Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko AP otti ukkonsa takas kun ei osannut vaihtaa paristo palohälyttimeen?
Aika pienet käsitykset miehistä, jos vain paristojen vaihdossa ovat tarpeellisia. Muuhun ei kaivata.
Mieluummin sitä sitten ottaa maksullisen miehen vaihtamaan paristot. Jos siis jostain ihmeen syystä ei osaa vaihtaa itse. Päivittäin sohvalla lojuva turhapuro on liian suuri hinta ehkä parin vuoden välein tehtävästä minuutin työstä.
Kyllä tasa-arvon hengessä olisi jo korkea aika naisten ryhtyä opettelemaan paristonvaihto. Kuulostaa nololta, että ikäneidot eivät halua miehiä elämäänsä, mutta ei löydy naista, joka suoriutuisi varsin helposta tehtävästä.

Miten se on tasa-arvokysymys, jos yksinasuja ei jotain osaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa palstamammoilla olla todella tylsä elämä, kun toisten normaali elämä tuntuu fantasialta. Tavallaan ymmärrettävää, kun istuvat täällä aamusta iltaan.
Taitaa se ahkerin palstailija istua siellä päässä.
Palstamammoilla ei ole tarvetta päivittää täällä noita normaaleja asioita. Vaimonasi hävettäis, kun kaiken täällä kerrot. On ne jutut totta tai ei.
Ihan mielenkiinnosta kysyn et mitä hävettävää on shoppailussa ja rakastelussa?
-eri

No onhan se törkeän sukupuolittunutta ja seksististä, että pariston vaihtamiseen pitää hommata maksullinen mies. Luulisi, ettei se mitä jalkovälissä roikkuu (pallit tai sisemmät häppärit), vaikuta siihen kykeneekö vaihtamaan paristoja.

Kyllä tasa-arvon hengessä olisi jo korkea aika naisten ryhtyä opettelemaan paristonvaihto. Kuulostaa nololta, että ikäneidot eivät halua miehiä elämäänsä, mutta ei löydy naista, joka suoriutuisi varsin helposta

