Missä "pikkuasioissa" et suostu tekemään kompromisseja parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Telkkarin edessä ei aterioida ja ruokapöydässä ei räplätä puhelinta.

Kysyisin että miten tämä käytännössä onnistuu tämän valvominen? Jos sinä olet poissa kotoa, niin mistä tiedät missä se puolisko ruokansa söi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Telkkarin edessä ei aterioida ja ruokapöydässä ei räplätä puhelinta.

Kysyisin että miten tämä käytännössä onnistuu tämän valvominen? Jos sinä olet poissa kotoa, niin mistä tiedät missä se puolisko ruokansa söi?

Oh jesus christ

Kerran kun on erehtynyt kärsimään suhteessa puolison käytöstapojen puutteesta, on niistä tullut ehdoton kynnyskysymys.

Mä haluan, että mun puolisolla on sosiaalisia taitoja ja tapakasvatusta hallussa sen verran, että ymmärtää olla kohtelias ihmisille, kiinnostunut keskustelemaan ja tapaamaan mun elämäni muita ihmisiä (kaverit, sukulaiset), edustamaan pariskuntana ja hoitamaan sen niin, että häntä ei tarvitse hävetä.

Esimerkiksi tässä ketjussa mainittu, että mennään puolison sukujuhliin naama nurinpäin ja mökötetään nurkassa kuin uhmaikäinen lapsi tehden kaikille selväksi että ei kiinnostaisi olla paikalla.

Tai se, kun exän kanssa jouduin vääntämään siitä, että kun meidät on kutsuttu fiineihin juhliin niin sitä kutsujaa kunnioitetaan pukeutumalla heidän toiveensa mukaan jos sellainen on kutsussa esitetty. Ei laiteta mitään vanhoja farkkuja koska "en mä tykkää pukeutua pukuun".

Olen valmis tekemään välittömän suhteen katkaisun jos ikinä enää joku yrittää perustella junttiutta ja moukkamaisuutta sillä, että "mä vaan en ala esittään mitään mitä en ole". Hyvä on, silloin olet juntti ja moukka etkä kuulu elämääni, hyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.

Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.

Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?

Koska se oli hurahtelua. Mitä muuta se on, kun vaihdetaan ääridieetistä toiseen parin kuukauden välein?

No, vegaanius on kyllä varsinaista ääridieettiin hurahtamista. Ihan sinun logiikallasi.

Nyt mennään aika kauaksi ketjun aiheesta mutta vastataan. :) Mielestäni vegaanina minulla on oikeastaan aika hyvä tarkastelukulma siihen, mikä on ääridieettiin hurahtamista ja mikä ei. Olen ollut vuosikaudet vegaanina ja syönyt koko ajan arkista, monipuolista perusruokaa. Vegaanisuus on itselleni ennen kaikkea filosofinen kysymys, joka luontevasti ohjaa syömään näin. Muutoin en mieti ruokaa juurikaan ja vegaanisuuden puitteissa olen hyvin kaikkiruokainen. Exäkin oli siis vegaani, mutta sen päälle mielestäni hurahteli kaikkeen syömiseen liittyvään. Milloin oli kaikki viljat pannassa, milloin kaikki kypsennetty ruoka, milloin sokeri, milloin rasva jne. Eri dieetit löytyi aina netistä ja niitä noudatettiin äärimmäisen kurinalaisesti, kunnes seuraava terveellisen syömisen graalin malja löytyi, ja homma toistui. Mielestäni tuollainen on aika pakkomielteistä suhtautumista syömiseen ja ero vaikka itseni kaltaiseen perusvegaaniin valtava. Itse en usko siihen että on hyväksi olla kokonaan syömättä esim hiilihydraatteja, tosin voi sellaistakin ruokavaliota noudattaa "hurahtamatta" jos siitä oikeasti muodostuu pitkäjänteinen elämäntapa. Juuri tuo poukkoilu ääripäästä toiseen oli outoa.

Et siis hyväksy toisen syömistapaa, koska se ei ole sama kuin itselläsi. Ihan turhaan yrität pitkällä sepustuksella asiaa muuksi selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.

Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.

Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?

Koska se oli hurahtelua. Mitä muuta se on, kun vaihdetaan ääridieetistä toiseen parin kuukauden välein?

No, vegaanius on kyllä varsinaista ääridieettiin hurahtamista. Ihan sinun logiikallasi.

