Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8326)
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli yksinhuoltaja ja teki itse kaikki kotityöt, siivosi, leipoi, lämmitti saunan ym. Syy oli varmaan, ettei kiireeltään jaksanut opettaa minua, vaan taitavana teki ennemmin itse.
Ei tästä mitään ongelmaa aiheutunut. Hyvin olen omassa huushollissa pärjännyt.
Hyvä sinä! Oot sankariainesta.
Ei vaiskaan. Mut ymmärrän tuon pointin äitiai kohdalla. Minä en ole yksinhuoltaja, mut muistan lasten ollessa vielä aika pieniä, et helpommalla pääsin tekemällä itse. Kun joskus olin viikonlopun poissa, isänsä opetti lapsille tekemään voileipiä ym. ottamaan jääkaapista itse maitoa ym. Olihan se kiva, että sit oppivat vähän omatoimisiksi, mutta perusperiaatteeni oli, ettei alle 5v. tarvitse vielä pärjätä itse. Koululaisina saivat vastuulleen kotitöitä ikätasoisesti. Nyt aikuisina pärjäävät.
Isänsä opetti kyllä, mutta laiskuuttaan. Silloin käytettiin myös sanontaa: laiskan äidin ahkerat lapset. Tässä tapauksessa laiskan isän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ylistetään ja kannustetaan huonoa äitiä ja aviopuolisot.surullista,vielä 30n vuotta site oli ihan normia että nainen hoisi kodin ,nyt tämä voimaantuminen on tullut tähän pisteeseen että siitä perheen hoidosta tullut negatiivinen asia.karkkia ja sipsiä kyllä keritään vetää kun katsotaan Netflixistä lempi paska sarjaa.onneksi itsellä ulkomaalainen vaimo jolle kunnia asia hoitaa kotia ja minua.
30 vuotta sitten isäni hoisi kodin ja lapset, mutta hän olikin mies sanan varsinaisessa merkityksessä.
Meillä myös isä hoiti meidät ja kodin vuorollaan. Mikään ei ole viehättävämpää ihmisessä, kuin vastuunkanto. Tai lähinnä kääntäen: vastenmielisempää, kuin vastuun pakoilu.

Samoin oma isäni 70-80-luvulla, kun se ei ollut mikään oletusarvo. Arvostan kovasti <3
Ex oli juuri tuollainen. Muutettiin yhteen nuorina ja hän ei tehnyt ikinä mitään. Kumpikaan ei osannut mut mä naisena opettelin. Asumismenot maksettiin tasan yhtä paljon (vaikka olin opiskelija ja mies töissä) ja silti mä tein kaikki kotityöt, hoidin sähkösopparit, isännöintifirman kutsumuksen tarvittaessa, ruuanlaiton, siivouksen jne. Ja jos hän kerran vuodessa tiskasi lautasen tai laittoi pakastepizzan uuniin, odotti ylistystä. 3v seurusteltiin ennen yhteenmuuttoa, 3v jälkeen. "Kehityskeskustelut" ei auttaneet koskaan, vaikka jossain vaiheessa minä kävin töissä ja toinen oli työtön. Syystäkin ex.
Nykyinen asui omillaan vuosia ennen kuin alettiin seurustella ja on tarkempi kodin hoidossa kuin minä, kaikki hommat on jaettu tasapuolisesti ja molemmat tietää mitä asioita kaupasta tarvitaan, mitä voisi syödä, koska pestä pyykkiä yms. Onneksi nyt tasa-arvoinen parisuhde
Kun tätä lukee, niin naiseen ja miehen ei kannata muuttaa yhteen. Erilliset asunnot poistavat riidat rahasta ja kotitöistä.
Nauttii vain toistensa seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä lukee, niin naiseen ja miehen ei kannata muuttaa yhteen. Erilliset asunnot poistavat riidat rahasta ja kotitöistä.
Nauttii vain toistensa seurasta.
