Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?

Asuin solussa joka kaatui siihen, että solukaverini ulkkis poikaystävän kaverit eksyivät aina huoneeseeni. Ovessa ei ollut lukkoa. Tämä oli suurin syy miksi muutin. Sitten asuin kommuunissa. Siellä toistui tämä huoneeseeni vaeltelu ja oli vaikeaa saada maksut puhelimesta ( ei ollut vielä kännyköitä) ja sanomalehdestä. Sitten muutin kaverini kanssa huoneistoon mutta hänen mielenterveysongelmansa kanssa elämä oli mahdotonta joten muutin yksiöön. Eli riippuu tuurista minkälaisten ihmisten kanssa asut.

En suostuisi. Ei tarvinnut asua opiskelijana enkä todellakaan muuttaisi aikuisena tuntemattomien kanssa samaan asuntoon ellei vaihtoehto olisi tyyliin kodittomuus.

Olen työn takia muuttanut toiselle paikkakunnalle ja asuin kahden vieraan naisen kanssa samassa soluasunnossa. Ihan aikuinen olin. Työ oli kausityötä, oma uusi koti ja puoliso oli toisaalla. Tuo oli halvin asumismuoto. Nyt kynnys olisi jo korkeampi mm. omien sairauksien takia tarvitsen rauhalliset yöt jaksaakseni.

Aikuisopiskelijana pääosin vietän viikosta kaksi yötä koulun asuntolan solussa, riittää vallanmainiosti. Soluasuminen vakituiseen ei olisi minun juttu, eikä kukaan ottaisi minua edes koska minun mukanani tulisi iso eläinpesue.

Normaalia alallani kirjoitti:

Kyllä. Asuin viimevuoden opiskelijasolussa (ja olen yli 30v, pitkään työelämässä ollut nainen) ja myös työkomennuksilla on jaettu asunto tai jopa huone.

Oliko tuo sinun ainoa asunto? Silläkin on eroa pääseekö välillä, esim. viikonlopuiksi, omaan rauhaan.

Mielelläni jos kämppäkaverit ovat hoikkia ja komeita nuoria miehiä

En menisi enkä edellytä opiskelijankaan menevän. Toisaalta jos ei ole muuta tarjolla niin tuo voi olla pakko.

Asuin hetken. Seinän takana aneskeltiin äänekkäästi joka yö. Tuli vaikutelma että ne oikein halusi esiintyä mulle.

Hyi helv.

Olen asunut solussa myös tuntemattomien kanssa samoin, kuin tuttujenkin. Ei soluasuminen kaada maailmaa ja on huomattavasti edullisempaa opiskellessa, kuin yksiössä asuminen. Toki mihin kenelläkin on opiskellessa varaa ja tahtooko tehdä enemmän töitä opiskelun ohessa, jos yksin asuminen on niin tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijoillakin tulee olla oikeus yksityisyyteen.

No sitten käy töissä ja kustantaa kämpän vapailta markkinoilta. Yhteisillä rahoilla ei ole mitään "oikeutta" saada juuri sitä mitä haluaa vain koska vaatimykset nousseet.

Vierailija kirjoitti:

Se on kokemus mistä olen onnellinen ja kaikkien pitäisi kokeilla sitä, niin oppii elämään yhteiskunnassa toisia kunnioittaen

Mulle odui soluun töfkeä varas kämppikseksi, en oppinut siitä kuin sen miten röyhkeä joku voi olla, terkut Sannalle.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijana asuin monta vuotta. Ei todellakaan ollut varaa yksiöön.

Opiskelijayksiö maksoi ehkä 150mk enemmän kuin solu. Asuin sellaisessa 4 vuotta. Kesäksi rahoitusta haettiin kesähotellitoiminnalla. Yhtenä kesänä asuin lääkiksen asuntolassa (1 h huone), kerran solussa (ihan ok) kerran vapaiden markkinoiden kimppakämpässä (kiva)

Mutta sinä et tietenkään vaivautunut kysymään vaihtoehtoja.

Asuin kauan sitten opiskellessa. En oikein osannut haaveillakaan sellaisesta, että olisi varaa maksaa yksiöstä. Silloinen opintoraha riitti juuri vanhan pariskunnan yläkertahuoneen vuokraan luokkakaverin kanssa. Muu piti rahoittaa opintolainalla. Vessa oli yhteinen talon omistajien kanssa ja saunassa käytiin peseytymässä. Kyllä sinne salakuljetettiin poikaystävän tekelettäkin yöksi, luulen, että omistajat kyllä tiesivät, mutta eivät välittäneet.

