Lue keskustelun säännöt.
Väitän, että nuorten pahoinvointi johtuu vanhempien eroamisista
26.10.2023 |
Ei päde kaikkiin, mutta nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen kyllä johtuu juurikin sekavista perhekuvioista. Vielä pahempaa on uusperheet.
Tälle asialle pitäisi tehdä jotakin.
Toinen ongelma on tänne muuttaneiden seuraavan sukupolven sopeutumattomuus. Eivät löydä paikkaansa kun kotikasvatus on kovin erilaista kuin yhteiskunta, jossa ollaan.
Kommentit (290)
Minä olen sitä mieltä, ettei yksistään vanhempien ero ole paha, mutta se uusperhesekoilu on kaiken pahan alku ja juuri. Oman kokemuksen mukaan ja mitä olen vierestä seurannut, kaikkein onnellisimpia ovat joko ydinperheessä elävät lapset tai sitten kahdessa erillisessä kodissa, joissa on vain se oma vanhempi.
En sano, ettei eronnut vanhempi saisi seurustella, mutta se seurustelu onnistuu kyllä, vaikka asuisi eri kodeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaahan sen täälläkin. Harvoin saa lukea tervepäisen naisen kommentteja, eli tällä on ollut rakastava äiti ja varsinkin rakastava isä läsnä koko elämänsä ajan.
Vuoroviikoin koti vaihtoon!
Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?
Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.
Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?
Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan.
Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?
Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkostoihin, missä aikuiset kipuilee omien minäminulleensin tarpeittensa huolehtimiseen.
Miettikää ihan omille kohdille miten rankkaa oli olla lapsi, ilman kaksien kotien ja muuttuvien bonussisarusten ja bonusvanhempienkin.
Lastensuojelutyötä ja sijoutuslastenkin kokemuksista rikastuneena toivoisin että edes yksi aikuinen lukija säästää itseään ja lapsiaan eron jälkeisestä kurimuksesta.
Lapset tehdessään ja eron tullen, lapsilleen uhratut vuodet tuottavat toivottavaa satoa: lasten hyvinvointi ja etu, vapaudet perustana hyvinvoivalle yksilölle ja kansalle.
Lasten antama kiitos aikuisena ikääntyvälle vanhemmalle on rikkauksista suurinta ja merkityksellisintä elämässä.
Kokemuksesta tämäkin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Olen eronnut kerran, vanhimman lapseni ollessa pieni. Ei ero ollut mikään helppo asia tai pikkujuttu. Ei kukaan suhteen alkaessa suunnittele eroavansa. Mutta kun elämä ei aina mene niin kuin itse haluaisi vaikka tekisi mitä.
Lapseni isä sai onnettomuuden seurauksena aivovamman, mikä muutti hänen persoonallisuutensa täysin. Hänen oli vaikea sopeutua elämään aivovamman kanssa, kuten meidän kaikkien. Hän eli pitkään kieltämisvaihetta ettei hän halunnut hyväksyä koko asiaa, mistä seurasi masennusvaihe. Hän oli pitkään työkyvytön ja tarvitsi apua monissa ihan arkisissakin asioissa, apua hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Hänestä tuli myös käytökseltään hyvin arvaamaton, hän hermostui helposti ja oli jopa väkivaltainen. Käytännössä olin yksin vastuussa sekä lastenhoidosta että arjesta, kuten myös miehen asioista.
Vuosien
Lainaukset ei taas vaihteeksi toimi, mutta vastaus sille joka sanoi ettei täällä kritisoida niitä jotka eronneet puolisosta, joka ei halunnut tehdä mitään parisuhteen eteen.
Eipä näissä kritiikeissä mitään erotella, vaan kerrotaan kuinka erovanhempana olet pahin ihminen koko universumissa ja pilannut koko lasten elämän.
Ja omassa tapauksessa btw minä en ollut eron alullepanija, vaan mies löytäessään viimeinkin oikean rakkauden. Rakkaus tosin näytti loppuvan jo alkumetreille, mutta ero jäi voimaan.
Vierailija wrote:
Kierre vain pahenee, kun isovanhemmatkin ovat toisella kierroksella.
Eli ei edes yhdessä olevien isovanhempien luo pääse vierailulle. (Kenelläkään nyt isovanhemmat on elossa vielä.)
Meillä uusperheitä useammassa sukupolvessa. Esim yhdellä isovanhemmistani ikäisiäni lapsia toiselta kierrokselta. Eipä ollut hänellä tai kellään muulla oikein aikaa minulle lapsena. Joka paikassa olevat vieraat ihmiset ovat muuten aika iso stressitekijä jo itsessään, muut ongelmat vielä siihen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kierre vain pahenee, kun isovanhemmatkin ovat toisella kierroksella.
