Lähteekö lentokone lentoon liukuhihnalta?
suihkukone on sijoitettu kiitoradan pituiselle liukuhihnalle.
Liukuhihnassa on automatiikka, joka saa sen pyörimään täsmälleen samaa nopeutta kuin lentokone liikkuu, mutta taaksepäin.
Pääseekö lentokone lentoon hihnan päältä?
Kommentit (432)
Kun kone on maassa, sen etenemistä voidaan aina mitata renkaiden x metriä sekunnissa matolla kulkeman matkan mukaan. Koska kone on todellakin kiinni matossa ja kuljettu matka matolla mitataan pyörien matolla kulkemasta matkasta, ei ole merkitystä sillä, tuottaako kone matolla etenemiseen tarvittavan voiman vetopyöristä vai suihkumoottoreista. Koska näin on, MÄÄRITELMÄN MUKAAN on aina mahdollista kiihdyttää maton nopeutta niin suureksi (m/s), että se vastaa koneen pyörien matolla kulkemaa matkaa (m/s).
Samanlainen tilanne suntyisi, jos juoksumatolla olevan juoksijan selkään asenettaisiin suihkumoottori. Tällöinkin juoksian vauhti matolla kiihtyisi valtavaksi, mutta koska hän ei voisi lentää, hänen tulisi aina edetä matolla kulkemansa matka KÄYTTÄMÄLLÄ JALKOJAAN! Kun näin on, MÄÄRITELMÄN MUKAAN mattoa voidaan aina säätää niin kovalle, että se korvaa juoksijan matolla kulkeman matkan (m/s) ja juoksija pysyy matolla paikoillaan.
Nyt en enää jaksa koittaa selvittää tätä asiaa enempää, jos ei noista selityksistä tajua niin ei sitten tajua millään ja on parempi jättää tämmöiset mietinnän niille jotka niistä jotain tajuavat. Hoh hoijjaa, ei näköjään aihe vapaan älykkyystaso päätä huimaa.
ennenkuin alat puuttumaan kenenkään älykkyyteen. Suihkumoottori siirtää lävitseen ympäröivää ilmaa, joten juoksumatolla ei pyörien alla ole muuta merkitystä kuin että pyörät alkavat pyöriä nopeammin kun suihkumoottorin työntö alkaa.
Vierailija:
Niin ja kone lähtee liikkuu sen ympäröimään ilmaan nähden eteenpäin.
Käytännössähän kone liikkuu näin, mutta silloin se liikkuu samalla nopeammin kuin hihna eli kyseessä on eri tilanne kuin kysymyksessä.
Vierailija:
Suihkumoottori siirtää lävitseen ympäröivää ilmaa, joten juoksumatolla ei pyörien alla ole muuta merkitystä kuin että pyörät alkavat pyöriä nopeammin kun suihkumoottorin työntö alkaa.
ilman nopeutta kasvattamalla( 10v poikanikin käsitti tämän ihan itse, ilman mitään johdattelua)
Lentokoneella voidaan olettaa olevan joku moottorien työntövoimaan liityvä teoreettinen maksiminopeus. Oletetaan että se on 1000 km/h. Jos ja kun painovoima vaikuttaa koneeseen kaikessa ankaruudessaan, koneen maksininopeus voidaan saatuttaa vain siten, että koneen pyörät kulkevat matolla tuon saman 1000 km/h. Koska kone on kokoajan pyöriensä varassa, maton nopeutta voidaan kasvattaa vastakkaiseen suuntaan nopeuteen 1000 km/h tai tarvittaessa vaikka 100 000 km/h tunnissa tarpeen mukaan niin suureksi, että se kumoaa lentokoneen matolla kulkeman matkan. Maton teoreettiselle nopeudellehan kysymyksessä ei asetettu mitään rajoitteita (päinvastoin kuin lentokoneella aina on), vaan todettiin että " Liukuhihnassa on automatiikka, joka saa sen pyörimään täsmälleen samaa nopeutta kuin lentokone liikkuu, mutta taaksepäin."
