Lue keskustelun säännöt.
Pomon kiusaama: Eeva Roots,38,kertoo tulleensa työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa
04.10.2023 |
Pahinta oli,että kiusaajana toimi aina lähiesihenkilö.
Kiusaaminen toteutettiin työn hankaloittamisella,selän takana haukkumisella ja ylenpalttisella vahtimisella ym ym....
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi alainen, joka on suuna päänä joka paikassa. Kaikki on aina pas ja huonosti, johdon pitäisi sitä ja tätä. Koko firmassa tiedetään kys. tyyppi ja tavat. Annetaan meuhkata tietyissä rajoissa. Todella väsyttävää ja rasittavaa. Hyvinä hetkinä kiva tyyppi
Sama meillä, aina löytyy kritisoitavaa tai kyseenalaistetaan koko ajan ja se ryöppy tulee aina kun vähiten odotat, yleensä kesken jonkun muun oikeasti kiireellisen asian. Kun sanoo, että keskustellaan paremmalla ajalla myöhemmin, niin loukkaannutaan. Kun jotain kehitetään pakosti (järjestelmiä tms) on vastustus kova. Mikään ei saisi kuitenkaan hänen työssään muuttua.
Mitään ylimääräistä ei tietystikään suostu tekemään. Entinen esimies teki paljon asioita jotka kuuluivat tälle vastarannan kiiskelle, vain jotta pääsisi helpommalla hänen kanssaan. Itse en ole samaan suostunut, niin varmaan olen sitten kiusaaja.
Ennemminkin asia on toisinpäin, kun hankaloittaa muun yksikön toimintaa hidastamalla ja takertumalla asioihin, jotka ovat kuitenkin työn kannalta oleellisia ja tehtävä. Toki olen hyvät ideat toteuttanutkin, mutta kaikki eivät vain ole sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa työyhteisöissä missä olen ollut on ollut kiusaamista. Välillä se on ollut minä kohteena välillä joku muu työtovereistani. Pahimmissa paikoissa missä olen ollut on jo työhön otossa kerrottu, että heillä käy työntekijät terapiassa työyhteisön tulehtuneiden välien takia. Osassa tapauksia kiusaaja on ollut lähiesimies.
Noissakin paikoissa olisi varmaan tilanne parantunut yhden tai kahden henkilön, vaikkapa sitten pomon, siirrolla (mieluiten ei enää pomoksi...). Kannattaa kokeilla helppoa, on aika monimutkaista ajattelua jos ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....:
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.
Nuo ovat ominaisuuksia joita koen että minulla on, eikä minua ole koskaan kiusattu.
Toisaalta osaa myös nauraa jatkuvalle kyseenalaistamiselleni ja kyselylleni, enkä kuvittele olevani mikään huippu työntekijä, lähinnä sellainen asiallisten asioiden hoitaja ja turhien rönsyjen karsija, enkä tippaakaan miellyttämishaluinen, osaan kyllä kiittää niin pomoa kuin työkaveria, hyvin vedit kun on aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.
– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"
Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa
Tempoileva kuva?
Ekana tehnyt erinäisiä kaupan alan hommia ja sen jälkeen toiminut yrittäjänä. Kai sä nyt tajuat että yrittäjänä voi tehdä monta eri hommaa eikä stylistin, vaatemerkin ja valokuvaajan hommat kovin kaukana ole toisistaan.Tajuanhan minä. Tajuan myös sen, että elämässä kaikkea ei saa sormia napsauttamalla vaan vaatii pitkäjänteisyyttä ja alan opettelua alusta asti. Eevalta tais tää puuttua
Eipä tuossa nyt mitään sormien napsautteluakaan ollut havaittavissa.
Taitaa nyt täällä hiertää hänen kunnianhimonsa. Voi olla että tuonut sitä liiankin näkyvästi aikoinaan esille. Meidän työkulttuuriin kun kuuluu vaatimaton puurtaminen.
Voi olla kunnianhimoinen ihan asiallisella tavalla ja hoitaa sen hetkiset työtehtävät niin kuin kuuluu. Eri asia on olla sitten täyttä hösäävä pyrkyri suuna päänä joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.
– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"
Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa
Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.
Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.
Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.
No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.
Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.
En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.
Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.
Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?
Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.
Raskainta tuossa kiusaamiskokemuksessa nuorena on se että se heijastuu koko työuraan pelkona ettei riitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.
Kirosin 1,5v sitten oman opiskelijatyttäreni kohtaloa kun hänelle tuli tällainen katkera, elämään tympääntynyt haahka pomoksi. Tyttö teki työnsä tunnollisesti, oli ajoissa ja teki jopa oma-aloitteisesti enemmän kuin pyydettiin. Mutta onnettomuudekseen sairasti pitkittyneen flunssan syksyllä ja oli muutaman päivän keuhkokuumeessa poissa töistä ja 2 kuukautta myöhemmin joutui kroonisen sairautensa takia sairaalaan 2 päiväksi. Esimiehen kommentti: olet AINA sairaana ja poissa! Äänensävyn perusteella olisi voinut kuvitella että tyttäreni piti kerran viikossa pari lomapäivää.
Tuo lause riitti musertamaan tytön itsetuntoa sen verran että hän vielä nytkin voi pahoin jos on samassa työvuorossa tämän eukon kanssa. Sitkeästi silti on päättänyt kestää tätä vielä huhtikuun loppuun saakka. Toinen saman ketjun toimipiste on yrittänyt saada tytärtäni sinne takaisin töihin koska pitävät hänestä yli kaiken mutta siirto ei ole onnistunut position puutteessa.
Nyt pitää kyllä vähän ihmetellä näitä nykynuorten henkisiä voimavaroja, jos yhdestä kommentista ruvetaan musertumaan ja voimaan pahoin. Valitettavasti näitä haahkoja on eri rooleissa työelämässä ollut maailman sivu ja kannattaa opettaa nuorille jo alusta pitäen, että jos aiheetta maristaan niin siihen ei kannata jäädä nyyhkimään. Tulee elämästä muuten turhan raskasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Never heard. Anna kun arvaan, Eeva on kaunis nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.
– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"
Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa
Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.
Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.
Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.
No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.
Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.
En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.
Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.
Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?
Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.
Raskainta tuossa kiusaamiskokemuksessa nuorena on se että se heijastuu koko työuraan pelkona ettei riitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.
Kirosin 1,5v sitten oman opiskelijatyttäreni kohtaloa kun hänelle tuli tällainen katkera, elämään tympääntynyt haahka pomoksi. Tyttö teki työnsä tunnollisesti, oli ajoissa ja teki jopa oma-aloitteisesti enemmän kuin pyydettiin. Mutta onnettomuudekseen sairasti pitkittyneen flunssan syksyllä ja oli muutaman päivän keuhkokuumeessa poissa töistä ja 2 kuukautta myöhemmin joutui kroonisen sairautensa takia sairaalaan 2 päiväksi. Esimiehen kommentti: olet AINA sairaana ja poissa! Äänensävyn perusteella olisi voinut kuvitella että tyttäreni piti kerran viikossa pari lomapäivää.
Tuo lause riitti musertamaan tytön itsetuntoa sen verran että hän vielä nytkin voi pahoin jos on samassa työvuorossa tämän eukon kanssa. Sitkeästi silti on päättänyt kestää tätä vielä huhtikuun loppuun saakka. Toinen saman ketjun toimipiste on yrittänyt saada tytärtäni sinne takaisin töihin koska pitävät hänestä yli kaiken mutta siirto ei ole onnistunut position puutteessa.