Tai sitten voi vain valita seuransa hyvin. Harvoin ne kotiorjuuttajat sukupuolesta riippumatta mitään empatian ja huomioonottamisen kukkasia ovat muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä lukee, niin naiseen ja miehen ei kannata muuttaa yhteen. Erilliset asunnot poistavat riidat rahasta ja kotitöistä.
Nauttii vain toistensa seurasta.
Näin olen tehnyt. Opin kerrasta. Ei enää saman katon alle yhdenkään miehenpuolen kanssa. Ei riitelyä rahasta tai kotitöistä. Mies kyllä haluaisi, mutta mun näkökulmasta yhteen muuttaminen ei toisi mitään lisäarvoa meidän suhteeseen. Miehen mielestä ilmeisesti toisi. Pahoin pelkään, että se olisi jotain kodinhoidollista askaretta tai toisaalta statukseen liittyvää.

Tämähän on poliisiasia, jos orjuuttaa toisen kotiin. Todennäköisesti vapaudenriisto tms. kuinka se nyt laissa määritelty.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ylistetään ja kannustetaan huonoa äitiä ja aviopuolisot.surullista,vielä 30n vuotta site oli ihan normia että nainen hoisi kodin ,nyt tämä voimaantuminen on tullut tähän pisteeseen että siitä perheen hoidosta tullut negatiivinen asia.karkkia ja sipsiä kyllä keritään vetää kun katsotaan Netflixistä lempi paska sarjaa.onneksi itsellä ulkomaalainen vaimo jolle kunnia asia hoitaa kotia ja minua.
Oota pari vuotta kun hän saa oikeuden oleskelulupaan, niin lennät kuin leppäkeihäs!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä lukee, niin naiseen ja miehen ei kannata muuttaa yhteen. Erilliset asunnot poistavat riidat rahasta ja kotitöistä.
Nauttii vain toistensa seurasta.
Näin olen tehnyt. Opin kerrasta. Ei enää saman katon alle yhdenkään miehenpuolen kanssa. Ei riitelyä rahasta tai kotitöistä. Mies kyllä haluaisi, mutta mun näkökulmasta yhteen muuttaminen ei toisi mitään lisäarvoa meidän suhteeseen. Miehen mielestä ilmeisesti toisi. Pahoin pelkään, että se olisi jotain kodinhoidollista askaretta tai toisaalta statukseen liittyvää.
Eiköhän täti ole sen verran rupsahtanut ja turvonnut että miehet takuulla kiertää kaukaa.
Tuli sitten tähänkin ketjuun laiskat miehet hooorittelemaan ja itkemään, kun eivät saa naista itselleen persettäänkin pyyhkimään. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ylistetään ja kannustetaan huonoa äitiä ja aviopuolisot.surullista,vielä 30n vuotta site oli ihan normia että nainen hoisi kodin ,nyt tämä voimaantuminen on tullut tähän pisteeseen että siitä perheen hoidosta tullut negatiivinen asia.karkkia ja sipsiä kyllä keritään vetää kun katsotaan Netflixistä lempi paska sarjaa.onneksi itsellä ulkomaalainen vaimo jolle kunnia asia hoitaa kotia ja minua.
Eikä ollut. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 28 vuotta, ja hän on aina tehnyt osansa kodinhoidosta. Jäi isyysvapaillekin ja hoiti lapset ja kodin oikein mallikkaasti, kun itse sain paremman työpaikan äitiysvapaiden aikana.
Juuri tuollaiset vetelykset hakevat itselleen jostain kehitysmaasta vaimon, jonka orjuuttavat nyrkin ja hellan väliin. Minkä ihmeen takia aikuinen mies tarvitsee itselleen jonkun "hoitamaan" itseään?
Vierailija kirjoitti:
Täällä ylistetään ja kannustetaan huonoa äitiä ja aviopuolisot.surullista,vielä 30n vuotta site oli ihan normia että nainen hoisi kodin ,nyt tämä voimaantuminen on tullut tähän pisteeseen että siitä perheen hoidosta tullut negatiivinen asia.karkkia ja sipsiä kyllä keritään vetää kun katsotaan Netflixistä lempi paska sarjaa.onneksi itsellä ulkomaalainen vaimo jolle kunnia asia hoitaa kotia ja minua.
