Miten suhtautuisit jos saisit nyt tietää ettei isäsi olekaan biologinen isäsi?

Olisin helpottunut. Kirjoitin ensimmäisen kerran 7-vuotiaan harakanvarpailla päiväkirjaani, että toivoisin ettei isää olisi olemassa. Haluaisin tutustua biologiseen isääni, jos hän vielä olisi elossa. Itse olen jo 66-vuotias, joten todennäköisempää olisi, että biologinen isä olisi jo kuollut.

Olisin että ok. Miksi haluaisin tutustua ventovieraaseen ihmiseen?

Mulla todennäköisesti on näin. Pari vuotta sitten tein ihan huvikseni sellaisen kaupallisen DNA-testin, jolla on tarkoitus tutkia, mistä päin omat sukujuuret on. Se olikin yllätys. Näyttäisi että olen puoliksi Azerbaidzhan-Armenia tms. suunnalta. Pyysin pikkuveljeäni tekemään testin myös. Hänellä ei ollut tällaisia, vaan hän oli testin mukaan kokonaan suomalainen.

En ole iljennyt kertoa tästä vanhemmilleni, he ovat jo vanhoja ihmisiä ja olleet minulle hyviä, eivät tarvitse nyt lähes kasikymppisenä kriisiä siitä, että minä en ole ilmeisesti minut kasvattaneen isän lapsi. Muistan joskus kyllä jossain häissä sukulaisen vitsailleen siitä, että olen aika eri näköinen kuin muu suku, ja enkö minä syntynytkin vähän aiemmin kuin olisi pitänyt, olettaen että äiti tuli ensi kerrasta isän kanssa raskaaksi kuten on sanottu. Se kuitattiin sillä, että olinkin pienikokoinen (2 800 g) syntyessäni, joten synnyin vaan vähän ennen aikojani, ja isän suvussa on muutama tumma ja "aasialaisen" näköinen tyyppi joten minun ulkonäköni tulee sieltä. 

Harmihan se on, etten tiedä biologista isääni, eikä hän minusta. Mutta ei sille mitään voikaan, on pitänyt vaan hyväksyä se asia.

Sain tietää ollessani noin 3-4 -vuotias. Kun olin 5v. tämä ottikin yhteyttä, kun olikin saanut elämäänsä kuntoon. Hänellä oli uusi naisystävä ja he odottivat vauvaa. Sen kevään ja kesän ajan näin häntä enemmän. Näin myös vastasyntynyttä ja vauvaikäistä pikkusiskoa. Kun häntä alkoi taas perhe-elämä kyllästyttää, hän keskittyi enemmän itseensä kuin perheeseen. Viimeisen kerran näin biologista isää sinä kesänä kun täytin 7v. Seuraavana syksynä hän kuoli, aiheutti sen itse.

Olin hautajaisissa, mutta koko tilanne tuntui ihan kuin olisin ollut vieraan ihmisen hautajaisissa. Tiedän että minulla on "pikkusisko", biologisen isän ja tämän naisystävä lapsi. En ole kuitenkaan pitänyt häneen mitään yhteyttä, koska hän on minulle käytännössä täysin vieras ihminen. Hänellä on oma isänsä ja minulla on oma isä, samasta biologisesta isästä huolimatta.

Tuskinpa hetkauttaisi mitenkään. Enkä etsisi biologista isääni, varmaan sen pitäisi olla joku sukulainen, kun kun olen ulkonäöstäni tullut niin isäni sukuun.

En minä ainakaan pysty etukäteen kuvittelemaan, miten tositilanteessa reagoisin, jos aikuisena saisin tietää eläneeni valheessa biologisen isän suhteen. Kaiken lisäksi vanhemmat olivat olleet ennen syntymääni jo niin pitkään naimisissa, että jos biologinen isäni olisi joku muu, niin äitini olisi ollut avioliitossaan uskoton. No, tällaista en usko tapahtuneen, ja muistutan myös paljon sekä isääni että hänen jo edesmennyttä äitiään eli mummiani.

Vierailija wrote:

Mulla todennäköisesti on näin. Pari vuotta sitten tein ihan huvikseni sellaisen kaupallisen DNA-testin, jolla on tarkoitus tutkia, mistä päin omat sukujuuret on. Se olikin yllätys. Näyttäisi että olen puoliksi Azerbaidzhan-Armenia tms. suunnalta. Pyysin pikkuveljeäni tekemään testin myös. Hänellä ei ollut tällaisia, vaan hän oli testin mukaan kokonaan suomalainen.

En ole iljennyt kertoa tästä vanhemmilleni, he ovat jo vanhoja ihmisiä ja olleet minulle hyviä, eivät tarvitse nyt lähes kasikymppisenä kriisiä siitä, että minä en ole ilmeisesti minut kasvattaneen isän lapsi. Muistan joskus kyllä jossain häissä sukulaisen vitsailleen siitä, että olen aika eri näköinen kuin muu suku, ja enkö minä syntynytkin vähän aiemmin kuin olisi pitänyt, olettaen että äiti tuli ensi kerrasta isän kanssa raskaaksi kuten on sanottu. Se kuitattiin sillä, että olinkin pienikokoinen (2 800 g) syntyessäni, joten synnyin vaan vähän ennen aikojani, ja

Geenitestien etnisyysarviot perustuvat aika satunnaisesti kerättyyn aineistoon thetyihin vertailuihin. Tuo mitä keroit ei todista mitään että vanhemmat eivät olisi biologisia vanhempiasi. Mitä esim.vertailu kertoi suhteessa pikkuveljeesi. Siinä kyllä näkyisi lukemissa onko hän täyssisaruksesi vaiko velipuoli.

Ihmettelisin, sillä äitini ei ole pettänyt oletettua isääni. Ihmettelisin tutkimustulosta ja kyseenalaistaisin sen.

Kuka olisi saanut tietää, ettei isäni ole isäni?

Kuka hyötyisi tällaisesta väitteestä ja miten pystyisi minulle todistamaan asian paikkaansapitävyyden?

Onko äitini raiskattu?

Kyllähän nämä tiedot laittaisivat sen toisen isäehdokkaan aika ikävään valoon. 

Olisin asiasta kiinnostunut, mutta samalla hyvin surullinen.

T: tuntematon 

Olisin hlvetin onnellinen mun isä on narsisti pska! Jo lapsena toivoin että "oikea" isä tulisi pelastamaan perhehlvetiltä, mutta kun kokoajan sanottiin että ootpas isäs näköinen niin tiedän että oli turha haave.

En osaa sanoa miten reagoisin. Eipä ole epäilystä kuka on isäni. Näytän 50/50 isältäni ja äidiltäni. Tietyistä perinnöllisistä ominaisuuksista ei voi erehtyä. 

Olisin onnellinen 

Näin vanhana (47) en jaksaisi kiinnostua enää mistään uudesta ns isästä. Ihmettelisin kovasti kuinka äitini olisi jaksanut elää sellaisessa valheessa. Onneksi tiedän että oma isäni on ihan oikea isäni.

No en jaksaisi kiinnostua.

Vaikea uskoa kun näytän aivan nuorelta kopiolta hänestä.M37.

Olisin kyllä tosi pettynyt ja ihmettelisin kovasti, miten ulkonäkö on silti voinut periytyä. 

Mutta koska ehdin jo periä hänen miljoonavarallisuutensa, ja perukirjassa ei muitakaan perillisiä ollut, niin mikään ei sinänsä enää muuttuisi. 

Isäni on ollut mullan alla jo yli 30 vuotta,  joten ei haittaa, voishan mulla olla vaikka perintö odotettavissa jos isä olisikin joku muu.