Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nainen, miksi olet sinkku?
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia.
Esimerkiksi minä kaipaan kumppania, läheisyyttä ja seksiä ihan luontaisesti ja sisäsyntyisesti, en sen takia että jossain romanttisessa laulussa lauletaan noista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska sopivaa ei ole osunut kohdalle. Iso tekijä tässä varmasti on se, etten ole moneen vuoteen edes etsinyt kumppania, eli mahdollisuudet kohdata sopiva mies ovat olleet aika vähäiset. Olen todennut että pakko olla itse aktiivinen ja mennä sinne Tinderiin, jos jotain haluaa saada, ja siksi olen nyt taas ladannut sovelluksen. Jos jätän niiden miesten varaan jotka kyselevät treffeille irl, ilman tulen jäämään, koska poikkeuksetta en itse ole kiinnostunut. Vaikka yksin onkin ihan ok olla niin silti haluaisin joskus löytää vierelleni jonkun. Ja luottavainen fiilis onkin että tulen vielä löytämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia.
Esimerkiksi minä kaipaan kumppania, läheisyyttä ja seksiä ihan luontaisesti ja sisäsyntyisesti, en sen takia että jossain romanttisessa laulussa lauletaan noista asioista.
Tai tottumuksesta? Kaipasin minäkin heti eron jälkeen. Melkein hätäännyin yksin jäämisestä. Vähän siinä hätäpäissään jo heilastelinkin. Tuntui todella oudolta esimerkiksi nukkua yksin. Pari vuotta mennyt ja se tuntuu paremmalta kuin toisen kanssa nukkuminen.
Aivopesussahan on se, että se mihin on tullut aivopestyksi, tuntuu ihan omalta valinnalta. Eikä sillä kai suurimmalle osalle ole väliä onko se oma valinta. Löytävät jonkun jonka kanssa on siedettävää elää ja elävät elämänsä melko onnellisina loppuun asti. Itse aloin tuota miettimään siinä vaiheessa kun eron jälkeen meinasin ottaa toisen kerran miehen joka lähinnä vaikeuttaa omaa elämää. Että mikä se kiire parisuhteeseen oikein on ja mistä se johtuu.
Ja juu on niitä sitten niitä ihan mielettömiä rakkaustarinoita ihan oikeastikin. Itse tiedän yhden pariskunnan jonka epäilen olevan ihan oikeasti niin onnellinen kuin näyttääkin. Kyllä minä niihin uskon ihan. Mutta pääsääntöisesti parisuhteet on ongelmallisempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska haluan olla sinkku. Hyvin yksinkertaista. Nainen saa kyllä parisuhteen, jos haluaa.
Ei kaikki naiset saa.
T. Nainen, joka ei saa parisuhdetta, vaikka haluaisi
Muistaakseni se oli neljäs mies kun tutustuin mikä uhosi tappavansa exäni ja sen jälkeen en ole tapaillut kun näköjään on järjestään luonnevikaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan mies ei halua seurustella kanssani. Seksiin kyllä kelpaan. N34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Millä tavalla eri tavalla Jenkeissä kuin Suomessa? Esim. Media jota täällä kulutetaan on aivan sama.
Tietääkseni Suomessa ei vielä ole tullut sinkkujen joukkoryntäystä vastaanotoille ainakaan pelkän sinkkuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Torissa ja Facebookissa voi hakea kämppiksiä. Taitaa kuitenkin muut edut kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Ei ole minkäänlaista taloudellista pakkoa. Ne pakot on ihan itse järjestettyjä ja halua hyötyä toisesta ihmisestä. Meillä pärjää kyllä jokainen omillaan. Ei ole samasta kysymys kuin Usassa missä ei ole varaa peruselämiseen. Meillä se on pelkästään halu maksatuttaa toisella ihmisellä oma eläminen. Tiedän eräänkin loiseläjän joka maksatutti exällään asioita koska ei ollut varaa elää. Hänellä oli suuremmat tulot kuin tällä exällä. Hän vain halusi pitää hallintansa toisen rahoihin ja sen maksavan hänen ylimitoitetun kulutuksensa johon hänen tulotasollaan ei ollut varaa. Kun tämä avustaminen lopetettiin niin aivan hyvin on pärjännyt laittamalla kulutuksensa tulojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Millä tavalla eri tavalla Jenkeissä kuin Suomessa? Esim. Media jota täällä kulutetaan on aivan sama.
