Olen nelikymppinen ja koen että elämä alkaa olla ohi

No jaa, nelikymppisellä naisella on nykyisin kymmenen vuotias, alakoulua käyvä tyttö tai poika.

Tau molemmat.

Kyllä siinä haastetta niin äidille kuin isällekin, kasvattaa tuo pieni koululanen, kunnolliseksi, fiksuksi nuoreksi ja aikuiseksi.

Tjoo, on sitä väistämättä alkanut perheettömänä miettimään näitä elämän suuria kysymyksiä kuten että mitä järkeä tässä oikein on. Edessä ei näy oikein muuta kuin oma rapistuminen ja vanhemmatkin näyttää luumuuntuvan ihan silmissä ja pian ovat poissa hekin.

Voi että, mä olen viisikymppinen, ja odotan jo innolla eläkkeelle pääsemistä, koska siitä se elämä vasta alkaa. Mun vanhemmatkin on kokeneet, että eläkkeellä olo on ollut ehdottomasti paras vaihe elämässä. Vieläkin, 80-vuotiaina, nauttivat täysillä elämästään. Kunhan vaan terveyttä riittäisi, niin mä uskon että munkin parhaat vuodet on vasta tulossa.

Mä täytän 49v ja kyllä mun elämässä on kaikkea ihanaa ja paljon vielä kokematta. Tällä hetkellä mietin kahdesta eri työstä, kumman otan vastaan. Mulla on 2v kestänyt ihana suhde ja ollaan puhuttu naimisiin menosta ja ulkomailta talon ostamisesta. On perhe, ystäviä, harrastuksia, vaikka mitä ihanaa. Elämää on niin kauan kuin henki pihisee

Elämä ei lopu koskaan. Tämän fyysisen elämän jälkeen se jatkuu katoamattomassa muodossa, joten paras ruveta hankkimaan parempaa elämänasennetta.

Jos sattuu päätymään huonompaan iankaikkisuusvaihtoehtoon, silloin on vitsit todella lopussa, koska siinä tapauksessa elämän ankeus jatkuu iankaiken.

Seuraa siis minua, sanoi Jeesus.

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä onnellisempi yleensä on.

Jos vaan on tyytyväinen elämäänsä, kokee, että kaikki on mitä tarvitsee eli rahaakin tarpeeksi, ei tarkoita, että olisi yksinkertainen ihminen ja on muutenkin peruspositiivinen luonne. Mutta on sellaisiakin ihmisiä, että mikään määrä tavaraa tai vaikka saisi mitä, ei riitä tekemään onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta siinä kai se, että ahneus kasvaa syödessä.

Useimmiten asiat ovat nelikymppisenä paremmin kuin parikymppisenä, mutta nelikymppisenä on vain tullut ymmärrystä. Aivot ovat täysin kehittyneet, ja siitä varmaan tulee se tunne, että kaikki on ohi. Nuorempana sitä on vielä kovin paljon ymmärtämättömämpi, ja ehkä siksi asiat tuntuvat niin kiehtovilta ja jännittäviltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä onnellisempi yleensä on.

 

Jos vaan on tyytyväinen elämäänsä, kokee, että kaikki on mitä tarvitsee eli rahaakin tarpeeksi, ei tarkoita, että olisi yksinkertainen ihminen ja on muutenkin peruspositiivinen luonne. Mutta on sellaisiakin ihmisiä, että mikään määrä tavaraa tai vaikka saisi mitä, ei riitä tekemään onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta siinä kai se, että ahneus kasvaa syödessä.

 

Minun mielestäni taas perusnegatiiviset ihmiset oivaltavat käytännön tasolla paremmin realiteetin kun taas peruspositiiviset on tavallaan vähän sellaisia lapsekkaita sormet korvissa lallallaa-tyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä onnellisempi yleensä on.

 

Jos vaan on tyytyväinen elämäänsä, kokee, että kaikki on mitä tarvitsee eli rahaakin tarpeeksi, ei tarkoita, että olisi yksinkertainen ihminen ja on muutenkin peruspositiivinen luonne. Mutta on sellaisiakin ihmisiä, että mikään määrä tavaraa tai vaikka saisi mitä, ei riitä tekemään onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta siinä kai se, että ahneus kasvaa syödessä.

