Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8328)
Tätä ketjua lukiessa pelottaa ajatus sodasta. Miten ne miehet pärjää siellä, kun naiset eivät ole mukana sanomassa, että muista ottaa ase mukaan ja etenkin paukkuja. Ja se kypärän remmi kiinni. Ja miten ne miehet huomaa vihollisen, kun eivät jääkaapista suolakurkkupurkkia löydä? Aivan varmasti osa kuolee huolimattomuuttaan.
Toivottavasti meillä on tiedustelussa naisia, jotka poimivat pienemmänkin vihjeen ja näkevät sanojen ja äänensävyjen taa. Ja huomaavat maastossa sen pienen liikahduksen pusikossa, kuulevat kaukaisen surinan taivaalla.
Olen itse sinkku ja vela, mutta myös köyhä työtön. Joudun asumaan vanhan ja sairaan vanhempani kanssa. Kaikki jää tosiaan vastuulleni, vaikka itselläni on omiakin ongelmia ihan riittävästi. Hirvittävä kuormitus, joksikin kotiorjaksi joutuminen, unohdetuksi, uhrauksia ja alistetuksi joutuminen ja muu vastaava ei suinkaan riitä. Tilanne on toki jo kauan sitten johtanut siihen, että olen alkanut toivomaan koko ajan enemmän ja enemmän olevani mies, koska silloin en olisi joutunut tällaiseen tilanteeseen. Kukaan ei vaadi mieheltä tällaista, jota itseltäni vaaditaan. En kuitenkaan edes ole varsinaisesti transihminen. Tietysti kuitenkin olisin valinnut syntyä mieheksi, jos asiaa olisi kysytty, mutta varmasti joku 99 prosenttia ihmisistä ajattelee näin. Suurin lahja, jonka ihminen voi syntyessään saada on syntyä valkoiseksi mieheksi. Miehen elämä on niin paljon helpompaa kuin naisen elämä. Miehen ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Kaikki jää naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa pelottaa ajatus sodasta. Miten ne miehet pärjää siellä, kun naiset eivät ole mukana sanomassa, että muista ottaa ase mukaan ja etenkin paukkuja. Ja se kypärän remmi kiinni. Ja miten ne miehet huomaa vihollisen, kun eivät jääkaapista suolakurkkupurkkia löydä? Aivan varmasti osa kuolee huolimattomuuttaan.
Toivottavasti meillä on tiedustelussa naisia, jotka poimivat pienemmänkin vihjeen ja näkevät sanojen ja äänensävyjen taa. Ja huomaavat maastossa sen pienen liikahduksen pusikossa, kuulevat kaukaisen surinan taivaalla.
Tämähän oli sarkasmia, eikö vaan?
Näissä keakusteluissa on aina se vaara, et mennään vastakkainasetteluun, joka ei varsinaisesti edistä kenenkään elämää. Kun koskaan eivät kaikki miehet, eikä kaikki naiset. Vaikka aivomme olisi erilaiset.
Vastustan kyllä kaikkea sitä ajattelua ja asennetta, missä naiselle esitetään joku paikka ja asema. Joka olisi mitenkään alisteinen miehelle. Ja on ihan absurdia, että tällaista keskustelua edes tarvitaan vielä tänä päivänä!
Joku tuossa kertoi, miten asenteet olivat vielä kolkytvuotta sitten hyvin sukupuolittuneet. Näin on vissiin ollut, vaan ei meidän perheessä. Veljeni syntyivät viiskytluvulla, molemmat tekivät jo nuorina ruokaa, leipoivat, ompelivat jopa vaatteita itse. Siivouksesta puhumattakaan. Isäni myös puuhasteli ihan kaikkea, mitä muutkin.
Tämä on siis osoitus siitä, että vanhemmat tekevät lapsilleen karhunpalveluksen, jos kohtelevat lapsiaan sukupuolen mukaan. Meitä oli kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Eikä tasa-arvo ole ollut mikään aihe ikinä. Kun se on itsestäänselvyys.
