Väitän, että nuorten pahoinvointi johtuu vanhempien eroamisista

Negatiivisuus kaikkia asioita kohtaan on suomalaisille aika ominaista. Eikä se negatiivisuud koskaan synnytä mitään hyvää.

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Vierailija wrote:

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Aloituksella tuskin edes halutaan etsiä ratkaisuja pahoinvoinnin syihin. Pikemmin se oma pahoinvointi halutaan purkaa muihin. Eikä se mikään poikkeuksellinen ilmiö nykyyhteiskunnassamme ole.

Vierailija wrote:

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Se kriitiikki kohdistuu juuri niihin jotka vain haluavat sitä huumaa ja avoimia suhteita. Ovat pahimmillaan valheellisia jopa niin pitkällä että menevät lehtiin antamaan haastatteluja että eivät halua aiheuttaa erolla haittaa lapsille ja kuinka ollakaan myöhemmin eroavat vaihtaen lennosta uuteen juuri se uuden huuman vuoksi.

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Se kriitiikki kohdistuu juuri niihin jotka vain haluavat sitä huumaa ja avoimia suhteita. Ovat pahimmillaan valheellisia jopa niin pitkällä että menevät lehtiin antamaan haastatteluja että eivät halua

Mitä hyötyä kritiikistä on ja kenelle?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Se kriitiikki kohdistuu juuri niihin jotka vain haluavat sitä huumaa ja avoimia suhteita. Ovat pahimmillaan valheellisia jopa niin pitkällä että menevät lehtiin antamaan haastatteluja että eivät halua

Onko tätä aloituksessa eritelty mitenkään.

Ei.

Enemmänkin tulee tunne, että erovanhemman halutaan kuvitella olevan juuri tuollainen. Tulee mieleen, että onko jokin itsesuojelumekanismi, jolla vakuutellaan itselleen etten Minä tule koskaan tuossa tilanteessa olemaan. 

Vierailija wrote:

Vuoroviikoin koti vaihtoon!

Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?

Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.

Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?

Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan. 

Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?

Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkostoihin, missä aikuiset kipuilee omien minäminulleensin tarpeittensa huolehtimiseen. 

Just tämä. Lapsilta vaaditaan enemmän kuin aikuiselta.

Erota voi ja kahtakin kotia vaan tämä uusbonus bonuksen perään...

Ei kenenkään mieli kestä saati jaksa. 

Vierailija wrote:

Tosiaan, aloituksessa se ydinperhe-elämä tunnutaan näkevän hyvinkin pinkit lasit silmillä. Aloitus on myös jo itsessään asenteellinen, halutaan jostain kumman syystä mustavalkoisesti ajatella että eronneet vanhemmat paha, ydinperhe hyvä. Miksi?

Yleensä se kritiikki syntyy siitä että omaan tilanteeseen ollaan tyytymättömiä. Ajatellaan että jos tilanne olisi ollut toinen en olisi nyt ongelmissa. Se voi jossain tilanteissa olla tottakin mutta ei se kritiikki silti auta ketään siinä että itse voisi paremmin.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vuoroviikoin koti vaihtoon!

Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?

Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.

Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?

Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan. 

Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?

Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkostoihin, missä aikuiset kipuilee omien minäminu

Eli mitä siis tarkalleen nyt ehdotat ratkaisuksi? Ja mietin vastaustasi kohdennettuna nyt meille, jotka emme eropäätöstä tehneet.

Eli mielestäsi lastemme elämä on nyt erosta pilalla. Joten mitä nyt ehdotat tilanteen ratkaisuksi?

Vierailija wrote:

Pitäisi olla helposti ilmaiseksi saatavilla kaikenikäisille pareille parisuhdeapua. Sellaista apua, jossa tähdättäisiin parisuhteen jatkumiseen. Kyllä moni suhde pelastuisi noin. 

