Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8326)
Eikö kommentoija keksinyt mitään tekemiään kotitöitä joita olisi itse tehnyt päivittäin tai ainakin viikottain? Läheskään jokainen mieskään ei itse vaihda autoon öljyä eikä korjaa auton moottoria ja puunkaato ahtaalla tontilla on parasta teettää ammattilaisella. Sinä miesoletettu, joko kannat ruokaa kaupasta koko perheelle ja laitat pyykkikoneen pyörimään etätyöpäivänä. Kokkaat kotiruokaa arkisin etkä keskity vain grillaamaan lomilla pitkän kaavan mukaan. On se erikoista että mies luulee olevansa urho kun silloin tällöin jotain tekee kotona. Teepä sen sijaan päivittäin ja vuodesta toiseen jotain arkisia hommia koko perheen hyväksi. Katotaan sitten, meneekö nallekarkit tasan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Meillä kumpikin vie autonsa huoltoon, mies vaihtaa renkaat teinin kanssa. Minä vien ruohonleikkurin huoltoon ja leikkaan ruohon, ellei teini leikkaa. Minä teen ihan kaikki muut työt pihalla. Tänä syksynä tyhjensin rännitkin, koska huomasin, ettei mies tehnyt. Oli viimeinen päivä ennen kuin pakkaset alkoi. Meillä oli joskus diili, että mies hoitaa viemärit, koska minä hoidan kaikkien kodinkoneiden puhdistuksen. Kyllästyin katselemaan tunkeutuvia ja ryönäisiä viemäreitä, lattiakaivoa ja hajulukkoja ja olen jo useamman vuoden huolehtinut niiden säännö
Eppäillä tuota soppii.
Näitä saranoiden rasvaamisia olen hieman ihmetellyt, olemme asuneet tässä talossa pian 14 vuotta, eikä ensimmäinenkään sarana ole ollut voitelun tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
"Älä nyt oikeasti viitsi kaasuvalottaa. Tiedät tasan tarkkaan että tässä ei ole kyse yksittäisistä parisuhteista vaan tasa-arvosta. Siitä näkeekö mies naisen tasavertaisena vai piikana. Tämä koskee koko yhteiskuntaa. Tästä samasta asiasta väännetään kaikissa länsimaissa. Miljoonat naiset puhuvat näistä täsmälleen samoista asioista. Naiset taistelevat tasa-arvoisesta asemasta parisuhteessa ja miehet taistelevat yhtä kovasti alistaakseen naiset.
Miehet todellakin ovat kollektiivisesti vastuussa."
Länsimaisessa oikeuskäytännössä ei tunneta sellaista käsitettä kuin kollektiivinen vastuu; yksilö vastaa vain omista tekemisistään. Muutenkin ajatus siitä, että minä ja muut tällä hetkellä elävät miehet olisimme jotenkin vastuussa naisten alistamisesta menneinä vuosisatoina ja -tuhansina on yhtä älytön kuin halu toimittaa nykyiset silmäntekevät giljotiiniin sen vuoksi, että ylimystö aikoinaan sorti tavalli
MIKSI olet yäällä ketjuissa, jos se vaikuttaa noin voimakkaasti sun ihmiskäsitykseen, siis muuttaa jotain, jonka olet oppinut oikeassa elämässä. Johtaessas niitä nais-ja miesalaisia. Ymmärtänet, että kun ketjun aihe on tämä, ketjussa myös puhutaan siitä aiheesta?
Kollektiivinen vastuu ei mielestäni tässä kohtaa liity mitenkään oikeuskäytänteisiin. Ja historiaankin lähinnä siltä osin, että sieltä nämä asenteet juontaa juurensa. Naisten alaspaneminen on syvällä historiassa ja siten se ei tietty ihan parissa sukupolvessa häviä.