Laittakaa tähän vinkkejä, millä sitä kotitöiden ja hoidettavien asioiden määrää saisi vähemmäksi, siis niin, että tehtävää hommaa ei syntyisikään niin paljoa. Tietysti konmaritus ja edes osittainen minimalismi auttaisi tässä, mutta siis muuten. Toki myös ruokaa pitäisi tehdä samalla kertaa isompi määrä ja elää vaan kylmästi yksinkertaisempaa elämää. Ei ole mukavaa huomata, että suurin osa päivästä tai ylipäätään elämästä menee toisen jälkiä siivotessa ja toisen asioita hoitaessa ja siltikin kotona näyttää siltä, että mitään ei olisi tehty. Varmasti suurelle osalle naisista on ainakin jossakin vaiheessa huomata se, miten paljon aikaa, vaivaa ja voimia kotityöt ja ne metatyöt vievät ja miten kuormittavaa ne ovat varsinkin kun nämä jäävät naisen vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilainen aivojen rakenne? Wtf?
Miesten ja naisten aivaot ihan tutkitusti erilaiset rakenteeltaan. Naisilla on esim enemmän aivojen harmaata ainetta. Sivistä itseäsi.
Sivistä itse. Tässä ketjussa on kyse kotitöistä. Mies ja nainen pystyvät tasan yhtä hyvin tekemään kaikkea, aivojen rakenne ei vaikuta. Silti joku otti aivojen rakenteen nyt selitykseksi, miksi miehille kotityöt olisi vaikeampia.
Nyt täällä sitten on ylpeitä aivotietäjiä, jotka vahvistavat ajatusta että naisen pitäisi ottaa vastuu. Kun miehen aivot on erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa tähän vinkkejä, millä sitä kotitöiden ja hoidettavien asioiden määrää saisi vähemmäksi, siis niin, että tehtävää hommaa ei syntyisikään niin paljoa. Tietysti konmaritus ja edes osittainen minimalismi auttaisi tässä, mutta siis muuten. Toki myös ruokaa pitäisi tehdä samalla kertaa isompi määrä ja elää vaan kylmästi yksinkertaisempaa elämää. Ei ole mukavaa huomata, että suurin osa päivästä tai ylipäätään elämästä menee toisen jälkiä siivotessa ja toisen asioita hoitaessa ja siltikin kotona näyttää siltä, että mitään ei olisi tehty. Varmasti suurelle osalle naisista on ainakin jossakin vaiheessa huomata se, miten paljon aikaa, vaivaa ja voimia kotityöt ja ne metatyöt vievät ja miten kuormittavaa ne ovat varsinkin kun nämä jäävät naisen vastuulle.
Ei, älkää laittako tähän vinkkejä miten kotitöiden määrää saa vähemmäksi. Oma ketju sille.
Tämä ongelma EI koske kotitöiden määrää. Vaan kunnioitusta ja tasavertaisuutta. Ratkaisu ei ole se että työn määrä minimoidaan, niin että naisen on helpompi tehdä se yksin. Silti sitä tarjotaan hyvin usein. Samoin kuin huomautellaan että kone pesee pyykit, turha naisen on valittaa siitä että pyykit on hänen vastuullaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, naisten ja miesten aivojen rakenne poikkeaa toisistaan jonkin verran. Naisilla on suurempi hippocampus ja on myös todettu enemmän risteäviä hermotuspolkuja kahden aivopuoliskon välillä. Pitkä tarina mutta selittaa nk. vanhaa putkiaivo (miehet) vs. naisten tippaleipäaivojen legendaa. Naiset ovat useamminn ns multitaskaajia, kanniskellaan lasta toisella kädellä, toisella keitetään puuroa, ja jalalla avataan jääkaapin ovi, tämä kaikki siis samanaikaisesti, vain yhtenä esimerkkinä. Todennäköisesti vuosisatojen kehityksen tulos. Naisten silmissä on muistaakseni myös enemmän tientynlaisia soluja (tapit ja sauvat, en muista miten päin meni), mutta naiset on olleet tuhansien vuosien varrella ns. keräilijöitä (hahmottavat paremmin lähialuetta), miehillä taas putkinäkö , koska ovat oppineet tähystämään metsällä kauas (metsästäjän rooli). Selittää miksi mies ei löydä vaikka jääkaapista jotain vaikka se olisi ihan silmien edessä. Maailma on
En nyt vakuuttunut tippaleipäselityksestä, mutta antaa sen olla.
