Lue keskustelun säännöt.
Pomon kiusaama: Eeva Roots,38,kertoo tulleensa työpaikkakiusatuksi viidessä eri työpaikassa
04.10.2023 |
Pahinta oli,että kiusaajana toimi aina lähiesihenkilö.
Kiusaaminen toteutettiin työn hankaloittamisella,selän takana haukkumisella ja ylenpalttisella vahtimisella ym ym....
Kommentit (187)
Irtisanouduin yhdestä työpaikasta huonon työnjohtamisen ja työn järjestämisen vuoksi. Paikan pomot kohtelivat myös huonosti.
6kk sisään lähtöni jälkeen oli kaikki loput työntekijät sairaslomalla ja sen jälkeen meni firma konkkaan.
Nyt vuosien jälkeen olen uudessa työpaikassa kestänyt muutamia vuosia huonoa käytöstä ylemmältäni. Olen ottanut asian esille, mutta nyt mua katsotaan niin kuin olisin keksinyt kaiken, syyllistetään, väheksytään ja mitätöidään johdosta. Olen vain todennut itsekseni, että minulla on näköjään erilaiset arvot kuin työpaikalla, joten aika etsiä uusi toimi.
Työterveyslääkäri kertoi, että hänen kokemuksellaan nämä neuvottelut eivät tule johtamaan mihinkään, joten miksi olen töissä kiusattavana.
Onneksi maailma on avoin ja ehkä vaihtamalla paranee.
Seuraavalla kertaa en aio antaa kahta vuotta armon aikaa vaan vaihdan nopeammin, ei tarvitse tinkiä omasta hyvinvoinnistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua verrata tähän, voi olla että olen väärässä mutta on olemassa ihmisiä jotka ovat täysin sokeita omalle käytökselleen. Sitä on voinut olla lapsesta saakka, ei ole osattu kasvattaa tällaista lasta joka sitten heijastuu aikuisena muita ihmisiä kohtaan. Yleensä tähän liittyy myös syvä uhriutuminen vaikka itse on käyttäytynyt huonosti muita kohtaan. Ne voivat olla negatiivisia mikroilmeitä tai ihan suoranaisia ilmeitä (tympeää, halveksivaa, syrjivää) tai töksäyttelevää puhetta. Kyse voi olla vuorovaikutukseen liittyvästä häiriöstä tai sitten liian herkkää ylitulkintaa toisten toiminnasta tai puheesta. Yleensä nämä jotka loukkaantuvat kaikesta pienestäkin vastoinkäymisestä ihmissuhteissa menettävät myös luottamuksen toimivista ihmissuhteista. Kehä on valmis.
Mutta millä perusteella "väärin kasvatetut" ansaitsevat tulla kiusatuiksi? Onko se niiden muiden työntekijöiden vastuulla "kasvattaa" tämä henkilö kiusaamalla? Huhheijaa. Aikuisen ihmisen pitää sietää erilaisia persoonia.
Se luetun ymmärtäminen??? 🤦🏻
Eri
Haluatko tarkentaa? Ketju koskee kiusaamista. Kommenttini liittyi siihen kontekstiin.
Tarkennan, että ymmärsit selvästikin väärin tuon lainaamasi kommentin. Ja vedit siitä sitten kierroksia syyttelevään sävyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....:
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.Nuo on ne myönteiset puolet. Mutta kukaan meistä ei ole enkeli eikä aina hyvä ja paras versio itsestään, ei edes työpaikalla.
Mitkä ovat ne kielteiset puolet, jotka yhdistävät työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneita?
Sorry skeptisyys, mutta tuossa tökkii pahasti se, että ihminen ei näe mitään "syytä" itsessään. Yleensä aivan kaikissa konfliktitilanteissa - paitsi jos kyse on lapsista - on aina kaksi tekijää. Aikuisten välisissä konflikteissa on aina vähintään kaksi osapuolta, joskus voi olla useampiakin.
Joku tulkoon siis kertomaan, mitkä ovat ne huonot puolet, jotka oikeuttavat kiusaamisen. Minusta sellaisia ei ole. Jos olet todella kamala tyyppi etkä hoida hommiasi, saat potkut. Ei sinua aleta erikseen kiusaamaan.
Eihän tuossa puhuttu mistään kiusaamisen oikeuttamisesta, vaan kiusaajia yhdistävistä ei-positiivisista piirteistä. Ihmisissä on aina sekä positiivisia että negatiivisempia piirteitä.
Tuntuu, että haluat tahallasi ymmärtää toisten sanomiset väärin, jotta pääset hyökkäämään ja haastamaan riitaa.
Jos ei jaksa liiemmin "ydinporukan" kanssa sosialisoida(muusta kuin työasioista) tai nauraa räkättää heidän jutuilleen, ja juoruilla heistä ketkä eivät ole paikalla niis niin on automaattisesti
tylsä ja epäsosiaalinen. Tällainen henkilö voi olla muussa elämässään vaikka kuinka sosiaalinen ja elää kivaa elämää, häntä ei vain jaksa kiinnostaa tuollainen juoruilukulttuuri.
Osoittaa suurta munattomuutta hakea hyväksyntää juoruilemalla toisille henkilöstä joka ei ole paikalla.
Kysyin äsken, mitkä ovat ns. negatiivisia yhdistäviä tekijöitä työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla.
En halua vähätellä koulu- enkä työpaikkakiusausta, mutta jokin tuossa listassa särähtää korvaan. Ne kaikki ovat hyveitä, eikä mitään negatiivisia tekijöitä listassa nähdä.