Tosin kaukaisessa historiassa nainen ei ollut niin väheksytty, kuin mikä käsitys on ollut. Monin paikoin naiset ovat olleet ihan tasa-vertaisina toimikoina.miesten rinnalla. Kivikaudesta alkaen. Se dissaus alkoi vasta länsimaisen kehityksen myötä. Ja se on ollut järjestelmällistä. Jopa raamatun tekstejä ovat naiset kirjoittaneet, mutta ne on jossain kohtaa joko sensuroitu, tai muutettu tekijä mieheksi.
Miksi näin, en tiedä. Mitä pelottavaa on naisen vallassa? Vai onko se niin, että miehinen itsetunto vaan tarvii "aina" jonkun vähäisemmän, jota voi pilkkailla. Vaikka vauva.fi:ssä.
Vierailija kirjoitti:
"Älä nyt oikeasti viitsi kaasuvalottaa. Tiedät tasan tarkkaan että tässä ei ole kyse yksittäisistä parisuhteista vaan tasa-arvosta. Siitä näkeekö mies naisen tasavertaisena vai piikana. Tämä koskee koko yhteiskuntaa. Tästä samasta asiasta väännetään kaikissa länsimaissa. Miljoonat naiset puhuvat näistä täsmälleen samoista asioista. Naiset taistelevat tasa-arvoisesta asemasta parisuhteessa ja miehet taistelevat yhtä kovasti alistaakseen naiset.
Miehet todellakin ovat kollektiivisesti vastuussa."
Länsimaisessa oikeuskäytännössä ei tunneta sellaista käsitettä kuin kollektiivinen vastuu; yksilö vastaa vain omista tekemisistään. Muutenkin ajatus siitä, että minä ja muut tällä hetkellä elävät miehet olisimme jotenkin vastuussa naisten alistamisesta menneinä vuosisatoina ja -tuhansina on yhtä älytön kuin halu toimittaa nykyiset silmäntekevät giljotiiniin sen vuoksi, että ylimystö aikoinaan sorti tavalli
Katkeruutesi naisia kohtaan syntyy näiltä palstoilta? Ei siis oikeasta ja konkreettisesta elämästä? Sinua eivät naiset oikeasti koskaan väheksy? Kuin herkkä on miehinen itsetunto??
Vihjaa, että teinitkin vois jo sanoa sille isälle, että nyt persus ylös soffalta ja tekemään osuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Sun elinpiiri on niin suppea, siksi et ole nähnyt. Minä olen, kaikkea tuota ovat naiset tehneet. Kaikkein osaavin ja näppärin mun tuntema kaikissa noista on nainen. Lisäksi tunnen monia, jotka esim. huoltaa ja rakentelee omia moottoripyöriään, tunnen yhden miehen ja monta naista.
Varmasti niin, kun (varmasti "Tunnet" kaiken mun elinpiiristä? Et tunne. Tai kaiken osaamisestani j näppäryydestäni? Et tunne mitään.)
Hyvä yritys = kaikki pielessä!
Joo.
No on sun elinpiiri suppea, jos et ole ikinä naisen noita töitä tekevän! Minä olen nähnyt miesten tekevän noita, tunnen myös miehiä, jotka siivoavat ym. kotihommia. Sit tunnen miehiä, jotka eivät tee kotihommia, eivätkä koskaan ole kaatanut puuta, vaihtaneet öljyjä, korjannut yhtään mitään mekaanista laitetta jne. Eli meitä on joka lähtöön molemmissa sukupuolissa.
Minä en motukoita korjaile tai tuunaa, satun vaan tuntemaan henkilöitä, jotka sitä harrastaa. Ihan vaan harrastuksen vuoksi, ei minkään koulutuksen myötä.
Ymmärrätkö nyt ykspuoleisen maailmankuvasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Suurin osa miehistä ei osaa vaihtaa öljyjä, korjata moottoria tai kaataa puuta.
..Mutta.
(aika moni mies) Osaa vaihtaa kalsarinsa ja sukat?
Osaa korjata krapulansa korjaus-sarjalla? sekä
Osaa kaataa naisia?
Suurin osa nais(-puoleisista) 'ehkä vain' vielä vaan,
haaveilee: Samoista asioista?