Nyt mennään aika kauaksi ketjun aiheesta mutta vastataan. :) Mielestäni vegaanina minulla on oikeastaan aika hyvä tarkastelukulma siihen, mikä on ääridieettiin hurahtamista ja mikä ei. Olen ollut vuosikaudet vegaanina ja syönyt koko ajan arkista, monipuolista perusruokaa. Vegaanisuus on itselleni ennen kaikkea filosofinen kysymys, joka luontevasti ohjaa syömään näin. Muutoin en mieti ruokaa juurikaan ja vegaanisuuden puitteissa olen hyvin kaikkiruokainen. Exäkin oli siis vegaani, mutta sen päälle mielestäni hurahteli kaikkeen syömiseen liittyvään. Milloin oli kaikki viljat pannassa, milloin kaikki kypsennetty ruoka, milloin sokeri, milloin rasva jne. Eri dieetit löytyi aina netistä ja niitä noudatettiin äärimmäisen kurinalaisesti, kunnes seuraava terveellisen syömisen graalin malja löytyi, ja homma toistui. Mielestäni tuollainen on aika pakkomielteistä suhtautumista syömiseen ja ero vaikka itseni kaltaiseen perusvegaaniin valtava. Itse en usko siihen että on hyväksi olla kokonaan syömättä esim hiilihydraatteja, tosin voi sellaistakin ruokavaliota noudattaa "hurahtamatta" jos siitä oikeasti muodostuu pitkäjänteinen elämäntapa. Juuri tuo poukkoilu ääripäästä toiseen oli outoa.

Et siis hyväksy toisen syömistapaa, koska se ei ole sama kuin itselläsi. Ihan turhaan yrität pitkällä sepustuksella asiaa muuksi selittää.

Ohis, mutta hänhän nimenomaan hyväksyi vaikka asia risoikin ja hankaloitti arkielämää.

Se että toisella alkaa kaljaa tekemään mieli edes pientä määrää. En voi ymmärtää mikä siinä aineessa voi olla niin hyvää että sitä pitää edes tölkki viikossa saada. Se on vain jotenkin niin valkoroskamaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Telkkarin edessä ei aterioida ja ruokapöydässä ei räplätä puhelinta.

Kysyisin että miten tämä käytännössä onnistuu tämän valvominen? Jos sinä olet poissa kotoa, niin mistä tiedät missä se puolisko ruokansa söi?

No ainakin silloin kun on muita ihmisiä paikalla niin syödään pöydän ääressä ja keskustellaan keskenämme eikä passiivisena tuijoteta ruutua. Joskus voidaan tilata pizzaa ja syödä telkun ääressä, mutta yleisesti ottaen sohva ei ole päivittäinen ruokapaikka vaan sitä varten on ruokapöytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Onneksi on myös miehiä, jotka HALUAVAT ottaa kumppaninsa huomioon merkkipäivänä ja ilahduttaa tätä arkenakin välillä vaikka kukkakimpulla. 

Joidenkin ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että molemminpuolinen huomioiminen ei ole velvollisuus, vaan se on jotain, mitä halutaan tehdä, ja siitä voi saada hyvän mielen myös itselleen. Minusta tuntuu surulliselta, kun suhteessa toisen muistaminen syntymäpäivänä koetaan jotenkin dramaattiseksi tai ikäväksi.

Kohteliaisuuden puute, ei tervehdi, ei sano kiitos, rynnii avoimista ovista ensimmäisenä eikä huomaa vaikka niitä pidettäisiin jollekin toiselle auki

Pikkuasioita, joita en halua sietää omassa elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Sillä pelituolilla voisi tehdä myös etätöitä. Minua ei haittais, kun ergonomia menee aina sisutuksen edelle. 

Tavallisella ergonimisella säätövaraisella tuolilla voi myös pelata. /se kuka ei hyväksy pelituolia asuntoonsa

Tuollainen pelituoli on kuitenkin varmasti mukavampi istua. Sääli vähän, että tuollainen sisutus menee jopa parisuhteen edelle. 

Mielestäni kodin sisustuksen tulee olla sellainen, josta kumpikin pitää. Mieheni ei pelaa, mutta jos pelaisi niin etsittäisiin sitten joku sellainen fiksumman näköinen pelituoli, joka myös sopii kodin sisustukseen tai sitten laittaa tuolin omaan toimistoonsa. 

Olen parisuhteessa ehkä turhankin joustava, mutta mielestäni pikkuasioista ei kannata tehdä numeroa. Teen siis kompromisseja.

Pari asiaa, joiden suhteen ole ehdoton: mua ei saa häiritä kun olen nukkumassa tai jos teen jotain kiireistä ja keskittymistä vaativaa työasiaa. (Taustatiedoksi että mulla on asunnon yhteydessä työhuone, meillä ei ole lapsia ja osaan kyllä kertoa puolisolle ystävälliseen sävyyn, jos pitää olla häiritsemättä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Onneksi on myös miehiä, jotka HALUAVAT ottaa kumppaninsa huomioon merkkipäivänä ja ilahduttaa tätä arkenakin välillä vaikka kukkakimpulla. 

