Miten sanoa toiselle etten halua enää olla kavereita?

Olen erehtynyt puhumaan suoraan ex-kaverille, mikä loukkasi ja että haluan lopettaa kaveruuden. Jouduin hirveän kaasuvalotuksen ja syyllistämisen kohteeksi, myöhemmin tajusin että hän oli yrittänyt kostaa aiheuttamalla haittaa työkuvioissa ja estämällä kutsuni tärkeisiin juhliin.

En enää ikinä ota tuota riskiä. 

Ihmiset tuntuvat olettavan, että kaikkien kanssa voi keskustella turvallisesti ja rehellisesti ja että kaikki pystyvät reflektoimaan omaa käytöstään ja ymmärtämään asiat toisenkin näkökulmasta. Tai että ottavat suoran puheeksioton arvostavana rehellisyytenä. Turha luulla! Ihmissuhdetta ollaan lopettamassa sen vuoksi, että nämä taidot puuttuu! Osa ihmisistä on loukattuna aidosti vaarallisia.

Mulle tehty tuo että ei vastata viestiin tai vastataan viiveellä. Kyse uudesta tuttavuudesta. Ymmärsin kyllä yskän ettei ole kiinnostunut seurastani. Jätin sitten rauhaan niin eipä ole mulle soitellut. Mitään väärää en ole tehnyt. Päättelin ettei vaan tykkää minusta ja annan olla.

Minä olin aina töissä (vuorotyöläinen voi käyttää tätä syytä aika joustavasti) ja auttelin iäkästä sukulaista voimieni rajoilla (hieman liioittelin) niin, että jaksamista riitti lähinnä lepäilyyn. Somessa ja viestimissäkään en uupumuksen vuoksi juuri enää viettänyt aikaa (estin häntä näkemästä kun olin paikalla). Jos välttelemäni henkilö jossakin tuli vastaan, esitin ilahtunutta ja kehuskelin, että harvinaisesti jaksoin lähteä vähän ihmisten ilmoille. 

 

Aikuisempaa ja reilumpaa olisi kyllä sanoa suoraan. Mutta liioittelemalla arjen raskautta pääsee myös pitkälle.

Vierailija wrote:

Minä olin aina töissä (vuorotyöläinen voi käyttää tätä syytä aika joustavasti) ja auttelin iäkästä sukulaista voimieni rajoilla (hieman liioittelin) niin, että jaksamista riitti lähinnä lepäilyyn. Somessa ja viestimissäkään en uupumuksen vuoksi juuri enää viettänyt aikaa (estin häntä näkemästä kun olin paikalla). Jos välttelemäni henkilö jossakin tuli vastaan, esitin ilahtunutta ja kehuskelin, että harvinaisesti jaksoin lähteä vähän ihmisten ilmoille. 

 

Aikuisempaa ja reilumpaa olisi kyllä sanoa suoraan. Mutta liioittelemalla arjen raskautta pääsee myös pitkälle.

Osin näin. Jos vanha rähinä on periaatteessa selvitetty, mutta jotain jäi silti ap:n hampaankoloon ja ap on sitä mielessään vatvonut, niin kaikkein paras on vain siirtyä hieman etäämmälle ja antaa muiden ottaa toisen elämässä ehkä se isompi rooli. Mielestäni ei ole mitään järkeä alkaa sorkkimaan enää tuota vanhaa epäselvyyttä ja jäädä siihen itse roikkumaan pitkävihaisena, vaan yksinkertaisesti pysyä taustalla ja olla kuitenkin asiallinen. En siis menisi toisen luokse kertomaan, että toisen naama ja jutut ketuttavat, vaan antaa koko jutun olla. 

Kukaan ei ole täydellinen ja edes ap ei ole viisain ihminen, joka olisi osannut hoitaa tuon ongelman viimeisen päälle hyvin aikanaan, joten ei sitä suurta viisautta kannata odottaa myöskään toiselta. Niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin, niin ap voi keksiä elämäänsä välillä muutakin puuhaa kuin kaveriporukan ja tuon ihmisen, viisaampi väistyy. Kenellekään asiaa ei tarvitse enempää laverrella, vaan vain olla taustalla. 

Enpä oo sun kaa...lälläsbyy 

Vierailija wrote:

Mulle tehty tuo että ei vastata viestiin tai vastataan viiveellä. Kyse uudesta tuttavuudesta. Ymmärsin kyllä yskän ettei ole kiinnostunut seurastani. Jätin sitten rauhaan niin eipä ole mulle soitellut. Mitään väärää en ole tehnyt. Päättelin ettei vaan tykkää minusta ja annan olla.

