Lue keskustelun säännöt.
Missä "pikkuasioissa" et suostu tekemään kompromisseja parisuhteessa?
Vai onko sellaisia olemassa? Eli siis asioita, joiden ainakin oletat olevan useimmille muille vähäisiä ja ei-tärkeitä, mutta jotka ovat sinulle itsellesi ja elämässäsi sen verran isoja ja tärkeitä, että joustaminen ja kompromissien teko tuntuisi hyvin vaikealta, jos ei peräti mahdottomalta
Kommentit (307)
Tämä on kyllä huvittava keskustelu.
Aiheena itselle tärkeät pikkuasiat ja niiden mainitseminen jostain syystä aktivoi jengille välittömän tarpeen aggressiivisesti kertoa, mitem kyseinen asia ei ole heille lainkaan tärkeä.
Eihän tässä olisi mitään pointtia jos puhuttaisiin vain asioista jotka suurimmalle osalle ovat parisuhteessa tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.
Niin no, ei aina. Mutta pidemmän päälle oli tosi hanurista, että molemmat valmistivat omat ruokansa. Koskaan ei voitu ostaa ja valmistaa yhdessä jotain ateriaa ja syödä sitä pari päivää. Sai tehdä sinkun ruokaostoksia ja aterioita. Kamalaa oli etenkin exän arvostelu minun ruokia kohtaan, kun hänellä oli niin eri käsitys siitä, mikä on terveellistä ja hyvää.
Huomasin tosiaan että minulle on tärkeää, että ruoka on yhteistä ja siihen liittyvät arkiaskareet jaetaan. Ja ai että, kun aina välillä saa tulla kotiin niin että mies on tehnyt yhteisen aterian valmiiksi, mitä arjen luksusta!
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.
Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?
Koska se oli hurahtelua. Mitä muuta se on, kun vaihdetaan ääridieetistä toiseen parin kuukauden välein?
Vierailija kirjoitti:
Merkkipäivien huomioiminen on noussut minulle oleelliseksi, koska niissä suhteissa, joissa minua ei huomioitu arjessa, merkkipäiviäni käytettiin lähinnä nöyryyttämisen välineenä. Esim. nuoruuden avomiehelläni ei sanojensa mukaan ollut koskaan rahaa ostaa minulle lahjaa syntymäpäivänäni (ei kyllä huomioinut millään ilmaisellakaan hemmottelulla), koska hänen veljellään oli syntymäpäivä paria päivää myöhemmin ja, joka vuosi kaikki rahat menivät hänen mukaansa veljen lahjaan.
Olisi vaikka edes kerrankin siivonnut ja pessyt pyykit.
Tämä!!
Mulla ihan sama, oli niin tympeää, kun ex ei koskaan huomioinut minulle tärkeää syntymäpäivää.
Itselle on tärkeää kotitöiden jakaminen puoliksi, ilman että asiasta joutuisi koko ajan muistuttamaan, huomauttamaan tai nalkuttamaan. Ehkä sen voisi sanoa, että samanlainen siisteystaso.
Jos edes ne roskat olisi saanut vietyä jäteastiaan. Kerran kokeilin, että kuinka pitkään kestää biojätepussin vieminen, mutta 5 päivän jälkeen en enää kestänyt sitä hajua, vaan vein itse. Jotkut miehet ovat niin törkyisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.
Niin no, ei aina. Mutta pidemmän päälle oli tosi hanurista, että molemmat valmistivat omat ruokansa. Koskaan ei voitu ostaa ja valmistaa yhdessä jotain ateriaa ja syödä sitä pari päivää. Sai tehdä sinkun ruokaostoksia ja aterioita. Kamalaa oli etenkin exän arvostelu minun ruokia kohtaan, kun hänellä oli niin eri käsitys siitä, mikä on terveellistä ja hyvää.
Huomasin tosiaan että minulle on tärkeää, että ruoka on yhteistä ja siihen liittyvät arkiaskareet jaetaan. Ja ai että, kun aina välillä saa tulla kotiin niin että mies on tehnyt yhteisen aterian valmiiksi, mitä arjen luksusta!
