Sinä aikuinen ihminen, miten hyvin olet perillä lähi-idän, Israelin yms. nahistelujen taustoista?
Itse olen yliopiston käynyt fiksu aikuinen ihminen, mutta myönnän sen, että ei minulla ole aavistusta tästäkään, mihin tämä tuore Israel/Hamas-tapaus liittyy.
Kommentit (101)
Olen asunut Israelissa ja lukenut sen historiasta paljon. Tiesin siitä paljon jo ennen kuin muutin sinne.
Koko 55-vuotisen elämän on tätä kahinaa ollut. Oletan, että vanhaa katkeruutta, ei mitään uutta. Olenko oikeassa?
Joten kuten olen selvillä.
En tarpeeksi.
Sama, kuin ap:llä. Toivottavasti tulee laadukas ja napakka tiivistelmä taustoista, nyt kun asia on (jälleen) kovin ajankohtainen.
Sielläpäin on ollut kähinää koko ikäni, kuka teki mitä ja koska ja kenen vika, on varmaan epäselvää kaikille. Paitsi osapuolet ovat kukin vakuuttaneet itsensä oikeutuksestaan.
Miten yliopisto liittyy siihen, että tietää jotain Israelista tai Hamasista?
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
Historiaa käydään läpi ihan peruskoulussa ja lukiossa. Aikaansa seuraava ihminen lukee lehtiä ja katsoo uutisia. Aika helppo päivittää tietonsa nytkin. Yliopiston käyneenä osaan etsiä tietoa eri asioista, niin kuin tästäkin.
Tiedän vain että Israel on terroristivaltio ja on vuosikymmeniä sortanut Palestinan kansaa
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
Olihan israelilaisetkin sillä alueella. Ei heitä sinne siirretty.
En erityisen hyvin. Siksi ei pahemmin huvita osallistua keskusteluihinkaan aiheesta. Luen kyllä mediasta analyyseja niiltä jotka asiaa tuntevat.
Israelin viimeaikaiset ohjushyökkäykset Syyriaan osasyynä.
Vierailija kirjoitti:
Miten yliopisto liittyy siihen, että tietää jotain Israelista tai Hamasista?
Aivan! Yleissivistys ei maksa mitään. Historiaa voi opiskella ihan kirjoista ja verkkolähteistä itsekin.
Omat tietoni on lukion historiankurssilta. Juurisyyt tiedän, kaikkia kiemuroita en enää muista.
Vierailija kirjoitti:
Israelin viimeaikaiset ohjushyökkäykset Syyriaan osasyynä.
Eikö ne ole aina molemminpuolisia?
Ei aavistustakaan, aina ne on tuolla nahistelleet. Nahistelivat kun olin lapsi ja näyttävät vieläkin nahistelevan.
Israel on ankara ja pystyvä näissä kuvioissa. Hommat on perinteisesti hoidettu nopealla aikataululla.
No toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Israelin valtio palestiinalaisten alueelle, koska israelilaiset ovat asuneet siellä joskus 2000 vuotta sitten ja juutalaisvainot. Palestiinalaisilta vietiin maat, ja siitä lähtien tämä show on jatkunut.
Olen perillä. Tietoa on saatavilla runsaasti mm. siitä, miten Israelin valtion alueen jumalallinen alkuperä on myytti. Israelin valtion sijoituspaikalle oli useita vaihtoehtoja, mm. yksi Ugandassa ja yksi Kanadassa.
On itsestään selvää, että kansakunta puolustautuu, jos sen alueelle hyökätään ja sen oikeuksia aletaan polkea. Näin tekee Ukrainakin koko läntisen maailman tuella. Näin teki myös Suomi v. 1939.
AATU OLIKIN OIKEASSA kirjoitti:
israil vetos raamattuun ja valtas palestiinalta koko ranta vyöhykkeen usan tuella. kalevalan mukaan koko venäjä kuuluu suomeen ELI ONKO MEILLÄ OIKEUS RAKENTAA TOISTEN MAILLE.
Kenen mailla juutalaiset asuivat ennen Israelin valtiota?
Riippuu oletko lukenut yleistä historiaa, kasvatustieteitä tai romaanista filologiaa...