Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8329)
Vierailija kirjoitti:
Palstan vanhoilla haahkoilla on vähän liian vilkas mielikuvitus.
Palstan uuleilla se mielikuvitus toimii vielä paremmin. Heillä on jokaisella nuori, huippukaunis aasialainen vaimo, joka mukisematta tekee kaikki kotityöt, suostuu seksiorjaksi ja käy vielä palkkatöissäkin. Siitä huolimatta nämä uroot istuvat palstalla 7-23 haukkumassa suomalaisia naisia. Heh. 🤭
Aasialaiset naiset ovat kyllä ahkeria ja aikaansaapia. Minulla sukulaisena lähes kolmekymppinen. Hänellä on kaksi tutkintoa tehtynä, ja tekee hurjasti töitä. Tekee myös kotona paljon, mutta onneksi niin suomalaistunut, ettei todellakaan kaikkea. Puolisona suomalainen mies, joka tekee osansa kotihommista. Mm. kokkaa, vaikka vaimonsa on kokki. Kunpa suomalaiset miehet arvostaisi vaimojaan, ovat he sit mistä tahansa syntyisin. Ja sama tietenkin toisinpäin.

Palstanaiset näyttävät päivittäin oikein hyvää esimerkkiä vastakkaisen sukupuolen arvostamisesta.

Hyvä esimerkki siitä mielikuvituksesta ja siitä, ettei olla kateellisia sitten yhtään. Nih!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstan vanhoilla haahkoilla on vähän liian vilkas mielikuvitus.
Palstan uuleilla se mielikuvitus toimii vielä paremmin. Heillä on jokaisella nuori, huippukaunis aasialainen vaimo, joka mukisematta tekee kaikki kotityöt, suostuu seksiorjaksi ja käy vielä palkkatöissäkin. Siitä huolimatta nämä uroot istuvat palstalla 7-23 haukkumassa suomalaisia naisia. Heh. 🤭
23-7 sitten katsovat aikuisviihdettä, elleivät ole ylilaudalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aasialaiset naiset ovat kyllä ahkeria ja aikaansaapia. Minulla sukulaisena lähes kolmekymppinen. Hänellä on kaksi tutkintoa tehtynä, ja tekee hurjasti töitä. Tekee myös kotona paljon, mutta onneksi niin suomalaistunut, ettei todellakaan kaikkea. Puolisona suomalainen mies, joka tekee osansa kotihommista. Mm. kokkaa, vaikka vaimonsa on kokki. Kunpa suomalaiset miehet arvostaisi vaimojaan, ovat he sit mistä tahansa syntyisin. Ja sama tietenkin toisinpäin.
Palstanaiset näyttävät päivittäin oikein hyvää esimerkkiä vastakkaisen sukupuolen arvostamisesta.
Kyllä, arvostetaan aiheesta. Ei aiheetta. Kuis muuten?

Miksi sitten vaaditte arvostusta, vaikka ettet käytöksenne takia sitä ansaitsekaan?

On se jännä. Toiset miehet eivät arvosta, kun nainen tekee kaiken, eikä arvosta, kun nainen lopettaa sen tekemisen. Eli joillekin mikään vaan ei riitä.
Mun puolesta nainen saa mennä lakkoon, kunhan kestää sen etten minäkään ole hänen käytettävissään. Siinähän lakkoilee. Miksi nykynaisilla on harhoja että he ovat korvaamattomia? Ovi on tuossa ja siitä saa lähteä.
Arvostus pitää aina amsaita. Se että omaa vaginan, ei valitettavasti nykypäivänä enää riitä, kiitos feminismin.
Olisiko kyse siitä että nainen itse päättää mistä häntä tulee arvostaa. Kannattaisi kuunnella mitä kukin mies arvostaa naisessa.

