Väitän, että nuorten pahoinvointi johtuu vanhempien eroamisista

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Pitäisi olla helposti ilmaiseksi saatavilla kaikenikäisille pareille parisuhdeapua. Sellaista apua, jossa tähdättäisiin parisuhteen jatkumiseen. Kyllä moni suhde pelastuisi noin. 

Kyllä se lastenhoitoapu olisi vielä isompi asia, kun lapset ovat alle kouluikäisiä/alakouluikäisiä. Mekin yritimme pariterapiaa, mutta ei saada lastenhoitajaa sen ajaksi. Parisuhdeapua (ilmaista) on myös tarjolla kaikille sitä haluaville. Lastenhoitoapua ei. Maksullinen lastenhoitaja tulee kalliiksi ja lisäksi erityislapsen kanssa vaikea toteuttaa. 

Mutta itse pitää Suomessa selvitä, jos lapsia tekee. Onhan se palstaltakin luettavissa. Mieluummin maksetaan isompi hinta isommista ongelmista.

Vielä ollaan yhdessä, mutta ollaanko loppuelämä vaikea sanoa.

 

Olen samaa mieltä tuosta lastenhoitoavusta. Eikä pelkästään tuollaista tarvetta varten vaan jo siksikin, että vanhemmat pääsisivät joskus kahdestaan rentoutumaan. Monilla tilanne on se, että kumpikin vanhemmista käy vain omien kavereidensa kanssa toisen vanhemman ollessa sen aikaa lasten kanssa. Jos yhdessä tehdään jotain, silloin on lapsetkin mukana. Omat vanhempani kävivät aikoinaan yhdessä esimerkiksi oopperassa tai konsertissa tai ihan vaan jossain hyvässä ravintolassa illallisella. Paras kaverini asui samassa kerrostalossa meitä vastapäätä ja mun ja hänen vanhemmillaan toimi vastavuoroisesti lapsenvahtihommat. 

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä, mutta tuo ei edes koske pelkästään eroperheiden lapsia vaan ketä tahansa.

Nykyään nimittäin erot ovat niin normi, että nuoret eivät enää osaa ja uskalla haaveilla rakkaudesta sekä aikanaan avioliitosta ja omista lapsista. Niistä kuitenkin useimmat ihmiset onnensa ja merkityksellisyyden kokemuksensa ovat saaneet. Nyt nuo haaveet on tallottu mutaan ja lähes tehty naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä, että työelämäkään ei enää tuo varmuutta ja pysyvyyttä elämään. Ei ihme, jos nuorilla on vaikeaa siirtyä lapsuudesta aikuisuutta kohti!

Kuinka moni nykynuori oikeasti edes haaveilee niistä lapsista? Lapset nähdään asiana joka lähinnä estää omien haaveiden toteuttamista.

Ei haaveilla kun siitä on tehty liian mahdoton yhtälö. Tyhjiötä sitten tietysti täytetään jollakin muulla.

Mitä tyhjiötä? Miksi elämä olisi tyhjiö?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niistä olosuhteista. 

Enemmän on kyse niistä omista odotuksista. Onko ne odotukset parisuhteelle edes mitoitettu niin että ne on mahdollista täyttyä. Entä kun ne odotukset täytyy pystyykö ihminen olemaan tyytyväinen vai haaveileeko vielä enemmästä ja pettyy kun se ei olekaan enää saavutettavissa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olen eronnut kerran, vanhimman lapseni ollessa pieni. Ei ero ollut mikään helppo asia tai pikkujuttu. Ei kukaan suhteen alkaessa suunnittele eroavansa. Mutta kun elämä ei aina mene niin kuin itse haluaisi vaikka tekisi mitä.

Lapseni isä sai onnettomuuden seurauksena aivovamman, mikä muutti hänen persoonallisuutensa täysin. Hänen oli vaikea sopeutua elämään aivovamman kanssa, kuten meidän kaikkien. Hän eli pitkään kieltämisvaihetta ettei hän halunnut hyväksyä koko asiaa, mistä seurasi masennusvaihe. Hän oli pitkään työkyvytön ja tarvitsi apua monissa ihan arkisissakin asioissa, apua hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Hänestä tuli myös käytökseltään hyvin arvaamaton, hän hermostui helposti ja oli jopa väkivaltainen. Käytännössä olin yksin vastuussa sekä lastenhoidosta että arjesta, kuten myös miehen asioista.

Vuosien

no mutta jos lapsi kärsii niin silloinko se ei kärsi kun erotaan muusta syystä kuin huuman tavoittelusta ja kyllästymisestä..? Siis jos pääasia on miettiä miten lapsia ja nuoria voisi suojella henkisiä ongelmia aiheuttavilta tapahtumilta eikä miettiä kuinka jotain joka on "uskaltanut" lähteä huonoksi kokemastaan suhteesta voisi maksimaalisesti syyllistää ja näin pyrkiä hankkimaan vakuutus siltä varalta ettei itse ole oikein hyvä puoliso ja niinpä se old-ball-n-chain haluaisi lähteä..