Painin ihan saman ongelman kanssa. Itseäni on alkanut ärsyttää ihan hirveästi se, miten eri ruokailutottumukset meillä on miehen kanssa. Parisuhteen alkuvaiheessa joustin syömällä niitä ei niin mieluisia ruokia, mutta on oikeasti rankkaa syödä jatkuvasti ruokaa mistä saa tasan yhtä paljon nautintoa kuin pahvin järsimisestä. Olen tajunnut olevani ihan pohjattoman kateellinen naisille joiden miehet eivät ole nirsoja kaikelle uudelle yökkijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.
Mitenköhän vähään ihmisen pitää sun kanssa tyytyä jos kolmena päivänä huomioiminen vuodessa on liikaa vaadittu?
No eipä tulisi mielenkään määrätä minä päivinä pitää muistaa. Mitä iloa tuollaisesta käskyttämisestä on? Jos haluaa muistaa, niin muistaa vaikka joku arkipäivä muuten vaan eikä tiettyinä merkkipäivinä.
Todella outoa että huomioitaisiin tiistaina, ja sitten keskiviikkona kun olisi synttärit niin ei missään tapauksessa. Tuollaisella täytyy olla päässä jotain pahemminkin vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toimiiko tämä kahteen suuntaan?
Mietin kanssa, että mitäs toi beef & bj -päivän viettäminen, kansainvälinen miestenpäivä jne.
Kyllä, kumpikin muistetaan. Tosin en osaa kokata oikeasti riittävän hyvää pihviä, niin beef & bj päivää juhlistetaan menemällä kunnon pihviravintolaan mun piikkiini. Saapahan mies pihvin kylkeen myös just siihen sopivat erikoisoluet. Bj-puoli sitten kotona, tosin sitä ei voi laskea meidän suhteessa miksikään erityiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi huomioinniksi. Mutta kyllähän se päivään kuuluu.
Aovan helvetin kuvottavaa verrata jotain kaunista elettä ystävänpäivänä seksuaaliseen tekoon. Ainoa miten nuo asiat olisivat rinnastettavissa toisiinsa olisi se että ystävänpäivän nimi muutettaisiin ravintolaillallinen ja kielihoito naiselle-päiväksi.
Minäkään en pidä pihvi ja poskihoito -päivän ideasta ja alkuperästä, mutta kyllähän seksi on kaunis asia, varsinkin kun rakkaus on mukana. Hassua, että se jonkun aikuisen mielestä on vakikumppanien välisenäkin ällöttävää.
Tämä on muuten yksi asia, josta en tingi: kyky nähdä seksuaalisuus kauniina.
N44
Hassua että jonkun aikuisen mielestä tuossa päivässä on kyse rakkaudellisesta seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?
Koska se oli hurahtelua. Mitä muuta se on, kun vaihdetaan ääridieetistä toiseen parin kuukauden välein?
No, vegaanius on kyllä varsinaista ääridieettiin hurahtamista. Ihan sinun logiikallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Hah, mulla täysin päinvastoin :D Kertaakaan en mene, eikä toisen tarvitse kanssani tulla mihinkään sukutapahtumaan johon itse ei halua tulla, eikä tässä asiassa saa koskaan painostaa toista. En lähde, on ihan riittävä, eikä toinen saa alkaa mussuttamaan siitä, eikä painostaa edes hienovaraisesti.
Mieheni ei halunnut tulla minun sukulaisiani tapaamaan oikeastaan koskaan. Jos tuli, mökötti osan aikaa eikä puhunut kenellekään mitään. En pakolla vaatinut osallistumista eikä siis käynyt kuin 1-2 kertaa vuodessa. Itse kävin usein hänen sukulaisiaan tervehtimässä. Kyllä tämä vääristymä alkoi pikkuhiljaa syödä itseäni enemmän ja enemmän. Että hänen sukulaisilleen esiinnyttiin pariskuntana, mutta omia sukulaisiani tapailin sitten yksin. Annas olla, kun erottiin. Sitten hän olisi juossut mielin kielin minun sukulaisissani, kun haikaili minua takaisin. Pidän itsekkäinä ihmisiä, jotka eivät tapaa kumppanin sukua lähinnä siitä syystä, ettei vaan huvita. Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja eikä pääse koskaan osaksi kumppanin sukua, jos sinne ei ikinä mene. Eri asia on se, jos on hyväksyttävä syy: tapaamisissa tulee aina riitaa, alkoholin käyttö, muu tuomittava käytös jne. Selitykset "meen mieluummin Jarpin kanssa kalaan" ovat vain itsekkyyttä.
