Sinä aikuinen ihminen, miten hyvin olet perillä lähi-idän, Israelin yms. nahistelujen taustoista?
Itse olen yliopiston käynyt fiksu aikuinen ihminen, mutta myönnän sen, että ei minulla ole aavistusta tästäkään, mihin tämä tuore Israel/Hamas-tapaus liittyy.
Kommentit (101)
Olen 4 populaaritietokirjaa lukenut, akateemista tutkimusta, sekä tietty vuosikymmenien aikana lukuisia lehtiartikkeleja eri kielillä ja seurannut kv.politiikkaa.
Toki myös Jerusalemin historiaa, uskontotietä, juutalaisten ja arabien historiaa. En ole asiantuntija, mutta kansalaisen perustiedot omaan ehkä.
Nuorena olin toisen osapuolen puolella, mutta siellä on ollut niin paljon perseilyä ja kärsimystä kummallakin, että toivon vain rauhaa.
Olen surullinen, toivoisin rauhanomaista kahden valtion mallia. Mun elinaikana ei toki tule tapahtumaan mitään positiivista.
Sinänsä ihmisillä olisi mahdollisuus kasvattaa lapsensa rauhaan ja tulkita uskontoa rauhanomaisesti ja äänestää ja tukea pasifisteja. Ystävystyä ja pariutua, mutta Jerusalemin kieppeillä on aika kauan ollut konflikteja, joten...
Mitäköhän Gazastakin jää jäljelle hävittäjien ja ohjusten jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut pitkään jollain tasolla, tosin sitä en tiedä mikä juuri nyt sai aikaan konfliktin.
Tausta on seuraava: Israel valloitti 1967 palestiinalaisalueita ja miehitys on yhä uudestaan synnyttänyt konflikteja. Israel on rakentanut palestiinalaisalueille siirtokuntia, jotka ovat pilkkoneet palestiinalaisalueet pieniin osiin joiden rajoilla on aitoja ja turvallisuustarkastuksia. Tosin Israel taisi vetää siirtokunnat jossain vaiheessa pienemmältä Gazan alueelta, mutta Länsirannalla niitä on yhä enemmän. Sen lisäksi palestiinalaisalueille on välillä julistettu saarto palestiinalaisten Israeliin tekemien iskujen jälkeen. Miehitys ja saarto aiheuttavat ongelmia palestiinalaisille. On köyhyyttä ja puutetta ja välillä Israel tuhoaa puskutraktoreilla taloja ja kostaa palestiinalaisten hyökkäykset moninkertaisesti.
Ymmärrän hyvin siirtokuntien rakentamisen. Ovat yrittäneet estää nuorten miesten jengiytymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
On se ollut iänkaiken myös juutalaisten aluetta ja isompanakin kuin nyt. Pieni pläntti on Israel siinä.
Voisinko minäkin vaatia jonkun pläntin sillä syyllä että missä esivanhempani ovat asustelleet 2000 vuotta sitten? Kai kaikilla on samat oikeudet?
Joo voisit, jos et kunnioita oikeuden päätöstä.
Mitä se oikeus siihen tulee mitään sanomaan kun on tällaisia syntymäoikeuksia tiettyihin alueisiin.
No, noinhan arabit ajattelevat. Ettei kansainvälistä päätöstä Iraelin valtiosta tarvitse kunnioittaa. Ymmärrät heitä hyvin.
Niinhän israelilaisetkin ajattelee. Että heillä on oikeus, kun esivanhemmat on joskus siellä asuneet. Niistä uusista siirtokunnista ei edes ole mitään oikeuden päätöstä, vaan ovat laittomia.
Heillä on kansainvälisen järjestön antama oikeus. Ei se oman käden oikeus ole,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AATU OLIKIN OIKEASSA kirjoitti:
israil vetos raamattuun ja valtas palestiinalta koko ranta vyöhykkeen usan tuella. kalevalan mukaan koko venäjä kuuluu suomeen ELI ONKO MEILLÄ OIKEUS RAKENTAA TOISTEN MAILLE.
Kenen mailla juutalaiset asuivat ennen Israelin valtiota?
Aika lailla kaikkien muiden. Roomalaiset ajoivat juutalaiset Israelista ensimmäisellä sataluvulla jKr.
Vai muiden. Roomalaiset levittäytyi ja halusi hävittää itsepintaiset juutalaiset jotka eivät halunneet alistua roomalaishallintoon. Aihetta käytetään näköjään disinformaation levittämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
On se ollut iänkaiken myös juutalaisten aluetta ja isompanakin kuin nyt. Pieni pläntti on Israel siinä.