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niistä olosuhteista. 

Enemmän on kyse niistä omista odotuksista. Onko ne odotukset parisuhteelle edes mitoitettu niin että ne on

Monelle ne odotukset ovat somen luomaa epärealisimia. Ei olla itse valmiita tekemään yhtään mitään työtä itsensä ja perheen eteen vaan odotetaan toisen tekevän kaiken ja itse ollaan vapaamatkustajana kuin fyysisesti aikuinen lapsi. Ei ihme että sellaisen suhteet ja avioliitot eivät kestä vaan hypitään suhteesta ja avioliitosta lennosta toiseen.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niistä olosuhteista. 

Enemmän on kyse niistä omista odotuksista. Onko ne odotukset

Miksi ihmiset perustaa sitten perheitä niiden kanssa joilla odotukset on epärealistiset tai ne eivät vain muuten ole edes saman suuntaisia omien toiveiden kanssa? Ei parisuhde tarvitse perustua sattumaan vaan kyllä se pitäisi perustua siihen että etsitään kumppani joka kanssa ne omat toiveet on edes mahdollista täyttää.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niistä olosuhteista. 

Enemmän on kyse niistä omista odotuksista. Onko ne odotukset

Näin minäkin ajattelin 20 vuotta elämästäni. Ja pelkäsin omaa ambivalenttia tunne-elämääni vielä 5 vuotta elämäni toisen parisuhteen alustakin: koska iskee kyllästyminen ja pilaan tämänkin. Nyt 10 vuoden jälkeen alan uskoa, että kyllä se vaihtamalla parani, eikä ongelma ollut vain siinä, etten kestä arkea tai olen liian vaativa. Kun ei natsaa niin ei natsaa.

Ystäväpiirissä on toki joku tuuliviirikin, mutta kyllä pääasiassa parisuhteissa on vähän liian kauankin sinnitelty ja yritetty.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niistä olosuhteista. 

Enemmän on ky

Tuuliviirien avioliittojen ja parisuhteiden pituus ja laatu pienenee yleensä aina uuden suhteen myötä. Kertoo heistä kaiken. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Jotkut taas näkevät eroamista pinkit lasit silmillä ja ydinperheen aina pelkkänä pahoinvoivana kulissina. Fakta kuitenkin on että ydinperhet voivat valtaosin hyvin. Sitten on toki reunaihmisiä jotka eivät siihen pysty. Sellaisten ei koskaan pidä tehdä lapsia.

Johtuuko hyvinvointi tai pahoinvointi ylipäätään perhemallista vai pikemmin siitä että toiset ihmiset eivät voi hyvin toiset taas voivat käytännössä riippumatta edes niis

Miksi parisuhteiden pitäisi olla kaikilla pitkiä?

Miksi parisuhteiden pitäisi olla kaikilla pitkiä? Tai ylipäätään miksi parisuhteiden pitäisi olla kaikilla ihmisillä samanlaisia?

Meillä on ollut ehjä perhe ja yksi lapsi. Lapsella menee omien sanojensa mukaan huonosti ja i-sanakin aina välillä vilahtelee. Laitan tämän tähän vain siksi, että sitten kun teillä on omia lapsia, tajuatte, ettei kaikista lasten ongelmista voi aina vanhempia syyttää. Ja tämä on iso ongelma, kun kuvitellaan, että ihmisiä voidaan muokata heitä "auttamalla" vaikka väkisin.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vuoroviikoin koti vaihtoon!

Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?

Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.

Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?

Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan. 

Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?

Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkostoihin, missä aikuiset kipuilee omien minäminu

Voi ei...

Me harvoin ollaan kotona viikonloppuja, aina remppautumassa mökille reppuinemme sekalaisessa kokoonpanossa tai jos ei sinne niin sitten johonkin kylään tai matkoille. Tai meille änkeää joku nukkumaan lapsen huoneeseen sohvalle, parhaat lapsen viereen sen sänkyyn.

En ole tullut edes ajatelleeksi kuinka traumatisoivaa lapselle on tällainen eestaas-rempuaminen ja vaihtelevat ihmiset ympärillä, on vaan tullut joskus mietittyä itse, ettei jaksaisi aina pakata niitä ruokia ja pyykkejä mennen tullen..

Kyllä  vanhemmat osaa sitten olla itsekkäitä, vaikkei olisi edes eronneita :(

Meillä se johtui siitä, ettei porukat tajunneet erota vaikka äidillä on pakko olla joku persoonallisuushäiriö ja terrorisoi jatkuvasti koko muuta perhettä

-epätietoisuus tulevasta

-epäyhteisöllisyys

-epäperhekeskeisyys

-some

-suorituskeskeisyys

Vierailija wrote:

Meillä on ollut ehjä perhe ja yksi lapsi. Lapsella menee omien sanojensa mukaan huonosti ja i-sanakin aina välillä vilahtelee. Laitan tämän tähän vain siksi, että sitten kun teillä on omia lapsia, tajuatte, ettei kaikista lasten ongelmista voi aina vanhempia syyttää. Ja tämä on iso ongelma, kun kuvitellaan, että ihmisiä voidaan muokata heitä "auttamalla" vaikka väkisin.

