Pomon kiusaama: Eeva Roots,38,kertoo tulleensa työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa

"Ei saa, mutta näin se kuitenkin oikeassa elämässä menee."

Onpa raadollinen näkemys...

En lukenut tekstiä, mutta jos kokee olevansa viidesti kiusattu mutta itsessään ei näe mitään kehitettävää niin en ihan purematta niele moista tarinaa

Vierailija kirjoitti:

"Ei saa, mutta näin se kuitenkin oikeassa elämässä menee."

Onpa raadollinen näkemys...

32 vuotta työelämässä avaa silmät. Kerro sinäkin näkemyksesi, kun olet samoissa luvuissa.

Ex työpaikassani olin töissä useassa eri yksikössä, 20- vuoden ajan, ja niissä minulla oli 9 eri esimiestä, joita 3 kiusasi minua, ja muita työntekijöitä. Hoitoalalla esimiehet ovat koskemattomia, koska ovat viroissa, joten voivat tehdä mitä vaan. Viimeisimmässä yksikössä esimies savusti ulos useita ihmisiä, minä mukaanlukien. En aio enää koskaan mennä hoitoalalle töihin. Ko yksikössä on puute 10-15 hoitajasta, ja vaihtuvuus on suurta. Mutta pomo saa edelleen jatkaa työssään.

Osallistuin eilisiltana keskusteluun aika pitkilläkin viesteillä, koska aihe kiinnostaa. Nyt kävin lopulta lukemassa itse jutun. Koko juttua ei tietenkään saa kopioida tekijänoikeus- ym. syistä (se on maksumuurin takana), mutta otan tähän mielestäni tärkeimpiä paloja.

Aiheesta keskustelu on tärkeää ihan riippumatta tämän jutun naisesta, joten jatketaan keskustelua toivottavasti. Mutta tähän nimenomaiseen keissiin liittyen tosiaan joitakin vastauksia jo pohdittuihin kysymyksiin.

"Sinua kyykytetään. Jätetään ulkopuolelle. Puhutaan pahaa ja nimitellään selän takana. Työtäsi hankaloitetaan, panetellaan, vahditaan. Pyöritellään silmiä, tuhahdellaan. Ei edes tervehditä.

Tämä kaikki on tuttua Eeva Rootsille, 38.

– Minua on kiusattu viidessä eri työpaikassa, ja aina lähiesimiehen toimesta, hän aloittaa.

Eeva sai ensimmäisen työpaikkansa 17-vuotiaana. Työpaikka oli videovuokraamossa, sitten pikaruokaketjussa. Molemmat työt loppuivat ennen koeajan päättymistä."

"

Myymälävisualistin työssään tuolloin parikymppinen Eeva koki hämmentävimmät hetkensä.

– Olin hyvin määrätietoinen sen suhteen, että haluan olla töissä kaupan alalla, muodin ja asiakaspalvelun parissa. Luoda uraa ja edetä ajan kanssa.

Sen huomasivat myös muut. Tuolloinen lähiesihenkilö tuntui kokevan Eevan jonkinlaisena uhkana, hän pohtii nyt.

Palavereissa Eeva oli reippaasti äänessä, kyseli lisäkysymyksiä ja kannusti muitakin kollegoitaan avaamaan suunsa.

– Minulle tuli sellainen fiilis, että minua yritetään hiljentää. Jos yritin palavereissa innostaa muita keskustelemaan tai kyselin liikaa, sitä ei katsottu hyvällä. Tuntui, että se ärsytti esimiestä tai hän koki tulleensa nolatuksi, jos ei osannutkaan tarjota vastauksia kysymyksiini. Se ei tietenkään ollut tarkoitukseni.

Eeva kertoo kokeneensa, että hänet otettiin silmätikuksi: hänen töitään vaikeutettiin ja pienimpiäkin kömmähdyksiä vahdattiin suurennuslasin alla.

– Minulle ladeltiin erilaiset pelisäännöt kuin muille. Minulle muun muassa painotettiin, ettei kukaan saa auttaa minua ja se sanottiin ääneen myös kollegoilleni. Minulla oli ehdoton ylityökielto – töihin ei saanut mennä minuuttiakaan yliaikaa."

"Takaraivossa nakutti epämääräinen tunne. Yritetäänkö minua eristää ja savustaa ulos?

Eeva sai myös kuulla kautta rantain, että hänestä puhuttiin selän takana pahaa.

– Ja sitten minulle sanottiin suoraan, etten suoriudu töistäni, eikä minun kannata edes haaveilla uralla etenemisestä, vaikka koin olevani hyvä ja kunnianhimoinen työssäni.

Puolitoista vuotta Eeva jaksoi, kunnes se iski. Ensimmäinen työuupuminen. Eeva oli tuolloin 23-vuotias."