30 vuotta sitten minä olin lapsi. Vanhempani kävivät molemmat töissä ja hoitivat yhdessä kodin (ja toki meidät lapset pistettiin myös auttamaan ikätasoisesti mutta pieniä hommiahan ne kokonaisuudesta on mitä lapset tekee). En osaisi edes kuvitella, että isäni olisi röhnöttänyt sohvalla sillä aikaa kun äiti olisi oman pitkän työpäivänsä jälkeen hoitanut yksin kotihommat, ja häpeäisin isääni jos olisi sellainen vätys ollut. Käsittämätöntä, jos joillekin tämä on normia saati sitten tavoiteltavaa!
Onneksi sinun ulkomaalainen vaimosi elää vain unelmissasi, muuten kävisi häntä sääliksi.
Vierailija kirjoitti:
Jaajaa, kukas niitä töitä alkoikaan ihan ensin luetella? Ettei vaan naisoletettu? Minusta on naisen omaa tyhmyyttä, jos ei pysty tai osaa delegoida kodissa ja sen ulkopuolella tehtäviä yhteisiä perheen töitä.
Mutta jos mies ei suostu tekemään niitä delegoituja töitä siksi, että hän tekee ne hirveän raskaat työt kuten renkaiden vaihdon? Sitä paitsi miksi naisen pitäisi ylipäänsä delegoida, kun ne työt kuuluu yhteisesti molemmille tai koko perheelle? Miksei mies voi delegoida naiselle ja lapsille?
TODELLAKIN! Mikä työnjohtaja se nainen (tai mies) on, yhteisessä kodissa. Eikö kodin ylläpito kuulu molemmille aikuisille tasavertaisesti? Miksi siis kummankaan pitäisi delegoida, pyytää, anoa tai käskeä? Miksi hommia ei vain voisi tehdä ihan oma-aloitteisesti kun ne huomaa tai kun tuntuu, että nyt on aika? Kuten roskien vienti, tiskikoneen tyhjennys/täyttö, pyykkien pesu ja viikkaus, lamppujen vaihto, ikkunoiden pesu, renkaiden vaihto, rännin putsaus, nurmikon leikkuu, ovenkahvojen/huonekalujen kiristäminen, imuroiminen Ja kun siihen hommaan ryhtyy, niin kutsuu lapset mukaan (kun ovat pieniä) tai käskee mukaan (kun ovat isoja).
Vierailija kirjoitti:
Täällä ylistetään ja kannustetaan huonoa äitiä ja aviopuolisot.surullista,vielä 30n vuotta site oli ihan normia että nainen hoisi kodin ,nyt tämä voimaantuminen on tullut tähän pisteeseen että siitä perheen hoidosta tullut negatiivinen asia.karkkia ja sipsiä kyllä keritään vetää kun katsotaan Netflixistä lempi paska sarjaa.onneksi itsellä ulkomaalainen vaimo jolle kunnia asia hoitaa kotia ja minua.
Kolmekymmentä vuotta sitten elettiin 90-lukua. Siihen aikaan oli vallitseva normi, että molemmat vanhemmat kävivät töissä, poikkeuksena käytännössä vain jos toinen oli tahtomattaan joutunut työttömäksi, olihan se myös lama-aikaa. Tämä ajatus naisesta kodinhoitajana on perua huomattavasti ysäriä kaukaisemmalta ajalta kun oli normaalia, että mies kävi töissä tai peltohommissa ja nainen hoiti kodin ja lapset kun ei ollut vielä edes yleistä päiväkotijärjestelmää saati monellakaan naisella mahdollisuuksia kouluttautua. Sitä ei voi liimata yhteiskuntaan jossa molemmat vanhemmat käyvät yhtäläisesti töissä ja osallistuvat perheen elinkustannusten rahoittamiseen. Millainen "mies" edes unelmoi siitä että nainen töidensä jälkeen vielä hoitaa, passaa ja palvelee häntä, eikö yhtään nolota edes? Kunnia-asia pitäisi olla se, että molemmat osallistuvat yhteisen elämän järjestämiseen ja yhteisen kodin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ap on fiksu, mä sain keskenmenon kun tein yksin kaikki hommat ja nyt otan tilaa itselleni. Että kannattaa puhua ja kuunnella itseään ennen kuin on liian myöhäistä.