Eli ei edes yhdessä olevien isovanhempien luo pääse vierailulle. (Kenelläkään nyt isovanhemmat on elossa vielä.)
Meillä uusperheitä useammassa sukupolvessa. Esim yhdellä isovanhemmistani ikäisiäni lapsia toiselta kierrokselta. Eipä ollut hänellä tai kellään muulla oikein aikaa minulle lapsena. Joka paikassa olevat vieraat ihmiset ovat muuten aika iso stressitekijä jo itsessään, muut ongelmat vielä siihen päälle.
Niin no, mitenkäs me joilla isovanhempia ei koskaan ollutkaan, siis menehtyneet jo ennen lapsenlapsen syntymää?
Ja muuten, jos on kuvioissa äiti- ja/tai isäpuoli, niin eihän tämä ole ikuisesti "vieras ihminen". Omat vanhempani löysivät uudet puolisot jo pian eron jälkeen, ja näiden kanssa sitten vuoskymmenet elelilivät.
Minkä siinä teet, kun puoliso vaan päättää erota ja lähteä? Siinä ei auta mikään moralisointi tai pariterapian ehdottaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ero itsessään,mutta perheolot yleensä.Ei ihan hyvinvoiva lapsi ole ydinperheessäkään,jossa vanhemmat riitelee,lyö tms...
Vierailija wrote:
Mun tyttärellä on murroiässä tullut ahdistusta ja henkistä pahoinvointia. Meillä on kuitenkin ihan perusyhdinperhe: ei väkivaltaa, ei päihteitä, ei pahoja riitoja tai muuta sellaista, josta suoraan voisi johtaa syyn ahdistukseen. Esikoinen, poika, ei ole sen suuremmin ahdistunut ja hänellä pahin murrosikä meni ohi sillä, että hän oli noin vuoden ajan sangen pahantuulinen ja inhosi koulua. Tyttärellä on vaikeampaa ja mä luulen, että somella (jonka käyttöä on kyllä hänen kohdallaan aina rajoitettu), ulkonäköpaineilla ja yleisesti sillä, miten me aikuiset maailmasta ja tapahtumista puhutaan, on tähän iso vaikutus.
En jaksa näitä denialisteja.
Kyllä lapsen pahoinvoinnin ja myöhemminkin puhkeavien mielenterveysongelmien syy on aina vanhemmissa. Tajusin vasta terapiassa, että masennukseni syy ei ollut autismi (sekin diagnoosi löytyy) vaan vanhemmat, jotka oikeasti vihasivat minua. Tuli mm. kommentteja painosta, joka oli verhottu huoleen terveydentilasta. Sairastuin lopulta ahmimishäiriöön. Tuli myös sellaistakin kommenttia, että mun pitäisi muuttaa pukeutumistapaa ym. koska olin liian nörtin näköinen. Lopulta asloin pukeutua mustiin säkkeihin ja äiti katkaisi sen takia välit.
Olet lellinyt poikaasi, siksi tyttäresi on masentunut. Esim. tuo, että poika inhosi koulua. Et varmasti sallisi tytöltäsi vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Minkä siinä teet, kun puoliso vaan päättää erota ja lähteä? Siinä ei auta mikään moralisointi tai pariterapian ehdottaminen.
Kyllä lapset selviävät kunhan jätetään ne uusperhehommat pois.
Vierailija wrote:
Minkä siinä teet, kun puoliso vaan päättää erota ja lähteä? Siinä ei auta mikään moralisointi tai pariterapian ehdottaminen.
Tämä. Ja ihan liikaa olen näin eroäitinä lukenut kommentteja, miten eron vireillelaittava äiti on itsekäs p.... joka laittaa oman onnensa perheen edelle. Mutta jos äiti onkin se josta erotaan, niin on ollut niin kamala vaimo, ettei miesparalla ole kertakaikkiaan ollut muuta mahdollisuutta kuin erota.
Että joo. Ihmetteleekö joku vielä, miksei perheitä enää juuri perusteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se niin on, että vanhempien ero on lapsen/nuoren elämässä todennäköisesti suurin kriisi tai jopa trauma. En todellakaan sano, että jonkun ei pitäisi erota tai pitäisi pysyä yhdessä hammasta kiristellen. Mutta myönnän olevani kauhistunut siitä, miten kepeästi eroihin nykyisin suhtaudutaan. On hyvä tiedostaa, että ero voi aiheuttaa lapselle mittaviakin mielenterveyshaasteita. Tällöin niihin voi varautua ja pyrkiä luomaan elämän mahdollisimman turvalliseksi erosta huolimatta.
