Nainen, miksi olet sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arka ja olen kiinnostunut todellisesta rakkaudesta ja yhteydestä. 

Nettipalstojen lukeminen on pelästyttänyt yhä kauemmas. Miesten (pääosin) suhtautuminen netissä on ollut töykeää ja katkeraa, eivät kykene huomioonottamaan ja olemaan fiksusti. 

Voi olla että nettiin kokoontuvat pääasiassa töykeät miehet, niin reaalimaailmassa voi olla EHKÄ kivempia miehiä. Vaikea sanoa.

Minä olin kuten sinä, kunnes haksahdin livenä kivanoloiseen tavis mieheen. Rakkaudeksi luulin kun mies joka päivä hoki rakastavansa. Parin vuoden päästä kihlauksestamme petti ja jätti kylmästi. Hommasi uuden asunnon ja jätti tyhjän päälle.

Suosittelen, että jatkat elämääsi itseksesi. Miesten kanssa elämä huononee. Yksin olen minäkin onnellisempi. Ehkä nyt minulla on kuitenkin helpompaa kuin ennen tuota suhdetta, kun ei tarvitse enää haaveksia, kun näin mitä se miehen rakkaus oikeasti on.

🤍 Kiitos vastauksesta, luin ajatuksella. Lienet oikeassa ja harmittaa minuakin puolestasi, miten asiat menivät - onneksi petosta ei jatkunut loputtomiin ja pääsit vapauteen. Joskus haaveilemisen maailma on oikeasti parempaa ja onnellisempaa kuin reaalimaailma. Yksin voi myös päästä onneen. Jumala on myös yllämme, jos hänen puoleen ylös kääntyy - Jumala ei unohda rakkauteen ja hyvyyteen haluavaa suojattomaksi. Sinulle kaikkea hyvää. 💛

Yksin on ihanaa, kukaan ei satuta, ei petä, ei alista, ei puhu pahaa, koti on turvapaikka. Ja kuinka etuoikeutettuja täällä naisina olemmekaan saadessamme valita yksin elämisen.

Kiitos Sinulle kauniista sanoistasi ja siunausta. Kaikkea hyvää myös Sinulle!

No ainakaan pk-seudulta ei löydy mitään muuta kuin moniongelmaisia, riippuvaisia, alkoholisteja, naisten hakkaajia (yllättävän yleisiä), äitinsä luona asuvia, vähä-älyisiä ja sitten ne kelvolliset juoksevat 10 naisen perässä yhtäaikaa ja ovat sitoutumiskammoisia.

Valitse näistä sitten! Lopetin etsinnän ja löysin kissan ja olen nykyään onnellinen <3

Se näkyy ärsyttävän useampaa mitä pitempään nainen on sinkkuna. Olet outolintu, kun kuljet yksin. Vastaus kysymykseen: ei ole tullut kohdalle ketään sopivaa, ei ole sytyttänyt eikä vienyt jalkoja alta, miehetkään ei ole lähestyneet aikoihin.

Haluavatko kaikki että heidän nimike on "sinkku". Mitä jos joku haluaa itseään kutsuttavan eri tavalla tai elämätilannetta. 

Koska en ole koskaan hakenut parisuhdetta. Olen normiarjessa täysin tyytyväinen sinkkuuteeni - tai siis nimenomaan siihen, etten ole sidottu toisen ihmisen elämäntyyliin, aikatauluihin, valintoihin ja läsnäoloon. Siksipä elelen tyytyväisenä ylhäisessä yksinäisyydessäni 95% vuodesta, ja sen jäljelle jäävän 5% haaveilen sellaisesta sielujen sympatiasta, jota suurin osa koko ikänsä parisuhteissa olevistakaan ei pääse koskaan kokemaan.

Realistisia mahdollisuuksia parisuhteelle minulle on tullut vastaan kaksi, 19- ja 28-vuotiaana. Realistisella tarkoitan siis sitä, että tunteet olivat molemminpuoliset, eikä suhteelle ollut varsinaisesti mitään estettä. Ensimmäinen kaatui nuoren pojanklopin malttamattomuuteen, toinen taas siihen, ettemme etsineet elämältä samoja asioita.

Varsinkin näin vähän vanhemmiten olen herännyt tajuamaan, etten halua parisuhteelta samaa kuin suurin osa muista, mikä rajaa potentiaalisia kumppaneita entisestään. En ole esim. (vielä tähän ikään mennessä) kiinnostunut seksistä.

Ikisinkku N30

Ei ole tullut vastaan asiallista aikuista miestä joka olisi vapaa ja kiinnostunut. Pikkukakaran tasolle jääneet vastuuttomat uhoojat ei kiinnosta pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Koska haluan olla sinkku. Hyvin yksinkertaista. Nainen saa kyllä parisuhteen, jos haluaa.

Ei kaikki naiset saa.