Voisinko minäkin vaatia jonkun pläntin sillä syyllä että missä esivanhempani ovat asustelleet 2000 vuotta sitten? Kai kaikilla on samat oikeudet?
Joo voisit, jos et kunnioita oikeuden päätöstä.
Mitä se oikeus siihen tulee mitään sanomaan kun on tällaisia syntymäoikeuksia tiettyihin alueisiin.
No, noinhan arabit ajattelevat. Ettei kansainvälistä päätöstä Iraelin valtiosta tarvitse kunnioittaa. Ymmärrät heitä hyvin.
Israel on kirjaimellisesti rikkonut kaikki koskaan allekirjoittamansa sopimukset.
Lähde? Ja samalla lähde siihen, ettei arabit ole tehneet samaa.
Tässä on pitkä koston kierre. Enää ei ole oikeassa olijoita eikä väärässä olijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut pitkään jollain tasolla, tosin sitä en tiedä mikä juuri nyt sai aikaan konfliktin.
Tausta on seuraava: Israel valloitti 1967 palestiinalaisalueita ja miehitys on yhä uudestaan synnyttänyt konflikteja. Israel on rakentanut palestiinalaisalueille siirtokuntia, jotka ovat pilkkoneet palestiinalaisalueet pieniin osiin joiden rajoilla on aitoja ja turvallisuustarkastuksia. Tosin Israel taisi vetää siirtokunnat jossain vaiheessa pienemmältä Gazan alueelta, mutta Länsirannalla niitä on yhä enemmän. Sen lisäksi palestiinalaisalueille on välillä julistettu saarto palestiinalaisten Israeliin tekemien iskujen jälkeen. Miehitys ja saarto aiheuttavat ongelmia palestiinalaisille. On köyhyyttä ja puutetta ja välillä Israel tuhoaa puskutraktoreilla taloja ja kostaa palestiinalaisten hyökkäykset moninkertaisesti.
Ymmärrän hyvin siirtokuntien rakentamisen. Ovat yrittäneet estää nuorten miesten jengiytymisen.
Uudet siirtokunnat on Netanjahun sodan lietsomista. Hän saa kannatusta väkivaltaisina aikoina.
Tiedän vain että jos olisi vain ortodoksinen ja luterilainen uskonto olemassa niin ei olisi tuollakaan sotia.
Joskus opiskeluaikana (15-20 v sitten) kiinnostuin tilanteesta ja tutkailin historiaa.
Pidän tätä koston kierrettä enimmäkseen Israelin itse aiheuttamana. Aika ntsi-meiningillä ovat Palestiinalaisia kohdelleet (ghettoja myöten), joten en ihmettele että terrorismi on kukkii siellä. Molemmilla puolilla kansa se on joka kärsii päättäjien synneistä.
Paras keino kait olisi "kahden valtion" -taktiikka, mutta tuskinpa tulee, ennen kuin Israel on ehtinyt pyyhkiä kaikki palestiinalaiset pois.
Aika hyvä käsitys on. Olen teologi.
Minäkin ajattelen tätä koston kierteenä. Sympatiani kuitenkin menee juutalaisille. Kun noita is lamilaisia valtioita on seurannut, niin eihän heille muu toimi kuin silmä-silmästä-ajattelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
On se ollut iänkaiken myös juutalaisten aluetta ja isompanakin kuin nyt. Pieni pläntti on Israel siinä.
Voisinko minäkin vaatia jonkun pläntin sillä syyllä että missä esivanhempani ovat asustelleet 2000 vuotta sitten? Kai kaikilla on samat oikeudet?
Joo voisit, jos et kunnioita oikeuden päätöstä.
Mitä se oikeus siihen tulee mitään sanomaan kun on tällaisia syntymäoikeuksia tiettyihin alueisiin.
No, noinhan arabit ajattelevat. Ettei kansainvälistä päätöstä Iraelin valtiosta tarvitse kunnioittaa. Ymmärrät heitä hyvin.
Niinhän israelilaisetkin ajattelee. Että heillä on oikeus, kun esivanhemmat on joskus siellä asuneet. Niistä uusista siirtokunnista ei edes ole mitään oikeuden päätöstä, vaan ovat laittomia.
Heillä on kansainvälisen järjestön antama oikeus. Ei se oman käden oikeus ole,
Heillä on oikeus vuoden 1967 alueisiin. Ovat levittäytyneet sen jälkeen vielä vaikka kuinka pitkälle ja levittäytyvät jatkuvasti. Ei tässä kaikilla ole kyse mistään ikiaikaisista kiistoista, vaan Israel varastaa maata palestiinalaisilta joka vuosi. Eikä niihin varkauksiin ole YK:n lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
On se ollut iänkaiken myös juutalaisten aluetta ja isompanakin kuin nyt. Pieni pläntti on Israel siinä.
