Lue keskustelun säännöt.
Liian tiukka kuri ja erikoisia sääntöjä lapsilla - Pitääkö läheisen puuttua?
10.10.2023 |
Onko teillä ollut sellaista tilannetta, että esim. ystäväperheessä, sukulaisperheessä, naapurissa tms lapsilla on jotakin omituisia, tiukkoja sääntöjä ja liian kova kuri mielestänne? Voiko sellaiseen puuttua ja jos olette puuttuneet, niin miten olette ottaneet asian puheeksi?
En nyt tarkoita mitään pahoinpitelyä tai kaltoinkohtelua, johon tietenkin täytyy puuttua, vaan just jotakin aivan kohtuuttomalta tuntuvia vaatimuksia ja rangaistuksia... Meillä lähipiirissä tällainen perhe, en viitsi tässä avata asiaa enempää kun tiedän että äiti lukee tätä palstaa, mutta jotenkin käy niin sääliksi niitä teinejä siellä.
Kommentit (57)
Jos lapset kärsivät turhaan, miksipä siitä ei vanhemmalle voisi sanoa. Keskustelua. Osa vanhemmista saattaa tosin lyödä linjat kiinni ja kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain kuria oltava, mutta lapsen on ymmärrettävä miksi rangaistaan. Edessä kuitenkin on että on toteltava sääntöjä.
Vierailija wrote:
En ole puuttunut. Itse lasteni isän kanssa uskomme positiiviseen kasvatukseen ja esimerkeillä opettamiseen. Meillä ei ole lapsilla ollenkaan rangaistuksia (joka on joidenkin mielestä aivan kamalaa, mutta yksi lapsista on jo aikuiseksi kunniallisesti kasvatettu).
Mutta joo, ikäluokassamme vielä suhteellisen moni ainakin täällä maaseudulla uskoo rangaistuksiin ja kovaan kuriin. Välillä olen ystävieni kasvatusmenetelmistä hyvin eri mieltä, mutta mielestäni ei silti ole minun paikkani sitä tuoda ilmi. Kahdestaan mieheni kanssa saatamme puhua aiheesta. Joskus, kun ystävä on pyytänyt vinkkiä ja näkokulmaa kasvatusaiheeseen, olen hyvin varovasti yrittänyt kertoa, että mitä kannattaa yrittää. Mutta nekin ennemmin niin, että tämän ja tämän keinon olen kokenut hyväksi. En sano, että älä enää tee näin ja näin, sellainen ilmaisutapa yleensä laittaa ihmisen puolustuskannalle eikä viesti mene perille.
Maaseudulla ei ole havaittavissa tuollaista ilmiötä, mielivaltainen kurinpito on lähiöiden juttu. Maalla ollaan ylipäätään enemmän lasten kanssa, osallistutaan lasten harrastuksiin jne. ja tunnetaan ne omat lapset paremmin kuin kaupungeissa, jossa lapset on päivät koulussa ja sen jälkeen nuorisotalolla viranomaisaikuisten kanssa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei ole ollut mitään syytä puuttua toisten asettamiin rajoihin tai siihen että joku on kasvattanut lasta eritavalla kuin me.
Boomerien aikaan ajateltiin juuri noin ja nyt se näkyy mielenterveyspalvelujen ennätyssuuressa kysynnässä. Kultaisella 90-luvulla lastensuojelu ei puuttunut juuri mihinkään.
Oikeastaan ihan sama minulle.
Enkä oikeastaan näe ongelmaa siinä että ihmiset haluaa hoitaa mielenterveyttään.
Sukulaisperheessä on mielestäni liian tiukka kuri lapsilla: ruoka-lautanen pitää aina syödä tyhjäksi ja maitolasillisen saa (ja täytyy) juoda tyhjäksi vasta ruokailun jälkeen. Läksyt pitää tehdä aina heti, kun tulee koulusta kotiin (ei siis vaikkapa välipalaa saa ensin syödä). Koska perhe uskovainen, on lasten osallistuttava joka keskiviikko ja sunnuntai pidettäviin hartaustilaisuuksiin.
Muutoinkin kuri tosi tiukkaa, jos tapahtuu vaikka myöhästymistä pienikin hetki sovitusta kotiintuloajasta ja koenumero vanhempien mielstä liian huono.
Puhelimien käyttöä kytätään/rajoitetaan ihan tolkuttomasti.
Sääliksi käy lapsia mutta aika vaikea väliinkään on mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitäkin perheitä on missä ei ole puhelimia lapsilla lainkaan. Voi vaan kuvitella, että mitä se tekee lasten sosiaalisille suhteille.
Omalla 12-vuotiaallani on luokkakaveri, joka ei saa pelata ollenkaan mitään pelejä eikä hänellä käsittääkseni ole ollenkaan puhelinta. Poika harrastaa kilpaurheilua ja on tosi hyvä koulussa, hiljainen ja rauhallinen, jotenkin varhaiskypsän oloinen lapsi. Jollakin tavalla tuntuu olevan ulkopuolinen siinä kaveriporukassa, vaikka ei häntä varsinaisesti kiusata. Tosin olen omin korvin kuullut muiden naljailevan hänelle esim. tästä pelaamattomuudesta.