---

"– Kun palasin töihin, halusin heti keskustella lähiesimieheni kanssa. Kerroin avoimesti, että tämä tilanne uuvutti minut täysin, ja pyysin, voimmeko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Me molemmat haluamme kuitenkin yrityksen ja tiimin parasta, olemme samalla puolella.

Eeva oli yhteydessä myös luottamusmieheen ja he kävivät keskustelut yhdessä esimiehensä kanssa. Hän kuitenkin koki, ettei hän tullut kuulluksi.

– Tilanne vain paheni.

Eeva sinnitteli kyseisessä työssä kolmisen vuotta."

"

Eevan mukaan muut työpaikalla näkivät hänen kohtelunsa.

– Työkaverit sanoivat olevansa pahoillaan, että tuollaista tapahtuu, mutta kukaan ei uskaltanut puuttua tilanteeseen. He pelkäsivät oman työpaikkansa puolesta, kirjaimellisesti. Kukaan ei halunnut silmätikuksi, ja ymmärsin sen.

Eeva kertoo olevansa kiitollinen, että hänellä oli tuohon aikaan yksi erityisen hyvä työkaveri, joka puolusti häntä ja otti muutenkin epäkohtiin kantaa.

– Jos esimies kiusaa, sehän on tabu. Ethän halua uskoa sitä itsekään! Sinähän lähtökohtaisesti kunnioitat esimiestäsi; oletat, että hän pitää sinusta ja koko tiimistä huolta. Sen mielikuvan rikkoutuminen on raastavaa."

"

Eevalla on onneksi myös hyviä kokemuksia, kun omalle kohdalle osui reilu ja inspiroiva esihenkilö.

– Häneltä sain järkevän neuvon: Eeva, sinussa on aivan hulluna potentiaalia ja tulet tekemään tässä elämässä ihan mitä vaan, mutta älä hötkyile liikaa.

– Se neuvo on jäänyt mieleeni. Nykyään otan aina askeleen taaksepäin ennen kuin sanon jotain. Kuuntelen enemmän. Siitä neuvosta on ollut apua yleisestikin elämässä.

Lopulta hän lähti kokonaan kaupan alalta."

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Mulla on yksi alainen, joka on suuna päänä joka paikassa. Kaikki on aina pas ja huonosti, johdon pitäisi sitä ja tätä. Koko firmassa tiedetään kys. tyyppi ja tavat. Annetaan meuhkata tietyissä rajoissa. Todella väsyttävää ja rasittavaa. Hyvinä hetkinä kiva tyyppi

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Tuolla on ihan tärkeää ja fiksua settiä mukana, ja ilmiselvästi hän on ollut pitkään työpaikassa, jossa lähiesimies kiusaa. Toisaalta teini-iän (alaikäisen) lyhyet työsuhteet ovat asia, joita ei välttämättä kannattaisi ottaa esille.

Syy siihen, miksi tämä ihminen on medialle selittänyt asiaansa, lienee oman "vaikuttaja"-bisneksen ja valokuvauksen promotointi. Näin kyynisenä känkkänänä tulee mieleen, mikä lienee valokuvausalan koulutus hänellä, mutta hyi minua kuin sellaisia mietin.

Lienee selvää, että ihmistä on kiusattu, kun työkaverit ovat sen huomanneet, mutta aiemmin pohtimani kysymys siitä, onko ihminen itse osoittanut halua ja kykyä sopeutua työpaikan toimintakulttuuriin ja onko hän osannut itse reflektoida, miten oma käytös vaikuttaa muihin, tuli tuossa valaistua. Boldasin tietyt kohdat, ja kyllähän ne antavat vaikutelman nuoresta (alle 23-vuotiaasta) ihmisestä, joka suunapäänä tekee sitätätäjatuota, eikä ollenkaan ymmärrä, miksi ihmiset ärsyyntyvät.

Täällä palstalla oli joku aika sitten semmoinen vertaistukiketju, jossa pohdittiin, miten yksi ihminen aina kokouksissa jaarittelee ummet ja lammet, ei seuraa kokouslistaa, ei pysy asiassa, eikä joko ole lukenut tai muista jo käsiteltyjä asioita ja mitä sellaiselle tiimikaverille voi tehdä, kun hermot menee. Siinä sitten ap sai ohjeita ja todettiin, että kokousten puheenjohtajan pitää kantaa vastuu. Tämä tuli mieleeni tässä keississä, että jos on tuollainen tapaus ja sitten se lähiesimies joutuu kantamaan vastuun, jotta kokoukset ja työt etenevät eivätkä muut tiimiläiset rasitu liikaa, niin mikä on todennäköisyys, että tuollainen suunapäänä hyörivä tapaus - jos ei malta kuunnella ollenkaan muita eikä havainnoi tilannetta muiden näkökulmasta ollenkaan - ottaa sitten sen lähiesimiehen kritiikin oikealla tavalla vastaan.