Tuo on todella ikävää, ja aivan totta. Sen vuoksi olisikin parasta, että nuori ihminen ei olisi liian pitkää aikaa samassa työpaikassa, tai olisi vaikka useammassa työpaikassa samaan aikaan, jos opinnot sen vain sallivat. Koska jos on yhdessä ja samassa paikassa, oppii vain sen yhden paikan työkulttuurin ja sen paikan ihmisten toimintatavat. Ja olipa se työkulttuuri "aivan huippua" tai "aivan karseaa" tai jotain siltä väliltä, se on kuitenkin vain sen yhden paikan tapa. Ja silloin tosiaan saattaa saada hyvin erikoisen kuvan "työelämästä", vaikka olisikin ollut siinä "työelämässä" jo pitkään. Ja pahinta tietenkin tuo, jos siellä on inhottavia ihmisiä. Ihminen, varsinkin nuori, imee itseensä vaikutteita joskus todella voimakkaastikin. Olin itse opiskeluaikana tuntityössä paikassa, jossa oli 3-4 muutakin ystävääni aina satunnaisesti; yhden ystävän kautta sinne päädyimmekin, sijaistimme aina toisiamme jne. muutaman vuoden ajan. Kyse oli pienestä työyhteisöstä, ja minulle työpaikka oli ehkä 4. tai 5. elämässäni ja siksi tärkeä. Yksi ystävistäni koki työpaikan ilmapiirin todella raskaasti, siellä oli yksi tai kaksi vanhempaa naista, ja tämä ystäväni valitti, miten hän haluaisi saada "hyvän vanhemman naisen mallin" eikä masentunutta valittajaa. Mietin silloin vähän ihmeissäni, miten tuo ystäväni reagoi tuolla tavalla, miksi otti tuon yhden työpaikan yhden ihmisen olemisen tavan niin raskaasti, ja suhtautui jotenkin niin, että hänen pitäisi juuri tuolla työpaikalla saada itselleen jotain suurempaa ihmisen mallia. Itse kävin töissä vuorojeni mukaisesti ja juttelin täyspäiväisten työntekijöiden kanssa normaalisti, mutta kun samassa työpaikassa oli tosiaan useampia laajan kaveripiirin ihmisiä, tuo mahdollisti sen havainnoinnin, miten eri tavalla me ihmiset suhtaudumme työhömme ja työkavereihimme. Jotkut kaipaavat jotain työtä (ja palkkaa) enempää, itse en. Tuo työkavereista valittava ystäväni kyllä vastaavasti valitti kaikista muistakin työkavereistaan, antaen monista paikoista ja ihmisistä todella omituisen kuvan. Jossain kohtaa päättelin, että kyse taitaa olla enemmän tuon (nyt jo entisen) ystäväni omasta maailmankuvasta kuin reaalimaailman asioista, jos näin karusti saa sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pomot voivat kiusata. Eräs nais pomo jolla elektroniikka firma, alkoi kiusaamaan hyvän näköistä työntekijäänsä , koska hänen mies jutteli usein tän hyvän näköisen naisen kanssa. Tää pomo alkoi sit syyttää että tekee väärin kaikki ja syytti niin kauan että työntekijä lähti pois. Ja sitähän tää pomo halusikin onnistuen siinä. Että kateuskin voi tällaista teettää. Tää pomo itse kun oli ihan taviksen näk. Monet naiset ovat kateellisia jos joku on hyvän näköinen !
Minua on kiusattu useassa paikassa, mutta on monta paikkaa missä minua ei ole kiusattu.
Kun luin viestisi, ymmärsin mikä se minun vikani on ollut.
Niissä paikoissa joissa minua kohdeltiin rumasti ja väärin, minä olin siellä valitettavasti parempi kuin kiusaajat. Paikoissa joissa minua ei kiusattu, en loistanut mitenkään, vaan siellä oli muut taitavempia tai kauniimpia.
Kiusatun syyllistyvät voivat syödä pökäleensä, en oikein pidä minääb tuollaisia raukkoja. Arvaan että heillä on ihan toinen ääni kellossa, jos heidän lasta kiusataan, tai omalle kohdalle sattuu. Hyvin kehittymättömiä ja lapsellisia, yksinkertaisia ihmisiä.
Yksi juttu pitää vielä mainita, se juoruilu ja kiusaajaksi itse ryhtyminen suojaa kiusatuksi joutumiselta aika hyvin. Ja kiusatussa tosiaan saattaa olla niin paha vika, ettei vain pysty alentumaan sellsiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu paljon siitä oliko lähiesinaisoletettu vai lähiesimiesoletettu. Naisoletettuenemmistöisessä työpaikassa tällaista usein esiintyy.
Ainakin jos iäkkäämpi nainen kyseessä. Tv-julkkusten mukaan iäkkäät naiset on kovia kiusaamaan.
Kyllä, menopaussi-ikäisissä naissa on karmeita kiusaajia. Ottavat aina nuoremmat ja kauniit naiset silmätikuiksi työpaikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat naiset ovat kovia kiusaamaan. Tapahtuu jatkuvasti sote-alalla.