En itse tiedä tähän oikeaa vastausta, mutta tuli mieleen sellainen kysymys " lentämisen" kannattajille, että jos kerran suihkumoottorien käyttö kohdistuu ilmaan eikä niillä ole vaikutusta vetäviin pyöriin, jotka tavallaan vain " rullaavat alla muista tekijöistä riippumatta" eikö se tarkoita silloin samalla sitä, että teorianne mukaan kone lähtee yhtä hyvin lentoon riippumatta siitä laitetaanko matto alla kulkemaan vastakkaiseen suuntaan tai samaan suuntaan?
Vierailija:
jos kerran suihkumoottorien käyttö kohdistuu ilmaan eikä niillä ole vaikutusta vetäviin pyöriin, jotka tavallaan vain " rullaavat alla muista tekijöistä riippumatta" eikö se tarkoita silloin samalla sitä, että teorianne mukaan kone lähtee yhtä hyvin lentoon riippumatta siitä laitetaanko matto alla kulkemaan vastakkaiseen suuntaan tai samaan suuntaan?
Suuri osa näistä nousee ilmaan vastauksista olisivat erittäin hyviä ja ehdottoman oikeita, jos kysymys olisi esim. että nouseeko lentokone ilmaan, jos alla on liukuhihna, jonka nopeus on sama kuin lentokoneen nopeus sen käyttämällä teholla olisi ilman liukuhihnaa.
Sellainen liukuhihna, joka olisi käytännössä toimiva, ei siis estä lentokonetta nousemaan.
Toinen asia on se, että tällöin hihnan nopeus ei ole sama kuin lentokoneen nopeus, jolla se kulkee hihnan päällä eli tilanne ei ole se, jota kysymyksessä edellytetään (jos siis koneen nopeus määritellään suhteessa hihnaan).
Jos juoksijan selkään tosiaan kiinnitetään suihkumoottori, ja hihnan nopeus on aina sama kuin juoksialla, alkaa juoksijan askel pitenemään, ja juoksija ei todellakaan pysy paikallaan, vaan menee eteenpäin. Juoksijan omalla jalkatyöllä ei ole muuta merkitystä kuin pitää suunta ja juoksija pystyssä, suihkum työntää juoksiaa eteenpäin. Joko kaikki tajusti?
201, joka myönsi olleensa väärässä.
Vierailija:
Jos juoksijan selkään tosiaan kiinnitetään suihkumoottori, ja hihnan nopeus on aina sama kuin juoksialla, alkaa juoksijan askel pitenemään, ja juoksija ei todellakaan pysy paikallaan, vaan menee eteenpäin. Juoksijan omalla jalkatyöllä ei ole muuta merkitystä kuin pitää suunta ja juoksija pystyssä, suihkum työntää juoksiaa eteenpäin. Joko kaikki tajusti?
201, joka myönsi olleensa väärässä.
Jos suihkumoottori työntää juoksijaa hihnalla eteenpäin (tai rullaluistinten päällä oleva vetää itseään köydellä eteenpäin hihnalla), henkilön nopeus tulee suuremmaksi kuin hihnan nopeus, jolloin kysymyksessä asetetut edellytykset eivät täyty.
Eli et tainnut alun alkaen kovin väärässä ollakaan.
Nousee se, uskokaa jo! Ei ne suihkumoottorit välitä paskan vertaa siitä liukuhihnasta. Liike ilman suhteen ratkaisee.
Renkaiden pyörimiselläkö se kone siellä ilmassakin liikkuu?????
Niin ja mites ne koneet joissa on sukset alla voi nousta ilmaan hangelta ilmaan tai vesitasot, kun niissä ei ole niitä teidän pyöriänne.
Silloin se kone ei nousisi ilmaan, jos sillä olisi yhtä kova vastatuuli, kuin moottorien eteenpäin vievä voima.
Auto saadaan pysymään paikallaan vastakkaiseen suuntaan pyörivällä liukuhihnalla, mutta lentokone saadaan pysymään paikallaan vastatuulella, joka on yhtä suuri kuin suihkumoottorien eteenpäin työntävä vauhti.