Jokainen perhe tietysti tyylillään enkä tiedä, millaiset syyt vanhemmilla on ollut tällaisten ratkaisujen tekemiseen, mutta kyllä tuollainen pelaamisen totaalinen kieltäminen tai puhelimen kieltäminen tosi radikaalisti vaikuttavat lapsen elämään ja kaverisuhteisiin nykypäivänä. Hurjia päätöksiä vanhemmat pystyvät tekemään lastensa puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Omalla 12-vuotiaallani on luokkakaveri, joka ei saa pelata ollenkaan mitään pelejä eikä hänellä käsittääkseni ole ollenkaan puhelinta. Poika harrastaa kilpaurheilua ja on tosi hyvä koulussa, hiljainen ja rauhallinen, jotenkin varhaiskypsän oloinen lapsi. Jollakin tavalla tuntuu olevan ulkopuolinen siinä kaveriporukassa, vaikka ei häntä varsinaisesti kiusata. Tosin olen omin korvin kuullut muiden naljailevan hänelle esim. tästä pelaamattomuudesta.
Jokainen perhe tietysti tyylillään enkä tiedä, millaiset syyt vanhemmilla on ollut tällaisten ratkaisujen tekemiseen, mutta kyllä tuollainen pelaamisen totaalinen kieltäminen tai puhelimen kieltäminen tosi radikaalisti vaikuttavat lapsen elämään ja kaverisuhteisiin nykypäivänä. Hurjia päätöksiä vanhemmat pystyvät tekemään lastensa puolesta.
Meillä on ollut vähän samanlaista. Lapsi koukuttui pelaamiseen voimakkaasti ja jos hän sai pelata vähänkin, kaikki muu aika kului peliä ajatellessa. Päätettiin sitten, että meillä ei pelata ollenkaan. Tämä valitettavasti aiheutti jossain määrin ulkopuolisuutta kaveriporukassa ala- ja vielä yläkoulussakin, mistä tunsimme vanhempina huonoa omatuntoa. Nyt lapsi on jo yliopistossa ja on itse tuonut esiin, että on ainoastaan kiitollinen tiukoista säännöistämme tässä mielessä. Hän itse kokee, että olisi jäänyt koukkuun peleihin eikä varmaan olisi saanut edes lukiota käytyä. Nyt aikuisena hän ei edelleenkään pelaa ja elämä on hyvässä tasapainossa: mieleinen opiskelupaikka, ok työ opintojen ohella, hyviä ystäviä ja avopuoliso.
Ihmettelin kun tuttuni totesi, että hänen lapsensa oli käyttänyt koulua varten ostettuja vaatteita kun oli ollut kaverien kanssa kaupungilla. Siitä tuli sitten arestia. En ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta ”säännöstä”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihmettelin tässä pyhien aikana erään nuoren sukulaisperheen päätöstä, että heillä ei lapset syö karkkia. Muille kun tarjottiin kohvehteja ynnä muita joulukarkkeja, niin kauhea häsläys, että "meillä lapset ei syökää karkkia ja suklaata ollenkaan, mitäs Kallepetterille ja Jennabirgitalle nyt annetaan..." ja sitten kaivetaan jotain rusinapakettia kaapista.
Kahvipöydässä samoille ipanoille kuitenkin syötettiin ja tarjottiin keksejä, pullaa yms ihan ilman ongelmaa - sitä ei siis rajoitettu millään lailla. Mutta en siis ymmärtänyt tätä logiikkaa ollenkaan, että konvehti on paha, huono hampaille ja hirveän epäterveellinen, mutta sitten jokin suklaakeksi on ihan OK. Mikä järki?
Omien lasten kohdalla pyrin siihen, ettei siitä karkista tehty mitään hirveää numeroa ja juttua. Otettiin, kun jotakin tarjottiin ja synttäreillä, pääsiäisenä, jouluna yms sai syödä ilman sen erikoisempaa numeron tekemistä, mutta ei tietenkään arkeen karkki kuulunut. Ei ollut reikiä hampaissa ja terveitä ovat.
Jep, nämä syömisasiat tuntuvat joissakin perheissä olevan hirveän vaikeita.
Ja jos sokeria ja kaloreita haluaa laskea, niin eihän ne rusinat ole yhtään sen terveellisempiä kuin jokin hedelmäkarkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunsin tuollaisen perheen, mutta lapsista kasvoi ahkeria, itsenäisiä ja työssä käyviä. Joten ehkä se oli oikea linja.
Vaikea sanoa etukäteen.
Jollekin sopii, toisille ei missään nimessä
Aina kannattaa tehdä lasu, jos edes asiaa yhtään miettii. Ei siitä haittaa ole, parhaassa tapauksessa autatte niitä lapsia ja nuoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverilla oli sääntö jonka luulin jääneen 90luvulle eli vanhempi mättää lapsen lautasen täyteen ruokaa ja kaikki pitää syödä. Kerran todistin lapselta tuli tku ja paniikkipissa mistä tietysti lisää huutoa. Antoi myös tukkapöllyä,ei tosin ikinä julkisesti.