Minusta on vähän hölmöä että moni kyseenalaistaa että voiko muka joutua työpaikkakiusatuksi, kun kyllä voi. Ja etsitään kiusatusta kaikkea mahdollista vikaa. Ei siihen vaadita mitään tiettyjä ominaisuuksia mielestäni. Riittää jo se että joku ei pidä naamastasi, tai tavastasi puhua, kävellä yms.. Koko tilanne tuntuu hullulta ja kyseenalaistat että josko kuvittelen kaiken, eihän nyt aikuiset kai enää kiusaa!.Mutta se on täyttä totta, ja se tapahtuu/tapahtui sinulle.
Toki viisi työpaikkaa on aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se niin vaikea ymmärtää, että kiusatut ovat monesti tosi rasittavia ihmisiä. Jos vielä monessa paikassa kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Jotain mätää on jos tulee noin monessa paikkaa kiusatuksi. Minuakin kiusattiin töissä mutta paikkaa vaihtamalla muuttui tilanne heti. Ihmisessä itsessään on oltava jotain mikä johtaa kiusaamiseen.
Törkeä kommentti. Itse seurasin vastikään tapausta, jossa hieman omintakeinen mutta hyvä työntekijä savustettiin/kiusattiin ulos. Hänelle oli käynyt jo ainakin yhdessä edellisessä työpaikassa samalla tavalla. Hän oli hieman liian erilainen, joten joutui heti tiettyjen ihmisten hampaisiin.
Minusta hän oli erikoisuudessaan hauska persoona ja alusta lähtien oli kiva tehdä töitä hänen kanssaan. Jouduin itsekin jotenkin epämukavaan välikäteen kun muut työkaverit alkoivat varoitella hänestä minulle, haukkuivat minulle häntä selän takana, jättivät tervehtimättä häntä, käyttäytyivät siis vähintäänkin ikävästi ja jopa törkeän epäasiallisesti. Minun silmääni hän teki työnsä hyvin ja asiakkaat tykkäsivät hänestä.
Tämä työntekijä yritti tuoda useampaankin kertaan esiin tuota kiusaamista, mutta esimieskin tuntui kallistuvan sille kannalle että vika on tuossa työntekijässä. Varmaan sitten joo jos kerran erilaisuus on "vika".
Todella karua. Lopputulos oli se että tuo työntekijä lähti lopulta itse, enkä ihmettele yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahaa, olikohan mussa sitten jotain vikaa kun jouduin myös useammassa kiusatuksi aina joidenkin toimesta? Luonteeltani hieman arka, kiltti ja ujo mutta aina ystävällinen ja kiva muille. Se vaan on niin, että jotkut ihmiset ei siedä ollenkaan herkkiä ihmistyyppejä. Sen takia minut on otettu aina hampaisiin ja kyllä siitä on jäänyt traumat. Onneksi sain myös juttukavereita töissä joiden kanssa sitten klikkasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos viisi eri pomoa on "kiusannut", alkaa olla jo aika katsoa peiliin.
Mua ei ole pomot kiusanneet, mutta melkein joka työpaikassa kuitenkin joku. Mun "vika" on se, että olen liian helppo kohde ilkeilylle, ja luonnehäiriöisiä ihmisiä löytyy melkein kaikkialta.
Tämä. Myös koulumaailmassa ne helpot kohteet, kiltit otetaan kohteeksi. Työmaailmassa jatkuu, ainakin akkavaltaisilla aloilla. Miesvaltaisilla aloilla en ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.
– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"
Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa
Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.
Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.
Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.
No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.
Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.
En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.
Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.
Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?
Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.
Raskainta tuossa kiusaamiskokemuksessa nuorena on se että se heijastuu koko työuraan pelkona ettei riitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.
Kirosin 1,5v sitten oman opiskelijatyttäreni kohtaloa kun hänelle tuli tällainen katkera, elämään tympääntynyt haahka pomoksi. Tyttö teki työnsä tunnollisesti, oli ajoissa ja teki jopa oma-aloitteisesti enemmän kuin pyydettiin. Mutta onnettomuudekseen sairasti pitkittyneen flunssan syksyllä ja oli muutaman päivän keuhkokuumeessa poissa töistä ja 2 kuukautta myöhemmin joutui kroonisen sairautensa takia sairaalaan 2 päiväksi. Esimiehen kommentti: olet AINA sairaana ja poissa! Äänensävyn perusteella olisi voinut kuvitella että tyttäreni piti kerran viikossa pari lomapäivää.