Mietittyäni tuota "yhdistävien tekijöiden" hyveellistä listaa, päätin tehdä nyt argumentin vuoksi eräänlaisen harjoituksen. Toimin "paholaisen asianajajana" ja käännän kaikki esitetyt kohdat sellaisiin muotoihin, jollaisina esiintyessään ne voivat aiheuttaa ongelmia työpaikalla. (Tuli liian pitkä viesti, laitan kahdessa erässä)
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....: Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.Onko työyhteisö todella se paikka, jossa noita pitää aktiivisesti tuoda esille? Monet tekevät sitä menemällä esim. luonnonsuojelujärjestöihin töihin, tai välttelemällä tupakkafirman markkinointityötä. Mutta mitä tehdään perustyössä "vahvalla oikeudentajulla, periaatteilla ja arvomaailmalla"? Miksi omia arvoja pitäisi tuoda työpaikalle, jos työ itsessään ei niitä kaipaa? Lisäksi tämä sisältää sen vaaran, että on ymmärtänyt jonkun tilanteen väärin, ei esim. tiedä kaikkia taustoja työpaikan tulehtuneesta tilanteesta, ja lähtee ns. puutteellisin eväin käymään taisteluaan.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
Jälleen kerran: entä jos ei ole ollut työpaikassa riittävän kauaa aikaa, että ymmärtää, missä epäoikeudenmukaisuus on? Entä jos on ymmärtänyt jonkun asian aivan väärin, mutta ei itse tiedä sitä? Harvassa työpaikassa kidutetaan eläimiä, joten on vaikea tietää, millaisesta "kaltoinkohtelusta" ja sen sallimattomuudesta on kyse. Ja jos jokin asia on "pakko", eikö silloin pitäisi käydä keskusteluja sen asian suhteen oman itsensä kanssa, eikä tuoda tuota omaa "pakkoaan" työpaikalle? Miten usein työpaikalla tulee esiin tilanteita, joissa "näkee epäoikeudenmukaisuutta"? Onko työ sen luonteinen, että sitä näkee paljon? Pitäisikö sitten vaihtaa työtä, jos ei pysty tekemään sitä omien arvojensa mukaisesti?
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.Kaikessa oppimisessa edellytyksenä on tietty nöyryys (oman tietämättömyyden myöntäminen lähtökohtana) ja motivaationa. Ei tuon pitäisi liittyä kiusaamisen kohteeksi joutumiseen mitenkään.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.Edelleen, välttämätön edellytys 2020-luvun työelämässä.
...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
Erittäin hyvä piirre, välttämätön työelämässä. Moni tällaiset toimintamallit omaava ei joudu kiusatuksi. Vaan voiko tämä tarkoittaa myös sitä, että tarjoaa (tuputtaa) toisille apua ja neuvoja, joita nämä eivät tarvitse? Ottaako todella huomioon toisten (työn) tarpeet, vai ajaako omaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden agendaansa?
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
Kysyykö liikaa kysymyksiä, niin, että työnteko kärsii? Malttaako olla hiljaa ja omaksua hiljaista tietoa? Malttaako kuunnella saamiaan vastauksia ja hyväksyykö saadut vastaukset sekä ennen kaikkea työhön annetut ohjeet?
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
Entä jos muut tietävät jo vastaukset niihin kysymyksiin? Esittääkö kysymyksiä liian aikaisin työsuhteen alettua? Hyvin harva pomo haluaa kuulla (muulta kuin pitkäaikaiselta yritysjohtajalta tai konsultiksi palkatulta ihmiseltä) kysymyksiä ihmiseltä, joka ei ole vielä oppinut eikä opetellut firman tapoja. On eri asia pomonkin saada kysymyksiä ja palautetta firmassa 20 vuotta olleelta työntekijältä kuin 6 kk olleelta työntekijältä. Lisäksi herää kysymys, eikö työntekijä pysty olemaan hiljaa? Yrittääkö työntekijä tunkea väkisin omaa "vahvaa arvomaailmaansa" paikkaan, jossa sitä ei toistaiseksi vielä tarvita?
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
Tämä voi olla se suurin ongelma. Olipa kyse mistä tahansa yhteisöstä: työpaikasta, harrastusryhmästä, järjestön hallituksesta, on hirveä tilanne, jos tulee uusi ihminen, joka on ollut mukana vain vähän aikaa mutta joka ryhtyy kommentoimaan ja listaamaan asioita, jotka kaikki tehdään väärin ja jotka voitaisiin tehdä paremmin. Siis jos ihminen ei ole tietoisesti pyydetty/palkattu konsultti tekemään noita muutoksia. Kuinka ihmeessä kenelläkään voi olla edes pokkaa muutaman kuukauden jälkeen ryhtyä "opettamaan" talossa pitkään olleita? Kysehän on siitä, että ihminen ei malta tutustua paikkaan ja ihmisiin ja pikavilkaisulla tekee oletuksia, minkä lisäksi pitää omia oletuksiaan oikeina ja omia ideoitaan lähtökohtaisesti parempina kuin mahdollisesti vuosikymmenten aikana kehittynyttä toimintakulttuuria.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.
Mutta onko yhtä hyvä - kuin väittää olevansa - hahmottamaan omaa käyttäytymistään ja toimintaansa ja sitä, millaisen vaikutuksen se tekee toisiin ja työpaikan/yhteisön ryhmädynamiikkaan. Onko valmis ottamaan kriittistä palautetta omasta toiminnasta ja työtavoista? Onko valmis oppimaan työpaikan toimintakulttuurin ennen kuin lähtee tekemään arviota siitä, miten hyvin lopulta hahmottaa sen kokonaisuuden?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....:
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.100% osui ja upposi tuo kuvaus ja minua on myös kiusattu monessa paikassa. Ilmeisesti esimerkiksi tuo "tyhmien kysymysten" kysyminen ärsyttää monia, koska ehkä heillä itsellään on jotain sosiaalisia rajotteita ja ärsyyntyvät kun joku uskaltaa asettaa itsensä "alttiiksi" uudestaan ja uudestaan ja itse vain purevat huulta. Myös se, että olen aina valmis auttamaan ja aidosti toivon kaikille hyvää tuntuu ärsyttävän monia, koska se sotii heidän kyynistä ihmiskuvaansa vastaan, jossa kaikki ovat yhtä mätiä sisältä kuin he itse. Minun on siis oltava "hyveposeeraaja" tai tekopyhä, koska eihän aidosti hyväsydämisiä ihmisiä voi olla olemassa. Omat heikkoudet jos näkee toisissa vahvuuksina niin se usein herättää kateutta.