Tietääkseni Suomessa ei vielä ole tullut sinkkujen joukkoryntäystä vastaanotoille ainakaan pelkän sinkkuuden takia.
Ei, koska se maksaa n. 100€/kerta. Vähän ihmettelenkin että Jenkeissä sitä voisi harrastaa ihmiset, joilla on vaikeuksia selvitä elinkustannuksistaan. Kyllä itse olisin mielellään käynyt tuulettamassa päätäni terapeutille eron jälkeen, mutta ei ole vara tuollaiseen. Julkisen kautta ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Torissa ja Facebookissa voi hakea kämppiksiä. Taitaa kuitenkin muut edut kiinnostaa.
Lasten kanssa aika pois suljettua joku kämppis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Ei ole minkäänlaista taloudellista pakkoa. Ne pakot on ihan itse järjestettyjä ja halua hyötyä toisesta ihmisestä. Meillä pärjää kyllä jokainen omillaan. Ei ole samasta kysymys kuin Usassa missä ei ole varaa peruselämiseen. Meillä se on pelkästään halu maksatuttaa toisella ihmisellä oma eläminen. Tiedän eräänkin loiseläjän joka maksatutti exällään asioita koska ei ollut varaa elää. Hänellä oli suuremmat tulot kuin tällä exällä. Hän vain halusi pitää hallintansa toisen rahoihin ja sen maksavan hänen ylimitoitetun kulutuksensa johon hänen tulotasollaan ei ollut varaa. Kun tämä avustaminen lopetettiin niin aivan hyvin on pärjännyt laittamalla kulutuksensa tulojen mukaan.
kun kaksi pienituloista menee yhteen niin tuo se helpotusta molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvisin erosta. Juuri nyt on hyvä näin. Tapailen välillä yhtä ja joskus harvemmin toista. Elän muulle kuin parisuhteelle, vihdoin.
Voimaantuminen on tapahtunut.
Kyllä, huomasin saman.
Siis minä, jonka vapaata elämää kommentoitiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia.
Esimerkiksi minä kaipaan kumppania, läheisyyttä ja seksiä ihan luontaisesti ja sisäsyntyisesti, en sen takia että jossain romanttisessa laulussa lauletaan noista asioista.
Tai tottumuksesta? Kaipasin minäkin heti eron jälkeen. Melkein hätäännyin yksin jäämisestä. Vähän siinä hätäpäissään jo heilastelinkin. Tuntui todella oudolta esimerkiksi nukkua yksin. Pari vuotta mennyt ja se tuntuu paremmalta kuin toisen kanssa nukkuminen.
Aivopesussahan on se, että se mihin on tullut aivopestyksi, tuntuu ihan omalta valinnalta. Eikä sillä kai suurimmalle osalle ole väliä onko se oma valinta. Löytävät jonkun jonka kanssa on siedettävää elää ja elävät elämänsä melko onnellisina loppuun asti. Itse aloin tuota miettimään siinä vaiheessa kun eron jälkeen meinasin ottaa toisen kerran miehen joka lähinnä vaikeuttaa omaa elämää. Että mikä se kiire parisuhteeseen oikein on ja mistä se johtuu.
Ja juu on niitä sitten niitä ihan mielettömiä rakkaustarinoita ihan oikeastikin. Itse tiedän yhden pariskunnan jonka epäilen olevan ihan oikeasti niin onnellinen kuin näyttääkin. Kyllä minä niihin uskon ihan. Mutta pääsääntöisesti parisuhteet on ongelmallisempia.