Tuo lause riitti musertamaan tytön itsetuntoa sen verran että hän vielä nytkin voi pahoin jos on samassa työvuorossa tämän eukon kanssa. Sitkeästi silti on päättänyt kestää tätä vielä huhtikuun loppuun saakka. Toinen saman ketjun toimipiste on yrittänyt saada tytärtäni sinne takaisin töihin koska pitävät hänestä yli kaiken mutta siirto ei ole onnistunut position puutteessa.
Tyttärellesi sanottiin "oletAINAsairaana ja poissa", ja nyt hänellä on psyyke riekaleina? Oletko sinä ihan tosissasi? Vielä jaksat nimitellä tuntematonta "haahkaksi", niin ei ihmekään, ettei ole mitään resilienssiä tyttärelläkään. Tosiasia myös on, että sinä et tiedä tyttäresi todellisesta työssösuoriutumisesta mitään, ellei äiti ole töissäkin tasoittamassa näitä elämän ryppyjä, joten oikeasti vain toistat tyttäresi käsityksiä kritiikittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yhdeksän vuotta sitten Eeva päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ensin hän perusti oman vaatemerkin, teki stylistikeikkoja ja pyöritti samaan aikaan blogia. Tätä nykyä Eeva Roots -työnimeä käyttävä nainen toimii vaikuttajana ja valokuvaajana.
– Toteutin unelmani, ja muutin juuri Málagaan, Espanjaan. Valokuvaaminen tuntuu vahvasti omalta: hei vitsit, tää on mun juttu, nyt vaan all in!"
Tulee todella tempoileva kuva, kuin olisi eksyksissä elämänsä kanssa ja hyppää alalta ja hommasta toiseen. Odottaa ilmeisesti, että pääsee harjoittelijasta toimariksi tuosta vaan ja ei ymmärrä, että työelämässä asiat ei mene ihan niin. Siperia opettaa
Niin, ja hän on nyt siis 38-vuotias. Ja hän on avautunut 15 vuotta sitten ja kauemmin tapahtuneista asioista. Hän on päässyt iltapäivälehden juttuun tuolla teemalla, että on joutunut työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa ollessaan 17-23-vuotias.
Ja väliä näihin tapahtumiin on siis tuo 15 vuotta.
Vähän kyllä ihmetyttää tuon iltalehden toimittajankin vastuu. Ja sen toimituspäällikön, joka on tuon juttuidean ja valmiin tekstin hyväksynyt.
No, toisaalta. Tästä on tullut ihan hyvää keskustelua, vaikka suurin osa keskustelijoista ei ole itse tuota juttua lukenutkaan. Ehkä se paransi keskustelun laatua, itse asiassa, ja mahdollisti ylipäätään keskustelun. Koska jos oltaisiin kaikki luettu tuo juttu, niin mitäpä keskustelua siitä enää sitten saisikaan.
Ikävä kyllä - suorastaan ironian huipentuma - tuon jutun jälkeen vain pudistelee päätään ja pyörittelee silmiään. Eli meikäläinen random-tyyppi netinlukija reagoi tuohon ihmiseen samalla tavalla kuin ne "kiusaajat" hänen yli 15 vuoden takaisissa työpaikoissaan. Nyt tuohon silmienpyörittelyyn on etupäässä syynä tuo iltapäivälehden toimittaja ja hänen "ammatillinen" arvionsa jutun "arvosta", mutta siltikin, tuo jutun nainen on lähtenyt omilla kasvoillaan ja omilla jutuillaan tuomaan itseään julkisuuteen.
En haluaisi olla "silmien pyörittelijä", mutta en oikein voi muutakaan tässä tapauksessa.