Voisinko minäkin vaatia jonkun pläntin sillä syyllä että missä esivanhempani ovat asustelleet 2000 vuotta sitten? Kai kaikilla on samat oikeudet?
Miksi sitten palestiinalaisilla olisi. Juutalaiset on tiettynä yhtenäisenä kansana ja etnisyytenä olleet kauemmin kuin jotkut vaihtuvat arabiheimot. Islamin väkivaltainen valloitus joskus 600-luvulla ja jälkeen, muutti paljon asetelmia siellä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ajattelen tätä koston kierteenä. Sympatiani kuitenkin menee juutalaisille. Kun noita is lamilaisia valtioita on seurannut, niin eihän heille muu toimi kuin silmä-silmästä-ajattelu.
Miltä kantilta katsottuna tuo on toimivaa?
Vierailija kirjoitti:
AATU OLIKIN OIKEASSA kirjoitti:
israil vetos raamattuun ja valtas palestiinalta koko ranta vyöhykkeen usan tuella. kalevalan mukaan koko venäjä kuuluu suomeen ELI ONKO MEILLÄ OIKEUS RAKENTAA TOISTEN MAILLE.
Kenen mailla juutalaiset asuivat ennen Israelin valtiota?
Israelilaisia ei vielä ollut olemassakaan. Alueelle muutti sankoin joukuin juutalaisiaa mm Euroopasta ja Venäjältä jne. Alueella toki asui juutalaisia yhdessä muslimien ja kristittyjen (palestiinalaisten) kanssa, mutta ei enemmistönä ja he eivät kutsuneet itseään israelilaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ajattelen tätä koston kierteenä. Sympatiani kuitenkin menee juutalaisille. Kun noita is lamilaisia valtioita on seurannut, niin eihän heille muu toimi kuin silmä-silmästä-ajattelu.
Miltä kantilta katsottuna tuo on toimivaa?
No, ei tietenkään mistään katsottuna, mutta kuten Ruotsin tilanteesta näkyy, niin kukkahattutäteily ei toimi. Ehkä heidän kanssaan mikään ei vain toimi?
Vierailija kirjoitti:
Lähi-idässä soditaan aina, sotaisa uskonto. Muslimit & Islam. Ja toinen juttu on politiikka. USA ja Venäjä.
Jaa kukahan sinne on menny sotimaan? Länsimaat ei-muslimit milloin minkäkin varjolla.

Höpöhöpö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut tilannetta. Asetelma on ollut alusta asti epäreilu palestiinalaisille, jotka ovat alueen alkuperäisasukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen maailma vaan katsoi olevan syytä hyvittää juutalaisia ja niin synnytettiin Israelin valtio toisen kansan alueelle.
On se ollut iänkaiken myös juutalaisten aluetta ja isompanakin kuin nyt. Pieni pläntti on Israel siinä.
Voisinko minäkin vaatia jonkun pläntin sillä syyllä että missä esivanhempani ovat asustelleet 2000 vuotta sitten? Kai kaikilla on samat oikeudet?
Joo voisit, jos et kunnioita oikeuden päätöstä.
Mitä se oikeus siihen tulee mitään sanomaan kun on tällaisia syntymäoikeuksia tiettyihin alueisiin.
No, noinhan arabit ajattelevat. Ettei kansainvälistä päätöstä Iraelin valtiosta tarvitse kunnioittaa. Ymmärrät heitä hyvin.
Siihen tyyliin ei kuulu kunnioittaa muita, ei Suomenkaan aluetta jos vain saa asiat kääntymään siihen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ajattelen tätä koston kierteenä. Sympatiani kuitenkin menee juutalaisille. Kun noita is lamilaisia valtioita on seurannut, niin eihän heille muu toimi kuin silmä-silmästä-ajattelu.
Miltä kantilta katsottuna tuo on toimivaa?
No, ei tietenkään mistään katsottuna, mutta kuten Ruotsin tilanteesta näkyy, niin kukkahattutäteily ei toimi. Ehkä heidän kanssaan mikään ei vain toimi?
Kukkahattutäteily on toiminut ennenkin. Sitä taktiikkaa on käyttänyt mm. Mahatma Gandhi Intiassa ja Nelson Mandela Etelä-Afrikassa. Se on ainoa mikä toimii. Väkivalta ei lopu kostamalla.