askarruttaa, että miksi minä? Mitä sellaista minussa? Selittyy tai sotkeutuu entisestään, kun muistaa että naiset arvioivat kanssasiskojaan aivan eri kriteerein kuin miehet heitä tarkastelevat. Miehillä yleensä ajatukset eivät ole valtavan monimutkaisia. Tissit ja perä. Alakohtina hieman syventäen, luonne, selväjärkisyys vs. sekopäisyys, mitä muuta? No, tuossahan se tuli.

                Oon reilu ja kiva, hyväntahtoinen.

Mä mietin usein, että miksi minuun ei ihastuta. Olen hyväkäytöksinen, empaattinen ja keskusteleva mies.

Ehkä ulkonäkö sitten ei riitä, tai sarkastinen huumorintajuni tulkitaan väärin.

Kyllä mä tiedän mihin mieheni mussa rakastui ja tiedän kyllä itsekin olevani hyvä tyyppi, mutta mikä erottaa just mut kaikista muista hyvistä tyypeistä, miksi mies rakastui just muhun eikä johonkin toiseen ihan yhtä hyvään? Ja sama toisinpäin: olen kohdannut paljon paperilla aivan yhtä hyviä miehiä kuin mieheni mutta ennen häntä kukaan ei silti tuntunut miltään. Jotain mystistä siihen liittyy. 

"Mä mietin usein, että miksi minuun ei ihastuta. Olen hyväkäytöksinen, empaattinen ja keskusteleva mies."

Luultavasti se ei vain oikein välity muille. Monen ihmisen ongelma on se että he eivät oikein osaa tuoda esiin niitä parhaita puoliaan. Ollaan aina hieman varautuneita ja varovaisia.

Ihastuminen ja rakastuminen edellyttää heittäytymistä ja sitä että uskaltaa olla myös haavoittuvainen.

"Ehkä ulkonäkö sitten ei riitä, tai sarkastinen huumorintajuni tulkitaan väärin."

Tunnen muutaman sinkkumiehen joilla on sarkastinen huumorintaju ja oikeasti he onnistuvat usein loukkaamaan muita vaikka eivät sitä tarkoita. Ja siksi ovat sinkkuja vaikka muuten komeita ja ihan mukavia miehiä. Sarkasmi toimii harvoin hyvin läheisissä ihmissuhteissa.

"miksi mies rakastui just muhun eikä johonkin toiseen ihan yhtä hyvään? "

Ihan vain sattuma. Suhteen syntyyn ei riitä vain kaksi sopivaa ihmistä vaan heidän pitää kohdata oikeaan aikaan, oikealla tavalla ja olla valmiita suhteeseen juuri silloin.

Olen kuulemma kiva, reilu, älykäs, empaattinen, rento ja mun seurassa on kuulemma helppo olla.

Usein tulen kaikkien kanssa toimeen ja aistin suht positiivisen viban kanssakäynnissä. Viimeisimmän treffikumppanin kanssa tuli mieleen, että miksi suostuu näkemään minua, kun selkeästi ei juurikaan välitä. Ei ole kommentoinut mitään kivaa takaisin, vaikka olen hänen hyviä puoliaan kehunut. Ehkä se jää ikuiseksi mysteeriksi. Olisi hienoa, jos aikuisissa tapailuissa saisi palautetta mikä oli hyvää ja mikä huonoa.

En mieti. Mutta näin on kerrottu:

olen hyvännäköinen

olen hauska

olen älykäs

olen mielenkiintoinen

olen piristävä tapaus

olen hyväitsetuntoinen

olen ryhdikäs

olen reipas

olen nokkela

olen mukava

olen täysjärkinen

olen toimeentuleva

olen korkeastikoulutettu

olen hyvä keskustelija

osaan argumentoida

olen empaattinen

olen laajakatsantoinen

pidän puoleni

osaan asettaa rajat

ymmärrän monimutkaisia asioita

osaan asettua toisen asemaan

Feromonit.

Mietin tätä useinkin. En omasta mielestäni ole hyvännäköinen tai muutenkaan ihmeellinen ihmisenä. Silti tyttöystävä rakastaa mua ja haluaa olla juuri minun kanssani. Olen henkisesti varautunu siihen, että hän tulee vielä toisiin aatoksiin

M27

Kyllä olen miettinyt ja ihmettelen jatkuvasti koska ihastujia on ollut useitakin. Sen täytyy olla ulkonäkö koska muuten olen todella saamaton pska sekä huono ihminen. Ei tällainen ihminen voisi tehdä vaikutusta keneenkään jos olisin saanut ulkoisestikin heikommat lähtökohdat elämään. Rakastua minuun ei voi koska olen laiska, työtön, epärehellinen, itsekäs mutta toisaalta minulla on liian vahva empatiakyky. Eläydyn tunteisiin liian vahvasti ja viimeistään se tuhoaa mahdolliset suhteet. Olen myös erittäin kriittinen itseäni kohtaan ja sen takia itsetunto negatiivisen puolella.

Olen joskus valehdellut että teen keikkatöitä vaikka en ole vuosiin tehnyt. Harrastuksia minulla on paljon eli niistä ei ole tarvinnut valehdella, mutta epärehellisin keinoin olen monille treffeille päässyt ja se kaduttaa.

Mä lähinnä mietin miksi kukaan ei ole koskaan ihastunut/halunnut kumppaniksi. En mä mielestäni sen huonompi ole kuin muutkaan, kun arvioin itseäni suhteessa tuntemiini ihmisiini ja vaikka kadulla näkyviin pariskuntiin. Jokin kuitenkin puuttuu, joku iso asia josta mulla ei ole mitään hajua. Kaikille ei vaan sitten ole tarkoitettu paria tai lapsia tässä elämässä.

Vierailija wrote:

"miksi mies rakastui just muhun eikä johonkin toiseen ihan yhtä hyvään? "

Ihan vain sattuma. Suhteen syntyyn ei riitä vain kaksi sopivaa ihmistä vaan heidän pitää kohdata oikeaan aikaan, oikealla tavalla ja olla valmiita suhteeseen juuri silloin.

Suhde ja rakastuminen on itselleni kaksi eri asiaa. Olen ollut kyllä suhteissa useamminkin mutta rakastunut olen vain kerran. 

Vierailija wrote:

Mä mietin usein, että miksi minuun ei ihastuta. Olen hyväkäytöksinen, empaattinen ja keskusteleva mies.

Ehkä ulkonäkö sitten ei riitä, tai sarkastinen huumorintajuni tulkitaan väärin.

Olisin itse voinut kirjoittaa tämän noin 27-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen, hyvin lyhyessä ajassa eli alle vuodessa, asiat muuttuivat nopeasti. Työlästä olisi edes yrittää kovinkaan tarkasti sanoittaa mikä muuttui, mutta jonkinlainen emotionaalinen solmu sisälläni avautui (terapia auttoi) ja vastakkainen sukupuoli alkoikin ihan eri tavalla kiinnostumaan minusta. Minulle alettiin flirttailla ja annettiin huomiota. En nyt tarkoita, että halukkaita olisi valtavaa määrää ollut, mutta enemmän kuin yksi kiinnostunut oli aina osoittamassa kiinnostustaan. Tämä tietysti hiljeni sitten kun aloin seurustelemaan, mutta jatkui myöhemmin kuin erosin ensimmäisestä tyttöystävästäni.