Miettisin myös, että onko pakki erota juuri nyt, jos syy on esim. suhteen muuttuminen epäromanttiseksi kämppissuhteeksi. Voisiko silloin pysyä yhdessä vielä sen aikaa, kun lapset asuvat kotona?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minkä siinä teet, kun puoliso vaan päättää erota ja lähteä? Siinä ei auta mikään moralisointi tai pariterapian ehdottaminen.
Kyllä lapset selviävät kunhan jätetään ne uusperhehommat pois.
No juurihan tässä on sivutolkulla kerrottu, että kaikki on pilalla kun vanhemmat eronneet. Nytkö sitten se kaikki meneekin pilalle vasta jos alkaa uusperhe-elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erokuvioissa on paljon muuttujia. Ilmeisin on tietysti se, saadaanko eroamalla pelastettua asialliset keskusteluvälit, vai joutuuko lapset kulkemaan välikappaleena. Toisena se, että molempien vanhemmuus säilyy, mutta samalla pitäisi kotien olla aika läähekkäin, että lapsella koko ajan mahdollisuus kulkea jos esim tarvitsee hakea jotain ja että kaveripiirit on entiset.
Viimeinen on sitten se x-factor, mahdollisen uusperheen persoonat. Meillä ei ole eikä tule, sillä niin minä itse kuin yksi lapseni ja kumppanin lapsi ollaan melko introvertteja. Olisi todella kuluttavaa olla kotonakin aina "seurassa", vaikka kaikki toisistamme tykätäänkin (nyt) niin ei se sama ole kuin omien joukossa olla. Nämä introvertimmat lapset olisivat todennäköisesti myös mustasukkaisia huomiosta, joten helpompi asua erillään.
Toisaalta puolisoni ja kaksi muuta lastani todennäköisesti viihtyisivät mainiosti uusperheessäkin, kun on enemmän ihmisiä ja menoa. Eli vaikka lähtökohtaisesti en hinkuaisi uusperheeseen, paljon riippuu ketä siihen kuuluu, millä nopeudella edetään, mitä muita asioita kenties samalla muuttuu, jne. Joillakin voi toimia.
Mun lapset eivät voi ainakaan vielä liian huonosti, mutta valitettavasti uskon, että siihen ollaan liukumassa. Ollaan erottu, lasteni isä hakkui minua eron jälkeen pari vuotta, uhkaili jne. Sitten löysi uuden naisen ja samantien yhteen ja naisen 1v ja 2v lapset sinne mukaan. Näin sitä kasvatetaan tervepäisiä lapsia. Itse päätin, että uusperheilyyn en lähde. Mutta en minäkään mikään hyvä ihminen ole.
Välillä tuntuu että nykyajan ihmiset ei kestä mitään. Omaan pahoinvointiin on aina löydettävä syyllinen jostain muualta kuin itsestä ja omista asenteista.
Vierailija wrote:
Välillä tuntuu että nykyajan ihmiset ei kestä mitään. Omaan pahoinvointiin on aina löydettävä syyllinen jostain muualta kuin itsestä ja omista asenteista.
Tämä. Ei kestetä sitä normaalia tylsää parisuhde-elämää, vaan koko ajan etsitään sitä alkuhuumaa. Lapsiparat saavat vain repalehtaa mukana.
Samaa mieltä. Pelkkä ero ei ehkä ole vielä pahin riski, mutta uusperhekuviot, vanhempien ja isovanhempien vaihtuvat kumppanit. Väkivalta ja päihteet ovat todella hyviä syitä erota. Mutta jos jokainen suomalainen ero johtuu näistä syistä, niin olemme niin sairas kansa, että lisääntyminen täytyy tehdä luvanvaraiseksi. Aikuisuus on todella kateissa. Nuoren hyvinvointi ei lisäänny sillä, että vanhemmalla on uusi kumppani ja taas häröillään kaikki uusiksi vaaleanpunaiset lasit silmillä kunnes taas iskee arki ja kaikki aloitetaan alusta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Välillä tuntuu että nykyajan ihmiset ei kestä mitään. Omaan pahoinvointiin on aina löydettävä syyllinen jostain muualta kuin itsestä ja omista asenteista.
Tämä. Ei kestetä sitä normaalia tylsää parisuhde-elämää, vaan koko ajan etsitään sitä alkuhuumaa. Lapsiparat saavat vain repalehtaa mukana.
En ajattele että se olisi vaan alkuhuuman etsimistä vaan ylipäätään sitä että asiat on vähän liiankin hyvin on aikaa tavoitella yhä enemmän ja enemmän nykytilaan ei voida olla tyytyväisiä. Ja tuo koskee ihan kaiken ikäisiä niin lapsia kuin vanhempia. Tyytymättömyydestä ei koskaan synny hyvinvointia.
Silti mikään ei koskaan muutu, ei ainakaan pelkillä puheille.