Samoin olen kohdannut tätä käytöstä. Erotuksena se, että sain välillä outoja ihmettelyjä miksi en pidä yhteyttä. Niin erikoista käytöstä että todellakin otin etäisyyttä.

Minä sanon, että miksi nyt taas pitäisi tavata. Nähdään joskus,  heippa. 

Vierestä seurattu parikin vastaavanlaista tapausta. Tämä ghostaaminen on aikuiselta lapsellista, vähä-älyisen käytöstä. Ymmärrettävää kyllä, että joillekin se on ainoa keino selvitä ikävistä tilanteista kun ei oma kapasiteetti riitä sivistyneeseen käytökseen. Kun kohdallesi osuu tällainen ghostaaja, huomionarvoista on, että tuskin olet ensimmäinen saati viimeinen jonka on dissannut. Lopputulema on se, että ajan myötä näin käyttäytyvä jää lopulta tavalla tai toisella itse yksinäiseksi.

Normaalisti ghostaan vaan koska ihmiset yleensä tajuavat siitä vihjeen. Mä itsekin lakkaan viestittelemästä jos mut ignoorataan. Mutta nyt on ihan uudenlainen tilanne kun toinen ei tajua vaikka mulla on ollut jo vuosia kiire, ei vaan lopeta, ei millään. Ei toimi perinteinen antaa hiipua vaan-taktiikka. Oon jo oikeasti vähän ahdistunut tästä, koska toinen on niin tyhmä ettei tajua ja oon alkanut harkita suoraan sanomista. Toisaalta en haluaisi tehdä sitä koska se on noin hölmölle ihmiselle oikeasti varmaan aika iso asia sitten jos sanoisi suoraan että en halua enää olla väleissä. Ääääääääh.

Hyvä esimerkki henkilöstä jolle ihmissuhteet ei paljoa merkitse. Sopii malliksi myös lapsellisuudesta, kykenemättömyydestä selvitä lievemmissäkin sosiaalisesti ikävistä tilanteista, kuten väärinkäsitykset, valheet jne. Eipä silti, kuka tommosen kaverin edes haluaisi? Jos mitään ongelmia ikinä ilmenee, et saa kuulla siitä itse ennen kuin on myöhäistä selvittää mitään. 

Vierailija wrote:

Vierestä seurattu parikin vastaavanlaista tapausta. Tämä ghostaaminen on aikuiselta lapsellista, vähä-älyisen käytöstä. Ymmärrettävää kyllä, että joillekin se on ainoa keino selvitä ikävistä tilanteista kun ei oma kapasiteetti riitä sivistyneeseen käytökseen. Kun kohdallesi osuu tällainen ghostaaja, huomionarvoista on, että tuskin olet ensimmäinen saati viimeinen jonka on dissannut. Lopputulema on se, että ajan myötä näin käyttäytyvä jää lopulta tavalla tai toisella itse yksinäiseksi.

Höpsistä. Ei sitä vain tarvitse ajatella, että joku kaveruus olisi samanlaista aina ja ikuisesti ja kun tässäkään ei ollut kyse mistään läheisestä ystävyydestä, vaan vain kaveruudesta muun porukan sisällä, niin elämäntilanteet muuttuvat.

On hyvin teinimäistä ajatella, että vaikka joku samassa porukassa oleva toinen tyttö ei voisi löytää elämäänsä vaikka poikaystävää ja että "kun ollaan nyt kavereita, niin tätä kaveruutta ei kukaan voi muuttaa ikinä koskaan milloinkaan eikä meidän väliimme saa ikinä tulla ketään!". Kyllä voi ja hyvin, eikä siitä tarvitse muille selitellä. Nuorille ihmisille tulee erilaisia tilanteita jatkuvasti, jossa on erilaisia porukoita ja läheisiä ihmisiä, on opiskelun kautta tulleita ihmisiä, on lapsuuden ajoilta tulleita ihmisiä, kesätyöpaikasta, harrastuksista jne. Ja sitten on tietenkin ne poikaystävät, joiden kanssa haluaa olla ilman muita. Se on normaalia ja jos joku ei asiaa ymmärrä, niin ehkä hän sen oppii kantapään kautta.