Se olet kyllä nyt sinä, jonka puheet työkavereista kuulostaa ihan kiusaajan jutuilta! Että se siitä "aidosta hyväsydämisyydestä"...
Aha. Siis jos mä tarjoan apua kiireessä puuskuttavalle työkaverille ja hän minulle tiuskaisee, että mitä sinäkin siinä esität avuliasta, niin mä olen se kiusaaja? Tai jos kysyttäessä kerron hyväntekeväisyydestä jota teen ja joku tuskailee, että joo joo oletpa täydellinen, niin mä olen tuossakin tilanteessa se kiusaaja? Jos näin on niin sitten en kyllä tiedä mistään enää mitään..
Uhriutuja... Luehan tuo kommenttisi.
Uhriutuja? Siis jos tarjoan apua ja saan siitä hyvästä huudot niin se on sinusta normaalia käytöstä tai minun syy jotenkin? Tai että jos pidän tuollaista käytöstä epäasiallisena, niin olen uhriutuja? En oikeasti tajua logiikkaasi nyt.
En ole tuo kenelle vastaat, mutta minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että mistä sinä tiedät mitä tuon puuskuttelijan ja ärähtelijän elämässä on meneillään? Kuinka todennäköisesti hän ärähtelee vain sinulle? Mitä jos hänkin on sellainen persoona, joka leimataan hankalaksi koska hänellä on olemattomat sosiaaliset taidot ja ilmaisee ärtymyksensä kivahtamisena tajuamatta miten töykeää se on?
Kiusaamista ei myöskään ole se, että kaksi ihmistä eivät tule toimeen keskenään. Pelkkä epämiellyttävä persoona ei tee kenestäkään vielä kiusaajaa. Mikäli pystyt työpaikalla ihan helposti kohauttamaan olkapäitäsi ja jättämään kärttyisän työkaverin omiin oloihinsa, eikä hän mitenkään pompota tai vainoa sinua, se ei ole kiusaamista. Se on vain yksi persoona, jonka kanssa sinulla ei natsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua verrata tähän, voi olla että olen väärässä mutta on olemassa ihmisiä jotka ovat täysin sokeita omalle käytökselleen. Sitä on voinut olla lapsesta saakka, ei ole osattu kasvattaa tällaista lasta joka sitten heijastuu aikuisena muita ihmisiä kohtaan. Yleensä tähän liittyy myös syvä uhriutuminen vaikka itse on käyttäytynyt huonosti muita kohtaan. Ne voivat olla negatiivisia mikroilmeitä tai ihan suoranaisia ilmeitä (tympeää, halveksivaa, syrjivää) tai töksäyttelevää puhetta. Kyse voi olla vuorovaikutukseen liittyvästä häiriöstä tai sitten liian herkkää ylitulkintaa toisten toiminnasta tai puheesta. Yleensä nämä jotka loukkaantuvat kaikesta pienestäkin vastoinkäymisestä ihmissuhteissa menettävät myös luottamuksen toimivista ihmissuhteista. Kehä on valmis.
Tämä oli hyvä kommentti, ja vastaa aika paljon ainakin yhtä entistä kaveriani. Hän ei millään nähnyt oman toimintansa ja käytöksensä seurauksia muihin kaveripiirissä tai laajemmissa porukoissa, ja hänen työuransa oli (siihen asti kun hänen kanssaan olin tekemisissä) hyvin pirstaleinen. Tuli tästä keskustelusta aivan yksi yhteen tämä ihminen mieleeni. Hyvin reilu ihminen oli, ja "vahva oikeudentunto", ja kova paasaus kaikesta. Mutta jos (ja kun) oli jotain konfliktitilannetta, työpaikalla tai muualla, hän ei koskaan pysähtynyt miettimään omaa rooliaan asiassa. Arvelin aluksi, että rohkeanoloisesta ulkokuoresta huolimatta hänellä on sen verran huono itsetunto ja myös epävarmuus, että ei halua avata - ystävystymisestämme huolimatta - omia tunteitaan tarkemmin. Vuosien saatossa kuitenkin vahvistui tunne, että ihminen ei oikeasti edes hiljaa mielessään mieti omaa rooliaan vaikeissa tilanteissa eikä lainkaan sitä, miten hän vaikuttaa ympärillään oleviin ihmisiin ja juurikin siihen ryhmädynamiikkaan. Tilanne meni sellaiseksi, että häntä ei oikein uskaltanut enää kutsua mihinkään yhteiseen illanviettoon tai muuhun sosiaaliseen tapahtumaan, kun se, millä tuulella hän sattuisi olemaan, vaikuttaisi aivan ratkaisevasti muiden viihtymiseen. Jos tämä henkilö oli hyvällä ja hauskalla tuulella, oli varmaa, että kaikilla oli hauskaa ja hyvä tunnelma. Mutta ans' olla, jos henkilö oli huonolla tuulella - sitten ei kellään olisi hauskaa, ei edes viihtyisää. Tuli todella surullinen olo, kun tajuttiin tämä; että ei voi enää riskeerata. (Ainoa lohtu tässä on se, että ko. ihminen ei saanut tietää porukan kekkereistä, ei ollut some-päivittävä porukka eikä muutenkaan yhtenäinen jengi, eli että ulkopuolisuuden tunnetta ei hänelle päässyt onneksi syntymään.)
