Liian tiukka kuri ja erikoisia sääntöjä lapsilla - Pitääkö läheisen puuttua?

Mun lapsilla ei pahemmin ole sääntöjä tai kieltoja. Ei ole tarvinnut, kun mulla on sellanen kasvatustapa, että mä selitän ja perustelen loogisesti ja fiksusti, miksi jotain asiaa ei saa tehdä tai miksi joku asia pitää tehdä. Lisäksi heti kun lapsilla on ollut sen verran kognitiivisia kykyjä että he ovat pystyneet selittämään tekosiaan, niin olen alkanut kysellä perusteluita käytökselle ja kertoa, millaisiin lopputuloksiin tietty käytös voi johtaa. Mulla on kaksi oikein reipasta ja fiksua teiniä, joiden kanssa ei ole tarvinnut kauheasti vakavista asioista vääntää. Toki olen kuullut olevani ihan boomer ja muutakin, mutta olen sitä mieltä, että jos on teininä liian kiltti, niin se on vähän epäilyttävää. Pieni pesäeron tekeminen vanhempiin on ihan hyvä ja kannustettava juttu.

Miten nuo turvalliset rajat poikkeavat kurista? Tarkoittavatko turvalliset rajat sitä, että ei esim. ole rangaistuksia eikä fyysistä pakkoa käytössä? Vai onko se myös sitä, että lasta ei käskytetä eikä komennella?

Vierailija kirjoitti:

Tunsin tuollaisen perheen, mutta lapsista kasvoi ahkeria, itsenäisiä ja työssä käyviä. Joten ehkä se oli oikea linja.

Vaikea sanoa etukäteen.

 

Hyvä heille. Meilläkin oli liian tiukka kuri ja isän totalitarismi. Yhdestä sisaruksesta tuli pitkäaikaistyötön luuseri, yhdestä ylisuorittaja, kenelläkään meistä kolmesta ei ole lapsia.

Hyvin vaikea niihin on puuttua. Asiasta voi tietysti yrittää keskustella, mutta sellainen johtaa helposti riitoihin ja harvoin tilanteen muuttumiseen.

Kunnan sosiaalitoimen lastensuojeluun voi olla yhteydessä, jos asia huolestuttaa, mutta eivät hekään paljon voi tehdä.

Näille "kurin" puolustajille sanoisin, että mielivaltaiset rangaistukset ja säännöt opettavat lapselle tasan yhden asian, ja se on se, että vahvempi voi tehdä heikommalle ihan mitä huvittaa. Sillä tavalla kasvatetaan antisosiaalisia sadisteja ja sosiopaatteja. Jos haluaa opettaa kunnioitusta, pitää osoittaa kunnioitusta itse.

Vierailija kirjoitti:

Näille "kurin" puolustajille sanoisin, että mielivaltaiset rangaistukset ja säännöt opettavat lapselle tasan yhden asian, ja se on se, että vahvempi voi tehdä heikommalle ihan mitä huvittaa. Sillä tavalla kasvatetaan antisosiaalisia sadisteja ja sosiopaatteja. Jos haluaa opettaa kunnioitusta, pitää osoittaa kunnioitusta itse.

Vielä noin 40-50 vuotta sitten kaikissa kodeissa, kouluissa ja lastentarhoissa oli kuri.

Meillä oli sellainen sääntö että lasten huoneiden ovia ei saanut pitää päivisin kiinni, poikkeuksena ainoastaan kaverien käynti meillä, koska kaverit halusivat että ovi pidetään kiinni.

Kerran sitten tapahtui, joskus yläasteen loppukuukausina, että kun pari meidän luokkalaista kaveria tuli meille, niin isä oli ilmeisesti tuijottanut telkkaria nenä niin ruudussa, että huomatessaan oven olevan kiinni isä aukaisee sen ja saman tien karjaisee: "MIKSEI TÄMÄ OVI SAA OLLA AUKI!!!!" ja vasta sitten huomaa että huoneessani on myös pari kaveria, mutta ei kuitenkaan sano tästä mitään, menee vain takaisin olohuoneeseen (isä oli siis karjaissut samalla tavalla ennenkin, mutta nyt ensimmäisen kerran kaverien meillä ollessa).