Kyllä se lastenhoitoapu olisi vielä isompi asia, kun lapset ovat alle kouluikäisiä/alakouluikäisiä. Mekin yritimme pariterapiaa, mutta ei saada lastenhoitajaa sen ajaksi. Parisuhdeapua (ilmaista) on myös tarjolla kaikille sitä haluaville. Lastenhoitoapua ei. Maksullinen lastenhoitaja tulee kalliiksi ja lisäksi erityislapsen kanssa vaikea toteuttaa. 

Mutta itse pitää Suomessa selvitä, jos lapsia tekee. Onhan se palstaltakin luettavissa. Mieluummin maksetaan isompi hinta isommista ongelmista.

Vielä ollaan yhdessä, mutta ollaanko loppuelämä vaikea sanoa.

Kyllä, mutta tuo ei edes koske pelkästään eroperheiden lapsia vaan ketä tahansa.

Nykyään nimittäin erot ovat niin normi, että nuoret eivät enää osaa ja uskalla haaveilla rakkaudesta sekä aikanaan avioliitosta ja omista lapsista. Niistä kuitenkin useimmat ihmiset onnensa ja merkityksellisyyden kokemuksensa ovat saaneet. Nyt nuo haaveet on tallottu mutaan ja lähes tehty naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä, että työelämäkään ei enää tuo varmuutta ja pysyvyyttä elämään. Ei ihme, jos nuorilla on vaikeaa siirtyä lapsuudesta aikuisuutta kohti!

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jotenkin tästä ketjusta huokuu, ettei aihetta ole ajateltu ihan loppuun.

Ensin haukutaan eronneet, kuinka lasten elämä on nyt pilalla. Joku kertoo tulleensa jätetyksi, niin "No siis kyllä lapset selviää erosta, kunhan et uusperhettä perusta!".

Joku taas kertoo miehen kohdalleen kurjasti, niin "No siis eihän tässä sellaisesta syistä eronneita kritisoitu!"

Tuntuu, että kritisoijilla on nyt jokin outo mielikuva, miten onnellinen ja idyllinen perhe-elämä rikotaan, koska halutaan deittailemaan ja vastaavaa. Tuleeko edes mieleen, että syinä voisi olla jotain vähän painavampaa? Ja tässä ohessa kivasti syyllistätte myös ne, jotka eivät eropäätöstä tehneet.

Se kriitiikki kohdistuu juuri niihin jotka vain haluavat sitä huumaa ja avoimia suhteita. Ovat pahimmillaan valheellisia jopa niin pitkällä että menevät lehtiin antamaan haastatteluja että eivät halua

Jännä kun tunnen useamman eronneen, enkä yhtään kuvaamasi tyylistä ihmistä. Elätkö ihan lööppien varassa?

Vierailija wrote:

Kyllä, mutta tuo ei edes koske pelkästään eroperheiden lapsia vaan ketä tahansa.

Nykyään nimittäin erot ovat niin normi, että nuoret eivät enää osaa ja uskalla haaveilla rakkaudesta sekä aikanaan avioliitosta ja omista lapsista. Niistä kuitenkin useimmat ihmiset onnensa ja merkityksellisyyden kokemuksensa ovat saaneet. Nyt nuo haaveet on tallottu mutaan ja lähes tehty naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä, että työelämäkään ei enää tuo varmuutta ja pysyvyyttä elämään. Ei ihme, jos nuorilla on vaikeaa siirtyä lapsuudesta aikuisuutta kohti!

Kuinka moni nykynuori oikeasti edes haaveilee niistä lapsista? Lapset nähdään asiana joka lähinnä estää omien haaveiden toteuttamista.

Vierailija wrote:

En jaksa näitä denialisteja.