Nyt tämä 12vuotias viiltelee,saa paniikkikohtauksia ja oirehtii anorektisesti. Ja kaveria nolottaa ja suuttaa kun ainoa lapsi on sekaisin. Pitää itseään erinomaisena äitinä ja on aina korostanut miten yh voi olla jopa parempi äiti kuin sellaisessa perheessä jossa on kumpikin vanhempi.
Onneksi omat lapset ovat jo aikuisia. En kestäisi tätä kulttuuria missä kaikki "väärinajattelijat" ilmiannetaan lasulle.
Vierailija kirjoitti:
Autoritääristä kasvatusta ei ole suositeltu enää vuosikymmeniin. Lasun paikka aivan ehdottomasti.
Ja joka päivä saa lukea lehdistä mihin tämä on johtanut!!
Kuri takaisin koteihin ja kouluihin!
Hyvä että joku vielä uskaltaa vaatia lapsilta jotain. Väkivaltaa ei ole tarvetta käyttää, kurin ja kuuliaisuuden voi opettaa muutenkin.
Meillä on ollut kuri ja käytöstavat kotona ja kodin ulkopuolella. Kaikki lapset fiksuja ja menestyviä aikuisia nykyään. Lastenlapsetkin hyvin kasvatettuja, eivät potki mummoja tai ammuskle kadulla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autoritääristä kasvatusta ei ole suositeltu enää vuosikymmeniin. Lasun paikka aivan ehdottomasti.
Ja joka päivä saa lukea lehdistä mihin tämä on johtanut!!
Kuri takaisin koteihin ja kouluihin!
Hyvä että joku vielä uskaltaa vaatia lapsilta jotain. Väkivaltaa ei ole tarvetta käyttää, kurin ja kuuliaisuuden voi opettaa muutenkin.
Meillä on ollut kuri ja käytöstavat kotona ja kodin ulkopuolella. Kaikki lapset fiksuja ja menestyviä aikuisia nykyään. Lastenlapsetkin hyvin kasvatettuja, eivät potki mummoja tai ammuskle kadulla
Varmaan useimmat nuoremman polven edustajat kokevat kurin ylipäätään väkivallaksi. Kurin sijasta he panostavat rajojen asettamiseen lapselle.
Vanhemmassa polvessa sen sijaan on niitä, jotka hyväksyvät kurin ja käsittävät väkivallan ensi sijassa vain potkuiksi, turpaan lyömiseksi ja vastaavaksi toiminnaksi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi omat lapset ovat jo aikuisia. En kestäisi tätä kulttuuria missä kaikki "väärinajattelijat" ilmiannetaan lasulle.
Sama täällä. Ei ollut älypuhelimia. Pelejä pelattiin kimpassa ja muutenkin oli helpompaa. Lautaset piti syödä tyhjiksi, mutta nuoret saivat itse annostella ruokansa. Kotiin piti tulla silloin kun oli sovittu.
Nämä asiat eivät ole vaikeita, mutta nykyiset puhelimen kasvattamat lapset eivät tietenkään tajua mitään rajoja, eivätkä ole kokeneet minkäänlaisia pettymyksiä. Nuo kun menevät työelämään, niin pettymyksiä on tiedossa runsaasti.
Olen itse esimerkki siitä, mitä liian tiukka kuri, pakkosyömiset, kohtuuttomat kotiintuloajat, pikkutarkat säännöt ym. saivat aikaan. Syömishäiriöitä, valehtelua ja sen seurauksena turvattomuutta, kun keksin vaikka mitä huijauksia päästäkseni viettämään aikaa kavereiden kanssa, epäterveitä seurustelusuhteita, kun hain hyväksyntää, jota en kotoa saanut, jatkuvaa varpaillaanoloa ja jännittämistä, joka on myöhemmin näkynyt voimakkaana ahdistuksena ja vaikeutena ihmissuhteissa ja etenkin konfliktitilanteissa, ja kamalia ylilyöntejä, kun "vapaus" vihdoin koitti.
Onneksi selvisin, mutta se ei todellakaan ollut kovan kurin ansiosta, vaan siitä huolimatta. Omille lapsille vedän turvalliset rajat, mutta olen valmis kuuntelemaan perusteluita ja neuvottelemaan, annan arvoa lasten mielipiteille ja luotan heihin. Keskustelemalla ollaan teini-ikäistenkin kanssa ihan hyvin onnistuttu ja säilytetty läheiset välit.
Kunpa saisit, ap, jotenkin keskustelemalla järkeä tuttaviesi päähän. Kovalla kurilla ei saa kuin ongelmaisia aikuisia.
Boomerien aikaan ajateltiin juuri noin ja nyt se näkyy mielenterveyspalvelujen ennätyssuuressa kysynnässä. Kultaisella 90-luvulla lastensuojelu ei puuttunut juuri mihinkään.