Millainen elämä sinulla on ollut omasta mielestäsi?

Miksi kaikkia menestyneitä miinustetaan? Ehkä se oma kaunainen luonne onkin se ongelma ja syy, ja loppu on seurausta.

Vierailija wrote:

Miksi kaikkia menestyneitä miinustetaan? Ehkä se oma kaunainen luonne onkin se ongelma ja syy, ja loppu on seurausta.

Ei sovi sanoa, että paskasta lapsuudesta huolimatta voi saada hyvän aikuisuuden, se herättää vihaa.

Onnellinen ja varsin tasainen. Suurimpina haasteina ollut ero pitkäaikaisesta ensirakkaudesta ja edelleen sinkkuna sydänsurujen kanssa. Mutta lapsuus ja nuoruus ollut tasapainoisen ydinperheen kanssa, ei sairauksia tai taloudellisia ongelmia. Tällä hetkellä taloudellinen tilanteeni on hyvä, omistan oman asunnon ja koiran ja suoritan toista maisterin tutkintoa. Myös koira tuo iloa arkeen. Tälle vuodelle osui kuitenkin taloyhtiön tulipalo ja lisäksi olin pyörällä liikenneonnettomuudessa. Onneksi selvisin molemmista vähällä ja materia on korvattavissa. Kaiken kaikkiaan kumppanin puutetta lukuunottamatta olen erittäin onnellinen. Hapuilua työelämässä on ollut, ja sen siivittämänä opiskelenkin nyt 33-vuotiaana toista tutkintoa. Elämä kantaa!

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miksi kaikkia menestyneitä miinustetaan? Ehkä se oma kaunainen luonne onkin se ongelma ja syy, ja loppu on seurausta.

Ei sovi sanoa, että paskasta lapsuudesta huolimatta voi saada hyvän aikuisuuden, se herättää vihaa.

Kyllä voi. Itse en saanut. En ole katkera enkä vihainen, elämäni on mitä on mutta en koe itse sitä aiheuttaneeni.

Häpeällistä. Teen siitä joka tapauksessa vielä lopun. En kestä enää tätä elämää.

Vierailija wrote:

Paljon parempi kuin olisin ikinä kuvitellut. 

Kirjoitukset reputtaneena, tyttöystävän kanssa eron partaalla ollessani, persaukisena ja armeijassa poistumiskieltoa saaneena ajattelin, ettei elämästä tule mitään.

Vaan niin elämä kantoi. Sain lakin, opiskelupaikan, hyvän työpaikan, muutin ulkomaille, löysin vaimon ja keräsin miljoonan.

Ja tässä kokonaisuudessa on varmasti suurin mahdollistava tekijä on se että, jätit suomen ja sen syöpäiset demaripaskat sekä suomalaiset läskit akat taaksesi.

Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut haisevan seksin harrastaminen, likaisten synnytysten kokeminen ja sotkuinen kakaraperhe-elämä. Olen aina halunnut miehen ja seksittömän suhteen. Olen erakkoluonne ja aseksuaali. Vihdoin ja viimein elän mukavassa ja seksittömässä suhteessa. Tykkään rauhasta, järjestyksestä ja hiljaisuudesta. En kaipaa ihmisiä ympärilleni pyörimään. Sosiaalisenmittarin saan täyteen töissä. Vapaa-aikana on ihanaa olla omissa oloissaan. Omat puuhastelut, koti ja luonto kaiken A ja O. 

Hankala, vaikea... Onneks opin rakastamaan itseäni, niin maailmakin hymyilee.

Äärettömän mielenkiintoinen iloineen ja auruineen! 

Nyt eläkkeellä ehkä suurin seikkailu menossa, huoleton elämä ulkomailla

Aika kivikkoinen, mutta niin suuria vastoinkäymisiä ei onnekseni ole koskaan tullut, että se olisi minua lannistanut vaan olen päämärätietoisesti mennyt eteen päin, vaikka välillä se valittu suunta on murentunut käsiin ja pitänyt etsiä "kiertotie".

Nykyään koen, että ne elämän haasteet ovat kasvattaneet, se on ollut minun polkuni ja olen tyytyväinen siitä, miltä elämäni nyt näyttää. Ja ennen muuta olen kiitollinen siitä, että mitään niin kamalaa ei ole tielle osunut, etteikö siitä olisi selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

5-, vanhemmat erosi kun olin teini, en päässyt opiskelemaan ja olen ollut tuilla koko elämäni nyt 48v olen yksin ja lapseton.

 

No jo on ongelmat.