Minä tajusin sen heti, mutta en hiiskunut siitä kavereille (koskaan jälkeenpäinkään), koska olin jo niin kyllästynyt kavereiden käynteihin. Hetkisen kuluttua kaverit vähitellen hipsivät meiltä ulos, ja tämä jäikin sitten näistä kavereista toisen viimeiseksi vierailuksi meillä, toinen kävi vielä kerran sen jälkeen, ja sen jälkeen ei minun kavereitani enää lainkaan, vain pikkusiskoni kavereita.

Älä puutu, rikkoontuu vaan välit sen takia. Ei sellaiseen voi edes lastensuojelu vaikuttaa jos lapsia ei lyödä yms vahingoiteta. Perheitä on monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Älä puutu, rikkoontuu vaan välit sen takia. Ei sellaiseen voi edes lastensuojelu vaikuttaa jos lapsia ei lyödä yms vahingoiteta. Perheitä on monenlaisia.

Myös henkinen väkivalta on Suomessa kielletty.

Tämä kirjoitus ei ole ihan mistä ketju on, mutta läheltä liippaa kuitenkin.

Olen jo vähän vanhempi tätityyppi, omiakin nyt jo aikuisia lapsia on, mutta minua kymmenen vuotta vanhempi sisareni oli aikoinaan ihan hirveä esikoistyttärelleen. Olin itse alle rippikouluikäinen, kun jo olemattomalla elämänkokemuksellani ihmettelin, miten sen kolme - neljävuotiaan pikkutytön syy oli perheessä ihan kaikki. Pikkusisko teki koiruuksia, isosisko sai tukkapöllyä. Äiti kävi kireällä, lasta läpsittiin kovan huudon kera varmuuden vuoksi. Ihan muun porukan aikaan käytössä oli varsin estottomasti kierrenipistelyt, luunapit, tukkapöllyt, tönimiset, läpsimiset, huuto  yms. Perhepiirissä sisareni käytös ei tietenkään ole ollut parempaa, vaan luultavasti paljon pahempaa. Elettiin 70-lukua, joten maailma oli tietysti ihan erilainen, mutta silti. Muistan kyllä, että vanhempanikin keskustelivat keskenään, pitäisikö tilanteeseen puuttua. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt mitään, osittain koska isäni kuoli samoihin aikoihin.

Vuodet on tietysti vierineet, tuskin siskoni enää aikuisia lapsiaan lyö. Mutta hänen esikoisensa ihmettelee välillä sukutapaamisissa miten hän itse on niin kiukkuinen aikuisena.  Itse epäilen syyksi äidin väkivaltaa hänen lapsuudessaan. Olen miettinyt vuosia, pitäisikö tuosta lapsuudesta puhua tai kirjoittaa jotain sille sisareni esikoiselle. Auttaisiko se mitään tai ketään? Kuinka monen sukulaisen kanssa menisi välit jos kirjoittaisin asiasta? Olisiko ko. henkilöllä helpompi olla?

Teinit tarvitsevat rajoja ja keskustelua. Se tuntuu monelta unohtuvan. Annetaan tehdä mitä vaan. Vanhemman tehtävä on suojella nuorta sellaiselta mikä ei hänen ikäiselleen kuulu esim päihteet, vaarallinen Seura jne 

