Mitä sinulle on koulun urheilutunneilta jäänyt hampaankoloon?
Kommentit (120)
Kaikessa kilpailtiin muiden kanssa. Esim. syksyisin oli yleisurheilua, jossa juostiin kilpaa. Itse olen aina ollut hidas eli hävisin aina minua nopeammille. Nopeat pääsivät sitten edustamaan luokkaa koulun välisiin viestijuoksuihin. Eli juoksivat iästä riippuen 60 tai 100 m - ja me hitaat pääsimme tekemään urheilupäivänä jotakin "kivaa" - esim pyöräilemaan 30 km vesisateessa. Tämä oli muuten se vihonviimeinen urheilupäiväni, kun olin koulussa - äitini suostui allekirjoittamaan sairaspoissaolon urheilupäiville.
Lukion viimeisellä liikuntatunnilla saimme tehdä liikunnanopettajan kanssa sinunkaupat. Sitä ennen opettajaa teititeltiin. Arvaattekin jo varmasti, että minä en sinunkauppoja opettajan kanssa koskaan tehnyt.
Nyt aikuisena jo tykkään liikunnasta, kun saan itse tehdä sitä, mistä pidän.
Ei jäänyt mitään hampaankoloon. Kuuluin vapaa-ajalla urheilujoukkkueeseen ja siitä hyvästä sain aina vähintään ysin todistukseen. Läskeillä oli tietysti vaikeaa urheilutunneillaa
Virossa asuessa 70-luvulla minut laitettiin urheilupainotteiseen kouluun, koska se oli lähin. En ollut lainkaan urheilullinen. Joka päivä oli urheilua, joskus kaksikin tuntia päivässä. Opettaja ei jaksanut aina miettiä ohjelmaa tunneille, vaan laittoi meidät pelamaan rahvastepall-peliä, joka oli minulle kaksi tuntia silkkaa kidutusta. Joukkueeni oli minulle aina hyvin vihainen, koska toinen joukkue sai helposti pisteitä heittämällä kovaa minuun päin palloa, jota minulla oli vaikeaa saada kiinni.
Juostiin 200 m . Hiekkatie, loiva ylämäki. 14v iirc. Ei varoitettu. Kylmiltään skeidat pläägät 27.6. en juossut enää sen jälkeen 200m.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Telinevoimistelu.
Telinevoimistelua ei voi kertakaikkiaan tajuta. Mitä hemmettiä sellaisella tekee kolmekymppisenä perheenäitinä? Kuinka montaa telinevoimistelijaa ihmiset tietää? Tyttöjen liikunta on juuri tuollaistaa humpuukia josta ei saa mitään eväitä tulevaisuuteen.
Mm. kehittää tasapainoa ja vahvistaa keskivartalon lihaksia. Olisi hienoa näin aikuisena alkaa harrastaa taas telinevoimistelua, onkohan siihen olemassa kursseja 🤔
Vierailija wrote:
Pakkohiihtokilpailut, joihin oli pakko osallistua 1970 luvun DDRläisen aatteen hengessä. Tervatuilla puusuksilla ei plussakelin nuoskalumessa ja kinttupolun päälle hiihdetyssä metsäladussa päässyt mihinkään.
Oletko minä??
Ei mitään ole jäänyt hampaankoloon, liikunta oli paras aineeni, arvosana 9, silloin aikanaan.
sain jälki-istunto kun en osannut tehdä kuperikeikka
Se kun valittiin aina viimeisenä joukkueeseen.
Varmaan kaikki. En muistas, että liikuntatunneilla olisi ikinä ollut kivaa tai että olisi tehty jotakin hauskaa. Silti harrastin liikuntaa ja urheilua koulun ulkopuolella, mutta siis se koululiikunta oli karseeta. Todistuksessa aina 7.
Se että mitään ei opetettu, mutta kuningasajatuksia olivat, että kaikki tekevät kaikkea, ja kaikki mm. kuperkeikan teko arvioidaan numeroin. Näin kouluajan stressaavimmasta oppiaineesta en mitenkään voinut saada enempää kuin 7, vaikka muista oppiaineista normaaliahkeruudella sai 9 tai 10. Olisin toisaalta ottanut vaikka 5, jos sen myötä olisin saanut vaikka telinevoimistelun ja koripallon sijaan käydä lenkillä.
Vierailija wrote:
Kun pojat sai pelata pallopelejä mutta tytöillä oli yleensä pelkkää voimistelua.
Oliskin ollut pelkkää voimistelua, mutta ei. Aina joukkuepelejä tyttöjen liikunnassa. Siksi kai liikunta oli 7, ja opin vasta koulun jälkeen nauttimaan liikkumisesta, kun sai liikkua haluamallaan tavalla.
En ymmärrä millä vuosikymmenellä nämä Pojat pelasivat ja tytöt kävelivät tamburiinin tahdissa -ihmiset ovat olleet liikkatunneilla. Ainakin minun lapsuudessani 70-luvun alussa tytöt pelasivat yhtäläisesti palloa sisällä ja ulkona, oli yleisurheilua, suunnistusta, hiihtoa ja kiekkoa jne. Aivan sama ohjelma kuin pojilla vaikkei samassa liikassa oltukaan.
Se, että vaikka teki mitä, sai numeroksi tyydyttävän. Liikunnan opettajan oma tyttö oli möllötti tunnit nurkassa, ei alkanut mihinkään. Äitinsä antoi silti 10 liikunnasta...
Istumaannousut ainoina vatsalihasliikkeenä. Kamalalla tekniikalla nopeasti ylös asti. Tytöt pitäisi opettaa lapsesta asti ottamaan lantionpohan lihakset mukaan vatsalihasrutistuksiin. Parempi voisi olla opetella tekemään standing abs -liikkeitä muutenkin. Tervellisempää.
Joukkuelajit koska aina olin viimeisten joukossa valittuna.
Mutta yli kaiken ne muutamat infernaaliset kerrat kun oli tanssia. Eipä ollut mitään suosiota tyttöjen keskuudessa ja sitten kun pareja jaettiin niin joka kerta "HYYYII YÖÖK EI X! EMMÄ HALUA! HALUUKS JOKU VAIHTAA!" Siihen loppui mielenkiinto tanssimista kohtaan.
Joukkuevalinnat joissa samat jäivät aina viimeisiksi ja pakolliset hiihtokilpailut joka talvi ala-asteella. Kuinka valtava määrä lapsia noilla on traumatisoitu ja itsetunto tapettu loppuiäksi? Vielä elossa olevat vastuuopettajat ja koulupäättäjät pitäisi tuomita takautuvasti todella pitkiin ehdottomiin vankeustuomioihin noista.
Koulussa oppi inhoamaan urheilua, armeijassa liikunta oli mielekästä ja mukavaa.
Kukaan ei kertaakaan hakenut kun oli yläasteella paritanssia.
M35
Se kun ala-asteella liikunnan numero oli aina 7!!! Ja arvioija-opettaja hiihtohullu. Okei, en tykännyt hiihdosta ja en ollut siinä hirveän hyväkään, mutta kaikissa muissa liikuntalajeissa olin yleensä yksi parhaista ja minut valittiin edustamaan usein koulujen välisissä yleisurheilukilpailuissa eri lajeihin (enemmän kuin muita), mutta silti arvosana aina se saakelin 7! Ei voi mennä niin että hiihto määritti 100 % arvosanasta, koska mitään muuta syytä en keksinyt. Noh, kappas kun menin yläasteelle ja lukioon, niin johan se liikuntanumerokin pomppasi heti 9 ja 10. Tämä jäänyt kaivelemaan.