Jos yksin asuva ihminen haluaa maksua vastaan vaihdattaa palohälyttimensä patterin vaikka hermafrodiitilla, sen ei luulisi sinun napaasi kaivelevan millään lailla.
Mutta jos parisuhteessa elävä ihminen haluaa teettää yhteiset kotityöt kumppanillaan sen perusteella, mitä kenenkin haarovälissä roikkuu tai ei roiku, on vain typerää puolustelua omalle laiskuudelle. Ja tämähän EI tarkoita, etteikö töitä voisi JAKAA, totta kai voi. Mutta jakaminen ei ole sitä, että toinen tekee kaiken ja toinen ``auttaa jos ehtii ja jaksaa``.
Haha! Parasta antia tässä ketjussa on se kuinka herkkiä ja epävarmoja itsestään palstan naiset on 😃
Arvatkaa kuka kaatoi bensaa liekkeihin tolla paristonvaihto-kommentilla/kysymyksellä...
Ihanko totta luulette että joku mies iha tosissan kysyy, ettekä tajua jutun juonta? 🤭
Vähän aikaa taas jauhetaan tästä niin tuun sitten taas lisää hämmentämään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko AP otti ukkonsa takas kun ei osannut vaihtaa paristo palohälyttimeen?
Aika pienet käsitykset miehistä, jos vain paristojen vaihdossa ovat tarpeellisia. Muuhun ei kaivata.
Mieluummin sitä sitten ottaa maksullisen miehen vaihtamaan paristot. Jos siis jostain ihmeen syystä ei osaa vaihtaa itse. Päivittäin sohvalla lojuva turhapuro on liian suuri hinta ehkä parin vuoden välein tehtävästä minuutin työstä.
Kyllä tasa-arvon hengessä olisi jo korkea aika naisten ryhtyä opettelemaan paristonvaihto. Kuulostaa nololta, että ikäneidot eivät halua miehiä elämäänsä, mutta ei löydy naista, joka suoriutuisi varsin helposta tehtävästä.
Sinulta ilmeisesti jäi huomaamatta seuraava lause, joten uusitaanpa se: Jos siis jostain ihmeen syystä ei osaa vaihtaa itse. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi hallita mahdollisimman laajasti erilaisia kotitöitä sukupuolesta riippumatta. Ja paristojen vaihtaminen ihan mihin tahansa laitteeseen on sieltä helpoimmasta päästä, pyykinpesussakin on jo enemmän haastetta.
Kyllä mä veikkaan, että suurimalla osalla palstalaisia ei onnistu lähellekään kaikki työt mitä esim. omakotitalossa asumiseen kuuluu. Ilman toisen osapuolen osaamista talosta tulisi aika äkkiä varsinainen röttelö.
Vierailija kirjoitti:
Haha! Parasta antia tässä ketjussa on se kuinka herkkiä ja epävarmoja itsestään palstan naiset on 😃
Arvatkaa kuka kaatoi bensaa liekkeihin tolla paristonvaihto-kommentilla/kysymyksellä...
Ihanko totta luulette että joku mies iha tosissan kysyy, ettekä tajua jutun juonta? 🤭
Vähän aikaa taas jauhetaan tästä niin tuun sitten taas lisää hämmentämään
Olet nyt palstalla, jonka käyttäjäkunta koostuu pääasiassa keski-ikäisistä tädeistä. Ihanko tosissasi kuvittelet, ettei elämä ole meille kenellekään heittänyt palovarottimen paristonvaihtoa vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä veikkaan, että suurimalla osalla palstalaisia ei onnistu lähellekään kaikki työt mitä esim. omakotitalossa asumiseen kuuluu. Ilman toisen osapuolen osaamista talosta tulisi aika äkkiä varsinainen röttelö.
Jos ei riitä osaaminen eikä ole halua opetella, niin sitten kannattaa asua jossain muualla kuin omakotitalossa. Vaihtoehtoja kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä veikkaan, että suurimalla osalla palstalaisia ei onnistu lähellekään kaikki työt mitä esim. omakotitalossa asumiseen kuuluu. Ilman toisen osapuolen osaamista talosta tulisi aika äkkiä varsinainen röttelö.
Ei välttämättä suju ihan itsestään, mutta käytännössä kaiken voi oppia jos haluaa. Oppiminen taas ei ole kiinni genitaaleista. Niitä asioita mitä ei opi tai muusta syystä halua tehdä itse voi aina teettää ammattilaisella. Ja kaikkeahan ei edes saa tehdä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa palstamammoilla olla todella tylsä elämä, kun toisten normaali elämä tuntuu fantasialta. Tavallaan ymmärrettävää, kun istuvat täällä aamusta iltaan.
Taitaa se ahkerin palstailija istua siellä päässä.
Palstamammoilla ei ole tarvetta päivittää täällä noita normaaleja asioita. Vaimonasi hävettäis, kun kaiken täällä kerrot. On ne jutut totta tai ei.
Ihan mielenkiinnosta kysyn et mitä hävettävää on shoppailussa ja rakastelussa?
-eri
Samaa ihmettelen minäkin.
"Mutta jakaminen ei ole sitä, että toinen tekee kaiken ja toinen ``auttaa jos ehtii ja jaksaa``."
Onko joku oikeesti sanonu noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä veikkaan, että suurimalla osalla palstalaisia ei onnistu lähellekään kaikki työt mitä esim. omakotitalossa asumiseen kuuluu. Ilman toisen osapuolen osaamista talosta tulisi aika äkkiä varsinainen röttelö.
Ei välttämättä suju ihan itsestään, mutta käytännössä kaiken voi oppia jos haluaa. Oppiminen taas ei ole kiinni genitaaleista. Niitä asioita mitä ei opi tai muusta syystä halua tehdä itse voi aina teettää ammattilaisella. Ja kaikkeahan ei edes saa tehdä itse.
Kyllä se on kuule ihan turha kuvitella, että jos ihmisellä ei ole minkäänlaista kykyä omaksua vaikka tekniikkaan liittyviä asioita, niin ei se oppikaan perille mene. Voihan sitä tietysti kuvitella, että kaiken voi oppia tuosta vain.