No perhe: puoliso ja lapset on monelle tärkeintä elämässä. Katkerilta vaikuttavat nämä jotka aina täällä vähättelevät toisten tunteita. Mitäköhän sellaisten päässä liikkuu muuta kuin muiden vähättely ja mitätöinti.

T. eri

Muuten lähes täydellinen mutta nuorempana olisi kannattanut jättää pup pailu 🥸🥳🤠 vähemmälle...

Olen AINA ollut ilopilleri ja positiivinen tyyppi, avioliiton myötä tuo kaikki on elämästäni kadonnut. Voidaan sanoa, että miesvalinta ei ollut onnistunut ja sitä kadun elämäni loppuun saakka, koskaan ei voi tietää, miksi toinen muuttuu kun vuosia on kulunut, miehestä paljastui melkoinen petohirviö kun tarpeeksi kauan häntä katselin, autoin ja ymmärsin, nämä kaikki olivat väärin, olisi pitänyt itse olla samanlainen petohirviö eikä auttaa, katsella ja ymmärtää hänen vaikeuksiaan, palkaksi sain vain vastenmielisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Paranee koko ajan. Päälle kolmekymppiseksi elämä meni itseä häveten ja äitiä miellyttäen. Sitten asetin rajat ja nyt elän oman näköistä elämää. Mukavaa on mutta välillä selittämätön häpeä ja syyllisyys kalvaa. Äitini kanssa välit huonot, yrittää edelleen leikkiä nukkekotia mun elämällä. Yritän olla välittämättä, mutta välillä se on vaikeaa kun kuitenkin suurin osa elämästä on pyörinyt hänen tunteiden tarkkailun ja miellyttämisen puitteissa. 

Ymmärrän tämän. Osittain samat fiilikset vaikka aika pitkäti olen yrittänyt olla välittämättä hänen jatkuvasta arvostelusta. Nyt kolmekymppisenä tuntuu ettei haittaa ja alkaa vihdoin tuntua siltä, että uskallan pitää omat rajani, koska ei sitä voi koko elämäänsä kärvistellä hunoissa ihmissuhteissa vaikka kuinka olisi verisukua.

Ja me emme ede tapaa usein mutta ilkeät kommentit, mitätöinti ja raivokohtaukset jatkuvat joka tapaamisella vaikka kuinka olisi ystävällisesti minut ja perheeni kyläilemään houkutellut. Joku raja pitää nyt vetää.

Helppo. Koko aikuisikäni olen voinut elää kuin 18-vuotiaana. Nyt olen eläkkeellä ja elän edelleen samalla tyylillä.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistivanhemmat, heitteillejätetty köyhä lapsuus, en oppinut lapsena sosiaalisia taitoja kun kukaan ei halunnut olla tupakalta haisevan likaisissa vaatteissa kulkevan tytön kaveri, teinivuodet kuvittelin olevani ruma, parikymppisenä tajusin etten ole. En saanut kotoa mallia työssäkäynnistä joten ajattelin etten tule koskaan saamaan työpaikkaa kun vanhemmat estivät tekemästä kesätöitä teininä jotta tuet eivät mene. Nyt molemmat vanhemmat kuolleet, samoin kaikki muut verisukulaiset paitsi veli, jonka kanssa en ole väleissä koska hän ahdisteli minua. Sain kuin sainkin koulutuksen ja hyvin maksavan työpaikan ja nyt pystyn esittämään tasapainoista aikuista töissä ja on minulla kaksi kaveriakin. 27-vuotiaana en kuitenkaan ole ikinä ollut parisuhteessa enkä tule olemaankaan, sillä minulla ei ole aavistustakaan miltä parisuhteen pitäisi näyttää ja miten siinä tulisi toimia ja vaikka olenkin ihan hyvännäköinen ja pystynkin esittämään sinänsä t

Kertomus kuulosti vielä ihan toiveikkaalta pitkälle, mutta en oikein saanut selvää, mistä tuo yhtäkkinen syvä epätoivo tuli. Ei muut ihmiset ole sen kummempia kuin sinäkään. Jos joku mies ei ole sinusta kiinnostunut niin ihan normaalia elämää. Joku toinen on varmasti. Ei kaikki ole kaikkia varten.

Ihan kuin se ruoka muuttuisi laadukkaaki, maittavaksi ja täyttäväksi kirjoittamalla nimi mahdollisimman pitkästi.. pitääkö ketsuppikin mainita erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin se ruoka muuttuisi laadukkaaki, maittavaksi ja täyttäväksi kirjoittamalla nimi mahdollisimman pitkästi.. pitääkö ketsuppikin mainita erikseen.

Jaaa väärään keskusteluun :D

Kirottu

Työtä. En ole elänyt.