Vaikuttaa siltä, että iltapäivälehden nainen ei ole ottanut esimiehen kritiikkiä ollenkaan vastaan mutta on ottanut sen vastaan ihmiseltä, jonka on ajatellut olevan "hänen puolellaan". Ja vanhempana tajunnut ehkä johonkin pisteeseen asti enemmän, että - daa-a- on järkevää kuunnella ensin mitä muut sanovat ja sitten miettiä asiaa ennen kuin avaa suunsa.

Hyvä, että tuossa tapauksessa ihminen on saanut oppinsa, mutta vähän sääliksi käy sitä lähiesimiestä, joka on tuollaisen tapauksen kanssa, joka on "omaa etenemistään ja kunnianhimoaan" tuonut esille jo parikymppisenä kailottaen, ollut suuna päänä kokouksissa, ei ole omien sanojensakaan mukaan kuunnellut tarpeeksi muita ja on puhunut ennen kuin on ajatellut.

Ja nyt tosiaan puhutaan 23-vuotiaasta ja sitä nuoremmasta ihmisestä. Sekin toki mietityttää, millaiset koulut ja opinnot tuo ihminen on käynyt (jos mitään), kun on ehtinyt tuohon ikään mennessä jo saada viidesta työpaikasta "kiusatuksi tulemisen" kokemuksen. Kyllähän meillä alalla kuin alalla arvostetaan paitsi hillittyä käytöstä myös jonkinlaista koulutusta taustalla. Ja vaikea ajatella, että kukaan vähänkään vanhempi ihminen ottaa kouluttamattoman ihmisen puheet "kunnianhimosta" tosissaan.

Eli ainakin koulutuksen suhteen jäi aika paha aukko tuossa avautumisessa.

Jonka tarkoitus oli ilmeisesti vain promota omaa influensseriutta ja (ilmeisesti jälleen itse opittua) "taitoa" ja kunnianhimoa valokuvauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi alainen, joka on suuna päänä joka paikassa. Kaikki on aina pas ja huonosti, johdon pitäisi sitä ja tätä. Koko firmassa tiedetään kys. tyyppi ja tavat. Annetaan meuhkata tietyissä rajoissa. Todella väsyttävää ja rasittavaa. Hyvinä hetkinä kiva tyyppi

Vaikuttaa siltä, että tuo haastateltu nainen on ollut juuri tuollainen tyyppi omalla työpaikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Tempoileva kuva?

Ekana tehnyt erinäisiä kaupan alan hommia ja sen jälkeen toiminut yrittäjänä. Kai sä nyt tajuat että yrittäjänä voi tehdä monta eri hommaa eikä stylistin, vaatemerkin ja valokuvaajan hommat kovin kaukana ole toisistaan.

ensimmäisessä työpaikassani oli näitä "liiton miehiä" jotka yrittivät kiristää liittymään liittoon, ja uhkailivat savustamisella. totesin vain, että vuoron jälkeen parkkipaikalla, se joka voittaa, ei liity liittoon. se asia loppui ennen parkkipaikalle menoa, kun pääluottamusmies ilmoitti, että on jokaisen oma asia liittyykö vai ei. lisäten vielä, ettei olisi suotavaa ketään löylyttää edes siellä parkkiksella. pomojen pomotuksia on ollut vuosien saatossa useita. jos olivat aiheettomia, sai esimies juosta mutkia. aiheesta kuuluukin sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Tempoileva kuva?

Ekana tehnyt erinäisiä kaupan alan hommia ja sen jälkeen toiminut yrittäjänä. Kai sä nyt tajuat että yrittäjänä voi tehdä monta eri hommaa eikä stylistin, vaatemerkin ja valokuvaajan hommat kovin kaukana ole toisistaan.

Tajuanhan minä. Tajuan myös sen, että elämässä kaikkea ei saa sormia napsauttamalla vaan vaatii pitkäjänteisyyttä ja alan opettelua alusta asti. Eevalta tais tää puuttua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.

Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.

Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.

No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.

Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.

En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.

Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.

Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?

Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Tempoileva kuva?

Ekana tehnyt erinäisiä kaupan alan hommia ja sen jälkeen toiminut yrittäjänä. Kai sä nyt tajuat että yrittäjänä voi tehdä monta eri hommaa eikä stylistin, vaatemerkin ja valokuvaajan hommat kovin kaukana ole toisistaan.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta tottahan toki 17-vuotiaasta 38-vuotiaaksi ihminen ehtii tehdä monenlaista, ja joillakin aloilla se on tuollaista silpputyötä. Kuitenkin se tempoilevuus-vaikutelma tulee ihan siitä, miten ihminen itse itseään on kuvaillut. Lisäksi juttu jätti aukkoja, mitä ja miten ihminen on itsensä nähnyt tuossa 23-38 ikävuosiensa välissä. Jutussa puhutaan tästä päivästä ja siitä, kun ihminen on ollut 23-vuotias ja nuorempi. 