No mitä tekniikkaan liittyviä asioita okt:n normaaliin kunnossapitoon sitten liittyy? Siis sellaisia, joiden omaksuminen on jotenkin erityisen vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Haha! Parasta antia tässä ketjussa on se kuinka herkkiä ja epävarmoja itsestään palstan naiset on 😃
Arvatkaa kuka kaatoi bensaa liekkeihin tolla paristonvaihto-kommentilla/kysymyksellä...
Ihanko totta luulette että joku mies iha tosissan kysyy, ettekä tajua jutun juonta? 🤭
Vähän aikaa taas jauhetaan tästä niin tuun sitten taas lisää hämmentämään
Kuule, kyllä ihan kaikki tajuavat, että sinä täällä vouhkaat ja räyhäät, kun puuttuu ne live-elämän ihmiskontaktit ja positiivinen feedback elämästä. Palstan naiset aina silloin tällöin poikkeavat vuorollaan heittämässä sulle täkyä, jotta pysyt puuhakkaana ja poissa muusta pahanteosta. Ja eihän sitä tiedä, vaikka joskus jokin viisauden hitunen tarttuisi sinunkin kovaan kallosi, kun riittävästi taotaan. 🙂 Itse en kyllä ole tämän suhteen kovin optimistinen, mutta voihan ihmeitä tapahtua, eikö niin? 😇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko AP otti ukkonsa takas kun ei osannut vaihtaa paristo palohälyttimeen?
Aika pienet käsitykset miehistä, jos vain paristojen vaihdossa ovat tarpeellisia. Muuhun ei kaivata.
Mieluummin sitä sitten ottaa maksullisen miehen vaihtamaan paristot. Jos siis jostain ihmeen syystä ei osaa vaihtaa itse. Päivittäin sohvalla lojuva turhapuro on liian suuri hinta ehkä parin vuoden välein tehtävästä minuutin työstä.
Kyllä tasa-arvon hengessä olisi jo korkea aika naisten ryhtyä opettelemaan paristonvaihto. Kuulostaa nololta, että ikäneidot eivät halua miehiä elämäänsä, mutta ei löydy naista, joka suoriutuisi varsin helposta
Minusta on seksististä, kun mies olettaa, ettei joku randomnainen kykene pattereita vaihtaa ja siksi haluaisi muuten kelvottoman (sille jollekin randomnaiselle kelvottoman) miehen takaisin. Voi olla, et on joku nainen jolle joku paristo on mysteeri. Ja sit on myös joku mies ihan samanlainen. Patterit ja jalkovälikilluttimet eivät todellakaan liity toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko AP otti ukkonsa takas kun ei osannut vaihtaa paristo palohälyttimeen?
Aika pienet käsitykset miehistä, jos vain paristojen vaihdossa ovat tarpeellisia. Muuhun ei kaivata.
Mieluummin sitä sitten ottaa maksullisen miehen vaihtamaan paristot. Jos siis jostain ihmeen syystä ei osaa vaihtaa itse. Päivittäin sohvalla lojuva turhapuro on liian suuri hinta ehkä parin vuoden välein tehtävästä minuutin työstä.
Kyllä tasa-arvon hengessä olisi jo korkea aika naisten ryhtyä opettelemaan paristonvaihto. Kuulostaa nololta, että ikäneidot eivät halua miehiä elämäänsä, mutta ei löydy naista, joka suoriutuisi varsin helposta
No eihän se ole mikään sukupuoliasia. Joku teki vaan hyvin sukupuolittuneen päätelmän asiaan liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Haha! Parasta antia tässä ketjussa on se kuinka herkkiä ja epävarmoja itsestään palstan naiset on 😃
Arvatkaa kuka kaatoi bensaa liekkeihin tolla paristonvaihto-kommentilla/kysymyksellä...
Ihanko totta luulette että joku mies iha tosissan kysyy, ettekä tajua jutun juonta? 🤭
Vähän aikaa taas jauhetaan tästä niin tuun sitten taas lisää hämmentämään
Eipä se kerro naisten epävarmuudesta mitään. Vain trollin mielenmaisemasta.