Vierailija kirjoitti:
Kysyin äsken, mitkä ovat ns. negatiivisia yhdistäviä tekijöitä työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla.
En halua vähätellä koulu- enkä työpaikkakiusausta, mutta jokin tuossa listassa särähtää korvaan. Ne kaikki ovat hyveitä, eikä mitään negatiivisia tekijöitä listassa nähdä.
Mietittyäni tuota "yhdistävien tekijöiden" hyveellistä listaa, päätin tehdä nyt argumentin vuoksi eräänlaisen harjoituksen. Toimin "paholaisen asianajajana" ja käännän kaikki esitetyt kohdat sellaisiin muotoihin, jollaisina esiintyessään ne voivat aiheuttaa ongelmia työpaikalla. (Tuli liian pitkä viesti, laitan kahdessa erässä)
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....: Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.Onko työyhteisö todella se paikka, jossa noita pitää aktiivisesti tuoda esille? Monet tekevät sitä menemällä esim. luonnonsuojelujärjestöihin töihin, tai välttelemällä tupakkafirman markkinointityötä. Mutta mitä tehdään perustyössä "vahvalla oikeudentajulla, periaatteilla ja arvomaailmalla"? Miksi omia arvoja pitäisi tuoda työpaikalle, jos työ itsessään ei niitä kaipaa? Lisäksi tämä sisältää sen vaaran, että on ymmärtänyt jonkun tilanteen väärin, ei esim. tiedä kaikkia taustoja työpaikan tulehtuneesta tilanteesta, ja lähtee ns. puutteellisin eväin käymään taisteluaan.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
Jälleen kerran: entä jos ei ole ollut työpaikassa riittävän kauaa aikaa, että ymmärtää, missä epäoikeudenmukaisuus on? Entä jos on ymmärtänyt jonkun asian aivan väärin, mutta ei itse tiedä sitä? Harvassa työpaikassa kidutetaan eläimiä, joten on vaikea tietää, millaisesta "kaltoinkohtelusta" ja sen sallimattomuudesta on kyse. Ja jos jokin asia on "pakko", eikö silloin pitäisi käydä keskusteluja sen asian suhteen oman itsensä kanssa, eikä tuoda tuota omaa "pakkoaan" työpaikalle? Miten usein työpaikalla tulee esiin tilanteita, joissa "näkee epäoikeudenmukaisuutta"? Onko työ sen luonteinen, että sitä näkee paljon? Pitäisikö sitten vaihtaa työtä, jos ei pysty tekemään sitä omien arvojensa mukaisesti?
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.Kaikessa oppimisessa edellytyksenä on tietty nöyryys (oman tietämättömyyden myöntäminen lähtökohtana) ja motivaationa. Ei tuon pitäisi liittyä kiusaamisen kohteeksi joutumiseen mitenkään.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.Edelleen, välttämätön edellytys 2020-luvun työelämässä.
...
"-Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
Jälleen kerran: entä jos ei ole ollut työpaikassa riittävän kauaa aikaa, että ymmärtää, missä epäoikeudenmukaisuus on? Entä jos on ymmärtänyt jonkun asian aivan väärin, mutta ei itse tiedä sitä?"
Itselleni tulee mieleen tästä kohdasta, että herkästi käy niin, että tällainen ihminen valitsee puolia työyhteisössä, asettuu joita kuita vastaan ja lähtee soitellen sotaan tämän pakkonsa ajamana. Tietämättä koko totuutta tai osaamatta katsoa asioita objektiivisesti.
Monissa työyhteisöissä on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta tule toimeen, ja ihmiset usein vähän värittävät kokemuksiaan ja siten miten tuntevat tulleensa kaltoin-/väärinkohdelluiksi (vaikka näin ei oikeasti olisi). Tällaisen pakon omaava ihminenhän sitten provosoituu tällaisesta täysin, uskoo kaiken ja omassa päässään vielä lähtee suurentelemaan lisää asioita. Hyökkää sitten tämän niin kutsutun kaltoinkohtelijan kimppuun vaikka todellisuudessa tämä ei olisi tehnytkään yhtään mitään väärin. Ehkä vain kemiat eivät ole kohdanneet tai on ollut väärinkäsityksiä tms normaalia, mutta tämän pakon ajama on jo julistanut täyden sodan työyhteisössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua verrata tähän, voi olla että olen väärässä mutta on olemassa ihmisiä jotka ovat täysin sokeita omalle käytökselleen. Sitä on voinut olla lapsesta saakka, ei ole osattu kasvattaa tällaista lasta joka sitten heijastuu aikuisena muita ihmisiä kohtaan. Yleensä tähän liittyy myös syvä uhriutuminen vaikka itse on käyttäytynyt huonosti muita kohtaan. Ne voivat olla negatiivisia mikroilmeitä tai ihan suoranaisia ilmeitä (tympeää, halveksivaa, syrjivää) tai töksäyttelevää puhetta. Kyse voi olla vuorovaikutukseen liittyvästä häiriöstä tai sitten liian herkkää ylitulkintaa toisten toiminnasta tai puheesta. Yleensä nämä jotka loukkaantuvat kaikesta pienestäkin vastoinkäymisestä ihmissuhteissa menettävät myös luottamuksen toimivista ihmissuhteista. Kehä on valmis.
Mutta millä perusteella "väärin kasvatetut" ansaitsevat tulla kiusatuiksi? Onko se niiden muiden työntekijöiden vastuulla "kasvattaa" tämä henkilö kiusaamalla? Huhheijaa. Aikuisen ihmisen pitää sietää erilaisia persoonia.
