Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8311)
Vierailija kirjoitti:
Usein ovat miehet todenneet, etteivät tienneet, kuinka raskasta on hoitaa taaperoita koko päivän, ennenkuin sen tekivät. Palstalla olen nähnyt yhden sanovan, et oli helppoa. Muut kommentoijat ovat live-elämästä. Myös on ollut naisia, joille työhön paluu teki elämästä helpompaa. Meitä on moneen junaan ja eri ihmiset kokevat eri asiat helpommiksi. Omalla kohdalla oli tärkeää lasten kotihoito, kunnes olivat 3v.
Omakin mieheni tajusi sen vasta, kun jäi vuorostaan kotiin 10-kk vauvan ja 2,5-vuotiaan esikoisen kanssa. Ekan viikon tekivät kaikkea kivaa ja koti oli rempallaan, sitten raivostuin ja seuraavasta viikosta lähtien homma toimi samalla tavalla kuin silloin kun minä olin kotona. Ja kun mieskin palasi töihin, oli itsestäänselvää, että hommat jaetaan tasan.
Miksi te naiset raivostutte niin pienistä? Tuollainen on todella huono roolimalli lapsille.
"Minulta on mennyt täysin ohi tuon perheen miehen kommentti asiaan. Jos hän ei ole itse niin tänne kertonut, niin silloin koko juttu on vain teidän hölmöjen naisten olettamuksia ja kuvitelmia."
Jaa jaa, eli sinunkin jutut ovat vain "olettamuksia ja kuvitelmia", kun vaimosi ei ole niitä täällä vahvistanut. Se kyl selittää jo paljon...
"Täällä huudellan tervepäisten äitien perään, mut miesten tarvi olla tervepäisiä. Tosimieheyttä palstan mukaan on se, että riennetään työmaalta toiselle. Kotona tervepäiset äidit hoitelee kodin ja lapset. Sit jossain vaiheessa ihmetellään, miksi se vaimo läks. Vaikka talonkin rakensin ihan omin pikkukätösin."
Alat olla ilmeisesti jo niin hutikassa, ettei tuosta sepustuksesta nyt saa oikein selvää, että oletko tarinan äiti vai mies?
"Olipas taas omituinen juttu. Käytkö useinkin tarkkailemassa muissa perheissä, miten ne naiset niissä hommat hoitaa? Tietävätkö nämä lukuisat naiset, että teet kenttäanalyysia heidän edesottamuksista?
Kun sinä olet siivousvuorossa, muu perhe siis kunnioittaa sitä, eivätkä sotke samala tavalla, kuin sinä teet, kun on vaimosi siivousfugi. Sinä sitten sotket senkin edestä, kun vaimosi vuoro siivota, jos kerran sotkusempaa, vaikka hän siivoaa enemmän.
Ruoka-ajat lapsilla on ihan peruskasvatusta. Se on terveellistä ja siinä lapsen keho oppii alusta alkaen säännöllisyyteen ja terveelliseen elämään.
Mikä on tämä "järkevämpi" juttu tässä? Syötät kalliimpaa ruokaa perheellesi?"
Noin juuri sitä hetkessä väsättiin olkiukko. :D
"Kertokaas nyt, mitä se perhekeskeisyys teistä tarkoittaa. Minun käsitykseni mukaan se on sitä, että perheenä eletään yhdessä arkea ja juhlaa. Tehdään asioita ydessä jne. Miten tällainen perhekeskeisyys onnistuu, jos mies painaa duunia ja rakentelee taloja? Eräskin täällä kertonut useammasta taloprojektista samaan aikaan. Onko teillä tunteja enemmän vuorokaudessa? Näissä tapauksissahan se äiti ja vaimo on perhekeskeisesti lasten kanssa vuorokaudet ympäri (paitsi kun tekee töitä) ja isä huitelee raksoilla."
Naapurivainaa rakenteli omakotitaloja ihan työkseen. Vaimo oli opettajana, eli lapset hoidossa/koulussa päivisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin viettivät normaalia perhe-elämää. Tämäkö oli aivan uutta sinulle?
-sivusta
"Jaa jaa, eli sinunkin jutut ovat vain "olettamuksia ja kuvitelmia", kun vaimosi ei ole niitä täällä vahvistanut. Se kyl selittää jo paljon..."
