Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Te, joilla useampi päättynyt suhde, uskotteko enää pysyvyyteen?
28.09.2022 |
Minulla takana useampi päättynyt suhde tai tapailu. Kestoiltaan 6kk-4v. Nyt ongelmaksi on muodostunut se että en osaa ottaa enää mitään suhdetta/suhdeviritystä vakavasti tai heittäytyä siihen kunnolla mukaan tai edes pohtia mitään yhteisiä tulevaisuudenjuttuja, koska ajattelen että "ei kannata sitä ja tätä, koska tämäkin voi päättyä kuitenkin ja sitten on hankalaa se ja se". Tämä on surullista ja haittaa elämääni, sillä mitään muuta en haluaisikaan kuin pysyvyyttä ja vakautta elämääni suhteen sekä mahdollisen perheen muodossa. Lisäksi minussa aiheuttaa häpeää se ettei taas tämäkään juttu kantanut pidemmälle ja taas olen yksin ja jossainvaiheessa ehkä löydän jonkun uuden ja kaikki taas alusta, esittely läheisille jne.
Onko muilla vastaavasta kokemusta tai vinkkejä miten hyväksyä asiat sekä olla stressaamatta liikaa tulevaa? Ja ikää minulla siis 30v eikä lapsia.
Kommentit (16)
uskon. itse olen lähtenyt suhteista pituudelta +10v, 3v, jne... Rakkaus on ikuista mutta kohteet vain vaihtuvat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsehän en ole edes koskaan ollut parisuhteessa, mutta vähän huvittaa kyllä yksi tyyppi jolla on joka joulu eri heila. Mutta ilmeisesti jaksaa van yrittää ja uskoa.
Eli siinä on jotain väärää että jaksaa yrittää ja uskoa? Ja sinä sitten olet katkera kun itse olet luovuttanut?
Minä lakkasin stressaamasta tällaisia joskus kolmannen suhteen päätyttyä. Täällä on nyt joku hihhuli, joka tehtailee aloituksia ikuisen avioliiton autuudesta ja eron häpeällisyydestä, mutta minusta terveempää on olla asettamatta ihmissuhteilleen etukäteen tuollaisia kriteereitä, että tän on nyt pakko kestää lopouelämän tai joutuu häpeämään. Kestää sen minkä kestää, ja on ylipäätään parempi olla ripustamatta koko elämäänsä pelkän suhteen varaan.
Uskon. Nuo huonot suhteet ovat nimenomaan opettaneet sen, minkälaisista miehistä minun tulee pysyä kaukana ja miten minun tulee arvostaa itseäni enemmän. Nyt kun tunnistan oman arvoni uskon, että löydän suhteeseen myös sellaisen miehen joka osaa arvostaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lakkasin stressaamasta tällaisia joskus kolmannen suhteen päätyttyä. Täällä on nyt joku hihhuli, joka tehtailee aloituksia ikuisen avioliiton autuudesta ja eron häpeällisyydestä, mutta minusta terveempää on olla asettamatta ihmissuhteilleen etukäteen tuollaisia kriteereitä, että tän on nyt pakko kestää lopouelämän tai joutuu häpeämään. Kestää sen minkä kestää, ja on ylipäätään parempi olla ripustamatta koko elämäänsä pelkän suhteen varaan.
No minä nyt en satu olemaan tuo epäilemäsi hihhuli, enkä kyllä itse ole huomannut mitään aloituksia avioliiton autuudesta. Ja itseasiassa avioliittoa en edes kaipaa, eroamiseni hävettää itseäni enkä sille mitään voi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän en ole edes koskaan ollut parisuhteessa, mutta vähän huvittaa kyllä yksi tyyppi jolla on joka joulu eri heila. Mutta ilmeisesti jaksaa van yrittää ja uskoa.
Eli siinä on jotain väärää että jaksaa yrittää ja uskoa? Ja sinä sitten olet katkera kun itse olet luovuttanut?
Itsepähän päätänsä siinä hajottaa, lopputulos on kuitenkin aina sama ja päättyy henkiseen kärsimykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lakkasin stressaamasta tällaisia joskus kolmannen suhteen päätyttyä. Täällä on nyt joku hihhuli, joka tehtailee aloituksia ikuisen avioliiton autuudesta ja eron häpeällisyydestä, mutta minusta terveempää on olla asettamatta ihmissuhteilleen etukäteen tuollaisia kriteereitä, että tän on nyt pakko kestää lopouelämän tai joutuu häpeämään. Kestää sen minkä kestää, ja on ylipäätään parempi olla ripustamatta koko elämäänsä pelkän suhteen varaan.