Hyvä juttu. (kaikki toivo ei ole vielä menetetty..) nais ihmeisiin? Hyvä tietää.. ;))
Aika helvatan moni nainen vaihtaa miehen kalsareita ja sukkia, ja hommaa jopa korjaussarjan miehen krapulaan. Harvemmin (ei, ei ole tutkimusta asiasta) miehet vaihtaa naisten kalsareita tai hoitaa naisen krapulaa.
Ymmärsinkö tuon kommentin jotenkin väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Meillä kumpikin vie autonsa huoltoon, mies vaihtaa renkaat teinin kanssa. Minä vien ruohonleikkurin huoltoon ja leikkaan ruohon, ellei teini leikkaa. Minä teen ihan kaikki muut työt pihalla. Tänä syksynä tyhjensin rännitkin, koska huomasin, ettei mies tehnyt. Oli viimeinen päivä ennen kuin pakkaset alkoi. Meillä oli joskus diili, että mies hoitaa viemärit, koska minä hoidan kaikkien kodinkoneiden puhdistuksen. Kyllästyin katselemaan tunkeutuvia ja ryönäisiä viemäreitä, lattiakaivoa ja hajulukkoja ja
Kyllä saranat kuuluu tohon työlistaan, koska joku mieskin ne aiemmin listasi. Ja salaojat. Älkää hyvät ihmiset unohtako niitä!!
Lukkoja meillä kyl oikeesti joutuu aika-ajoin rasvaamaan. Sen teen kyl vissiin väärin, kun ei ole kukaan mies opettanu...
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut miehet eivät pysty, jotkut pystyvät. Yleisesti, ottaen huomioon tämän ketjun sisällön, ihmettelen suuresti, että aviomiesehdokkaiden kommunikaatio- ja yhteistyötaidot (ja -halut!) eivät naisten kriteerilistalla usein ole kovinkaan korkealla... jostain syystä ulkonäkö-, varallisuus- ym. seikat useasti (eivät aina!) näyttävät kiinnostavan enemmän. Jos suhteen alussakaan ei päästä sopimukseen reilusta työnjaosta, niin mitä mahdollisuuksia rakentavaan keskusteluun on useamman vuoden kuluttua?
Ja taas löytyi syy naisissa😁 Eivät ole laittaneet kriteerilistaan tärkeää ominaisuutta😅 Juu ei se miesten vastuulla ole. Koskaan.
Miehet eivät ole kollektiivisesti vastuussa siitä, mitä muiden parisuhteissa tapahtuu. Ja kyllä, ihminen on itse vastuussa
Voisitko lyhyesti omin sanoin selittää, mitä tarkoitat kaasuvalottamisella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Sun elinpiiri on niin suppea, siksi et ole nähnyt. Minä olen, kaikkea tuota ovat naiset tehneet. Kaikkein osaavin ja näppärin mun tuntema kaikissa noista on nainen. Lisäksi tunnen monia, jotka esim. huoltaa ja rakentelee omia moottoripyöriään, tunnen yhden miehen ja monta naista.
Varmasti niin, kun (varmasti "Tunnet" kaiken mun elinpiiristä? Et tunne. Tai kaiken osaamisestani j näppäryydestäni? Et tunne mitään.)
novoi.
Voi kun hyvä juttu. Eli 'kaikki toivo ei ole vielä menetetty..' nais ihmeisiin? novoi.. kun, Hyvä tietää. ;))
"Eppäillä tuota soppii.
Näitä saranoiden rasvaamisia olen hieman ihmetellyt, olemme asuneet tässä talossa pian 14 vuotta, eikä ensimmäinenkään sarana ole ollut voitelun tarpeessa."
Noh, meidän talo ja sen ovet ei ole "ihan" viime vuosikymmeniltä... Satanen meni jo rikki. Kyllä sitä öljyä saa kerran vuoteen laittaa, kun narina alkaa. Se jännä vielä, että joitakin saranoja ei tosiaan ole tarvinnut rasvata muistini mukaan ollenkaan, mutta muutamat ovet ovat sellaiset, että niissä jostain syystä saranat kuivuu nopeasti.