Maailman tyhmyys näyttää tiivistyneen aihe vapaaseen!
Mitä tapahtuisi, jos suihkumoottorin moottorit sammutettaisiin? Lentoonlähtöteorian mukaan kone jäisi seisomaan paikoilleen kiitoradalle ja vain pyörät sen alla rullaisivat liukuhihnan mukana. Miettikäähän, kävisikö oikeasti näin?
Vierailija:
Ei tässä ratkaise liike liukuhihnan suhteen vaan liike ilman suhteen!!!!!!!!!!!!!
Kysymyksessä puhutaan vain koneen nopeudesta. Kaikki (ainakin suunnilleen) ovat olleet sitä mieltä, että jos kyseessä olisi auto, se pysyisi paikallaan hihnan sivusta katsottuna. Eli sen suhteen on harvinainen yksimielisyys siitä, että nopeus arvioidaan suhteessa liukuhihnaan. Jostain syystä vain useimmat katsovat, että kun kyseessä onkin lentokone, nopeus pitäisikin määrittää suhteessa johonkin muuhun kuin ilmaan.
Jos hihnan nopeus määritetään olemaa se, kuinka nopeasti lentokone liikkuu verrattuna maahan hihnan ulkopuolella, kone kulkee hihnaan pitkin ja nousee, mutta tällöin ei myöskään auto tms. jäisi hihnalle paikalleen. Jos hihnan nopeus määritetään samalla tavalla kuin autolle, joka pysyisi hihnalla paikallaan, myös kone pysyy hihnalla paikallaan hihnan ulkopuolelta katsottuna, jolloin se ei liiku myöskään ilmaan katsottuna, eikä siten nouse ilmaan.
Se, kumpaa kysyjä on alunperin tarkoittanut, ei ilmene kysymyksestä, joten sitä voi vain arvailla. Jokainen vastaaja, joka ottaa kantaa, on sitä ennen jo päättänyt, kumpaa nopeuden määritystapaa käyttää ja tästä syystä eri mieltä olevat väittelijät eivät puhu samasta asiasta.
Pelkkä hihna ei kykene jarruttamaan suihkumoottorien työntövoimaa, se on totta. Näin ollen normaalin liukuhihnan päällä oleva normaali kone nousee ilmaan, se on totta. Mutta tällöin ei ole kysymys alkuperäisen kysymyksen tarkoittamasta tilanteesta, jossa hihnan nopeus olisi sama kuin koneen nopeus, jolla se liikkuu hihnan päällä.
Normaaleilla välineillä ei ole mahdollista tehdä hihnaa, joka pyörisi yhtä nopeasti kuin lentokoneen renkaat sen kiihdyttäessä, mistä syystä useimmat päätyvät tähän kysymyksen vastaisiin olosuhteisiin perustuvaan ratkaisuun, että kone kulkee hihnan päällä.
Jos haluttaisiin rakentaa kysymyksen tarkoittama liukuhihna, se tarkoittaisi sitä, että koneen renkaiden tilalla pitäisi olla hammasrattaat ja liukuhihnan pinnoitettu rattaiden hampaille sopiville koloille. Tällöin kone kiihdyttäessään pistäisi hihnan pyörimään täsmälleen samaa vauhtia, jolloin kone pysyisi sivusta katsottuna paikoillaan, eikä nousisi ilmaan.
Koneet, joissa on alla sukset ja vesitasot nousevat ilmaan, koska niissä suksen/vesitason nopeus on suurempi kuin kiihdytysalustan. Kyseessä on siten täysin eri tilanne.
Lentokone pysyisi paikallaan, jos eteenpäin vievä voima (suihkumoottorit) ja taakepäin vievä voima (liukuhihna) olisivat yhtä suuret. Mutta käytännössä suihkumoottorien eteenpäinvievä voima on MONTA kertaa sureempi kuin vapaastipyörivien pyörien aiheuttama kitka kun hihna pyörii taaksepäin. Tämän käsittäminen tuntuu joillekkin olevan ylivoimaisen vaikeaa.