Tietääkö muuten kukaan, miten noita tuontyyppisiä juttuja tehdään? Onko niin, että joku influensseri ottaa yhteyttä ip-lehden toimittajaan (tuttuun, tutuntuttuun, tai vaan etsii lehden sivuilta sopivanoloisen toimittajan) ja tarjoaa itseään juttuun haastateltavaksi, ja sitten henkilö yhdessä toimittajan kanssa yrittää löytää henkilön taustasta jotain "jutun juureksi" sopivaa? Ja nyt tässsä tapauksessa kaiveltiin ihmisen menneisyyttä ja sieltä löytyi tämmöinen "työpaikkakiusaus"-juttu. Ja sen ympärille rakenneltiin juttua, johon saatiin jenkkityyliin happy ending, NYT on löytänyt oman juttunsa, jota biznestä myös jutulla promotoidaan.
Meneekö se nykyään noin? Eli että joku influensseri haluaa naamansa lehteen, tarjoaa sitä, ja keksitään sopiva aihe? Vai onko tämä tapaus jo jollain tavalla julkisuuden ihminen, jonka asioista lukijan voi olettaa olevan kiinnostunut?
Tämä keissi nyt ainakin todisti jälleen kerran sen, että parhaimmat keskustelut saatetaan hyvinkin saada elokuvasta/kirjasta/lehtijutusta, jota kukaan keskustelija ei ole lukenut.
Raskainta tuossa kiusaamiskokemuksessa nuorena on se että se heijastuu koko työuraan pelkona ettei riitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.
Kirosin 1,5v sitten oman opiskelijatyttäreni kohtaloa kun hänelle tuli tällainen katkera, elämään tympääntynyt haahka pomoksi. Tyttö teki työnsä tunnollisesti, oli ajoissa ja teki jopa oma-aloitteisesti enemmän kuin pyydettiin. Mutta onnettomuudekseen sairasti pitkittyneen flunssan syksyllä ja oli muutaman päivän keuhkokuumeessa poissa töistä ja 2 kuukautta myöhemmin joutui kroonisen sairautensa takia sairaalaan 2 päiväksi. Esimiehen kommentti: olet AINA sairaana ja poissa! Äänensävyn perusteella olisi voinut kuvitella että tyttäreni piti kerran viikossa pari lomapäivää.
Tuo lause riitti musertamaan tytön itsetuntoa sen verran että hän vielä nytkin voi pahoin jos on samassa työvuorossa tämän eukon kanssa. Sitkeästi silti on päättänyt kestää tätä vielä huhtikuun loppuun saakka. Toinen saman ketjun toimipiste on yrittänyt saada tytärtäni sinne takaisin töihin koska pitävät hänestä yli kaiken mutta siirto ei ole onnistunut position puutteessa.
Tyttärellesi sanottiin "oletAINAsairaana ja poissa", ja nyt hänellä on psyyke riekaleina? Oletko sinä ihan tosissasi? Vielä jaksat nimitellä tuntematonta "haahkaksi", niin ei ihmekään, ettei ole mitään resilienssiä tyttärelläkään. Tosiasia myös on, että sinä et tiedä tyttäresi todellisesta työssösuoriutumisesta mitään, ellei äiti ole töissäkin tasoittamassa näitä elämän ryppyjä, joten oikeasti vain toistat tyttäresi käsityksiä kritiikittömästi.
"Eukoksi" ja "haahkaksi", mutta tytär niin ihana (tosin psyykeltään heikko), että revitään töihin ihan eri toimipisteisiin. Uskoo ken haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Se esihenkilön osalta tapahtuva kiusaaminen harvoin on niin suoraa että sen voi aukottomasti todeta kiusaamiseksi. Enemmän se on epäsuoraa, esimerkiksi ettei työntekijälle anneta riittävästi tunteja, osoitetaan puutteelliset työvälineet, osoitetaan toistuvasti osaamistasoa vaatimattomampia tehtäviä tai teetetään jopa täysin turhaa työtä. Estetään osaamisen kehittyminen, etenkin jos se on sidottu palkankorotukseen.
Vaikka tuossa esihenkilö toimiikin tehtäviensä ja sopimuksen edellyttämällä tavalla niin ollaan kuitenkin sillä harmaalla alueella onko se kiusaamista vai ei. Esihenkilön näkökulmasta ei tietenkään ole ja siinä on helppo vedota työsopimukseen ja siihen että tunnit ja tehtävät vastaa esihenkilön näkemystä työntekijän tasosta. Työntekijä taas kokee olevansa eriarvoisessa asemassa muihin työntekijöihin verrattuna ja kokee tuon kiusaamisena.