Mutta ihan suat rauhassa eppäillä.
Rasvasin muuten taannoin yhdet saranat. Toimenpide vei noin minuutin, sisältäen öljypullon esiin ottamisen ja pois laittamisen. Harmi kun asun yksin, niin en voi tällä työllä luistaa vaikkapa tiskikoneen täytöstä seuraavat puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ole ikinä nähnyt kun:
- nainen vaihtaa oljyt?
- nainen korjaa moottorin?
- kaataa puun?
- kantaa rakennustarvikkeita?
..tai tekee, ylipäänsä mitään.
(oikeita. ihmisen elämässä. tarpeellista!)
..Asioita?
en tiedä miksi, en ole ikinä nähnyt..
Suurin osa miehistä ei osaa vaihtaa öljyjä, korjata moottoria tai kaataa puuta.
..Mutta.
(aika moni mies) Osaa vaihtaa kalsarinsa ja sukat?
Osaa korjata krapulansa korjaus-sarjalla? sekä
Osaa kaataa naisia?
Suurin osa nais(-puoleisista) 'ehkä vain' vielä vaan,
haaveilee: Samoista asioista?
Hyvä juttu. (kaikki toivo ei ole vielä menetetty..) nais ihmeisiin? Hyvä tietää.. ;))
Aika moni mies kyselee että " missä on puhtaat kalsarit ja sukat".
Krapulaisena kyselee " missä on päänsärkyyn lääkettä "...... ja....
Suuri osa miehistä vänisee tälläkin palstalla ettei saa/ löydä naista.... joten..
Onko toivo menetetty miesoletettuihin..
sen kun tietäisi.
Onko kukaan onnistunut listaamaan päivittäisiä tai melkein päivittäisiä "miesten töitä"? Niinpä niin. Niitä kun ei normaalissa kotitaloudessa ole.
"Katkeruutesi naisia kohtaan syntyy näiltä palstoilta? Ei siis oikeasta ja konkreettisesta elämästä? Sinua eivät naiset oikeasti koskaan väheksy? Kuin herkkä on miehinen itsetunto??"
No ei tosiaan. Tälle palstalle voi hyvin viitata kintaalla, mutta kun mm ed. pääministeri hehkutti intersektionaalista feminismiään, niin se on kaiketi otettava vakavasti... en enää koskaan äänestä naista yksissäkään vaaleissa. Kun näin korkealta valtiolliselta taholta julistetaan pyhää sotaa koko miessukupuolta vastaan, niin on syytä varoa, ketä on valitsemassa johtaviin asemiin...

Jos sinä kohtelet lähipiirisi naisia tasa-arvoisesti, niin hyvä juttu. Olet hoitanut oman osuutesi asiassa. Et silti voi väheksyä sitä, että osa toisista miehistä pyrkii alistamaan naisia.
Muuten, oletko todellakin varma, että olet niin tasa-arvoinen kun arvelet olevasi? Kun jo etukäteen päätät, että "en enää koskaan äänestä naista yksissäkään vaaleissa".
Eli sinä syyllistyt itse siitä kun naiset palstalla puhuvat "miehet eivät tee kotitöitä tarpeeksi" ja väität, että epäreilua puhua kollektiivisesti näin, koska sinä teet kotitöitä. Ja samaan aikaan sinä olet pettynyt ja suuttunut yhteen naiseen, ja rinnastat tuon yhden naisen kaikkiin naisiin. Mikä logiikka tässä on? Jos sinä rinnastat yhden naisen kaikkiin naisiin, ja se on sinusta ok, niin eikö silloin naiset voi rinnastaa sinua kaikkiin miehiin, ja se on ok? Onko tämä aidosti tasa-arvoista ajattelua ja asennetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Katkeruutesi naisia kohtaan syntyy näiltä palstoilta? Ei siis oikeasta ja konkreettisesta elämästä? Sinua eivät naiset oikeasti koskaan väheksy? Kuin herkkä on miehinen itsetunto??"