Ihan hyvin se meni, vaikka tietysti jotkut asiat kämppiksessä voi ärsyttää. Oppii sietämään muitakin ihmisiä, ei niin helposti aikuisenakaan kyllästy omaan perheeseensä, kun resilienssi erilaisuutta kohti kasvaa.

Olen asunut opiskeluaikoina kaksi vuotta. Olihan se kokemus mutta en enää suostuisi. Sitä paitsi minulla on lemmikkejä.

Ensimmäisellä kämppiksellä oli pienessä soluasunnossa kaksi collieta. Minua säälitti koirat kun joutuivat olemaan päivät huoneessa ovi kiinni. Sovimme kämppiksen kanssa, että koirat voivat oleskella myös yhteisissä tiloissa. No, se loppui siihen, kun toiselle koirista iski armoton ripuli ja paskoi sinne tänne.

Toinen kämppis roudasi ällöttävän poikaystävänsä soluun eli gubbe käytännössä asui siellä. Keittiötä en pystynyt käyttämään juuri ikinä, kun nämä kokkasivat siellä ja leipoivat viimeisillä rahoillaan sämpylää. Kaikki tasot paskaist kippoa kuppia täynnä. Oli muutenkin inhottavaa, kun pieneen soluasuntoon vääntyi yksi ylimääräinen asukas. Pysyin käytännössä koko ajan huoneessani.

Kolmas solukämppis oli mukava. En ehtinyt asua hänen kanssaan kauaa, kun sain yksiön ja muutin siihen. Mikä autuus!

Veikkaan että aika äkkiä haluaisi kämppikset muuttaa muualle. Tänäänkin olen herännyt sen verta aikaisin että jo yksi koneellinen pyykkiä ehtinyt pyöriä. Musiikki soi ja lapset tuossa leikkii omiaan, joku ralli menossa.

Kyllä, minulla oli lapsi jo silloin kun opiskelin.

Menisin, olen asunutkin

Useimmat kommentoijat ovat sitä mieltä, että on asuttu ja ihan hyvin on mennyt.

Soluasuminen ja asuntolaolot voivat olla hyvä ja kiva ratkaisu silloin, kun kyseessä on vapaaehtoinen väliaikainen asuminen. Ratkaisulle on hyvä syy, ja pois on mahdollista päästä heti tai määräajan kuluttua. Joku voi valita asuinkumppanitkin.

Ap mainitsee työssäkäynnin toisella paikkakunnalla. Kun on työpaikka, on myös toivoa siitä, että toisenkin työpaikan voi löytää. On myös jonkinlainen palkka, jolla muuttaa asemaansa.

Kokeilkaapa sitä, että joudutte olosuhteiden pakosta, vasten tahtoanne jakamaan asunnon tuntemattomien ihmisten kanssa niin, että kyseessä on mahdollisesti loppuiän kestävä elämänmuoto. Asujien elintavat, siisteyskäsitykset, rehellisyyden aste ja kyky ja halu ottaa muut huomioon voivat olla kaukana toisistaan, eikä neuvotteleminen useinkaan ratkaise ongelmia.

Minä vietin vuosia soluasunnoissa, ensin kaksi opiskelijaa huonetta kohti, gradua tehdessä kukin pääsi omaan huoneeseensa. Noina aikoina eli 1980-luvulla asuntoloissa asuivat lähes kaikki, ja vaikkei se mikään ihanteellinen asumismuoto ollut, se oli edullista, yksinkertaista ja sen päättymisen jälkeen pyrähdettiin maailmalle uuteen elämään.

Kokeilkaapa soluasumista vuosikymmenten itsenäisen elämän jälkeen niin, että toivoa paremmasta ei juuri ole. Oma rauha on mennyttä, itsemääräämisoikeutta ja valinnanmahdollisuuksia ei juuri ole. Vaikka muut asujat olisivat pienikokoisia, värittömiä ja hiirenhiljaisia, heidän läsnäolonsa on sataprosenttisesti liikaa. Tähän ollaan ajamassa vanhenevia ihmisiä, joiden rahat eivät riitä oman rauhan ostamiseen.

Tottakai. Asuin koko opiskeluajan solussa. Mitä ihmeellistä siinä on?

Joo, ei se hintaero suuri ole. Opiskelijayksiöt on tosi pieniä. Soluissa taas on usein isot keittiöt ja oleskelutilat. Eli kyse on enemmän siitä mitä haluaa, yhteisöä vai omaa rauhaa.

Sama juttu

Yksityisyyttä kun pitää kunnioittaa ja kaikille samat oikeudet.

En koskaan viihtynyt solussa koska kämppiksiä ei saanut valita