Siis kone ei nousisi, jos kitka renkaissa olisi ihan julmettu (toisinsanoen koneen jarrut olisivat päällä ja renkaat eivät pyörisi)!!! Mutta käytännössä suihkumoottorien voima on niin paljon suurempi kuin jarruttava voima jolloin kone lähtee eteenpäin ja pääsee ilmaan. Tässä pätee siis voiman ja vastavoiman laki. Suihkumoottorien työntövoima on yksinkeraisesti niin suuri, että se jaksaa nostaa ison koneen todella jyrkässä kulmassa taivaalle. Verrattuna tuohon tarvittavaan voimaan, joku liukuhihnan koneen eteenpäinmenoa vastustava voima on ihan mitätön.
Terveisin: laudatur reaalissa (7 vastausta fysiikkaan), lentolupakirjan omistaja, yliopistossa fysiikkaa paljon lukenut DI.
Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää tämä ketju, kun osalle ei näytä menevän jakeluun. Sieppaa kun vaimo pyysi vilkaisemaan tätä ketjua!! Vastedes pysyn kaukana aihe vapaa palstasta.
Se on aivan oikea tulkinta, mutta kun se tehtävänasettelu on sen verran epämääräinen, että sen nopeuden voi tulita rengasnopeudeksi - ne renkaat kyllä kuuluu siihen lentokoneeseen ja silloin niiden nopeus on myös lentokoneennopeutta.
Tota sä et pysty myöntämään, vaan jatkat putkiaivoista jankkaamistasi. Olet fiksu ja olet tajunnut jne jne jne, mutta se on kyllä sillä tavallla että ongelmanratkaisuun kuuluu myös se että miettii niitä mitä kaikkea lähtöoletuksista seuraa. Rengasnopeutta ei yksinkertaisesti ole suljettu tehtävänasettelussa tulkinnan ulkopuolelle.
Kyse on siksi tehtävänasettelun heikkoudesta - tai vahvuudesta ;), tää kiistahan tässä pitikin saada aikaan ja sama kiista on syntynyt kaikilla niillä palstoilla, joilla ongelmaa on käsitelty. Kumpikaan osapuolis ei välttämättä ole yhtään jurpo, vaan tekee tulkinnan sen nopeuden määrittelyn suhteen eri tavalla. Tämä sillä oletuksella, että tajuaa ekaksi että ne renkaat ei vedä.
Vierailija:
Lentokone pysyisi paikallaan, jos eteenpäin vievä voima (suihkumoottorit) ja taakepäin vievä voima (liukuhihna) olisivat yhtä suuret. Mutta käytännössä suihkumoottorien eteenpäinvievä voima on MONTA kertaa sureempi kuin vapaastipyörivien pyörien aiheuttama kitka kun hihna pyörii taaksepäin. Tämän käsittäminen tuntuu joillekkin olevan ylivoimaisen vaikeaa.Siis kone ei nousisi, jos kitka renkaissa olisi ihan julmettu (toisinsanoen koneen jarrut olisivat päällä ja renkaat eivät pyörisi)!!! Mutta käytännössä suihkumoottorien voima on niin paljon suurempi kuin jarruttava voima jolloin kone lähtee eteenpäin ja pääsee ilmaan.
Tätä ei kukaan ainakaan tässä parilla viimeisellä sivulla ole kiistänyt. Sen sijaan se on asetettu kyseenalaiseksi, että tämä täyttäisi kysymyksen edellytykset. Kuten itsekin myönnät, kone liikkuu eteenpäin hihnalla eikä pysy paikallaan. DI:n ja fysiikkaa lukeneen ja kirjoittaneen luulisi myös pitävään selvänä, että tällöin koneen nopeus on suurempi kuin hihnan nopeus taaksepäin. Jos nopeudet todella olisivat yhtä suuret, kone pysyisi paikallaan.
Vielä kertauksen vuoksi:
Lentokone ei ole ko. tilanteessa paikallaan vaan LIIKKUU. Koittakaa tajuta ensin tämä ja miettikää asiaa sitten uudelleen.
Hyvää uutta vuotta! ;)