 

Minun mielestäni taas perusnegatiiviset ihmiset oivaltavat käytännön tasolla paremmin realiteetin kun taas peruspositiiviset on tavallaan vähän sellaisia lapsekkaita sormet korvissa lallallaa-tyyppejä.

Olen peruspositiivinen tyyppi, mutta en todellakaan sormet korvissa lallallaa-tyyppi :) uskallan katsoa totuutta silmiin,  olen realisti, en mikään vaaleanpunaisissa laseissa kulkeva

Mä olen 45 v. nainen. Opiskelen, harrastan vaikka mitä, käyn konserteissa ja teatterissa, matkustelen (myös yksin), tapaan ystäviä, käyn välillä myös laulamassa karaokea. Ihanaa, kun voi tehdä mitä haluaa ja koska haluaa. Voi katsoa peiliin, jos lakkaa nelikymppisenä elämästä. 

Hengellinen elämä kannattaa aloittaa viimeistään nelikymppisenä, sanoi joku suuri hahmo, ehkä Jung.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä onnellisempi yleensä on.

 

Jos vaan on tyytyväinen elämäänsä, kokee, että kaikki on mitä tarvitsee eli rahaakin tarpeeksi, ei tarkoita, että olisi yksinkertainen ihminen ja on muutenkin peruspositiivinen luonne. Mutta on sellaisiakin ihmisiä, että mikään määrä tavaraa tai vaikka saisi mitä, ei riitä tekemään onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta siinä kai se, että ahneus kasvaa syödessä.

 

Minun mielestäni taas perusnegatiiviset ihmiset oivaltavat käytännön tasolla paremmin realiteetin kun taas peruspositiiviset on tavallaan vähän sellaisia lapsekkaita sormet korvissa lallallaa-tyyppejä.

 

Olen peruspositiivinen tyyppi, mutta en todellakaan sor

Mutta negatiiviseen tyyppiin verrattuna ajattelen aina ikävien asioiden/vaikeuksien keskellä että kyllä tästä selvitään, mutta se on jo elämän kokemustakin uskoa,että elämä kantaa...en jää murehtimaan pitkäksi aikaa vaan keksin vaikka jotain positiivista ja piristävää mieltä piristämään...tai jos negatiivinen ihminen sanoo, että ei se kannata, niin positiivisena ihmisenä jos jotain haluan, en osaa jättää asiaa vaan menen, teen, yritän....

Itsellä oikeastaan elämä vasta alkoi nelikymppisenä, otin avioeron ja valmistuin tohtoriksi.

Sen jälkeen elämä on ollut hyvää. Sitä ennen välillä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta negatiiviseen tyyppiin verrattuna ajattelen aina ikävien asioiden/vaikeuksien keskellä että kyllä tästä selvitään, mutta se on jo elämän kokemustakin uskoa,että elämä kantaa...en jää murehtimaan pitkäksi aikaa vaan keksin vaikka jotain positiivista ja piristävää mieltä piristämään...tai jos negatiivinen ihminen sanoo, että ei se kannata, niin positiivisena ihmisenä jos jotain haluan, en osaa jättää asiaa vaan menen, teen, yritän....

 

Mitä muuta se on kuin sormet korvissa lalllallaa kieltäessään itseltään vähintäänkin tilapäisesti ne elämän tosiasiat että joku päivä oma elämä päättyy ja kaikki on käytännössä turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 45 v. nainen. Opiskelen, harrastan vaikka mitä, käyn konserteissa ja teatterissa, matkustelen (myös yksin), tapaan ystäviä, käyn välillä myös laulamassa karaokea. Ihanaa, kun voi tehdä mitä haluaa ja koska haluaa. Voi katsoa peiliin, jos lakkaa nelikymppisenä elämästä. 

Peilissä näkyy vieras ihminen.

nelkyt-viiskyt vuotiaanahan se elämä vasta alkaa, sitä ennen se on ollut opettelua