Tarinat metsästäjämiehistä ja keräilijänaisista ovat miestutkijoiden fantasiaa. Ne on osoitettu vääriksi. Naiset metsästivät siinä missä miehetkin. Tänäkin päivänä luonnonkansat toimivat niin. Nainen metsästäjänä vaan ei sopinut valkoisen miehen agendaan, kun naisia ei haluttu nähdä itsenäisinä toimijoina.
Miestutkijat ovat peukaloineet tutkimusaineistoa niin paljon että en etsisi mitään selityksiä sieltä. Viikinkisoturikin luokiteltiin mieheksi sen perusteella, että haudassa oli aseita. Vasta jokunen vuosi sitten naistutkija huomasi luustosta, että viikinkisoturi oli nainen. Esimerkkejä riittää.
Eli selityksesi siitä että mies ei löydä jääkaapista kinkkua, koska mies olisi sankarimetsästäjien sukua, on täyttä puppua. Se johtuu ihan siitä että mies kouluttaa naista tekemään työn, jota miehen ei mielestään pitäisi joutua tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa pelottaa ajatus sodasta. Miten ne miehet pärjää siellä, kun naiset eivät ole mukana sanomassa, että muista ottaa ase mukaan ja etenkin paukkuja. Ja se kypärän remmi kiinni. Ja miten ne miehet huomaa vihollisen, kun eivät jääkaapista suolakurkkupurkkia löydä? Aivan varmasti osa kuolee huolimattomuuttaan.
Toivottavasti meillä on tiedustelussa naisia, jotka poimivat pienemmänkin vihjeen ja näkevät sanojen ja äänensävyjen taa. Ja huomaavat maastossa sen pienen liikahduksen pusikossa, kuulevat kaukaisen surinan taivaalla.
Tämähän oli sarkasmia, eikö vaan?
Näissä keakusteluissa on aina se vaara, et mennään vastakkainasetteluun, joka ei varsinaisesti edistä kenenkään elämää. Kun koskaan eivät kaikki miehet, eikä kaikki naiset. Vaikka aivomme olisi erilaiset.
Vastustan kyllä kaikkea sitä ajattelua ja asennetta, missä n
Asenteet ovat edelleen sukupuolittuneet.
Esimerkiksi ammatit ovat jyrkästi sukupuolittuneet ja miesvaltaisilla aloilla miehet ahdistelivat naisia erittäin paljon. Vain pieni osa miehistä pitää vanhempainvapaan, lastenhoito nähdään naisten työnä.
Vastakkainasettelu on olemassa oleva tosiasia. Ei se katoa sanomalla että se ei edistä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa tähän vinkkejä, millä sitä kotitöiden ja hoidettavien asioiden määrää saisi vähemmäksi, siis niin, että tehtävää hommaa ei syntyisikään niin paljoa. Tietysti konmaritus ja edes osittainen minimalismi auttaisi tässä, mutta siis muuten. Toki myös ruokaa pitäisi tehdä samalla kertaa isompi määrä ja elää vaan kylmästi yksinkertaisempaa elämää. Ei ole mukavaa huomata, että suurin osa päivästä tai ylipäätään elämästä menee toisen jälkiä siivotessa ja toisen asioita hoitaessa ja siltikin kotona näyttää siltä, että mitään ei olisi tehty. Varmasti suurelle osalle naisista on ainakin jossakin vaiheessa huomata se, miten paljon aikaa, vaivaa ja voimia kotityöt ja ne metatyöt vievät ja miten kuormittavaa ne ovat varsinkin kun nämä jäävät naisen vastuulle.