Niin, siis miehelle nainen on korvattavissa. Nainen ei tarvitse korvaajaa.
Tässä keskustelussa puhutaan tapauksista, jossa toinen EI TEE MITÄÄN kotona. Miten se mies/nainen on silloin käytettävissä? Kun ei kerran tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
Arvostus pitää aina amsaita. Se että omaa vaginan, ei valitettavasti nykypäivänä enää riitä, kiitos feminismin.
Luojan kiitos fenimismi!! Ennen se oli juurikin se naisen arvo, jonka miehet sit sitoi kotiin. Kiitos feminismin, voimme nyt valita.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kyse siitä että nainen itse päättää mistä häntä tulee arvostaa. Kannattaisi kuunnella mitä kukin mies arvostaa naisessa.
Kiinnostaako miehiä, mitä naiset heissä arvostaa?
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta nainen saa mennä lakkoon, kunhan kestää sen etten minäkään ole hänen käytettävissään. Siinähän lakkoilee. Miksi nykynaisilla on harhoja että he ovat korvaamattomia? Ovi on tuossa ja siitä saa lähteä.
Nykynainen ei ole mikään kynnysmatto tai miehen omaisuutta.
Miksi lähtisin omasta kodistani? Eiköhän se oo tuo ukko joka lähtee, jos joku. Ilmatteeeks täällä asuu, mutta ymmärtää asemansa ja tekee osansa. Enempää en toki pyydäkään, en ole orjapiiskuri kuten monet miehet näyttävät olevan. Meillä riittää että tekee osansa, ei enempää tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstan vanhoilla haahkoilla on vähän liian vilkas mielikuvitus.
Palstan uuleilla se mielikuvitus toimii vielä paremmin. Heillä on jokaisella nuori, huippukaunis aasialainen vaimo, joka mukisematta tekee kaikki kotityöt, suostuu seksiorjaksi ja käy vielä palkkatöissäkin. Siitä huolimatta nämä uroot istuvat palstalla 7-23 haukkumassa suomalaisia naisia. Heh. 🤭
23-7 sitten katsovat aikuisviihdettä, elleivät ole ylilaudalla.
Ainoat "aikuisviihdettä" katsoneet ja sen myöntäneet ovat aaveemammoja. Katsovat vieläpä sellaista tavaraa, mihin esim. minä en ole koskaan edes törmännyt, eli naisnäyttelijät ovat huimausaineiden alaisina ja niille tehdään vaikka mitä kauheuksia. Ihmettelen, että miksi aaveemammojen ylipäätään pitää katsoa niin surkeaa materiaalia, mutta makunsa tietysti kullakin ja jokaisella oma tapansa kiihottua.
"On se jännä. Toiset miehet eivät arvosta, kun nainen tekee kaiken, eikä arvosta, kun nainen lopettaa sen tekemisen. Eli joillekin mikään vaan ei riitä."
Minä en luottaisi siihen, mitä katkerat mammelit täällä kirjoittelevat. Onhan se nähty, että kun minä esim. arvostan vaimoni tekoja, mammelit eivät näe asiaa arvostamisena, vaan mammeleiden silmissä olen kamala alistaja ja vaimo on vain piika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta nainen saa mennä lakkoon, kunhan kestää sen etten minäkään ole hänen käytettävissään. Siinähän lakkoilee. Miksi nykynaisilla on harhoja että he ovat korvaamattomia? Ovi on tuossa ja siitä saa lähteä.
Nykynainen ei ole mikään kynnysmatto tai miehen omaisuutta.
Miksi lähtisin omasta kodistani? Eiköhän se oo tuo ukko joka lähtee, jos joku. Ilmatteeeks täällä asuu, mutta ymmärtää asemansa ja tekee osansa. Enempää en toki pyydäkään, en ole orjapiiskuri kuten monet miehet näyttävät olevan. Meillä riittää että tekee osansa, ei enempää tarvitse.
Eli miehesi on vain pelkkä renki. Kai hoidat normaalit työnantajan velvollisuutesi, että mies joskus saa vähän eläkettä?
Vierailija kirjoitti:
"On se jännä. Toiset miehet eivät arvosta, kun nainen tekee kaiken, eikä arvosta, kun nainen lopettaa sen tekemisen. Eli joillekin mikään vaan ei riitä."
Minä en luottaisi siihen, mitä katkerat mammelit täällä kirjoittelevat. Onhan se nähty, että kun minä esim. arvostan vaimoni tekoja, mammelit eivät näe asiaa arvostamisena, vaan mammeleiden silmissä olen kamala alistaja ja vaimo on vain piika.
Arvostus näkyy tekoina. Se, että sinun sanojasi täällä ei noteerata hyvällä, johtunee myös siitä muusta, mitä näppiksestäai lähtee, kuin siitä, että sanot arvostavasi. Jos et ole huomannut, ilmaiset aika paljos kaikennäköistä asennetta yleisestikin naisia kohtaan. Ja se asenne ei ole kovin positiivinen.
Kertonet omasta kokemuksestasi - palstalla on joulupyhistä lähtien pyörinyt joku satusetä, joka ihan ilmeisesti on palstaillessaan tyhjentänyt tonkan jos toisenkin. Sinäkö?
- Olen nainen enkä käytä alkoholia