En sanoisi että tottumuksesta (omassa tapauksessani siis). Kaipaan kumppanuutta, kosketusta ja seksiä, koska ne tuntuvat hyvältä ja lisäävät onnellisuuttani. Olen onnellisempi silloin kun saan noita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on vain vastenmielisiä käytökseltään. Eivät voi olla edes tuttavallisissa väleissä ja keskustella kun miehillä ei ole muu mielessä kuin seksi. Olen joka ikiseen miespuoliseen ystävään joutunut katkaisemaan välit kun kaikki on osoittautuneet lopulta seksiä vonkaaviksi törkimyksiksi. Olen sen ikäinen jo että heikosti menee jos seksin mahdollisuus on se miksi pitää yhteyttä. Ihmettelen myös sitä, että vaikka miten yritän saada aikaiseksi normaalia kommunikointia ja asioista puhumista niin vastaus on jotain puolirivoa, joka ei liity mitenkään siihen mistä puhuin. Viimeksi yritin keskustella säästä niin tuli viestinä jotain ahdisteluksi tulkittavaa takaisin ja vielä varatulta mieheltä! En ole hänellekään ikinä millään tavalla esittänyt olevani kiinnostunut hänestä. On mennyt kokonaan maku miehistä.
Olen väsynyt ja en voi lopettaa nauramista. Ei kaikki miehet ole tuollaisia.
Ennemminkin kaikki miehet ei ole tuollaisia kaikkia naisia kohtaan. Tiettyjä naisia kohtelevat kivasti ja arvostaen, mutta sitten jollekin ovat asiattomia ja irstaita vaikka tämä nainen ei edes tekisi mitään joka antaisi olettaa tuollaisten rasvaisten seksipuheiden olevan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Ei ole minkäänlaista taloudellista pakkoa. Ne pakot on ihan itse järjestettyjä ja halua hyötyä toisesta ihmisestä. Meillä pärjää kyllä jokainen omillaan. Ei ole samasta kysymys kuin Usassa missä ei ole varaa peruselämiseen. Meillä se on pelkästään halu maksatuttaa toisella ihmisellä oma eläminen. Tiedän eräänkin loiseläjän joka maksatutti exällään asioita koska ei ollut varaa elää. Hänellä oli suuremmat tulot kuin tällä exällä. Hän vain halusi pitää hallintansa toisen rahoihin ja sen maksavan hänen ylimitoitetun kulutuksensa johon hänen tulotasollaan ei ollut varaa. Kun tämä avustaminen lopetettiin niin aivan hyvin on pärjännyt laittamalla kulutuksensa tulojen mukaan.
kun kaksi pienituloista menee yhteen niin tuo se helpotusta molemmille.
Ei tule. Jos tuet tai tulot on epätasapainossa niin vähemmän tienaava jää miinukselle koska ei saa enää tukia mihin on yksin oikeutettu. Saattaa mennä myös ilmnainen terveydenhoito ja lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.
Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.
Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.
Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.
Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.
No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.
Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.
Siellä parisuhde on taloudellinen pakko. Ei pysty elämään jos ei ole kahden ihmisen talous. Jo pienen kämpän vuokra on 2000 dollaria kuukaudessa ja palkat ei ole sen kummempia monella kuin on suomessa palkat. Vakuutusmaksut imee myös toista tonnia kuukaudessa. Palkasta ei jää välttämättä mitään käteen. Kun on maksanut asumisen kulut. Tässä näkee hyvin mitä tapahtuu kun valtiosta tehdään heikko ja kaikki annetaan yritysten päätettäviksi. Siellä on corporatismi pelotellu vuosikymmeniä sosialismilla ja valtiolla ja lopputulos on se, että heidät ryöstetään kuiviin. Valtio on sen kansalaiset. Valtio on sinä, minä ja kaikki sen asukkaat. Valtion tehtävä on tehdä mitä sen asukkaat haluaa sen tekevän. Jos me haluataan halpoja lääkkeitä, kohtuullista asumista niin valtioa järjestää painostuksen joka laittaa yritystoiminnan kuriin. Mutta heille on vuosikymmeniä maalattu mörköä ainoasta tahosta joka suojelisi heitä. Ja näin on nyt käynyt.