Ei, älkää laittako tähän vinkkejä miten kotitöiden määrää saa vähemmäksi. Oma
Pahoittelen, jos viestinä loukkasi. Ajattelin viestiä kirjoittaessani lähinnä itseäni. Itse kun olen tilanteessa, että liian paljon ja oikeastaan kaikki jää vastuulleni, enkä kerta kaikkiaan jaksa. Kuormitus on vaan hirveää. Lisäksi kuormittamassa ovat vielä omatkin ongelmat, vaikeudet ja diagnoosit. Omalta kohdaltani olen jo yrittänyt monenlaista vähentääkseni kotitöiden ja hoidettavien asioiden määrää, mutta kun suurin osa tästä työmäärästä on toisen aiheuttamaa eli toisen sotkuja pitää siivota, toisen asioita pitää hoitaa jne. Puhe ja pyynnöt eivät auta. Itse toivon siistiä, puhdasta ja minimalistista kotia, joka ei onnistu millään. Haluan tätä, koska uskon sen helpottavan monia asioita, vähentävän kotitöitä ja varmasti oma vointini parantuisi. Edes se, että tekisin koko valveilla oloni ajan kotitöitä ei tekisi kodista toivomaani. En vain yksin pysty kaikkeen siihen, mitä vaaditaan.
Onko ap palannut kertomaan, miten kävi, kun mies palasi laivalta?
Vierailija kirjoitti:
Onko ap palannut kertomaan, miten kävi, kun mies palasi laivalta?
On. Mies siirtyi sohvalle nukkumaan, samoissa paskaisissa lakanoissa lokakuulta. Saannista laivalla ei tietoa eikä väliä. Ap ja teinit saaneet hyvän hengähdysviikonlopun, jouluksi jotain suunnitteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Oma äitini just samanlainen kuin tuo ap. Koko ajan olisi pitänyt kehua ja kiitellä kaikesta mitä se tekee vaikka safka mitä laittoi kelvotonta, tiskattuaan oli jokaisessa mukissa ja lasissa reunukset ja kerran kännissä pilasi pyykissä suurimman osan vaatteistamme.
Vanhemmiten kun isä kuollut eikä kukaan meistä lapsista viitsinyt nähdä naamaansa soitteli ja ruikutti yksinäisyyttään.
Miksi te lapset ette itse tehneet ruokaa, tiskanneet astioita hyvin ja pesseet ainakin omia pyykkejänne???
Olisiko yksi syy äidin alkoholin käyttöön sortumiseen ollut se, että hän joutui uupuneena ja ehkä masentuneenakin tekemään kuitenkin kaiken huushollin ja perheen eteen yksin, ja sai vain haukkuja.
Ettäs kehtaatkin: "mukissa ja laseissa reunukset" - etkä itse tehnyt yhtään mitään. Huusit varmaan äitiä pyyhkimään pyllysi vielä teininäk
Häpeä
Alkoholistin lapsi on kärsinyt ja sinä täällä palvot juoppoa äitiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, naisten ja miesten aivojen rakenne poikkeaa toisistaan jonkin verran. Naisilla on suurempi hippocampus ja on myös todettu enemmän risteäviä hermotuspolkuja kahden aivopuoliskon välillä. Pitkä tarina mutta selittaa nk. vanhaa putkiaivo (miehet) vs. naisten tippaleipäaivojen legendaa. Naiset ovat useamminn ns multitaskaajia, kanniskellaan lasta toisella kädellä, toisella keitetään puuroa, ja jalalla avataan jääkaapin ovi, tämä kaikki siis samanaikaisesti, vain yhtenä esimerkkinä. Todennäköisesti vuosisatojen kehityksen tulos. Naisten silmissä on muistaakseni myös enemmän tientynlaisia soluja (tapit ja sauvat, en muista miten päin meni), mutta naiset on olleet tuhansien vuosien varrella ns. keräilijöitä (hahmottavat paremmin lähialuetta), miehillä taas putkinäkö , koska ovat oppineet tähystämään metsällä kauas (metsästäjän rooli). Selittää miksi mies ei löydä vaikka jääkaapista jot
"Miestutkijat ovat peukaloineet tutkimusaineistoa niin paljon että en etsisi mitään selityksiä sieltä. Viikinkisoturikin luokiteltiin mieheksi sen perusteella, että haudassa oli aseita. Vasta jokunen vuosi sitten naistutkija huomasi luustosta, että viikinkisoturi oli nainen. Esimerkkejä riittää."