Tuossa moralisoinnissa on usein kyse myös kateudesta. Jos on itse jumissa pystyynkuolleessa avioliitossa, tulee ehkä parempi olo kun paheksuu muita.
Uskon pysyvyyteen. Kumppanini toteuttaa aina kaikki toiveeni kyselemättä turhia. Omia toiveitaan hän ei esitä. Hänen nimensä on Vasen Käsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeks nyt mut 30 on aika nuori murehtimaan sitä että viimeisin suhde ei ollutkaan loppuelämän juttu. Ymmärtäisin kriiseilyn, jos olisit 45, ja vielä siinäkin vaiheessa sanoisin, että on turha sirotella tuhkaa päälleen.
Sanotaan, että en kokonaan ole menettänyt uskoa pysyvyyteen, mutta kyllä se aika ryvetyksen on käynyt läpi. Nykyään asennoidun niin, että kestää minkä kestää ja yritän nauttia sen aikaa. Ei ole sitten niin paha jos tulee nokkiin taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lakkasin stressaamasta tällaisia joskus kolmannen suhteen päätyttyä. Täällä on nyt joku hihhuli, joka tehtailee aloituksia ikuisen avioliiton autuudesta ja eron häpeällisyydestä, mutta minusta terveempää on olla asettamatta ihmissuhteilleen etukäteen tuollaisia kriteereitä, että tän on nyt pakko kestää lopouelämän tai joutuu häpeämään. Kestää sen minkä kestää, ja on ylipäätään parempi olla ripustamatta koko elämäänsä pelkän suhteen varaan.
No minä nyt en satu olemaan tuo epäilemäsi hihhuli, enkä kyllä itse ole huomannut mitään aloituksia avioliiton autuudesta. Ja itseasiassa avioliittoa en edes kaipaa, eroamiseni hävettää itseäni enkä sille mitään voi. Ap
Suosittelen sinua käsittelemään tuon häpeäsi.
Se on se syy ja seuraus ja vastaus kysymykseesi ja ihmettelyysi.
Käsittele häpeä.
Sitten on helpompi olla. Saa olla. Voi olla jopa suhteessa. Voi olla ihan tavallinen. Ihminen: Itse ja se toinen.
Totta kai. Nuorena opiskelin vasta, oli 4 v ja 6 v suhde. Sitten vasta tajusin mistä on kyse, ja nyt onnellisesti naimisissa 13 v.
Ei kaikki aina tule heti tai helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeks nyt mut 30 on aika nuori murehtimaan sitä että viimeisin suhde ei ollutkaan loppuelämän juttu. Ymmärtäisin kriiseilyn, jos olisit 45, ja vielä siinäkin vaiheessa sanoisin, että on turha sirotella tuhkaa päälleen.
No ehkä tuo hieman lohdutti, kiitos. On vaan vaikeaa uskoa tähän kun ympärilläsi kaikki samaa ikäluokkaa olevat elävät sellaista elämänvaihetta jota itsekin jo haluaisit elää läpi. Tuntuu että elän jossain jatkuvassa odottavassa välitilassa, enkä niin että eläisin omaa mielekästä elämääni. Esimerkkeinä haluaisin talon hieman syrjäisemmästä, rakastaisin puuhailla kotijuttuja ja ulkoilla mahdollisten lasten sekä koirien kanssa. Ei se tunnu samalta alkaa toteuttaa noita yksin, koska oleellisena osana siihen kuuluisi mies, joka myös haluaisi noita samoja asioita, eikä niin että hän tulisi elämään minun unelmaani. Ihan esimerkiksi jo lainan saanti, yksin saan paljon vähemmän (vaikka olen hyvätuloinen) kuin mitä esimerkiksi pienituloinen kaveripariskuntani sai. (Älkääkä nyt ajatelko että isomman lainan takia tarvitsisin miehen, oli vaan esimerkki siitä "voithan yksinkin") Ap
Jos lopputulos on aina sama, ehkä lähtisin miettimään mihin nuo suhteet ovat kaatuneet ja pyrkisin toimimaan seuraavalla kerralla jotenkin toisin. Ei voi odottaa eri lopputulosta jos aina toimii samalla tavalla.
Alue: Aihe vapaa
Itsehän en ole edes koskaan ollut parisuhteessa, mutta vähän huvittaa kyllä yksi tyyppi jolla on joka joulu eri heila. Mutta ilmeisesti jaksaa van yrittää ja uskoa.