Kavereiden ja heidän vanhempien tunteminen auttaa jonkin verran. Samoin tietoisuus siitä missä liikkuu ja kenen kanssa. Kotiintuloajat myös on hyvä olla. Nuorelle täytyy perustella rajat. Hänen mielipidettään kuunnellaan siihen saakka mikä on turvallista. Nuoren pitää voida päästä irti epämiellyttävistä tilanteista esim kavereiden kanssa ollessaan menettämättä kasvojaan. Jotkut käyttävät keinona sitä, että nuori sanoo vanhempien rageevan ja ei siksi voi.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni on paljon tiukempi kasvattaja kuin minä. Olen kyllä usein sanonut hänelle tästä, siskolle helpompi sanoa suoraan, on varmasti joskus suuttunutkin ja huutanut, että ei ole mun asia puuttua. Tekemisissä ollaan edelleen ja lähekkäin asutaan. Heillä esiteini- ja teini-ikäiset lapset saavat kauheita huutoja milloin mistäkin asiasta. Viimeksi yksi lapsista oli lähtenyt kouluun jollain rikkinäisellä pyörällä, oli kuulemma tiennyt ettei saisi sitä ottaa koska pyörä rikki, ja oli sitten kaatunut sillä. Selvisi onneksi mustelmilla. Itse olisin lähinnä ollut kiitollinen, ettei käynyt pahemmin, mutta siskoni oli aivan raivoissaan ja langetti lapselle kahden kuukauden kotiarestin ja liudan muita "ei karkkipäivää, et pääse partioleirille" jne rangaistuksia. Kohtuutonta, minusta.

Minusta vaikuttaa, että sinä olet siellä toisessa ääripäässä jos olisit ainoastaan kiitollisuutta tuntenut. Itsekin olisin ollut vihainen lapselle, mutta en kyllä mitään rangaistuksia olisi antanut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoitus ei ole ihan mistä ketju on, mutta läheltä liippaa kuitenkin.

 

Olen jo vähän vanhempi tätityyppi, omiakin nyt jo aikuisia lapsia on, mutta minua kymmenen vuotta vanhempi sisareni oli aikoinaan ihan hirveä esikoistyttärelleen. Olin itse alle rippikouluikäinen, kun jo olemattomalla elämänkokemuksellani ihmettelin, miten sen kolme - neljävuotiaan pikkutytön syy oli perheessä ihan kaikki. Pikkusisko teki koiruuksia, isosisko sai tukkapöllyä. Äiti kävi kireällä, lasta läpsittiin kovan huudon kera varmuuden vuoksi. Ihan muun porukan aikaan käytössä oli varsin estottomasti kierrenipistelyt, luunapit, tukkapöllyt, tönimiset, läpsimiset, huuto  yms. Perhepiirissä sisareni käytös ei tietenkään ole ollut parempaa, vaan luultavasti paljon pahempaa. Elettiin 70-lukua, joten maailma oli tietysti ihan erilainen, mutta silti. Muistan kyllä, että vanhempanikin keskustelivat keskenään, pitäisikö tilanteeseen puuttua.

Olen si6ä mielyä, että kyllä sun pitäisi tuon tytön kanssa puhua asiasta. Ja siskosi kanssa olisi pitänyt puhua ajat sitten. Nythän sille ei joi enää mitään, mutta vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa aina negatiivisesti.

Logiikka puuttuu useilta "kasvattajilta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoitus ei ole ihan mistä ketju on, mutta läheltä liippaa kuitenkin.

 

Olen jo vähän vanhempi tätityyppi, omiakin nyt jo aikuisia lapsia on, mutta minua kymmenen vuotta vanhempi sisareni oli aikoinaan ihan hirveä esikoistyttärelleen. Olin itse alle rippikouluikäinen, kun jo olemattomalla elämänkokemuksellani ihmettelin, miten sen kolme - neljävuotiaan pikkutytön syy oli perheessä ihan kaikki. Pikkusisko teki koiruuksia, isosisko sai tukkapöllyä. Äiti kävi kireällä, lasta läpsittiin kovan huudon kera varmuuden vuoksi. Ihan muun porukan aikaan käytössä oli varsin estottomasti kierrenipistelyt, luunapit, tukkapöllyt, tönimiset, läpsimiset, huuto  yms. Perhepiirissä sisareni käytös ei tietenkään ole ollut parempaa, vaan luultavasti paljon pahempaa. Elettiin 70-lukua, joten maailma oli tietysti ihan erilainen, mutta silti. Muistan kyllä, että vanhempanikin keskuste

 