Toinen esimerkki, nainen joka oli haudattu aseiden ja vallansymboleiden kanssa, pääteltiin ensin että hän on päällikön vaimo. Ei tullut tutkijoille ensin mieleenkään, että entä jos nainen olikin itse se päällikkö? Historia värittyy sitä tutkivien omilla asenteilla.
Kristinusko levisi Roomasta käsin ja otti niin paljon vaikutteita roomalaisesta patriarkaalisesta ajattelusta, että raamatun alkuperäisistä teksteistä poistettiin paljon asiaa joissa naisia oli mukana. Esim oliko Jeesus naimisissa? Todennäköisesti oli (kuten kaikki juutalaiset miehet tuolloin olivat, vanhempien päätöksellä naitettiin jo teineinä), mutta vaimoa ei edes mainita.
Roomassa mies oli perheen pää, joka sai jopa päättää lapsen kuolemasta. Tämä ajattelutapa miehen ylivallasta levisi myös seuduille, joissa aiemmin elettiin suht tasa-arvoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa pelottaa ajatus sodasta. Miten ne miehet pärjää siellä, kun naiset eivät ole mukana sanomassa, että muista ottaa ase mukaan ja etenkin paukkuja. Ja se kypärän remmi kiinni. Ja miten ne miehet huomaa vihollisen, kun eivät jääkaapista suolakurkkupurkkia löydä? Aivan varmasti osa kuolee huolimattomuuttaan.
Toivottavasti meillä on tiedustelussa naisia, jotka poimivat pienemmänkin vihjeen ja näkevät sanojen ja äänensävyjen taa. Ja huomaavat maastossa sen pienen liikahduksen pusikossa, kuulevat kaukaisen surinan taivaalla.
Tämähän oli sarkasmia, eikö vaan?
Näissä keakusteluissa on aina se vaara, et mennään vastakkainasetteluun, joka ei varsinaisesti edistä kenenkään elämää. Kun koskaan eivät kaikki miehet, eikä kaikki naiset. Vaikka aivomme olisi erilaiset.
Vastustan k
"Vastakkainasettelu on olemassa oleva tosiasia. Ei se katoa sanomalla että se ei edistä mitään."
Ajattelin vuosikymmeniä sitten, että keski-ikäiset ukot on pirun sovinistisia ja epätasa-arvoisia. Nyt olen itse päälle nelikymppinen ja huomaan että ikäiseni "keski-ikäiset ukot" ovat edelleen ihan yhtä epätasa-arvoisia kuin olivat mun nuoruudessa. Aivan samoja ongelmia on perheiden sisäisessä dynamiikassa, kotitöiden jakamisessa tai jakamattomuudessa, lastenhoidon jakamisessa jne. Valitetaan että "Mitä sitä oikein uskaltaa sanoakaan enää".
Muutos on järjettömän hidasta.
Vielä 1970-luvulla kokopäivätyössä käyvän, ammattitaitoisen äitini titteli virallisissa asiakirjoissa oli "rakennusmestarin vaimo"...
🤮
Kiinnostaa miten nyt on asiat ap:een huushollissa. Vieläkö mies makaa ,kuin lahna , likaisissa lakanoissaan, alus-sekä päällysvaateeissaan vai onko jo osannut työntää pesukoneeseen ja painaa napit,jotta kone pesee.
syökö samast likaisesta kupistaan ja mokistaan vai miten asiat etenee. Entä nämä teinit, miten he toimii.
Kerro ihmeessä Ap.139
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti oli tahallinen teko, tiesi kyllä mutta koitti vaan että saisko sulle siirrettyä sen homman (miel. pysyvästi). Mulla oli joskus uskomattoman vätys poikaystävä jonka luona äiti kävi vielä viikoittain siivoamassa :D
Kerran ruuanlaittohetkellä heittäytyi idiootiksi ja esitti ettei osaa tehdä muka erästä perus asiaa. Huomasin heti mistä on kyse ja en taipunut vaan sanoin että ai etkö, no nytpä opetellaan.