Kyllä ne olisi mielikuvituksen tuotetta, jos kertoisin suomalaisnaisten tyyliin lähes ylpeänä, miten olisin valinnut naisen, joka antaa lapsen putoilla pitkin jyrkkiä kellarinportaita pää kolisten pitkin seiniä ja söisi keittiön lattialta lemmikkikanin papanoita hiukopalaksi klo 20 jälkeen!!1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ovat miehet todenneet, etteivät tienneet, kuinka raskasta on hoitaa taaperoita koko päivän, ennenkuin sen tekivät. Palstalla olen nähnyt yhden sanovan, et oli helppoa. Muut kommentoijat ovat live-elämästä. Myös on ollut naisia, joille työhön paluu teki elämästä helpompaa. Meitä on moneen junaan ja eri ihmiset kokevat eri asiat helpommiksi. Omalla kohdalla oli tärkeää lasten kotihoito, kunnes olivat 3v.
Omakin mieheni tajusi sen vasta, kun jäi vuorostaan kotiin 10-kk vauvan ja 2,5-vuotiaan esikoisen kanssa. Ekan viikon tekivät kaikkea kivaa ja koti oli rempallaan, sitten raivostuin ja seuraavasta viikosta lähtien homma toimi samalla tavalla kuin silloin kun minä olin kotona. Ja kun mieskin palasi töihin, oli itsestäänselvää, että hommat jaetaan tasan.
Miksi te naiset raivostutte niin pienistä? Tuollainen on todella huono roolimalli lapsil
Olen se joka raivostui ja todellakin raivostuin aiheesta. Kun on sovittu, että kotona oleva huolehtii lapsista ja kodista, niin silloin kotona oleva myös huolehtii lapsista ja kodista. Miten laitetaan ruokaa, kun ei ole enää puhtaita astioita? Mitä puetaan päälle, kun pyykit on pesemättä? Miten ulkoillaan, kun ulkovaatteet on märkinä keskellä lattiaa edellisen ulkoilun jäljiltä?
"No, minä vain kiusoittelen sinua mojovista ilmavaivoistasi, koska sinäkin näytät yrittävän kiusoitella varsin sinnikkäästi aasialaisesta vaimostani, mutta sen verran rasistin vikaa sinussa on, että täysin ulkopuolista perheenjäsentäni kohtaan kirjoittamasi solvaukset näyttävät poistuvan."
Itsehän sinä olet näitä stereotypioita aasialaisista naisista tänne kertonut. Heiluttavat pyllyään, kikattelevat iloisesti ja hyppivät kuin koirat isäntäänsä vasten. Eihän tuollaista voi nauramatta lukea. Rasisti olet ihan itse, kun kuvailet aasialaisten naisten käyttäytyvän noin älyvapaasti. Vai onko vaimosi oikeasti joku retardi? Lisäksi olet rasisti suomalaisia naisia kohtaan.
Ja poistuvathan ne kommenttini, koska sinä poistatat kaiken, joka ei sovi pirtaasi. Ei taitaisi tässäkään ketjussa olla yhtään sinun kommenttiasi, jos poistattelisin kaikki ne, joissa solvaat suomalaisia naisia. En vain viitsi alentua tasollesi. Länkytä nyt oikein sydämesi kyllyydestä ja jatka koprofiliasi vaalimista minun puolestani.
Vierailija kirjoitti:
"Jaa jaa, eli sinunkin jutut ovat vain "olettamuksia ja kuvitelmia", kun vaimosi ei ole niitä täällä vahvistanut. Se kyl selittää jo paljon..."
Kyllä ne olisi mielikuvituksen tuotetta, jos kertoisin suomalaisnaisten tyyliin lähes ylpeänä, miten olisin valinnut naisen, joka antaa lapsen putoilla pitkin jyrkkiä kellarinportaita pää kolisten pitkin seiniä ja söisi keittiön lattialta lemmikkikanin papanoita hiukopalaksi klo 20 jälkeen!!1
Missä näin luki?
"Olen se joka raivostui ja todellakin raivostuin aiheesta. Kun on sovittu, että kotona oleva huolehtii lapsista ja kodista, niin silloin kotona oleva myös huolehtii lapsista ja kodista. Miten laitetaan ruokaa, kun ei ole enää puhtaita astioita? Mitä puetaan päälle, kun pyykit on pesemättä? Miten ulkoillaan, kun ulkovaatteet on märkinä keskellä lattiaa edellisen ulkoilun jäljiltä?"
Eli teidän perheessä on täysin hyväksyttyä raivota, jos asiat ei mene sinun pillin mukaan. Minä en kyllä kehtaisi raivota, varsinkaan tuollaisista asioista. Siinähän se vitsi piileekin, että teidän mielestä se on sopimus, kun te määrittelette mitä toisten pitää tehdä. Minulla on neljä siskoa ja yksi siskoista on sellainen päsmäri, että joka helvetin kerta kun ovat samaan aikaan samassa paikassa, syttyy kauhea sota, kun tämä päsmäri ryhtyy käskyttämään muita.