Siskolle olisi pitänyt puhua ajat sitten - olin kuitenkin itsekin vielä lapsi, ei  lapsella voi olla vastuuta kenenkään ns. "vieraan" aikuisen lastenkasvatuksesta. Olen varma, että vanhempani olisivat puuttuneet asiaan, mikäli isäni ei olisi silloin kuollut. Mistä tuli perheeseen kaikkiaan lisää jännitteitä, isosisko syyllisti äidin isän kuolemasta, vaikkei äidillä ollut asian kanssa mitään tekemistä jne. Tilanne meni niin pahaksi, ettei  siihen kasvatukseenkaan kukaan uskaltanut enää puuttua.

Olen kyllä miettinyt kirjoittaa sille sisarentyttärelleni kirjeen aiheesta jo vuosia sitten, mutta siinä tapauksessa ammuttaisiin puhtaasti viestintuoja eli minut syyllisenä, jos ei itse väkivaltaan, ainakin perheen välien pilaamiseen ja ns. nukkuvan karhun herättämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoitus ei ole ihan mistä ketju on, mutta läheltä liippaa kuitenkin.

 

Olen jo vähän vanhempi tätityyppi, omiakin nyt jo aikuisia lapsia on, mutta minua kymmenen vuotta vanhempi sisareni oli aikoinaan ihan hirveä esikoistyttärelleen. Olin itse alle rippikouluikäinen, kun jo olemattomalla elämänkokemuksellani ihmettelin, miten sen kolme - neljävuotiaan pikkutytön syy oli perheessä ihan kaikki. Pikkusisko teki koiruuksia, isosisko sai tukkapöllyä. Äiti kävi kireällä, lasta läpsittiin kovan huudon kera varmuuden vuoksi. Ihan muun porukan aikaan käytössä oli varsin estottomasti kierrenipistelyt, luunapit, tukkapöllyt, tönimiset, läpsimiset, huuto  yms. Perhepiirissä sisareni käytös ei tietenkään ole ollut parempaa, vaan luultavasti paljon pahempaa. Elettiin 70-lukua, joten maailma oli tietysti ihan erilainen, mutta silti. Muistan kyllä, että vanhempanikin keskuste

Mitä apua sille siskontytölle mielestäsi tulisi siitä, että kirjoittaisin ja kertoisin? Ihan tosissani kysyn voisiko hän paremmin tai olisi onnellisempi jos tietäisi äitinsä häntä niin kovasti aikoinaan vihanneen? Sillä vihaa se aikoinaan oli, kysymys ei ollut oikeasti mistään mitä se pikkulapsi teki, vaan pelkällä olemassaolollaan hän äitiään ärsytti. Toiseen lapseen siskoni viha ei kohdistunut koskaan, vain esikoiseen.

Juu, mutta lastensuojelun resurssit ei riitä "pelkän" henkisen väkivallan ehkäisemiseen. Varsinkin, kun sitä ei voi muka todistaa. Tiedän valitettavasti perheitä, joissa jompi kumpi vanhempi eron jälkeen (ja myös suhteen aikana) kohtelee lapsiaan henkisesti kaltoin tai jopa väkivaltaisesti ja lastensuojelusta on suoraan sanottu, että ilman fyysistä kontaktia he eivät voi puuttua. No, yhdessä tapauksessa kävi niin, että lopulta tuli myös se fyysinen kontakti (lyöminen) ja lapsi on tällä hetkellä nuorisopsykiatrian asiakas ja hädin tuskin koulukuntoinen. Toiden vanhempansa kanssa ei ole enää missään tekemisissä.

Valitettavasti monella on liian ruusuinen kuvitelma systeemistä ja hyvinvointivaltion huolenpidosta. Liian monessa tapauksessa koneisto reagoi yksilön hätään aivan liian myöhään, riittämättömällä tavalla ja liian vähän aikaa tai väärin kohdennetusti. En tiedä, mikä sen valuvian korjaisi, mutta tällaisenaan systeemit ovat liian kankeat ja toimimattomat - ja sen vuoksi myös kalliit.