Tätä olen huomannut, että on arki täynnä. Jotain kotitöitä osaa mies tehdä kyllä itsekin, tosin ei esimerkiksi kiinnosta pyykinpesua, että tummat ja vaaleat voisi olla eri koneellisessa ymym. Tehkööt, minä sitten valkaisen vaatteitani silloin tällöin. Aina joutuu kuin sellaiseen äidilliseen neuvonantaja asemaan, kun mies tekee kotitöitä. Jos nyt kerran on tekemässä ruokaa, niin minulta kyselee paljonko tulee sitä ja paljonko uuni pitää olla... Sanon, että etsipä resepti ja katso sieltä. Olen kuulemma ilkeä, kun tiedän miten se tehdään.
Olen huomannut, että on vaan niin helppoa heittää miehelle vastaus aina ongelmaan, koska hänen opetellessaan itse, työssä kestää tuhottoman kauan. Mutta, jos menet kertomaan vastauksen, niin se oppi menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sitä ei muisteta enää seuraavalla kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa pelottaa ajatus sodasta. Miten ne miehet pärjää siellä, kun naiset eivät ole mukana sanomassa, että muista ottaa ase mukaan ja etenkin paukkuja. Ja se kypärän remmi kiinni. Ja miten ne miehet huomaa vihollisen, kun eivät jääkaapista suolakurkkupurkkia löydä? Aivan varmasti osa kuolee huolimattomuuttaan.
Toivottavasti meillä on tiedustelussa naisia, jotka poimivat pienemmänkin vihjeen ja näkevät sanojen ja äänensävyjen taa. Ja huomaavat maastossa sen pienen liikahduksen pusikossa, kuulevat kaukaisen surinan taivaalla.
Tämän masentavan päivän jälkeen sai nauraa sydämen pohjasta. KIITOS !
"
Just tvssä joku vanha "emäntä" kertoi, et navetta oli yleensä naisten työ, heinätöiden aikaan pellolla oli kaikki, ja sen lisäksi tää emäntä hoiti eläimet ja kodin. Miehet saivat levätä, kun tekivät niin raskasta työtä (siis sitä samaa, mitä kaikki muutkin).
Sodan aikan ei sit niitä miehiä ollut paljon yhtään niissä hommissa, eli naiset hoitivat sit ihan kaiken.
En tiedä, oliko näin kaikkialla."
Juu heinäpellolla oli kaikki, myös lapset. Miehet teki kyntö-, kylvö- ja sadonkorjuutöitä, ja yleensä maatiloihin kuului myös metsätöitä. Naiset hoiti eläimet ja pihan ja kodin (veden kantamisesta lähtien) mutta ei ne naiset aivan yksin olleet. Kun lapset alkoi olla kouluiässä, ne tekivät yhtälailla kotitöitä kuin aikuiset.
Miehillä kyllä oli lepoaikaa. Mies tuli metsätöistä niin se istui valmiiseen pöytään eikä tehnyt illan aikana enää mitään. Toisin kuin nainen.
Ne jotka elivät näin, ovat jo järjestään yli 90-vuotiaita. Jos omassa suvussa löytyy näin iäkkäitä joilla vielä pää pelaa, haastatelkaa ihmeessä. Ne sukupolvet joissa työt meni tasan eikä sukupuolen mukaan, ne sukupolvet on tosi nuoria. Jopa omassa lapsuudessa oli vielä ihan mustavalkoisia eroja ja olen 1970-luvulla syntynyt. Esim papin tai sotilaan ura ei naiselle edes ollut mahdollista kuin vasta suhteellisen vähän aikaa. Ja muistan, lapsuudessa 1980-luvulla, kun meillä oli tuttavaperhe, jossa tytön homma oli siivota pojankin huone. Ihan etelä-Suomessa työssäkäyvät vanhemmat jne, ei mikään lahkolainen. Että tällaisista lähtökohdista ne jotkut keski-ikäiset nykymiehet tulee, kotitöitä ei KUULU tehdä koska on poika.