Kyllä, on hyväksyttyä raivostua, kun asiat jätetään roikkumaan päivästä toiseen. Ja sinua varmaan lohduttaa, että mies itsekin sanoi jälkeenpäin, että hän mokasi ja suutuin ihan aiheesta. Sen jälkeen homma toimi niin kuin pitikin.
"Itsehän sinä olet näitä stereotypioita aasialaisista naisista tänne kertonut. Heiluttavat pyllyään, kikattelevat iloisesti ja hyppivät kuin koirat isäntäänsä vasten. Eihän tuollaista voi nauramatta lukea. Rasisti olet ihan itse, kun kuvailet aasialaisten naisten käyttäytyvän noin älyvapaasti. Vai onko vaimosi oikeasti joku retardi? Lisäksi olet rasisti suomalaisia naisia kohtaan.
Ja poistuvathan ne kommenttini, koska sinä poistatat kaiken, joka ei sovi pirtaasi. Ei taitaisi tässäkään ketjussa olla yhtään sinun kommenttiasi, jos poistattelisin kaikki ne, joissa solvaat suomalaisia naisia. En vain viitsi alentua tasollesi. Länkytä nyt oikein sydämesi kyllyydestä ja jatka koprofiliasi vaalimista minun puolestani."
Kieltämättä se naurattaa ainakin minua, miten sinä/te vääristelette asioita vai onko kyseessä taas niin yleinen lukihäiriö. :D
Kerroin joskus, miten vaimoni lantio keinahtelee, kun hän touhuaa esim. keittiössä. Sitten kerroin, miten vaimoni ja hänen ystävättärensä kultuuristaan johtuen nauravat paljon ja ovat muutenkin positiivisia. Sitten mainitsin, että koska vaimo on niin paljon lyhyempi, että joutuu vähän hyppäämään kaulaani, kun usein tulee avaamaan ovea, kun on esim. ruokakasseja kädet täynnä.
On tietysti hyvä, että sinulla on tuollainen mielikuvitus, mutta se on jo sairasta, että koitat mollata minua omien kuvitelmiesi varjolla.
Tuo koirasta höpöttäminen minua mietityttää, että koska on tullut jo varsin selväksi, ettet sinä ainakaan ihmisen kanssa ole päässyt harrastamaan tuhmuuksia joko koskaan tai ainakaan pitkiin aikoihin, niin oisko sinun koira ollut jalkovälissäsi runoillessasi hölmöjä kommenttejasi tänne? Oliko alushousutkaan jalassa?
Vierailija kirjoitti:
"Miten erot tähän keskusteluun kuuluvat? En minä tiedä, miten ihmiset järjestelevät asumisasiansa ja auto-ostoksensa eronsa jälkeen. Luulisin kyllä, että jos he muuttavat yhteen uuden kumppaninsa kanssa, niin kyllä, seuraavan kanssa ostetaan uusi, yhteinen asunto. Ehkä autokin.
Sinulla on omituinen tapa vääntää keskustelua ihan toisille raiteille. Tuota viimeistä lausettasi en viitsi edes kommentoida, fetissisi on kyllä tullut useaan otteeseen selväksi."
No siten, että kyllähän ne pareja ovat nekin, jotka eroavat ja aloittavat uuden suhteen. Kyllä minun nähdäkseni yleensä toisella kierroksella ollessa kummallakin on jo oma asunto. Ja autokin.
No, minä vain kiusoittelen sinua mojovista ilmavaivoistasi, koska sinäkin näytät yrittävän kiusoitella varsin sinnikkäästi aasialaisesta vaimostani, mutta sen verran rasistin vikaa sinussa on, että täysin ulkopuolista perheenjäsentäni kohtaan kirjoittamasi solvaukset näyt
Siihen nähden, kuinka paljon täällä naisia haukut, taidat olla monenkin asian puutteessa. Ja tämä ihan sinun logiikan mukainen päätelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Noilla spekseillähän teidän koko perheen etu olisi se, että sinä olisit päävastuussa kodinhoidosta ja lapsesta. Syötte paremmin, kämppä on siistimpi, ja teet sen järkevämmin, joten kumpikaan puolisoista ei kuormitu. Se taas pitää parisuhteen kunnossa."
Miten niissä perheissä, joissa vaimon ansiosta perhe syö paremmin, kämppä on siistimpi jne, pitäisikö silloinkin naisen ottaa päävastuu kodinhoidosta ja lapsesta? Se kai olisi samalla tavalla koko perheen etu? Ja parisuhdekin kukostaisi.
Niin se meillä meni, suosittelen teillekin. Toki vaatii sen, että molemmat kantavat korttaan kekoon minkä ehtivät eikä vapaamatkustella toisen ajalla ja voimilla sen enempää kuin lompakollakaan.