Ei se ole ghostaamista, vaan elämäntilanteet vain muuttuvat ja koska aikaa on rajatusti, niin jokainen saa ihan itse päättää miten sen vapaa-aikansa käyttää ja kenen kanssa. Mitään lapsellisia porukoita ei tarvitse ylläpitää ikuisesti, mutta kaverina voi silti pysyä.  

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jos kyse ei ole itselleni todella läheisestä ihmisestä, niin minä taas mieluummin haluaisin tulla ghostatuksi, kuin että pamautetaan "en halua olla kanssasi enää missään tekemisissä" päin naamaa.

Minä haluaisin kuulla suorat sanat, joten ei tarttisi miettiä missä mättää. 

 

 

Nimenomaan, sitä haluaisi sitten kuulla sen syyn, jos ollaan rehellisiä. Että miksi et halua olla tekemisissä kanssani?

- Koska sinuun ei voi luottaa/ olet epärehellinen/ olet kiinnostunut vain itsestäsi/ et arvosta muiden ihmisten kokemuksia...

Onko noita kiva kuulla tai miten ne voisi sanoa sivistyneesti niin, ettei toinen loukkaannu?

Nämä voi kääntää vaikka niin, että minä en pysty luottamaan / minä en koe,että meillä kahdella on samanlainen arvomaailma / minä koen, että minulla ei ole tähän ystävyyteen annettavaa jne. Eli kääntää syyn itseen, jolloin ei syytä toista ja asia on vähäsen lempeämmin ilmaistu, kuin päin naamaa totuuksien latominen.

Kokeiltu on, useamman ihmisen kanssa (aikavälillä 20 vuotta 3 rankkaa ystäväeroa). Ehkä tuo vielä onnistuikin parikymppisen kanssa (parikymppinen oma itse & parikymppinen ystävä), mutta sitä vanhemman ei. Jos = kun itse on tullut siihen tulokseen, että en voi luottaa / arvomaailmat eivät kohtaa / dynamiikka on muuttunut jne. ja yrittää niin sanotusti pelastaa sitä ystävyyssuhdetta, olen itse kohdannut pidemmän päälle ylitsepääsemättömiä ongelmia. Yleensä on suututtu ja pistetty välit poikki kanssani. "Ei sitten jos en kelpaa tällaisena kuin olen". Vanhemmiten olen oppinut ajattelemaan ja puhumaan juurikin suhteen dynamiikasta, että se on muuttunut. Ja sanonut, ettei toisessa ole ihmisenä mitään vikaa mutta toinen käyttäytyy joskus huonosti. Koska ystäväni eivät ole tyhmiä, olen sitten saanut kuulla, miten ärsyttävää on kun lässytän "ettei minussa ole vikaa vaan käytöksessäni on" niin kuin lapselle puhuttaisiin. Tilanne on kaikkea muuta kuin win-win. Lisäksi jos toiveena on, erilaisten vuorovaikutusongelmien ja luottamuksen menettämisen jälkeen, että ystävän kanssa voisi kuitenkin jatkossa käyttäytyä ns. sivistyneesti yhteisissä tilanteissa (kaveriporukan illanvietot yms.) niin silloin sen omankin selitysyrityksen pitää olla riittävän hyvä. Been there, done that. Jos ja kun "kiltisti sanoo", sitten tulee se mököttäminen ja välirikko, joka sitten jossain kohtaa paikataan. MUTTA. Jos se toinen ihminen ei siltikään näe mitään vikaa omassa käytöksessään, asiahan jää faktisesti käsittelemättä. Olen saanut osakseni väheksyntää ja pilkkaa, "miten otit sen niin raskaasti", "olet vaan tuollainen", "sulla oli silloin vaan joku juttu". Ei se luo hyvää pohjaa suhteelle. Sen sijaan se, että pyrin alunperin ilmaisemaan "vähäsen lempeämmin", mahdollisti sen, että ystävyyssuhdetta oli jollain tavalla myöhemmin mahdollista jatkaa. Siitä seurasi reilu 10 vuotta on-off-ystävyyssuhdetta. Alunperin pelkäsin kaveriporukan reaktioita, ja itselläkin oli vaikeuksia irrottautua suhteesta, jossa oli ollut myös hyviä aikoja. Mutta jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin kävisin sanomassa nuoremmalle itselleni, että anna olla kertakaikkisen kokonaan.

