Tunnetteko oikeasti sellaista työtöntä, joka laiskuuttaan makaa kotona?

Onko nyt tärkeätä työllistää näitä rajatapauksia ja viinaanmeneviä pummeja kun ehdottomasti suurin osa työttömistä on aktiivisesti työtä hakevia? 

Jouduin itse viiskymppisenä työttömäksi ja etsin joka päivä työpaikkaa - hain viikottain uutta työtä ja kävin haastattelussa kun pääsin. Vaikka asun pk-seudulla ja minulla oli monenlaista pätevyyttä ja kielitaitoakin niin työtä ei löytynyt. Otin lopulta vastaan työn joka oli aivan eri alalta ja palkka alle ansiosidonnaisen. Onneksi sitten tein hommani hyvin ja etenin vähän. Mutta en koskaan pääse sille tasolle jolla kerran olin.  

Työpaikkojen määrä vähenee ennestään kun Suomen talous vajoaa lamaan. Muualla Euroopassa laskukausi vaihtuu nousuun mutta Suomessa lamaan

Tunnen. Ystävälläni on useampi ammatti opiskeltuna, joten osaamista olisi. Myös työvoimapulassa rypevälle hoitoalalle useisiin erilaisiin tehtäviin. Välillä käy töissä, mutta ottaa loparit yleensä muutaman kuukauden kuluttua, koska "ei se ollutkaan sitä mitä halusin" tai "en sopeutunut työyhteisöön" tai "en minä tuollaista jaksa koko lopputyöuraani". Viettää Helsingissä laatuaikaa sinkkuna taidenäyttelyissä, matineoissa ja pitkillä kävelylenkeillä. Välillä käy erilaisilla kursseilla, jotka tukevat työllistymistä. Noin vuoden välein ottaa jonkin työn vastaan ja tekee hommia sen 3 - 4 kk. 

Tiedän useamman. Ongelma ei ole se, etteikö töitä olisi, mutta näillä vätyksillä ei ole mielenkiintoa tehdä mitään, kun kotona makaamallakin saa saman rahan. Ovat näin itse kertoneet. 

Itseni laskisin kai tarkoituksenmukaisesti tuilla eläjäksi, sillä teen vain kausityötä. Ei varsinaisesti mt-ongelmia, mutta en ole ikinä pystynyt  työskentelemään ympäri vuotta yhtenäisesti. Kuormitun siis niin paljon työstäni, vaikka sitä rakastankin. Olen jopa työnjohtaja eikä kuormitus/väsymys näy töissä, mutta heti kun töistä pääsee, en enää kykene mihinkään eikä viikonloppukaan riitä palautumaan... liekö jotain diagnosoimatonta..? 4-5kk olen vuodesta työttömänä, sen ajan elän noin 870e nettoansiosidonnaisella. Haluan tehdä työtäni, mutta en vain oikeasti kykene ympärivuotiseen työhön, olen yrittänyt, mutta toisaalta jatkossa en enää työttömyysaikaani elä pelkällä ansiosidonnaisella enää jos ja kun se tippuu. En tiedä mitä teen jatkossa. Työttömäksi en kokonaan halua jäädä, mutta toisaalta jos joutuisin tekemään töitä ympärivuotisesti, niin työkyvytön minusta varmasti tulee kokonaan lopulta. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

"Sukulaisissa ja tuttavissa on useampi. Olen ehdotellut heille, miltä aloilta ja mistä paikoista töitä todennäköisesti saisi, mutta sillä ei ole vaikutusta heihin."

Olet tyhmä ihminen ja toimit inhottavasti ja moukkamaisesti. Sukulaisesi ja tuttavasi eivät kaipaa sinut alentuvia lässytyksiäsi ja eri ammattien luetteloinitasi, ihan

niin kuin olisivat aivottomia, kuolaavia vammaisia pikkulapsia, vailla mitään älyä. Jokainen tietää mitä eri ammatteja on olemassa, sinun ei tarvitse luetella niitä aikuisille ihmisille, he tietää kyllä.

Se mitä sinä et älyä, on sellainen asia, että ihmisillä on aina joku syy työttömyydelleen, ja kukaan ei ole SINULLE tilivelvollinen tekemään mitään selontekoa omista asioistaan.

Minulla on esimerkiksi lapsesta saakka ollut itsetuhoista masennusta, kaltoinkohtelun, väkivallan ja ihmisten pahuuden takia. Olen yrittänyt opiskella ja tehd

Olipas aikamoinen hyökkäys sinulta .Vaikka oletkin siinä oikeassa, että toisesta ei voi useinkaan tietää , mitä hän on kokenut ja mitkä ovat syyt johonkin asiaan, niin enpä haluaisi sinua kuitenkaan tuntea.Et voi ketään tuntematonta kutsua kermapeffaksi tai kuvitella tämän tekevän leikkityötä. Itse olit ihan samanlainen kuin mistä tuota kirjoittajaa syytit.