Mutta kanssakäyminen ja kommunikaatio ovat two-way street. Ei kukaan ansaitse tulla kiusatuksi, missään nimessä, aina pitää sen, joka pystyy olemaan "aikuismaisempi", myös toimia fiksummin kuin se toinen. Kiusaamista ei tule hyväksyä.
Mutta. Ei ole työpaikan tehtävä (eikä työpaikan ihmisten tehtävä) enää kasvattaa aikuista ihmistä henkisessä mielessä aikuiseksi. Toki työ kasvattaa tekijäänsä aina, ja työpaikalla opitaan koko ajan uusia asioita, toimintatapoja ym. Mutta sen työntekijän pitä olla vastaanottavainen sille oppimiselle, sekä työpaikan käytänteiden että käytöstapojen suhteen.
Ja ikävä kyllä tuossa aiemman kommentoijan esiin tuomassa tapauksessa ("ihminen, joka voi olla täysin sokea omalle käytökselleen") on kyse parhaimmillaan käytöshäiriöstä, pahimmillaan persoonallisuushäiriöstä. Voi toki olla kysymys myös mielenterveyden häiriöstä, esimerkiksi masennuksessa ihminen voi olla niin käpertynyt itseensä ja omiin tunteisiinsa, että ei kertakaikkisesti jaksa tai kykene ottamaan ketään muita ihmisiä huomioon. Mutta harvoin niin masentunut ihminen on päässyt edes työhaastatteluun, saatika saanut sitä työpaikkaa.
Jos aikuinen ihminen ei syystä tai toisesta pysty tai halua havainnoida sitä, millaiset reaktiot hän toisissa ihmisissä aiheuttaa, esimerkiksi porskuttamalla tilanteesta toiseen täydellisenä sosiaalisena katastrofina, se vaatii tosiaan hyvin paljon vaivaa sen (työ)yhteisön muilta jäseniltä, ettei kuvio muutu kiusaamiseksi. Kuitenkin meillä on sisäänrakennettuna oletus, että töihin tuleva ihminen (ensimmäisiä työpaikkoja lukuunottamatta) on ns. normaali ja omaa normaalit käytöstavat sekä oppimiskyvykkyyden ja halukkuuden, myös kyvyn ja halun sopeutua työpaikan sovittuihin sääntöihin ja käytäntöihin.
Ei se mene vain niin, että muun työyhteisön pitää sopeutua ja sietää uuden tulokkaan "erilaista persoonaa", jos se persoona suuressa persoonallisuudessaan ei itse osoita halua sopeutua yhteisön käytänteisiin.
Onkohan Eevalla jonkin sortin ongelmia auktoriteettien kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....:
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.Nuo on ne myönteiset puolet. Mutta kukaan meistä ei ole enkeli eikä aina hyvä ja paras versio itsestään, ei edes työpaikalla.
Mitkä ovat ne kielteiset puolet, jotka yhdistävät työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneita?
Sorry skeptisyys, mutta tuossa tökkii pahasti se, että ihminen ei näe mitään "syytä" itsessään. Yleensä aivan kaikissa konfliktitilanteissa - paitsi jos kyse on lapsista - on aina kaksi tekijää. Aikuisten välisissä konflikteissa on aina vähintään kaksi osapuolta, joskus voi olla useampiakin.
Joku tulkoon siis kertomaan, mitkä ovat ne huonot puolet, jotka oikeuttavat kiusaamisen. Minusta sellaisia ei ole. Jos olet todella kamala tyyppi etkä hoida hommiasi, saat potkut. Ei sinua aleta erikseen kiusaamaan.
Mikään, ei mikään ei oikeuta kiusaamista. Ei mikään. Mutta tuo lista hyvistä puolista sisälsi sellaisia elementtejä, joita niiden kirjoittaja pitää absoluuttisesti hyveinä mutta jotka voivat toisesta vinkkelistä katsottuina ollakin hankalia asioita ja toimintatapoja nimenomaan työympäristössä. Tein noista "käänteisen listan".
Haluan korostaa, että kiusaaminen on aina väärin. Kuitenkin täällä on hyvin moni muukin jo miettinyt sitä, missä määrin lööpin henkilön omakohtainen kokemus kiusatuksi tulemisesta vastaa niitä realiteetteja, joita työpaikalla on esiintynyt.
Kysymys "ihmisen omasta kokemuksesta" on hyvin vaikea. Kun senhän pitäisi olla lähtökohta kaiken arvioinnissa, mutta entä jos ihmisen oma kokemus tilanteista ei eri syistä vastaakaan "todellista tilannetta", esimerkiksi muiden ihmisten kokemusta samasta tilanteesta? Kenen mukaan silloin mennään?
Me eletään nyt aikaa, jolloin mediassa ja puheessa "kokemusasiantuntijuus" ja yksittäisten ihmisten "omat kokemukset" nostetaan todella usein jopa tutkitun tiedon vastapooleiksi, ja human interest -jutut kiinnostavat sekä niitä tekeviä toimittajia että meitä lukijoita. Se sitten saa ajattelemaan, että "juuri minun kokemukseni tästä maailmasta on ainoa oikea kokemus, se vain on todellisuutta". Ja sitten kun se oma kokemus törmää toisen ihmisen kokemuksen kanssa, pahimmillaan seurauksena on yhteentörmäys. Me ollaan tilanteessa, jossa kenenkään "omaa kokemusta" ei saisi kyseenalaistaa.