T. Nainen, joka ei saa parisuhdetta, vaikka haluaisi

Vierailija kirjoitti:

No ainakaan pk-seudulta ei löydy mitään muuta kuin moniongelmaisia, riippuvaisia, alkoholisteja, naisten hakkaajia (yllättävän yleisiä), äitinsä luona asuvia, vähä-älyisiä ja sitten ne kelvolliset juoksevat 10 naisen perässä yhtäaikaa ja ovat sitoutumiskammoisia.

Valitse näistä sitten! Lopetin etsinnän ja löysin kissan ja olen nykyään onnellinen <3

Lähipiirissäni on n. 20 pariskuntaa, eikä tuo kuvauksesi täsmää kyllä yhteenkään niistä miehistä.

Etsitkö sinä miestä vankiloista, kaatopaikoilta ja yömajoista, vai miten onnistut löytämään vain noin kamalia miehiä?

Ei ole aikaa miehelle. On työ, opinnot, lapset ja koira. Tässä tilanteessa ylimääräinen ihminen vaatimassa itselleen aikaa ja huomiota on vaan liikaa.

Olen kiinnostunut ihan muista asioista elämässäni. Parisuhde ei ole siis koskaan kiinnostanut tipan tippaa, tuntuisi pelkästään velvoitteelta ja kuormitukselta joutua pitämään johonkuhun jatkuvaa yhteyttä, sovitella aikatauluja näkemisen eteen, jne. Mulla on vaativa työ, joka on samalla elämäni suurin intohimo, joten sen vastapainoksi haluan olla täysin rauhassa ja tehdä vain itseäni kiinnostavia juttuja vapaa-ajallani. En kuunnella enkä nähdä yhtään ketään.

Muita tämä on aina suututtanut, varsinkin koska en ole mikään ruma nainen, ja kaiken ikää olen kuunnellut jankutusta siitä kuinka vain tarvitsee kohdata Se Oikea. Väärin, tällä ei ole mitään tekemistä muiden ihmisten ominaisuuksien kanssa. Olen minä ihastunut ollut, palavastikin, mutta lopettanut kaikki orastavat jutut aina hyvin lyhyeen. Mulle parisuhde ei vain olisi sen kaiken vaivan arvoinen mitä siinä menettää. En saisi siitä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.

Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.

Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.

Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.

Kuunnelkaapa vaikka tunti radioa. Montako biisiä ehtii kuulua ja moniko niistä kertoo jostain muusta kuin miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Olen nyt sinkkuuduttuani alkanut kiinnittämään tähän huomiota. Me elämme jatkuvassa rakkaussuhdetuputuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Kuunnelkaapa vaikka tunti radioa. Montako biisiä ehtii kuulua ja moniko niistä kertoo jostain muusta kuin miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Olen nyt sinkkuuduttuani alkanut kiinnittämään tähän huomiota. Me elämme jatkuvassa rakkaussuhdetuputuksessa.

Siitä puhutaan mistä on puute.

Koska en tyydy kehen tahansa

Täällä jotkut varatut naiset nyt kovin polleana siitä että ovat parisuhteessa. Omissa kaveripariskunnissani ei ole yhtään miestä jonkalaisen haluaisin itselleni. Ihan kivoja tyyppejä kyllä, mutta kuitenkin omine oikkuineen. Joskus aikoinaan kun olin vielä *onnellisesti* naimisissa, minäkin ajattelin että ehkäpä sinkkukaverit vähän jopa kadehtivat sitä meikäläisen parisuhdetta. Nyt kun olen itse sinkku, niin tajuan että ei ne kyllä ole kadehtineet. Sitä on vaan parisuhteessa itse niin siinä kuplassa, ettei näe miten mukavaa toisenlainen tapa elää voi olla.

Tässä eräänä päivänä työpaikan lounashuoneessa kuuntelin kun kollegat vertaili miehiään sillä tavalla hyväntahtoisesti naureskellen, että kun niiltä ei voi vaatia samaa kuin itseltä. Että ei ne esimerkiksi lasten sairauksia osaa hoitaa eikä lapset isilleen niistä tule kertomaan. Tuli vähän sellainen hohhoijaa olo. Että ihana kun ei ole enää itsellä sitä yhtä lapseksi heittäytyvää aikuista jaloissa pyörimässä. Varmasti juu rakastavat ukkojaan, ja tuntevat saavansa parisuhteissaan sitä mitä tarvitsevat, mutta ihana silti kun itsellä ei ole enää tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuunnelkaapa vaikka tunti radioa. Montako biisiä ehtii kuulua ja moniko niistä kertoo jostain muusta kuin miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Olen nyt sinkkuuduttuani alkanut kiinnittämään tähän huomiota. Me elämme jatkuvassa rakkaussuhdetuputuksessa.

Siitä puhutaan mistä on puute.

Se puute on vaan tuon aivopesun seurausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.

Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.

Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.

Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.

Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut varatut naiset nyt kovin polleana siitä että ovat parisuhteessa. Omissa kaveripariskunnissani ei ole yhtään miestä jonkalaisen haluaisin itselleni. Ihan kivoja tyyppejä kyllä, mutta kuitenkin omine oikkuineen. Joskus aikoinaan kun olin vielä *onnellisesti* naimisissa, minäkin ajattelin että ehkäpä sinkkukaverit vähän jopa kadehtivat sitä meikäläisen parisuhdetta. Nyt kun olen itse sinkku, niin tajuan että ei ne kyllä ole kadehtineet. Sitä on vaan parisuhteessa itse niin siinä kuplassa, ettei näe miten mukavaa toisenlainen tapa elää voi olla.

Tässä eräänä päivänä työpaikan lounashuoneessa kuuntelin kun kollegat vertaili miehiään sillä tavalla hyväntahtoisesti naureskellen, että kun niiltä ei voi vaatia samaa kuin itseltä. Että ei ne esimerkiksi lasten sairauksia osaa hoitaa eikä lapset isilleen niistä tule kertomaan. Tuli vähän sellainen hohhoijaa olo. Että ihana kun ei ole enää itsellä sitä yhtä lapseksi heittäytyvää aikuista jaloissa pyörimässä. Varmasti juu rakastavat ukkojaan, ja tuntevat saavansa parisuhteissaan sitä mitä tarvitsevat, mutta ihana silti kun itsellä ei ole enää tuota.

Jatkan vielä, että eroni jälkeen toivoin että ex-mieheni ja lasteni isä, olisi joutunut kasvamaan aikuiseksi. Että hän olisi joutunut huolehtimaan esimerkiksi kaikista lasten tarpeista silloin kun lapset on hänen luonaan. Suunnittelemaan ja valmistamaan ruoat, sisustamaan kodin kodikkaaksi, määräämään ruutuajat, pesemään vaatteet, huolehtimaan läksyt ym. ym.

No mitä vielä. Hän ehti asua yksinään kaksi viikkoa, jonka jälkeen muutti yhteen tinderistä bongaamansa naisen kanssa, joka suostuu huolehtimaan hänestä ja meidän lapsista omiensa sivussa. 🤦🏽 Ei voi oikein senkään naisen valinnasta todeta kuin että voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.

Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.

Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.

Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.

Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.

No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vettu mitä uikuttajia täällä. Miksiköhän teille joillekin aina käy niin, että kohtaatte vain niitä paskoja miehiä. Monet taas elää hyvissä parisuhteissa, mutta heillä varmaan on ollut teidän mielestänne vain tuuria. Ei varmaan kannata harkitakaan peliliin katsomista, vaan kannattaa elää ulisevana marttyyrina.

Aika harva elää hyvissä parisuhteissa jos eroista 70% on naisen aloitteesta ja avioliitossa niistä jäljellä olevista 80% eroaisi jos eron voisi suorittaa kylmiltään ilman mitään kuluja ja selvittämisiä/selittelyjä.

Herääkin sitten kysymys, että miksi suurin osa naisista haluaa miehen kanssa parisuhteeseen, jos eivät ole kuitenkaan valmiita parisuhteeseen sopeutumaan.

Meidät kasvatetaan siihen. Lapsesta asti katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja ja kuunnellaan musiikkia missä tärkeintä on ihastua, rakastua ja mennä parisuhteeseen. On aika vaikea huomata että tuo normi ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoinen, kun siihen aivopestään lapsuudesta asti.

Lestayhteisössä joutuu osa naisista käymään terapiassa. Pariutuminen myydään pienille lapsille niin vahvana normina ettei sinkuksi jääneet kykene sulattamaan yksinjäämistä. Tiedän yli 70 vuotiaan naisen joka laitettiin 5 vanhana pesemään ämpäristä talouden tiskejä. 6 vuotiaana joutui katsomaan pienempien perään. Kuulemma muistelee vieläkin. Niin, ja tällekin tuli 30 vuotiaana tajuton kriisi sinkkuudesta. Oppi vuosien mittaan hyväksymään yksinäisyyden.

No heillä se on tietenkin ihan selkeä se millaiseen elämään ohjataan. Leikkivät barbeilla häitä, kun me muut leikittiin prinsessaa. Mutta ei tämä meidän valtavirtakulttuuri siitä niin paljon poikkea. Meille ei niin väkisin tyrkytetä sitä naimisiin menoa ja lapsia, mutta kyllä se rakastuminen ja parisuhteessa eläminen on aivan selkeästi se mihin meitä ohjataan. Ei ehkä niinkään oman perheen toimesta vaan median ja ympäröivän kulttuurin.

Jenkeissä terapeutit on aika avoimesti puhuneet sinkkujen joukkoryntäämisestä vastaanotoille. Varmaan siksi kun Amerikassa perheellistyminen tulee osana yhteiskuntaa. Ei siellä hirveesti puhuta vapaaehtoisesta sinkkuudesta tai lapsettomuudesta.