Eri

Useampia ulkomaalaisia. 

Vierailija wrote:

Ongelmana nykyään on myös se, että sellaiset kaikille sopivat "sahalle apumiehen apumieheksi lautoja kantamaan" tai "kotiapulaiseksi lattioita lakaisemaan" -tyyppiset työt ovat yhteiskunnasta kadonneet. Elämä on aika monimutkaista ja työelämä kiireistä & vaativaa niissä helpoissakin hommissa nykypäivänä, lisäksi esim. päihdeongelmia ei enää nykyään katsota missään työpaikassa kuten voitiin tehdä vielä 50 vuotta sitten. Ehkä pitäisi vain hyväksyä, että on aika suuri joukko ihmisiä, jotka eivät pärjää nykyajan työelämässä, eivät millään alalla.

Minä en ole koskaan tuntenut ketään, joka haluaisi olla työtön. Tämä koko työttömyyshommeli on vääristynyt, koska oikeasti sairaita ei päästetä sairaseläkkeelle. Tulee halvemmaksi yhteiskunnalle roikottaa työttömänä. Tietysti se ottaa mielen päälle, kun ei kelpaa edes eläkkeelle ja masennus hiipii salakavalasti päälle. Sen itsekin huomaa aivan liian myöhään, kun ei ole töissä eikä työterveyshuoltoa, jossa tuttu lääkäri huomaisi heti alussa ja osaisi auttaa. 

 

Moni fyysinen ns. vika alkaa oireilla vasta keski-iässä, joka on kriittinen piste päästä enää mihinkään töihin. Sitten ei enää pystykään kuin tehdä kotihommatkin jaettuna eri päiville, kun nuorempana siivosi, pyykkäsi ja silitti vaatteet yhdessä päivässä eikä tehnyt tiukkaakaan.

Vierailija wrote:

Tuntuu että monilta meni kysymyksen pointti ohi. Piti olla henkilö joka kyllä saisi töitä jos vain hakisi sekä olisi ihan tervepäinen ilman ongelmia ja täysin työkykyinen(tämä poistaa joukosta mm ne monet mt-ongelmaiset jotka joissakin kommenteissa on mainittu).

Tunnen yhden henkilön joka saisi kyllä töitä jos vain hakisi, ja on täysin tervepäinen ja työkykyinen, on itse myöntänyt että ei vaan huvita hakea töitä vaan elää mieluummin tuilla koska elämä on kuulemma vapaampaa.

Yleensä ihmiset eivät myönnä tai halua kertoa vaikkapa mielen sairauksista ja tilalle keksitään, että itse haluaa olla työtön. Terveysasiathan ovat yksityisiä, joten ei niitä kerrota ehkä kenellekään. En nyt väitä että tuttusi olisi tällainen, mutta etenkin miehet eivät kerro hevillä edes parhaalle kaverille olevansa vakavasti masentunut. 

Tunnen yhden. Ollut kotirouvana niin kauan kun tiedän. Lapset aikuistuneet jo lähes 20 v sitten. Ollut satunnaisia lyhytaikaisia työsuhteita n.1,5-6kk mittaisia max. Insinöörin vaimo, elänyt lähinnä miehensä rahoilla Tahtomattaan ylimielinen ihminen. Mitään työkyvyttömyyteen liittyvää ei tietääkseni ole. 

Tiedän muutaman. Yksi pariskunta ei halua töihin mutta käyvät jossain kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa päivittäin. Ja tekevät siellä ihan hommia mutta palkkaa siitä ei saa. Ovat eläneet tuilla jo varmaan 20v. Sitten on pari sellaista nuorehkoa miestä jotka laskevat että ei kannata mennä töihin kun tuilla pärjää ihan hyvin eikä työssä käyminen juurikaan nosta elintasoa. Pelaavat videopelejä päivät pitkät. He ovat siis perheettömiä yksineläjiä. Mieli muuttuu varmaan jos alkavat perhettä perustamaan. 

Tunnen. Ihan täysjärkinen ja omalla alallaan jopa hyvinkin pätevä kaveri. Häntä ei kiinnostanut tehdä töitä, joten alkoi esittämään masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ties mitä. Sai lopulta eläkepaperit ja muutti samontein espanjaan ja elelee siellä 40-vuotiaana eläkeläisenä.