Olen itse tullut jossain määrin koulukiusatuksi, ja hyvää ystävääni kiusattiin vielä pahemmin, hänen luokkatoveriaan (lievästi kehitysvammainen) pieksettiin viikoittain. Olen sensitiivinen tälle aiheelle, ja on aivan hirveää lukea koulukiusaamiskokemuksia ja tajuta, ettei sille asialle saada vieläkään tehtyä mitään. Olen myös nähnyt läheltä, miten koulukiusatuksi joutuminen on aiheuttanut hyvin pahoja traumoja ihmiselle ja hänen myöhemmälle käytökselleen (esim. läheisissä ystävyyssuhteissa), ja harmitellut, ettei ihminen käytettävissä olevista resursseistaan huolimatta ainakaan vielä tuntiessamme hankkinut terapia-apua noihin traumoihin ja siihen, miten ne heijastuivat hänen käytökseensä.
Kuitenkin kun kysymys on aikuisista ihmisistä, pitää lukijan harjoittaa vahvaa mediakritiikkiä, tai lähdekritiikkiä. Lisäkseni moni muukin on havainnut tuossa lehtijutun ihmisessä joitakin merkkejä siitä, että hän ei välttämättä ole ymmärtänyt oman toimintansa ja käytöksensä vaikutusta toisiin - mikä ei tietenkään oikeuta kiusaamiseen - ja että hän on saattanut osin siitä syystä pitää kiusaamisena sellaistakin, mikä ei kiusaamista ole. Voi olla, että jos ihmisellä on taustaa koulukiusatuksi tulemisesta, tietyt tilanteet aktivoivat tuon trauman, tekevät siitä jälleen "elävän", ja ihminen tulkitsee nyt työpaikkakiusaamiseksi sellaista toimintaa, jota ei kiusaamiseksi ole missään nimessä tarkoitettu.
Tämä oli kommenttini pääviesti, avasin vähän taustojani, jottei tule käsitystä, että puolustelisin kiusaajia.
Jos on viidessä eri työpaikassa omasta mielestään kiusattu, niin pitäisiköhän tuota henkilön käsitellä jonkun työelämää tuntevan henkilön kanssa? Kuulostaa nimittäin hieman oudolta. Onko joku käskenyt häntä tekemään jotain siellä töissä vai mitä hän oikein laskee kiusaamiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On aivan mahdollista, että joku toisinajattelija tulee kaikkialla kiusatuksi. Yleensä kun vaaditaan vaan se yksi kiusaaja, narsisti, joka löytyy joka työpaikalta. Hän saa kerättyä pelokkaan/ihailevan hoviväen ympärilleen. Tätä narskua kun lähdet kyseenalaistamaan, niin hel vet ti on irti.
Toisinajattelijoita todellakin tarvitaan yhteiskunnassa - mutta ei välttämättä aivan kaikilla työpaikoilla. Esimerkiksi tieteessä ja tutkimuksessa toisinajattelu on välttämätöntä, muuten ei synny mitään uutta. Mutta siellä se, että osaa ajatella toisin, edellyttää vuosikausien lukemista ja opiskelua, jotta osaa kritisoida ja kyseenalaistaa vanhempiaan (aiempia tutkimustuloksia)
Se, jos on "luonteeltaan" toisinajattelija, ei vielä tee ihmisestä fiksua, vaan voi olla vain luonteenpiirre muiden joukossa. Yleensä toivotaan, että toisinajattelija on ns. rakentava - eli tuntee talon käytännöt perinpohjaisesti ja sen tietämyksen nojalla lähtee sitten yrittämään uudistuksia.
Tämä siis työpaikoilla, joissa ei ole sitä narsistia. Sinänsä en kiistä, etteikö narsisti tarvitsisi uhria oman itsensä pönkittämiseksi sekä sitä laumaa ympärilleen. Mutta muistetaan kuitenkin, että ei Suomen kokoisessa maassa löydy narsistia ihan jokaiseen tiimiin ja työyhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....:
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.
- Muut huomioonottava ja muille apua vilpittömästi tarjoava.
- Janoaa tietoa ja kysyy kysymyksiä.
- Kysyy myös kysymyksiä joita muut eivät kehtaa tai uskalla kysyä, mutta joiden tietämisestä olisi hyötyä työntekijöille ja koko yritykselle.
- Ei pelkää kyseenalaistaa vanhentuneita toimintatapoja tai ajatusmalleja.
- Hyvä havainnoimaan ja hahmottamaan tilanteita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Myös tunnetiloja.Nuo on ne myönteiset puolet. Mutta kukaan meistä ei ole enkeli eikä aina hyvä ja paras versio itsestään, ei edes työpaikalla.
Mitkä ovat ne kielteiset puolet, jotka yhdistävät työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneita?
Sorry skeptisyys, mutta tuossa tökkii pahasti se, että ihminen ei näe mitään "syytä" itsessään. Yleensä aivan kaikissa konfliktitilanteissa - paitsi jos kyse on lapsista - on aina kaksi tekijää. Aikuisten välisissä konflikteissa on aina vähintään kaksi osapuolta, joskus voi olla useampiakin.
Ei siinä kiusatussa välttämättä ole aina mitään syytä, ellei sitä lasketa, että on ärsyttävä. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että jokainen saa olla oma itsensä kunhan ei tahallaan muita vahingoita, niin silloin kyllä pitäisi sietää myös erilaisuutta ja ärsyttäviä ihmisiä ilman että heitä alkaa kiusata.
Itse ainakin olen monesti saanut itseni kiinni siitä että puhun tylysti jollekin joka ärsyttää, vaikka hän ei olisi tehnyt minulle mitään pahaa! Ymmärrän ärsytystäni, koska olen minä, mutta ymmärrän yhtä aikaa ettei se anna minulle oikeutta käyttäytyä ilkeästi.