Siitä voidaan olla montaa mieltä missä kiusaamisen raja menee. Työsopimus sitoo molempia osapuolia ja molemmilla on omat velvollisuutensa ja vastuunsa. Työntekijä tuossa silti on se heikoimmilla jäillä oleva koska annetuista tehtävistä ei voi kieltäytyä ilman seurauksia.
Työelämässä kuitenkin on epäpäteviä esihenkilöitä joiden silmätikuksi voi päätyä vain koska naama ei miellytä. Ja vaikka miellyttäisi niin ulkonäön perusteella tehdään päätelmä että osaaminen on muita heikommalla tasolla vaikka osaamisesta olisi selvät näytöt.
Hmm, ei noista ensimmäisen kappaleen esimerkeistä kyllä mikään ole minusta "kiusaamista". Toki tuollaiset asiat voivat olla osana kokonaisuutta, jossa yhtä kiusataan, mutta todennäköisemmin ne ovat kyllä huonoa johtamista ja tehotonta resurssien käyttöä kuin kiusaamista. Esimerkiksi turhan työn teettäminen on minullekin tuttua... onhan se turhauttavaa, mutta mitäs siinä voi kuin kohauttaa olkapäitään ja todeta että no, tehän tästä maksatte, not my problem. Jos saan sovitun palkan, niin samahan se minulle on vaikka siirtelisin koko päivän paperikasoja paikasta toiseen ja pelaisin pasianssia.
Miettikää nyt loogisesti: miksi kukaan maksaisi tuntipalkkaa jollekin ihmiselle vain siksi, että saisi ilkeyttään teettää tällä turhaa työtä?
Muutenkin tässä ketjussa (ja palstalla yleensäkin) on tullut mielestäni vähän kummallisia esimerkkejä työpaikkakiusaamisesta, kuten esimerkiksi yksittäisiä ilkeitä kommentteja, joista itsetunto on romahtanut. Jokainen ärtynyt, tahditon tai ilkeäkään ihminen ei ole kiusaaja. Työpaikoilla useimmiten tällaisia ihmisiä pystyy ihan hyvin välttelemään tai antaa mennä narinan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos (ja kenties he puolestaan kokevat sen sitten kiusaamisena?). Jokainen riita ja konflikti ei ole kiusaamista. Kehno johtaminen ei ole aina kiusaamista. Useimmiten tässä kaikessa ei ole mitään henkilökohtaista. Mitä olen itse havainnut, valtaosa pomoista elää jatkuvassa kaaoksessa ja ei muista enää iltapäivällä mitä on aamulla sanonut. Minäkin loukkaannuin aiemmin tuollaisesta esimerkkien kaltaisesta huonosta johtamisesta, kunnes tajusin, että pomo itse on täysin lahopää ja varttia vaille burnoutissa.
Työtuntien epätasainen jakautuminen on sitten taas osa-aikaisten töiden sisäänrakennettu ominaisuus. Tällaista tämä on. Ärsyttävää, mutta ei kiusaamista.
Lottovoittoa odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi alainen, joka on suuna päänä joka paikassa. Kaikki on aina pas ja huonosti, johdon pitäisi sitä ja tätä. Koko firmassa tiedetään kys. tyyppi ja tavat. Annetaan meuhkata tietyissä rajoissa. Todella väsyttävää ja rasittavaa. Hyvinä hetkinä kiva tyyppi
Sitten on myös näitä "suoraan puhujia", jotka "kyseenlaistavat". Oikeasti niistä on suurin osa täysin työhönsä sopimattomia riidanhaastajia. Haluavat vain aiheuttaa epämukavaa fiilistä kaikille tuomalla epäkohtia esille tekemättä itse edes omaa työtään.
Eipä tuossa nyt mitään sormien napsautteluakaan ollut havaittavissa.
Taitaa nyt täällä hiertää hänen kunnianhimonsa. Voi olla että tuonut sitä liiankin näkyvästi aikoinaan esille. Meidän työkulttuuriin kun kuuluu vaatimaton puurtaminen.