Keskenmeno oli jumalan siunaama ja hyvä asia,sillä jumalakin näki että olisit laiska ja kelvoton äiti.
God bless you 🤗
Ehkä vähän offtopic,mutta ole aina ihmetellyt ihmisten kohkaamisesta ja höpöttämistä jostain keskenmenosta kun kuitenkin 90% naisista on myönteisiä abortin suhteen.
Mikä ero niissä muka on?
Totta! Samaa oon miettinyt, ja myös että mikä ero muka on rakastelulla ja raiskauksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Myös toinen teineistä kyseli saunaa, mutta ei hänkään jaksanut käydä laittamassa lämpiämään. Huomenna pitäisi käydä kaupassa hakemassa viikon ruuat, saapa nähdä osaako mies raahata itse itsensä Prismaan.
ap
Onko puusauna vai sähkösauna?
Mitä merkitystä sillä on? Olen itse lämmittänyt puusaunaa 10 vuotiaasta lähtien koska se homma on minulle opetettu ja opetin omatkin lapseni siihen. Ei todellakaan ole vaikeaa eikä vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä lukee, niin naiseen ja miehen ei kannata muuttaa yhteen. Erilliset asunnot poistavat riidat rahasta ja kotitöistä.
Nauttii vain toistensa seurasta.
Näin olen tehnyt. Opin kerrasta. Ei enää saman katon alle yhdenkään miehenpuolen kanssa. Ei riitelyä rahasta tai kotitöistä. Mies kyllä haluaisi, mutta mun näkökulmasta yhteen muuttaminen ei toisi mitään lisäarvoa meidän suhteeseen. Miehen mielestä ilmeisesti toisi. Pahoin pelkään, että se olisi jotain kodinhoidollista askaretta tai toisaalta statukseen liittyvää.
Eiköhän täti ole sen verran rupsahtanut ja turvonnut että miehet takuulla kiertää kaukaa.
Olen kyllä, mutta olen parisuhteessa, joten muut miehet saavatkin kiertää kaukaa. Oma riittää.
Oma äitini oli juuri sellainen, joka teki kaiken. Olikin todella noloa, kun en ulkomaille vaihtoon lähtiessäni hoksannut omatoimisesti esimerkiksi auttaa isäntäperhettä tiskeissä, toisin kuin samassa perheessä ollut ruotsalaistyttö. Vielä tänäkin päivänä isäni ei Omassa kodissa olen sitten joutunut opettelemaan itse kaiken, mutta esim. siivoamisesta on erittäin siistin mieheni kanssa jatkuvasti riitaa. Meillä on onneksi hyvä työnjako, jossa minä esim. hoidan pyykit ja hän laskut, minä lasten kouluasiat ja hän esim. erilaiset hakemukset. Eli pointtini on: on lasten tulevaisuuden kannalta parempi opettaa kotitöiden teko ajoissa.
Vihkipappi kysyi "mikä on rakkauden pahin vihamies?" En tiennyt vastausta, mutta pappi tiesi. Kertoi että itserakkaus on rakkauden pahin vihamies. Ei saisi etsiä omaa minää, vaan tulisi huomioida toinen. Nyt olen ollut avioliitossa 40 vuotta ja nyt kun ikää on tullut tilanne on muuttunut vaivojen ja pienten sairauksien tullessa arkeen. Pakostakin toinen kuormittuu toista enemmän. Jos terveys sallii tulisi aina olla avulias toisille. Laiskuus ja toisen hyväksikäyttö on itserakkautta väärällä tavalla.