Kukaan ihminen ei ole kokonaan ilkeä, vaikea, hankala, itsekeskeinen, masentunut jne jne., mutta jos ystävän/kaverin/tuttavan kanssa tulee jatkuvalla syötöllä hankala ja ikävä olo, silloin on jotain pahasti pielessä. Kaikkia ihmisiä ei vain ole tarkoitettu olemaan yhdessä, olipa kyse seurustelukumppaneista, puolisoista tai ystävistä.

Vierailija wrote:

Olen erehtynyt puhumaan suoraan ex-kaverille, mikä loukkasi ja että haluan lopettaa kaveruuden. Jouduin hirveän kaasuvalotuksen ja syyllistämisen kohteeksi, myöhemmin tajusin että hän oli yrittänyt kostaa aiheuttamalla haittaa työkuvioissa ja estämällä kutsuni tärkeisiin juhliin.

En enää ikinä ota tuota riskiä. 

Ihmiset tuntuvat olettavan, että kaikkien kanssa voi keskustella turvallisesti ja rehellisesti ja että kaikki pystyvät reflektoimaan omaa käytöstään ja ymmärtämään asiat toisenkin näkökulmasta. Tai että ottavat suoran puheeksioton arvostavana rehellisyytenä. Turha luulla! Ihmissuhdetta ollaan lopettamassa sen vuoksi, että nämä taidot puuttuu! Osa ihmisistä on loukattuna aidosti vaarallisia.

Näinkin voi tapahtua. Ja juuri ne ihmiset, joiden kanssa tulee niitä ongelmia, ovat todennäköisesti tuonkaltaisia tapauksia, usein toki "lievempiä". Eivät kaikki todellakaan kykene ottamaan rehellistä palautetta vastaan, tai edes sillä tyylillä kerrottua, että "minusta tuntuu ja minä koen, että on ongelmia".

On ihmisiä, joiden kanssa ei neljässäkymmenessä vuodessa tule tarvetta minkäänlaiselle syväluotaavalle keskustelulle ystävyyden tilasta, ja on ihmisiä, joiden kanssa ongelmia voi tulla vuodessa. Muistettakoon, että jokainen meistä voi olla myös itse tuo ongelmatapaus jossakin ihmissuhteessaan. Kyse ei välttämättä olekaan ihmisestä vaan kahden ihmisen muodostamasta dynamiikasta. Joskus se toimii, joskus ei.

Toki on niin, että jos ihmisellä on toistuvasti ongelmia muiden kanssa, silloin syyllinen löytyy peilistä. Se vain, että sen ihmisen ongelmat voivat olla sitä luokkaa, että peiliin katsominen ei vain onnistu. Itse mietin kolmea ystäväeroa ja sitä, olinko minä niissä se yhdistävä huono tekijä, oliko vika toisessa osapuolessa vaiko dynamiikassamme. Kallistun edelleen viimeiseen vaihtoehtoon.

Tuo oli kamala tapaus, ja samalla erittäin tärkeä tänne jaettavaksi. Pahin mahdollinen tapaus on tuollainen. Narsistinen raivo ei tunne rajoja.

Vierailija wrote:

Vierestä seurattu parikin vastaavanlaista tapausta. Tämä ghostaaminen on aikuiselta lapsellista, vähä-älyisen käytöstä. Ymmärrettävää kyllä, että joillekin se on ainoa keino selvitä ikävistä tilanteista kun ei oma kapasiteetti riitä sivistyneeseen käytökseen. Kun kohdallesi osuu tällainen ghostaaja, huomionarvoista on, että tuskin olet ensimmäinen saati viimeinen jonka on dissannut. Lopputulema on se, että ajan myötä näin käyttäytyvä jää lopulta tavalla tai toisella itse yksinäiseksi.

Luitko tuota viestiä, jossa ihminen kaikkien oppien mukaisesti oli nostanut kissan pöydälle, avannut keskustelun - ja jonka jälkeen se toinen ihminen aloitti mustamaalauskampanjan työelämässä kirjoittajaa kohtaan?

Entä jos jokainen ghostatuksi tullut onkin herättänyt tuontyyppisiä viboja niissä muissa ihmisissä? Että p**kaa tulee niskaan, jos yrittää selittää? Tai vaihtoehtoisesti joutuu selvittämään mahdollisesti ei-niin-tärkeän kaverisuhteen toiselle osapuolelle syntyjä syviä, joutuu terapeutin rooliin?

Eikö tällöin ghostaaminen ole aikuiselta ihmiseltä aikuismaista käytöstä, joka ennakoi tulevaa ja miettii ennalta mahdollisia riskejä?