Tämä on tärkeä asia, kiitos kun vastasit kommenttiini. Erilaisuutta ja ärsyttäviä ihmisiä pitää pystyä sietämään, eikä ketään saa kiusata. Pitää tehdä kaikkensa, jottei käyttäytyisi ilkeästi toisia kohtaan. Aina se ei ole helppoa... Kuitenkin tuo kysymys siitä, että jokainen saa olla "oma itsensä" on monitahoinen. Lähtökohtana se on tärkeä. Mutta jos esimerkiksi tuo liian voimakkaasti omaa arvomaailmaansa tai oikeudentajuaan tilanteisiin, joihin se ei kuulu, eikö silloin ole hyvä asia, että ihmiselle annetaan palautetta asiasta? Eihän se, että on "oma itsensä" voi tarkoittaa sitä, että ihmisten kanssa käyttäydytään "miten sattuu" eikä oteta tilannetta lainkaan huomioon?
Tämä nyt oli vähän äärimmäinen esimerkki, mutta moni muukin ketjun kommentoija on ymmärtänyt sen näkökulman, että joillakin ihmisillä nuo omat "periaatteet" saattavat olla sen verran voimakkaita, että ne joutuvat törmäyskurssille työpaikan toimintakulttuurin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin äsken, mitkä ovat ns. negatiivisia yhdistäviä tekijöitä työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla.
En halua vähätellä koulu- enkä työpaikkakiusausta, mutta jokin tuossa listassa särähtää korvaan. Ne kaikki ovat hyveitä, eikä mitään negatiivisia tekijöitä listassa nähdä.
Mietittyäni tuota "yhdistävien tekijöiden" hyveellistä listaa, päätin tehdä nyt argumentin vuoksi eräänlaisen harjoituksen. Toimin "paholaisen asianajajana" ja käännän kaikki esitetyt kohdat sellaisiin muotoihin, jollaisina esiintyessään ne voivat aiheuttaa ongelmia työpaikalla. (Tuli liian pitkä viesti, laitan kahdessa erässä)
Vierailija kirjoitti:
Hänen instavideostaan....: Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneilla on paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Sä et siis todellakaan ole yksin etkä ainoa.
Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat mm.
- Vahva oikeudentaju, periaatteet ja arvomaailma.Onko työyhteisö todella se paikka, jossa noita pitää aktiivisesti tuoda esille? Monet tekevät sitä menemällä esim. luonnonsuojelujärjestöihin töihin, tai välttelemällä tupakkafirman markkinointityötä. Mutta mitä tehdään perustyössä "vahvalla oikeudentajulla, periaatteilla ja arvomaailmalla"? Miksi omia arvoja pitäisi tuoda työpaikalle, jos työ itsessään ei niitä kaipaa? Lisäksi tämä sisältää sen vaaran, että on ymmärtänyt jonkun tilanteen väärin, ei esim. tiedä kaikkia taustoja työpaikan tulehtuneesta tilanteesta, ja lähtee ns. puutteellisin eväin käymään taisteluaan.
- Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
Jälleen kerran: entä jos ei ole ollut työpaikassa riittävän kauaa aikaa, että ymmärtää, missä epäoikeudenmukaisuus on? Entä jos on ymmärtänyt jonkun asian aivan väärin, mutta ei itse tiedä sitä? Harvassa työpaikassa kidutetaan eläimiä, joten on vaikea tietää, millaisesta "kaltoinkohtelusta" ja sen sallimattomuudesta on kyse. Ja jos jokin asia on "pakko", eikö silloin pitäisi käydä keskusteluja sen asian suhteen oman itsensä kanssa, eikä tuoda tuota omaa "pakkoaan" työpaikalle? Miten usein työpaikalla tulee esiin tilanteita, joissa "näkee epäoikeudenmukaisuutta"? Onko työ sen luonteinen, että sitä näkee paljon? Pitäisikö sitten vaihtaa työtä, jos ei pysty tekemään sitä omien arvojensa mukaisesti?
- Nöyrä mutta innokas asenne oppimiseen.Kaikessa oppimisessa edellytyksenä on tietty nöyryys (oman tietämättömyyden myöntäminen lähtökohtana) ja motivaationa. Ei tuon pitäisi liittyä kiusaamisen kohteeksi joutumiseen mitenkään.
- Omatoiminen itsensä kehittäjä.Edelleen, välttämätön edellytys 2020-luvun työelämässä.
...
"-Puuttuu tilanteisiin joissa näkee epäoikeudenmukaisuutta, eikä salli kaltoinkohtelua. Tämä ei ole edes halu vaan pakko, se on sisäänrakennettua arvomaailmaa.
Jälleen kerran: entä jos ei ole ollut työpaikassa riittävän kauaa aikaa, että ymmärtää, missä epäoikeudenmukaisuus on? Entä jos on ymmärtänyt jonkun asian aivan väärin, mutta ei itse tiedä sitä?"
Itselleni tulee mieleen tästä kohdasta, että herkästi käy niin, että tällainen ihminen valitsee puolia työyhteisössä, asettuu joita kuita vastaan ja lähtee soitellen sotaan tämän pakkonsa ajamana. Tietämättä koko totuutta tai osaamatta katsoa asioita objektiivisesti.
Monissa työyhteisöissä on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta tule toimeen, ja ihmiset usein vähän värittävät kokemuksiaan ja siten miten tuntevat tulleensa kaltoin-/väärinkohdelluiksi (vaikka näin ei oikeasti olisi). Tällaisen pakon omaava ihminenhän sitten provosoituu tällaisesta täysin, uskoo kaiken ja omassa päässään vielä lähtee suurentelemaan lisää asioita. Hyökkää sitten tämän niin kutsutun kaltoinkohtelijan kimppuun vaikka todellisuudessa tämä ei olisi tehnytkään yhtään mitään väärin. Ehkä vain kemiat eivät ole kohdanneet tai on ollut väärinkäsityksiä tms normaalia, mutta tämän pakon ajama on jo julistanut täyden sodan työyhteisössä.