Itse tunnen kyllä pienituloisia Suomessakin jotka on tai ovat olleet parisuhteessa taloudellisista syistä. Ei täällä pienituloinen yksin asuva kovin helppoa elämää elä. On jopa tullut Tinderissä vastaan miesten ilmoituksia joissa ihan suoraan kerrotaan että muutettaisiin pian yhteen ja jaettaisiin kulut. On se aika raakaa peliä. Ja itse asiassa kyllä se tuo taisi olla se syy miksi minä ja ex-miehenikin nuorina opiskelijoina muutettiin yhteen nopeasti.
Torissa ja Facebookissa voi hakea kämppiksiä. Taitaa kuitenkin muut edut kiinnostaa.
Lasten kanssa aika pois suljettua joku kämppis.
Toinen vanhempi jolla on lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut varatut naiset nyt kovin polleana siitä että ovat parisuhteessa. Omissa kaveripariskunnissani ei ole yhtään miestä jonkalaisen haluaisin itselleni. Ihan kivoja tyyppejä kyllä, mutta kuitenkin omine oikkuineen. Joskus aikoinaan kun olin vielä *onnellisesti* naimisissa, minäkin ajattelin että ehkäpä sinkkukaverit vähän jopa kadehtivat sitä meikäläisen parisuhdetta. Nyt kun olen itse sinkku, niin tajuan että ei ne kyllä ole kadehtineet. Sitä on vaan parisuhteessa itse niin siinä kuplassa, ettei näe miten mukavaa toisenlainen tapa elää voi olla.
Tässä eräänä päivänä työpaikan lounashuoneessa kuuntelin kun kollegat vertaili miehiään sillä tavalla hyväntahtoisesti naureskellen, että kun niiltä ei voi vaatia samaa kuin itseltä. Että ei ne esimerkiksi lasten sairauksia osaa hoitaa eikä lapset isilleen niistä tule kertomaan. Tuli vähän sellainen hohhoijaa olo. Että ihana kun ei ole enää itsellä sitä yhtä lapseksi heittäytyvää aikuista jaloissa pyörimässä. Varmasti juu rakastavat ukkojaan, ja tuntevat saavansa parisuhteissaan sitä mitä tarvitsevat, mutta ihana silti kun itsellä ei ole enää tuota.
Jatkan vielä, että eroni jälkeen toivoin että ex-mieheni ja lasteni isä, olisi joutunut kasvamaan aikuiseksi. Että hän olisi joutunut huolehtimaan esimerkiksi kaikista lasten tarpeista silloin kun lapset on hänen luonaan. Suunnittelemaan ja valmistamaan ruoat, sisustamaan kodin kodikkaaksi, määräämään ruutuajat, pesemään vaatteet, huolehtimaan läksyt ym. ym.
No mitä vielä. Hän ehti asua yksinään kaksi viikkoa, jonka jälkeen muutti yhteen tinderistä bongaamansa naisen kanssa, joka suostuu huolehtimaan hänestä ja meidän lapsista omiensa sivussa. 🤦🏽 Ei voi oikein senkään naisen valinnasta todeta kuin että voi voi.
Minun ex mies vei lapsemme hänen äidilleen aina hoidettavaksi monta vuotta putkeen niin kauan kunnes löysi ovimatto naisen joka hoitaa kaiken
Eri
Alue: Aihe vapaa
Millä tavalla eri tavalla Jenkeissä kuin Suomessa? Esim. Media jota täällä kulutetaan on aivan sama.