Ghostaamisen syitä on yhtä monta kuin on ghostaajaakin, mutta joskus ghostaus on viisautta.

Vierailija wrote:

Normaalisti ghostaan vaan koska ihmiset yleensä tajuavat siitä vihjeen. Mä itsekin lakkaan viestittelemästä jos mut ignoorataan. Mutta nyt on ihan uudenlainen tilanne kun toinen ei tajua vaikka mulla on ollut jo vuosia kiire, ei vaan lopeta, ei millään. Ei toimi perinteinen antaa hiipua vaan-taktiikka. Oon jo oikeasti vähän ahdistunut tästä, koska toinen on niin tyhmä ettei tajua ja oon alkanut harkita suoraan sanomista. Toisaalta en haluaisi tehdä sitä koska se on noin hölmölle ihmiselle oikeasti varmaan aika iso asia sitten jos sanoisi suoraan että en halua enää olla väleissä. Ääääääääh.

Jep, tyhmät ihmiset ystävinä voivat olla rankkoja. Fiksummat tajuavat nopeammin ja se on siinä.

Vierailija wrote:

Hyvä esimerkki henkilöstä jolle ihmissuhteet ei paljoa merkitse. Sopii malliksi myös lapsellisuudesta, kykenemättömyydestä selvitä lievemmissäkin sosiaalisesti ikävistä tilanteista, kuten väärinkäsitykset, valheet jne. Eipä silti, kuka tommosen kaverin edes haluaisi? Jos mitään ongelmia ikinä ilmenee, et saa kuulla siitä itse ennen kuin on myöhäistä selvittää mitään. 

Päinvastoin, ap:llehan ja monelle muulle tänne kirjoittaneelle ne ihmissuhteet merkitsevät paljon. Se, että asiasta kirjoittaa ja sitä pohtii, kertoo siitä. Toinen asia, jota tuon kommentin kirjoittaja ei ehkä ollut tullut ajatelleeksi, on se, miten paljon yksi huono ihmissuhde voi rasittaa ihmistä. Ja luottamuksen pettäminen on asia, joka todennäköisesti jää rassaamaan. Tällöin ihminen saattaa käyttää todella paljon aikaa ja omia henkisiä ja sosiaalisia voimavarojaan sen yhden huonon ihmissuhteen miettimiseen. Tällöin ne muut, normaalit ja hyvät ihmissuhteet jäävät pakostakin vähemmälle huomiolle, ja niissä voi alkaa ilmetä ongelmia. Ns. mädän omenan tilanne: korissa on yksi mätä omena, ja jos sille ei tee mitään, terveetkin omenat mätänevät.

Todennäköisesti ap:lla ja monella muullakin tänne kirjoittaneella on useita ystävyys-, kaveri- ja tuttavuussuhteita, joissa kaikissa he näkevät hyviä piirteitä ja joiden mahdollisissa ongelmatapauksissa he selviävät aivan hyvin, aikuismaisesti. Juuri ihmissuhteiden määrä ja tyyppien laajuus (työkaverit, entiset koulukaverit eri asteilta, kaveriporukat, harrasteporukat, sukulaiset lähemmät ja kaukaisemmat, sitten tietenkin ne lähimmät ystävät ja ehkä myös puoliso) yleensä mahdollistavat sen, että ihminen näkee kokonaisvaltaisemmin sekä ihmissuhteita ylipäätään että niiden ongelmatilanteita erityisesti. Ja ongelmatilanteissa sillä ihmisellä on sitten kontekstia nähdä ja kuulostella, minkä tyyppisestä ongelmasta on kysymys ja mitä sille voi tehdä. Iällä ja elämänkokemuksella on myös väliä. Parikymppinen voi kokea, että ystävyyssuhteen katkeaminen on katastrofi ja stressata siitä enemmän kuin seurustelusuhteen päättymisestä. Nelikymppinen saattaa jo tietää, että "ihmisiä tulee ja menee" ja että joitakin ihmissuhteita ei ole tarkoitettu kestäviksi. Ennen kaikkea lienee kyse itsetuntemuksesta ja sen tuomasta intuitiosta. On hyvä, kun pystyy kuulostelemaan omia tunteitaan, miettimään omaa menneisyyttään ja nykyisyyttään, ja sen pohjalta näkemään ehkä parhaimmat toimintatavat. Kulloisellakin elämäntilanteella on myös merkitystä.