Juuri niin, juuri tuota ajoin takaa. Kiitos kun kirjoitit sen minua paremmin.
Pitkään samassa yhteisössä olleiden ihmisten välille voi hyvinkin tulla jotain pientä kränää, ja ymmärtääkseni aivan vasta viime vuosina on alettu työpaikoilla aktiivisesti esim. käyttää ulkopuolista sovittelijaa. Joskus voi olla vuosikymmentenkin ajan kasvanut kauna ja epäluottamus kahden työntekijän välillä, jota esihenkilöt ovat eri tasoilla ja tahoilla parhaansa mukaan yrittäneet sovitella.
Kuvitellaan tilanne, että tuollaiseen työyhteisöön tulee tuollainen "vahvan oikeudentajun" omaava uusi työntekijä. Tulee vaikka kesälomien aikaan, jolloin on vähän porukkaa, jolloin tutustuu toisen tuollaisen "jäätyneen konfliktin" osapuoleen paremmin, tai "jäätyneen konfliktin" osapuoli on vaikka uuden työntekijän perehdyttäjä. Siinä sitten jossain vaiheessa avautuu tuosta konfliktista. Sille on tutkimuksessa oma sanansakin/terminsä, kun ensimmäinen kuultu mielipide jää ihmisen mieleen vahvimpana kuin mikään myöhempi mielipide (en muista sitä fiiniä termiä nyt). Tässä tilanteessa tuo varmasti empaattinen ja hyväntahtoinen "oikeudentajullinen" ihminen sitten ottaa tämän ensiksi asian kertoneen puolen kritiikittömästi vastaan, ja on jo valmiiksi nyreä sen konfliktin toista osapuolta kohtaan. Silloin on vain ajan kysymys, milloin vanha "jäätynyt konflikti" kärjistyy uudestaan aktiiviseksi. Pahimmillaan koko työyhteisö, joka on jo huokaissut helpotuksesta kun konflikti on saatu hiljenemään, joutuu mukaan sotaan ja traumatisoituu. Siinä tilanteessa lienee aika inhimillinen reaktio, jos siitä uudesta tulokkaasta, joka sytytti vanhan sodan uudelleen, ei kamalasti pidetä.
Kaikenlainen "oikeudenmukaisuusajattelu" ja "vahva oikeudentunne" pitää joko kanavoida suoraan työn valintaan - eli työ itsessään toteuttaa tuota oikeudentunnetta ja tekijänsä arvomaailmaa, ja työpaikan muut jäsenet jakavat tuon saman arvomaailman - tai sitten pistää narikkaan työpaikalle tullessa.
Te, ketä on kiusattu, vinkkaisitteko:
- Kiusaajan puheet: millaisin konkreettisin lausein? (kirjoittaisitko lyhyesti esimerkkejä)
-millaisin teoin kiusaus tapahtui?
- oliko mukana ns rikkinäistä puhelinta tai "sinusta on kerrottu että olet..." mutta ilman konkreettista perustelua tai tilannetta?
Entä oletko tuntenut jääväsi porukan ulkopuolelle tiimissä? Miten? (antaisitko esimerkkitilanteita)
- ja oliko ko. tiimissä jotkut kavereita / ystäviä / ystävien lapsia keskenään ennen työpaikkaan tuloa?
- oliko tiimissä henkilö, joka kokosi itselleen sopivaa hovia ympärilleen? Jos, niin miten?
- Miten kiusaaminen alkoi vaikuttaa ajatuksiisi / psyykeen?
- Millaisia fyysisiä oireita tuli työpaikalla? Entä vapaa-ajalla? Yöllä?
- Oliko sinulla alussa tunne "ei tämä voi olla mahdollista" - kunnes tajusit, että tapahtumat ovat kiusaamista?
- Kirjasitko tilanteita ylös eli talteen kun kiusaamisen merkit olivat selvät? Jos, niin miten?
-Kerroitko missä vaiheessa työterveydessä?
Olemme tilanteessa, jossa reilun vuoden aikana ensimmäistä kertaa ikinä työurallani erästä reipasta ja pitkän linjan osaavaa työkaveriamme tietyt henkilöt seuraavat (lähes kyttäävät) ja selvästi kiusaavat. Hän itse ei ensin meinannut uskoa / tunnistaa tekoja kun kiusaaminen alkoi.
(En avaa asiaa enempää kuin kertomalla, että naisvaltainen työpaikka ja esim ko. tiimin vetäjällä ei aiempaa kokemusta tiimin vedosta, eikä ko. toimialalta. Tullut osin suhteilla taloon. Tiedoksi: työsuojelu otetaan mukaan.)
Kaikille muille paitsi Eevalle lienee selvää kenessä vika on
Ei saisi syyllistää ketään, mutta olisiko itsetutkiskelun ja peiliinkatsomisen paikka, jos tuntuu siltä että kaikki kiusaavat?
Saattaa tosielämässä olla erittäin hankala ja riidanhaluinen yksilö, näitä on nähty.
Ei siinä kiusatussa välttämättä ole aina mitään syytä, ellei sitä lasketa, että on ärsyttävä. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että jokainen saa olla oma itsensä kunhan ei tahallaan muita vahingoita, niin silloin kyllä pitäisi sietää myös erilaisuutta ja ärsyttäviä ihmisiä ilman että heitä alkaa kiusata.
Itse ainakin olen monesti saanut itseni kiinni siitä että puhun tylysti jollekin joka ärsyttää, vaikka hän ei olisi tehnyt minulle mitään pahaa! Ymmärrän ärsytystäni, koska olen minä, mutta ymmärrän yhtä aikaa ettei se anna minulle oikeutta käyttäytyä ilkeästi.