Kyllä lapsen pahoinvoinnin ja myöhemminkin puhkeavien mielenterveysongelmien syy on aina vanhemmissa. Tajusin vasta terapiassa, että masennukseni syy ei ollut autismi (sekin diagnoosi löytyy) vaan vanhemmat

 

Mulla on tyttäreni kanssa sen verran hyvä keskusteluyhteys, että mä epäilen sitä, että syy olisi vain minussa: puhumme paljon siitä, miltä hänestä tuntuu ja mitkä asiat häiritsevät. Saan kyllä suoraan palautetta, mikäli sanomiseni tai tekemiseni ovat sellaisia, että ne häntä vaivaavat. Samoin saan palautetta siitä, kun tytär kokee että minusta on hänelle apua. Tiedostan myös, että jokainen vanhempi hyvistä aikomuksistaan huolimatta joskus sanoo tai tekee asioita, jotka loukkaavat. Läheisissä ihmissuhteissa näin väistämättä välillä käy. Minulta ei vanhemmat ole pahemmin anteeksi pyytäneet, enkä kyllä ikinä edes uskaltanut sanoa, jos he sanoivat tai tekivät jotakin, jonka koin epäreiluksi tai loukkaavaksi. Omani onneksi osaavat sanoa ja minulla on sen verran itsereflektointikykyä, että parhaani mukaan otan neuvoista vaarin. Olen takuulla kuitenkin sanonut ja tehnyt joskus asioita, joista on lapselle jäänyt negatiivinen muistijälki. 

Tyttäreni on saanut mun puolelta kasvaa vapaana ulkonäköpaineista ja olen esim. antanut hänen aina päättää itse pukeutumisestaan ja hiustyylistään (ainoastaan värjäämisen olen kieltänyt, hiusvärit ovat sen verran pahaa myrkkyä kasvavalle lapselle). Tytär on ollut omalaatuinen pukeutuja, mutta viime aikoina tyyli on muuttunut tavallisemmaksi. Syyksi kävi ilmi se, että hän ei enää uskalla pukeutua miten haluaa, koska pelkää koulussa muiden kommentoivan tyyliään. Häntä siis ahdistaa ristiriita sen välillä, mitä hän haluaa ja mitä olettaa ympäristön haluavan. Muutenkin tuntuu, että suurin osa paineista tulee siitä, että tytär kokee että on olemassa muotti, johon hänen tulisi sopia ja johon hän tuntee olevansa vähän liian äänekäs, näkyvä ja erilainen. Mun ei auta kuin kannustaa lasta olemaan oma itsensä ja lohduttaa, että ajan myötä, kun aivot kypsyvät, niin olo helpottuu. Toisaalta mä ymmärrän myös sen, että omana itsenään oleminen voi ahdistaa, jos tuntuu että on kävelevä huutomerkki ja jos mutsi vaan hokee, että olet vaan oma ittes, niin siitäkin voi lapselle tulla paineita; ympäristö odottaa jotain ja äiti toista. Koetan parhaani mukaan tasapainotella tässä. 

Välillä poika kyllä syyttää minua tyttären suosimisesta. Yleensä syy on se, että vanhemmalta lapselta vaaditaan hieman enemmän panostusta kotitöihin ja suuremman vastuun ottamista esim. koulutyöstä :D 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vuoroviikoin koti vaihtoon!

Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?

Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.

Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?

Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan. 

Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?

Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkostoihin, missä aikuiset kipuilee omien minäminu

Jotka alapeukuttivat niin perustelut kiitos?!

Aikuisten oikeasti keskustellaan.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä, mutta tuo ei edes koske pelkästään eroperheiden lapsia vaan ketä tahansa.

Nykyään nimittäin erot ovat niin normi, että nuoret eivät enää osaa ja uskalla haaveilla rakkaudesta sekä aikanaan avioliitosta ja omista lapsista. Niistä kuitenkin useimmat ihmiset onnensa ja merkityksellisyyden kokemuksensa ovat saaneet. Nyt nuo haaveet on tallottu mutaan ja lähes tehty naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä, että työelämäkään ei enää tuo varmuutta ja pysyvyyttä elämään. Ei ihme, jos nuorilla on vaikeaa siirtyä lapsuudesta aikuisuutta kohti!

Kuinka moni nykynuori oikeasti edes haaveilee niistä lapsista? Lapset nähdään asiana joka lähinnä estää omien haaveiden toteuttamista.

Ei haaveilla kun siitä on tehty liian mahdoton yhtälö. Tyhjiötä sitten tietysti täytetään jollakin muulla.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vuoroviikoin koti vaihtoon!

