Työpaikkojen pikkujoulukausi lähestyy. Miksi jätät väliin?
Meillä olisi parin viikon päästä. Ja tiedän jo etukäteen, ketkä eivät tule paikalle. Samat henkilöt vuodesta toiseen.
Kommentit (95)
Koska pettäminen, sikailu ja ryyppääminen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Koska käyn panemassa työkaverin vaimoa sillä aikaa.
Muuten voisin käydä pikkujouluissa, ellei sitten ole keksitty että pitäisi pukeutua jonkin teeman mukaan.
Vai pitäisikö sittenkin käydä niin että puku päällä...
Aloittaja kyselee pervoja. Miksi jätät väliin... mihin ihmeen VÄLIIN?
Olen nähnyt joidenkin työkavereiden käytöksen humalassa enkä enää ota riskiä joutua heidän lähituntumaansa niissä tilanteissa. Joillain ns. johtajillakin pettää tilannetaju ja lopulta ovat niin kiusallista seuraa, ettei kukaan halua heitä silloin lähelleen.
Luultavasti vain suosikit pääsee pikkujouluihin mukaan mutta suurin syy on etten jaksa katsoa känniörveilyä.
Meillä oikeasti on hauskat pikkujoulut; Hyvää ruokaa, hauskaa ohjelmaa jne ja olen niissä yleensä käynytkin.
Tänä vuonna en ilmeisesti mene. Jotenkin ei ole vaan fiilistä ja väsyttää. Oma tytärkin tulee juuri silloin kotio käymään opiskelupaikkakunnaltaan.
Sama täälläkin eli en jaksa katsella parin ihmisen teeskentelyä ja minulla on myös kaunainen olo työyhteisössä tapahtuneista asioista. Harmi, koska nautin kyllä jouluruoasta ja suurin osa työkavereistakin on mukavia. En vain halua pahoittaa tarpeettomasti mieltäni ja pilata iltaani.
Ymmärrän ettei työpaikan pikkujoulut tai muut kissanristiäiset kiinnosta kaikkia, en ymmärrä että aikuiset ihmiset alkavat feikkaamaan sairastumisia. Itse ilmoitan suoraan jos ei kiinnosta, syyt ei muille kuulu. Ja tekin jotka aina ilmoitatte olevanne sairaita, kyllä ne työkaverinne tietää kupletin juonen. Keskenään veikkailevat mikä tekosyynä sillä kertaa, noloa aikuiselta ihmiseltä.
Meillä ei ole pikkujouluja, luojan kiitos. Jos olisi en menisi.
Ensinnäkään en ole käynyt enää 7 vuoteen juhlimassa, ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä sekoilemaan jonnekin tunkkaiseen ja täyteen ahdettuun yökerhoon ja maata seuraava päivä hirveessä jysärissä kotona.
En muutenkaan halua olla työkavereitteni kanssa missään tekemisissä vapaa-ajalla, vaikka töissä ovatkin ihan ok.
Vierailija wrote:
Ei ole pikkujoulua, ei ole jouluateriaa, ei mitään. Täytyy säästää kun Hyvinvointialue on niin miinuksella.
Säästäähän isot pomotkin?
Vierailija wrote:
Meillä ei ole pikkujouluja, luojan kiitos. Jos olisi en menisi.
Ensinnäkään en ole käynyt enää 7 vuoteen juhlimassa, ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä sekoilemaan jonnekin tunkkaiseen ja täyteen ahdettuun yökerhoon ja maata seuraava päivä hirveessä jysärissä kotona.
En muutenkaan halua olla työkavereitteni kanssa missään tekemisissä vapaa-ajalla, vaikka töissä ovatkin ihan ok.
Juuri näin. Ei vaan voi ymmärtää miten arkena töissä niin asiakeskeiset ja jäykät ihmiset joista ei ikinä uskoisi mitään on sitten yön pikkutunneilla riittävästi viinaksia kiskottuaan tanssilattialla bailaamassa niin typerän näköisenä kuin vaan voi olla ja kaikkien pitää ehdottomasti ainakin vähän juoda ja tulla mukaan. Neli-viisikymppiset insinöörimiehet örveltää parhaimmillaan jopa puku päällä ja henkilökortti kaulassa kuin olisi opiskelijariennoissa ensimmäistä kertaa elämässään.
Yleensä vähintään pari henkilöä saa joku taluttaa loppuyöstä taksiin tai epätoivoisesti herätellä jostain sohvalta mihin on sammuttu. Sitten maanantaina koko asiasta ei puhuta sanallakaan ja seuraavana vuonna taas sama juttu.
Pari kertaa tullut nähtyä ja sama kaava toista itseään, ei paljon kiinnosta mennä enää tuota katselemaan.
Yksikin paviaani riittää.