Jos on tunne, että ei halua olla jonkun ihmisen kanssa tekemisissä, sitä tunnetta kannattaa ja pitää kuunnella.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sano suoraan. Helpoin itselle ja lopulta myös reiluinta vastapuolelle 

Noniin kiitos tästä hyvästä neuvosta. Vielä kahteen kertaan toistin etten halua sanoa suoraan, ihan sama vaikka se olisikin se oikea tapa. 

Ei tuossa ole muuta vaihtoehtoa. Et voi valehdella muuttaneesi johonkin ambomaahan, jos kuitenkin törmäätte toisiinne. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sano suoraan. Helpoin itselle ja lopulta myös reiluinta vastapuolelle 

Noniin kiitos tästä hyvästä neuvosta. Vielä kahteen kertaan toistin etten halua sanoa suoraan, ihan sama vaikka se olisikin se oikea tapa. 

Ei tuossa ole muuta vaihtoehtoa. Et voi valehdella muuttaneesi johonkin ambomaahan, jos kuitenkin törmäätte toisiinne. 

Vaihtoehtojahan on aina, joka ikisessä tilanteessa, ja tässä vielä useampia. Yksi vaihtoehto on suoraan sanominen, mutta sen voi hyvin jättää vihoviimeiseksi vaihtoehdoksi käytettäväksi siinä tapauksessa, että ex-ystävä suoraan hyökkää päälle ja vaatii selitystä. (Näitäkin tapauksia on, siksi on hyvä olla suunnitelma.)

Kohtelias mutta etääntyvä hiljaisuus on paras vaihtoehto. Jos ex-ystävä on fiksu, hän tajuaa yskän kohtalaisen nopeasti. Tämä myös mahdollistaa monen aiemman kommentoijan tärkeänä pitämän "voit olla pystypäin"-asenteen niissä tilaisuuksissa, joissa ex-ystävä on läsnä. Silloin voi vaihtaa muutaman sanan kohteliaisuudesta, ja siirtyä puhumaan muiden kanssa.

Täydellinen ghostaus eli se, että ex-ystävältä tulee viestejä mutta niihin ei vastaa, on sekin yksi vaihtoehto, mutta ei paras mahdollinen, kun ympärillä on muitakin ihmisiä. Aina kannattaa yrittää olla mahdollisimman kohtelias, sekä itsensä että toisen / toisten vuoksi.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sano suoraan. Helpoin itselle ja lopulta myös reiluinta vastapuolelle 

Noniin kiitos tästä hyvästä neuvosta. Vielä kahteen kertaan toistin etten halua sanoa suoraan, ihan sama vaikka se olisikin se oikea tapa. 

Ei tuossa ole muuta vaihtoehtoa. Et voi valehdella muuttaneesi johonkin ambomaahan, jos kuitenkin törmäätte toisiinne. 

 

Vaihtoehtojahan on aina, joka ikisessä tilanteessa, ja tässä vielä useampia. Yksi vaihtoehto on suoraan sanominen, mutta sen voi hyvin jättää vihoviimeiseksi vaihtoehdoksi käytettäväksi siinä tapauksessa, että ex-ystävä suoraan hyökkää päälle ja vaatii selitystä. (Näitäkin tapauksia on, siksi on hyvä olla suunnitelma.)

Kohtelias mutta etääntyvä hiljaisuus on paras vai

Tässä tiivistetysti se mitä minäkin ajattelen asiasta.

Jos haluat luoda draamaa kaveriporukkaan, niin sano suoraan. Mikäli haluat pitää välit kohteliaina kaikkiin, valehtele ettet ehdi tapaamaan, mutta varo selittelemästä mitään. Tällaisia ongelmia tulee yleensä vain rajattomien ihmisten kanssa, joille ei riitä normaali vastaus. Normaalin ihmisen kohdalla tällaista ei tarvitsisi edes miettiä.Rehellisyyteen oppinut ihminen kokee todella haastavaksi valehdella ja jättää sanomatta suoraan ettei ystävyys enää kiinnosta. Se ei kuitenkaan tällaisten ihmisten kanssa ole hyvä toimintamalli jollei halua että asiaa puidaan selän takana sen jälkeen sitten muutama vuosi ja keksitään lisänyansseja mielenkiintoa lisätäkseen. Valitettavasti aina ei voi miellyttää kaikkia ja itsekin on joutunut ihan opetella valehtelemaan näin nelikymppisenä. Helpompaa olisi kun olisi ymmärtänyt tämän jo aiemmin.