Ai se onkin naiselta joustamattomuutta, kun toimii kuten mies on toiminut? Miksi nämä joustot vaaditaan naisilta, mut ei miehiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ovat miehet todenneet, etteivät tienneet, kuinka raskasta on hoitaa taaperoita koko päivän, ennenkuin sen tekivät. Palstalla olen nähnyt yhden sanovan, et oli helppoa. Muut kommentoijat ovat live-elämästä. Myös on ollut naisia, joille työhön paluu teki elämästä helpompaa. Meitä on moneen junaan ja eri ihmiset kokevat eri asiat helpommiksi. Omalla kohdalla oli tärkeää lasten kotihoito, kunnes olivat 3v.
Omakin mieheni tajusi sen vasta, kun jäi vuorostaan kotiin 10-kk vauvan ja 2,5-vuotiaan esikoisen kanssa. Ekan viikon tekivät kaikkea kivaa ja koti oli rempallaan, sitten raivostuin ja seuraavasta viikosta lähtien homma toimi samalla tavalla kuin silloin kun minä olin kotona. Ja kun mieskin palasi töihin, oli itsestäänselvää, että hommat jaetaan tasan.
Miksi te naiset raivostutte niin pienistä? Tuollainen on todella huono roolimalli lapsil
Ei se ole lapselle pahasta, että näkee äidin pitävän puoliaan. Päin vastoin, se on pahasta, jos äiti aina alistuu ja uhriutuu, kun alistetaan. Siitä syntyy väärä naisenmalli.
"Ja poistuvathan ne kommenttini, koska sinä poistatat kaiken, joka ei sovi pirtaasi. Ei taitaisi tässäkään ketjussa olla yhtään sinun kommenttiasi, jos poistattelisin kaikki ne, joissa solvaat suomalaisia naisia. En vain viitsi alentua tasollesi. Länkytä nyt oikein sydämesi kyllyydestä ja jatka koprofiliasi vaalimista minun puolestani."
En minä poistata mitään. Minusta on oikein hyvä, että kaikki näkevät millainen reppana sä olet. Äsken kun tulin kaupasta, niin harmitti, kun rasistinen ja yleensäkin naisia solvaava sepustuksesi oli poistunut. Ennen kauppareissua luettuani sen, ajattelin, että nyt pitää tuolle löyhkäävälle pieruperseelle laittaa jotain nasevaa palautetta. :D
"Kyllä, on hyväksyttyä raivostua, kun asiat jätetään roikkumaan päivästä toiseen. Ja sinua varmaan lohduttaa, että mies itsekin sanoi jälkeenpäin, että hän mokasi ja suutuin ihan aiheesta. Sen jälkeen homma toimi niin kuin pitikin."
Ei ole hyväksyttyä, vaan helvetin typerää ja huono roolimalli lapsille. Häpeäisit.
Ehkäpä juuri tuollainen asennoituminen raivoamiseen on yksi syy, miksi te sitten otatte myös miehiltänne mukisematta turpaan, kun raivostuminen on mielestänne hyväksyttyä.
Vierailija kirjoitti:
"Täällä huudellan tervepäisten äitien perään, mut miesten tarvi olla tervepäisiä. Tosimieheyttä palstan mukaan on se, että riennetään työmaalta toiselle. Kotona tervepäiset äidit hoitelee kodin ja lapset. Sit jossain vaiheessa ihmetellään, miksi se vaimo läks. Vaikka talonkin rakensin ihan omin pikkukätösin."
Alat olla ilmeisesti jo niin hutikassa, ettei tuosta sepustuksesta nyt saa oikein selvää, että oletko tarinan äiti vai mies?
Hutikka on kyl siellä päässä, jos luulet minun sisältyvän tuohon tarinaan. Siinä vaan tiivistettiin palstan kommentteja. Naisten kuuluu (palstan mukaan) olla tervepäisiä ja hoitavan kodin ja lapset. Miesten kuuluu olla töissä ja rakennella taloja. Näiden erillisten elämien seurauksena usein tulee se ero. Siitähän on palstallakin saanut usein lukea, kun miehet eivät ymmärrä, miksi se vaimo läks. Vaikka talo ja kaikki on tehty. Menikö nyt jakeluun? Ei ole minun tarinani tuo. Minun mies tekee kyl töitä, mutta on perhekeskeisesti sitten ollut perheensä parissa illat ja viikonloput.
Eipä sillä, nostan hattua kaikille osaaville ihmisille. Jotkut liitot kestää se rakennusprojektitkin. Hyvä näin.
Ei toimi ei, mutta palstamammoilla on kauhea kiima määräillä kuitenkin miehiä painamaan kaikki kotityöt milliäkään joustamatta.