Tampereen Stoc kan tiimiesimies kiusasi mua. Työkaverit lohduttivat mutta eivät uskaltaneet auttaa koska pelkäsivät olevansa seuraavia uhreja. Näin sanoivat minulle. Esimies alennettiin tuotannollisista syistä tavalliseksi työntekijäksi ja sitten se hel vetti repeskin. Otin loparit.

Miten voi olla mahdollista?? Aina ja joka työpaikassa? Alkaa miettimään olisiko sittenkin omalla käytöksellä jotenkin vaikutusta - en voi ymmärtää että joitain ihmisiä vaan ikuisesti kaikki kiusaisivat?? Ottaako kaiken liian herkästi itseensä?

Jokaisessa työpaikassa on ihmisiä joille elämä on vaikeaa ja he purkavat sen muihin, en ole silti koskaan kokenut että se kohdistuisi vain yhteen ihmiseen - he vain ovat vaikeita kaikille. Eikä sellaista tarvitse ottaa itseensä vaikka se hatuttaakin. Onneksi työpaikan oven voi sulkea työpäivän jälkeen takanaan ja unohtaa koko tyypin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänen instavideostaan....:

Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.

Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.

- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.

- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.

- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.

- Omatoiminen itsensä kehittäjä.

- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.

- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.

- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.

- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.

- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.

riippuu mikä hänen työtehtävänsä on ollut, mutta jos on perustason ns. suorittajatyötä/asiakaspalvelua tms ja toinen jatkuvasti kyseenalaistaa/vastustaa ja haastaa haastamisen ilosta, niin johan siinä menee hermo pomolla ja koko työyhteisöllä. Näitä besserwissereitä ei jaksa kukaan kovin kauan, joiden työajasta valtaosa menee "epäkohtien" etsimiseen eikä itse työntekoon. Mikäli hänet on palkattu kehittämistehtäviin niin yllämainitut ominaisuudet ovat oikein tervetulleet eli jotta voisi olla aito vaikuttaja työssä, pitää olla näyttöäkin koulutuksen ja työkokemuksen kautta. Tämä siis esimerkki, jutun henkilöstä minulla ei ole tarkempaa tietoa.

Meidän työpaikalle tuli myös tällainen kyseenalaistaja. Toisin sanoen meidän vanhat (toimivat!) tavat olivat hänestä huonoja ja hänen edellisen työpaikkansa toimintatavat olivat parempia. Ja ne tietysti olisi pitänyt ottaa meilläkin käyttöön, koska hän itse niin halusi ja vaikka kerrottiin, että kokeiltu on, mutta tämän ja tuon vuoksi se ei meillä toimi. Ei kelvannut hänelle.

Ja lonnollisestihan me muut oltiin tietysti kiusaajia....

Uusille ehdotuksille kannattaa varata tilaa esim. kokouksissa, ja aloitelaatikossa. Helpompaa ehkä käsitellä niin kuin "pitkin matkaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.

– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"

Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa

Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.

Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.

Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.

No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.

Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.

En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.

Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.

Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?

Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.

Raskainta tuossa kiusaamiskokemuksessa nuorena on se että se heijastuu koko työuraan pelkona ettei riitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.

Kirosin 1,5v sitten oman opiskelijatyttäreni kohtaloa kun hänelle tuli tällainen katkera, elämään tympääntynyt haahka pomoksi. Tyttö teki työnsä tunnollisesti, oli ajoissa ja teki jopa oma-aloitteisesti enemmän kuin pyydettiin. Mutta onnettomuudekseen sairasti pitkittyneen flunssan syksyllä ja oli muutaman päivän keuhkokuumeessa poissa töistä ja 2 kuukautta myöhemmin joutui kroonisen sairautensa takia sairaalaan 2 päiväksi. Esimiehen kommentti: olet AINA sairaana ja poissa! Äänensävyn perusteella olisi voinut kuvitella että tyttäreni piti kerran viikossa pari lomapäivää.

Tuo lause riitti musertamaan tytön itsetuntoa sen verran että hän vielä nytkin voi pahoin jos on samassa työvuorossa tämän eukon kanssa. Sitkeästi silti on päättänyt kestää tätä vielä huhtikuun loppuun saakka. Toinen saman ketjun toimipiste on yrittänyt saada tytärtäni sinne takaisin töihin koska pitävät hänestä yli kaiken mutta siirto ei ole onnistunut position puutteessa.