Moniko aikuinenkaan jaksaisi systeemiä, missä vuoroviikoin siirryt toiseen kotiin ja pahimmillaan lapsiluku tuplaantuu?

Tämä yksinkertainen syy vaietaan väkisin, sillä silloinhan aikuisten "oikeus omaan elämään ja tarpeisiin " joutuu vähintään kyseenalaiseksi.

Milloin oikeus vapauteen aikuiseksi itseään kutsuvalla muuttuu velvollisuudeksi?

Lasten vapaus varastetaan aikuisten itsekkäällä vapaudenhalulla, joka heittää lapsen pesuveden mukana surutta viemäriin kun aikuisilla on niin kiire kehittää itseään ja seksuaalisuuden tarpeitaan, oikeuksiaan. 

Miten lapsi, jolle sälytetään vapauden sijasta velvollisuus vanhempiensa tarpeiden ja onnellisuuden ylläpitämiseen voikaan kasvaa täysipäiseksi?

Energia menee joka toinen viikko siirtyessä toiseen kotiin ja ihmissuhdeverkos

Mitäköhän ehdotan? 

Kerroin hyvin suoraan ja suomeksi millaisia havaintoja tehnyt elämäni, siviili-ja työelämän aikana.

Ehdotan että eron jälkeen keskitytään lapsiin, heidän tarpeet ja oikeus turvalliseen elämään on tärkeämpi kuin aikuisten omat edut ja halut.

Aikuisen, joka vie omat etunsa lasten oikeuksien edelle on keskenkasvuinen, narsistisesti käyttäytyvät ja  kehitystasolle jämähtänyt minäitseminulleensin-murrosikäinen.

Lapset kasvaa nopeasti ja suhteita voi hoidella ilman yhteenmuuttoja ja virityksiä, mitkä syö jokaista kokijaa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä, mutta tuo ei edes koske pelkästään eroperheiden lapsia vaan ketä tahansa.

Nykyään nimittäin erot ovat niin normi, että nuoret eivät enää osaa ja uskalla haaveilla rakkaudesta sekä aikanaan avioliitosta ja omista lapsista. Niistä kuitenkin useimmat ihmiset onnensa ja merkityksellisyyden kokemuksensa ovat saaneet. Nyt nuo haaveet on tallottu mutaan ja lähes tehty naurunalaiseksi. Lisätään tähän vielä, että työelämäkään ei enää tuo varmuutta ja pysyvyyttä elämään. Ei ihme, jos nuorilla on vaikeaa siirtyä lapsuudesta aikuisuutta kohti!

Kuinka moni nykynuori oikeasti edes haaveilee niistä lapsista? Lapset nähdään asiana joka lähinnä estää omien haaveiden toteuttamista.

Johtuu siitä että some luo mielikuvaa että hyvä suhde on aina kertakäyttöinen vain alkuhuuman ajaksi. Siksi ihmiset eivät uskalla luottaa kehenkään niin paljon että lapsia alkaisivat hankkimaan.

Vierailija wrote:

Samaa mieltä. Pelkkä ero ei ehkä ole vielä pahin riski, mutta uusperhekuviot, vanhempien ja isovanhempien vaihtuvat kumppanit. Väkivalta ja päihteet ovat todella hyviä syitä erota. Mutta jos jokainen suomalainen ero johtuu näistä syistä, niin olemme niin sairas kansa, että lisääntyminen täytyy tehdä luvanvaraiseksi. Aikuisuus on todella kateissa. Nuoren hyvinvointi ei lisäänny sillä, että vanhemmalla on uusi kumppani ja taas häröillään kaikki uusiksi vaaleanpunaiset lasit silmillä kunnes taas iskee arki ja kaikki aloitetaan alusta.

Juuri näin. He jotka kieltävät totuuden...Voi heitä...ja lapset maksaa kovan hinnan...

Elämä on oikeastaan aika helppoa, paitsi jos sen tieten tahtoen tekee monimutkaista ja vaikeaa. Siinä on valinnan vapautta kerrassaan.