No ei tosiaan. Tälle palstalle voi hyvin viitata kintaalla, mutta kun mm ed. pääministeri hehkutti intersektionaalista feminismiään, niin se on kaiketi otettava vakavasti... en enää koskaan äänestä naista yksissäkään vaaleissa. Kun näin korkealta valtiolliselta taholta julistetaan pyhää sotaa koko miessukupuolta vastaan, niin on syytä varoa, ketä on valitsemassa johtaviin asemiin...
Jos sinä kohtelet lähipiirisi naisia tasa-arvoisesti, niin hyvä juttu. Olet hoitanut oman osuutesi asiassa. Et silti voi väheksyä sitä, että osa toisista miehistä pyrkii alistamaan naisia.
Muuten, oletko todellakin varma, että olet niin tasa-arvoinen kun arvelet olevasi? Kun jo etukäteen
päätät, että "en enää koskaan äänestä naista yksissäkään vaaleissa".
Eli sinä syyllistyt itse siitä kun naiset palstalla puhuvat "miehet eivät tee kotitöitä tarpeeksi" ja väität, että epäreilua puhua kollektiivisesti näin, koska sinä teet kotitöitä. Ja samaan aikaan sinä olet pettynyt ja suuttunut yhteen naiseen, ja rinnastat tuon yhden naisen kaikkiin naisiin. Mikä logiikka tässä on? Jos sinä rinnastat yhden naisen kaikkiin naisiin, ja se on sinusta ok, niin eikö silloin naiset voi rinnastaa sinua kaikkiin miehiin, ja se on ok? Onko tämä aidosti tasa-arvoista ajattelua ja asennetta?
Korjaus aiempaan viestiini: Onko ajattelusi ja asenteesi todella tasa-arvoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut miehet eivät pysty, jotkut pystyvät. Yleisesti, ottaen huomioon tämän ketjun sisällön, ihmettelen suuresti, että aviomiesehdokkaiden kommunikaatio- ja yhteistyötaidot (ja -halut!) eivät naisten kriteerilistalla usein ole kovinkaan korkealla... jostain syystä ulkonäkö-, varallisuus- ym. seikat useasti (eivät aina!) näyttävät kiinnostavan enemmän. Jos suhteen alussakaan ei päästä sopimukseen reilusta työnjaosta, niin mitä mahdollisuuksia rakentavaan keskusteluun on useamman vuoden kuluttua?
Ja taas löytyi syy naisissa😁 Eivät ole laittaneet kriteerilistaan tärkeää ominaisuutta😅 Juu ei se miesten vastuulla ole. Koskaan.
Miehet eivät ole kollektiivisesti vastuussa siitä, mitä muiden parisuhteissa tapahtuu. Ja kyllä, ihminen on itse vastuussa mm. siitä, millaisen puolison itselleen valitsee. J
Tässä on kyllä totuuden siemen. Epätasa-arvo on yhteiskunnallinen ongelma, ja siihen täytyisi puuttua yhteiskunnallisella tasolla, mutta yksilön tasolla merkittävintä on, millaisen puolison valitsee. Ja myös, voi valita miten itse kohtelee puolisoaan. Tällä tarkoitan, ei ota puolisokseen perässävedettävää siipeilijää, eikä myöskään ole itse sellainen.
En ole koskaan kyllästynyt passaamaan perhettäni.
Mies on ollut sairaana ja en koskaan ole sanonut, että en jaksaisi.
Ei auta sanoa, kun on sanonut puolisoa rakastavansa myötä ja vastoin käymisissä.
Voimia löytyy aina, jos sitä tarvitaan. Jotkut on vaan niin nirsoja ja laiskoja että eivät kehtaa
tehdä mitään ja valittavat kaikesta.
Jos nyt haluat ehdottomasti kärjistää:
Supernaiset tekee, supermiehet...länkyttää.