Kyllä te olette vanhempina epäonnistuneet pahasti. Meillä on useampi lapsi, eikä koskaan ole puhuttu mitään i-sanoja.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Meillä on ollut ehjä perhe ja yksi lapsi. Lapsella menee omien sanojensa mukaan huonosti ja i-sanakin aina välillä vilahtelee. Laitan tämän tähän vain siksi, että sitten kun teillä on omia lapsia, tajuatte, ettei kaikista lasten ongelmista voi aina vanhempia syyttää. Ja tämä on iso ongelma, kun kuvitellaan, että ihmisiä voidaan muokata heitä "auttamalla" vaikka väkisin.

Kyllä te olette vanhempina epäonnistuneet pahasti. Meillä on useampi lapsi, eikä koskaan ole puhuttu mitään i-sanoja.

 

Ei ne uskalla kun äiti on noin lämmin persoona. Joskus pitäis kuitenkin aikuistua ja sitten onkin nämä kauniisti kammatut, hillittykäytöksiset entiset lapset ihan hukassa kun ei kukaan vieressä linjaakaan pelkällä läsnäolollaan joka hetki millaisia heidän tulisi olla.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Yhteiskunnan varoja kuluu myös enemmän monenlaisiin tukiin, kun vanhemmat eroavat. 

 

Mitä lisätukia yhteiskunnalta olisi voinut saada, kun lasteni toisen vanhemman kanssa muutama vuosi sitten erosimme? Lapsilisät ovat pyörineet kuten ennen eroa, mutta muuten asia ei ole yhteiskunnan kuluihin vaikuttanut. Ei ole myöskään lapsilla havaittavissa mitään pahoinvointia vaan koulu kulkee hyvin ja tyytyväisenä lapset harrastavat sekä touhuava kavereidensa kanssa.

Samaa mietin et me ei kyllä nyt hoksattu hakea mitään tukea. Eikö nuo oo enemmän niitten juttuja ketkä ei käy töissä vai onko mulla mennyt joku eronneiden tuki aivan sivu suun?

Vierailija wrote:

Olen eronnut kerran, vanhimman lapseni ollessa pieni. Ei ero ollut mikään helppo asia tai pikkujuttu. Ei kukaan suhteen alkaessa suunnittele eroavansa. Mutta kun elämä ei aina mene niin kuin itse haluaisi vaikka tekisi mitä.

Lapseni isä sai onnettomuuden seurauksena aivovamman, mikä muutti hänen persoonallisuutensa täysin. Hänen oli vaikea sopeutua elämään aivovamman kanssa, kuten meidän kaikkien. Hän eli pitkään kieltämisvaihetta ettei hän halunnut hyväksyä koko asiaa, mistä seurasi masennusvaihe. Hän oli pitkään työkyvytön ja tarvitsi apua monissa ihan arkisissakin asioissa, apua hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Hänestä tuli myös käytökseltään hyvin arvaamaton, hän hermostui helposti ja oli jopa väkivaltainen. Käytännössä olin yksin vastuussa sekä lastenhoidosta että arjesta, kuten myös miehen asioista.

Vuosien aikana tilanne tasaantui sen verran että mies palasi työelämään. Silti meidän suhteessa o

Täällä oli täsmälleen sama tilanne, paitsi että se aivovamman saanut olisi halunnut erota. Oli vammastaan sekaisin ja itsetuhoinen. Riehui. 

Minulle lapsena ero olisi ollut murskaava, sillä kova huoli siitä vamman saaneesta sitten olisi ollut. Olisiko toteuttanut itsetuhon. Vaurioiduin pysyvästi jo siitä eron mahdollisuudesta. 

En todellakaan olisi ilonnut erosta. Mahtaako sinunkaan lapsesi olla iloinen erosta. 

Teit itsekkäästi, kun erosi vammaisesta. Ei hän sille mitään voinut. 

Minä väitän, että lapset ja nuoret voi vuosikymmen toisensa jälkeen paremmin, itseasiassa barometritkin tukee tätä. Sitten on se vähemmistö joka ei voi, ja se voi entistä huonommin. Harvalla kai siellä täysin ehjää taustaa on, mutta asiantuntijatkin taitaa olla ymmällään mikä kaikki aiheuttaa niin valtavan vyyhdin ongelmia joissain perheissä samalla kun toisilla menee entistä paremmin. Varmaan siellä on yhdistelmä perhesuhteita, biologiaa, päihteitä, traumoja, ei se vanhempien ero ole yleensä ongelmien syy, vaan ennemminkin yksi seurauksista..