Joidenkin ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että molemminpuolinen huomioiminen ei ole velvollisuus, vaan se on jotain, mitä halutaan tehdä, ja siitä voi saada hyvän mielen myös itselleen. Minusta tuntuu surulliselta, kun suhteessa toisen muistaminen syntymäpäivänä koetaan jotenkin dramaattiseksi tai ikäväksi.

On se silti vähän rasittavaa, kun itse ei halua synttäreistään tehdä numeroa joten sen kautta ei näe tarpeelliseksi muidenkaan synttäreistä tehdä numeroa mutta siitä on pakko numero tehdä koska toinen haluaa tehdä synttäreistäni numeron, koska haluaa että hänen omista synttäreistään tehdään myös numero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Onneksi on myös miehiä, jotka HALUAVAT ottaa kumppaninsa huomioon merkkipäivänä ja ilahduttaa tätä arkenakin välillä vaikka kukkakimpulla. 

Joidenkin ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että molemminpuolinen huomioiminen ei ole velvollisuus, vaan se on jotain, mitä halutaan tehdä, ja siitä voi saada hyvän mielen myös itselleen. Minusta tuntuu surulliselta, kun suhteessa toisen muistaminen syntymäpäivänä koetaan jotenkin dramaattiseksi tai ikäväksi.

On se silti vähän rasittavaa, kun itse ei halua synttäreistään tehdä numeroa joten sen kautta ei näe tarpeelliseksi muidenkaan synttäreistä tehdä numeroa mutta siitä on pakko numero tehdä koska toinen haluaa tehdä synttäreistäni numeron, koska haluaa että hänen omista synttäreistään tehdään myös numero.

Kai voit pyytää synttäriesi kunniaksi rentouttavan koti-illan herkuilla tai vaikkapa yhteisen museokäynnin tai mistä ikinä pidätkin? Ei kai muistaminen mitään juhlia ja pönötystä vaadi?

Törkeä huumori. Siis jos nyt ei aina vitsi onnistu niin ok, mutta tasoa röyhtäisemällä puhuminen on mulle liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Se että toisella alkaa kaljaa tekemään mieli edes pientä määrää. En voi ymmärtää mikä siinä aineessa voi olla niin hyvää että sitä pitää edes tölkki viikossa saada. Se on vain jotenkin niin valkoroskamaista.

Käykö konu, viini tai whiskey? Vai haluatko raivoraittiin miehen?

M42

Vierailija kirjoitti:

En ota suihin.

Sama täällä, enkä anna peppua. Minua saa kyllä nuolla, mutta minä en gullia suuhuni ota. Piste.

Yleissikailu. Siis roskaaminen, tarjoilijoille yms töykeästi puhuminen, etuilu, syljeskely,  alatyylinen puhe jos on eri mieltä jonkun kanssa, ts. sen voi sanoa menemättä henkilökohtaisuuksiin, seksin ehdottaminen jollain tosi tökeröllä tavalla tyyliin "roiskaistasko lapsensiemenet seinille?".  Siis kaikenlainen karkeus, joka on muka hauskaa.

Nuorten naisten seurailu ja keräily somessa. Joitakin ei varmaan hetkauta, mutta olen mieluummin sinkku kuin jonkun setämiehen kanssa.

Ei lapsia

Ei yhdessä asumista (tästä voin joustaa tietyin ehdoin)

Ei vieraita jos asuisimme yhdessä

Molemmilla omat suvut joihin pitää yhteyttä jos niin tarpeelliseksi kokee

Pitää hyväksyä lemmikkini

Ei päihteitä

Minun kanssani pitää viettää aikaa ja tehdä juttuja, mieluiten omasta halusta

Samantyylinen huumori

Ei pihi

Pitää puhua kaikesta ja luottaa

Samantyylinen ruokavalio

Ei vuorotyötä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Onneksi on myös miehiä, jotka HALUAVAT ottaa kumppaninsa huomioon merkkipäivänä ja ilahduttaa tätä arkenakin välillä vaikka kukkakimpulla. 

Joidenkin ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että molemminpuolinen huomioiminen ei ole velvollisuus, vaan se on jotain, mitä halutaan tehdä, ja siitä voi saada hyvän mielen myös itselleen. Minusta tuntuu surulliselta, kun suhteessa toisen muistaminen syntymäpäivänä koetaan jotenkin dramaattiseksi tai ikäväksi.

On se silti vähän rasittavaa, kun itse ei halua synttäreistään tehdä numeroa joten sen kautta ei näe tarpeelliseksi muidenkaan synttäreistä tehdä numeroa mutta siitä on pakko numero tehdä koska toinen haluaa tehdä synttäreistäni numeron, koska haluaa että hänen omista synttäreistään tehdään myös numero.

Juuri tuo olisi kyllä itsellenikin aika ylitsepääsemätön turn off, että toisen synttäreiden muistaminen/juhlistaminen on sitä että asiasta "tehdään numero".

Ohis