Vierailija wrote:

Ongelmana nykyään on myös se, että sellaiset kaikille sopivat "sahalle apumiehen apumieheksi lautoja kantamaan" tai "kotiapulaiseksi lattioita lakaisemaan" -tyyppiset työt ovat yhteiskunnasta kadonneet. Elämä on aika monimutkaista ja työelämä kiireistä & vaativaa niissä helpoissakin hommissa nykypäivänä, lisäksi esim. päihdeongelmia ei enää nykyään katsota missään työpaikassa kuten voitiin tehdä vielä 50 vuotta sitten. Ehkä pitäisi vain hyväksyä, että on aika suuri joukko ihmisiä, jotka eivät pärjää nykyajan työelämässä, eivät millään alalla.

Miksiköhän tällainen ei enää toimi nykyään, onko byrokratia ja sellainen pelleily tuhonnut helpon työllistymisen keinot yhteiskunnasta kun vaaditaan kaiken maailman lippulappuset ja tutkinnot?

Vierailija wrote:

Tunnen erittäin monta, valitettavasti. Kuvottaa että terveet lapsettomat ihmiset saa ilmaista rahaa noin vain jatkuvasti. 

Et sinä voi mitenkään tietää, että he ovat terveitä. Juuri terveet ihmiset haluavat nuorena jonkun tietyn ammatin tai vaikka useita ja opiskelevat sille alalle. Toivon heidän pääsevän haluamaansa hommaan tai alalle, jolle tuntee kuuluvansa. Työttömyys on terveelle ihmiselle epäonnistumisen tunteita voimakkaasti tuottava ja siitä halutaan päästä eroon kuin rutosta. Mikäli ei minnekään kelpaa, mitä kuvittelette sen tekevän ihmisen psyykelle? Alkaa mieli murtua ja kokee itsensä erittäin huonoksi. Siinä ei ympäristön paheksunta tee kuin karhunpalveluksen ja mieli murtuu ehkä lopullisesti.

Tiedän. Tuttava jolla on hyvä koulutus ja osaamista monesta eri työtehtävästä. Joutui korona-aikana lomautetuksi, ja myöhemmin irtisanotuksi (lupautui vapaaehtoiseksi lähtijäksi kun vähennykset tulivat). Muutti takaisin kotipaikkakunnalleen. Asuu korvessa jossain mökissä. En tiedä mitä tukia saa, mutta on antanut ymmärtää ettei työt enää kiinnosta ja on tyytyväinen elämäänsä siellä.

Jos se nyt sitten lasketaan terveen kotona makaamiseksi, kun ei hermot kestä työelämää vaikka fyysisesti olisikin kunnossa. Voisinko tulla sinun työkaveriksesi työpaikalle riehumaan ja raivoamaan, kiva varmaan olis?

Vierailija wrote:

Tuossa naapurustossa on elellyt useamman kymmenen vuotta pari yksinhuoltajaa, jotka eivät ole tietääkseni koskaan palkkatyötä tehneet. Sitä en tietysti tiedä ihan varmuudella onko heillä työkyvyttömyyttä jostain muusta kuin fyysisestä syystä, fyysisesti näyttävät olevan kuitenkin hyvässä kunnossa. Nyt on toinen jäänyt eläkkeelle ja jonkin asteinen työkyky on ainakin nyt palautunut koska näyttää siinä nyt hoitelevan melko ahkerasti kenties jälkikasvunsa pientä lasta. 

Sä et edes siis tunne niitä. Et voi tietää millä ne elää.

Tunnen ja tiedän. Paljon kuulee sellaista että ei kannata mennä töihin kun tukia saa nostaa. Parhaassa työiässä ollaan. Aina on jotain vikaa ja syitä miksi ei töihin voi mennä. Ja sitten valitetaan että te toimisto painostaa no tottakai sen kuuluukin painostaa. Ei työttömyydessä tietenkään vikaa. Itsekkin tällä hetkellä työtön mutta uskon löytäväni töitä lopulta. Jos en löydä kouluttaudun uudestaan alalle jossa on töitä. 

Kelan päivärahoista en osaa sanoa enkä laiskana makaamisesta, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet ansiosidonnaisella päivärahalla ilman aikomustakaan hakeutua töihin. Esimerkkejä: yksi rakensi talon, ja kun se oli tehty, työpaikka löytyi helposti. Yksi halusi olla kotona lapsen kanssa siihen saakka, kunnes lapsi aloitti koulun. Tosin tässä kävi sitten niin, että kotona oloa kertyi ilmeisesti liian paljon, eli uutta työpaikkaa ei ole saanut. Eräs ilmoitti, että "voisi sitä talvella töissä käydä, mutta kesällä on niin paljon muutakin tekemistä".

Tunnen. Siskopuoli ja serkkupoika, kumpikaan ei ole koskaan töitä tehnyt. Siskopuoli 57v ja serkkupoika 42v. Molemmilla ammatit ja täysi valmius töihin, mutta kun ei kiinnosta. Mulla työvuosia takana jo 33, joten ärsyttää tollanen laiskottelu.