Juuri tuosta syystä jokainen päättää itse, eikä painosta toista mihinkään tapaamisiin suvun kanssa. Tämä on ihan ehdoton asia josta en tee kompromisseja. Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat aivan ihania, ja tapaan heitä aina mielelläni. Mutta siitähän tässä ei olekaan kyse, vaan siitä että minä määrään omasta puolestani, ja mies omasta puolestaan mihin haluaa, ja mihin lähtee mukaan(vaikka ei aina haluaisikaan niin kovin). Kukaan ei loukkaannu, kuten edellisessä suhteessani loukkaannuttiin, käytettiin painostuskeinoina mykkäkoulua, suostuttelua, raivostumista, maanittelua, mitä nyt toisen ihmisen puolesta päättämään pyrkivä ikinä keksiikään.
Lopulta jo pelkästään se tieto että parin päivän päästä on sunnuntai, ja taas pitäisi lähteä alkoi ahdistamaan.
Muut tehkööt kuten parhaaksi näkevät, mutta MINÄ menen mihinkään sukutapaamisiin vain ja ainoastaan silloin jos itse niin päätän tehdä, eikä minua voi ikinäkoskaan kukaan sellaiseen painostaa, ei millään keinolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.
Niin no, ei aina. Mutta pidemmän päälle oli tosi hanurista, että molemmat valmistivat omat ruokansa. Koskaan ei voitu ostaa ja valmistaa yhdessä jotain ateriaa ja syödä sitä pari päivää. Sai tehdä sinkun ruokaostoksia ja aterioita. Kamalaa oli etenkin exän arvostelu minun ruokia kohtaan, kun hänellä oli niin eri käsitys siitä, mikä on terveellistä ja hyvää.
Huomasin tosiaan että minulle on tärkeää, että ruoka on yhteistä ja siihen liittyvät arkiaskareet jaetaan. Ja ai että, kun aina välillä saa tulla kotiin niin että mies on tehnyt yhteisen aterian valmiiksi, mitä arjen luksusta!Painin ihan saman ongelman kanssa. Itseäni on alkanut ärsyttää ihan hirveästi se, miten eri ruokailutottumukset meillä on miehen kanssa. Parisuhteen alkuvaiheessa joustin syömällä niitä ei niin mieluisia ruokia, mutta on oikeasti rankkaa syödä jatkuvasti ruokaa mistä saa tasan yhtä paljon nautintoa kuin pahvin järsimisestä. Olen tajunnut olevani ihan pohjattoman kateellinen naisille joiden miehet eivät ole nirsoja kaikelle uudelle yökkijöitä.
Niin että miesten pitäisi sopeutua naisen ruokavaloon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma aika ja tila.
Tämä ei ole pikkuasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.
Niin no, ei aina. Mutta pidemmän päälle oli tosi hanurista, että molemmat valmistivat omat ruokansa. Koskaan ei voitu ostaa ja valmistaa yhdessä jotain ateriaa ja syödä sitä pari päivää. Sai tehdä sinkun ruokaostoksia ja aterioita. Kamalaa oli etenkin exän arvostelu minun ruokia kohtaan, kun hänellä oli niin eri käsitys siitä, mikä on terveellistä ja hyvää.
Huomasin tosiaan että minulle on tärkeää, että ruoka on yhteistä ja siihen liittyvät arkiaskareet jaetaan. Ja ai että, kun aina välillä saa tulla kotiin niin että mies on tehnyt yhteisen aterian valmiiksi, mitä arjen luksusta!Painin ihan saman ongelman kanssa. Itseäni on alkanut ärsyttää ihan hirveästi se, miten eri ruokailutottumukset meillä on miehen kanssa. Parisuhteen alkuvaiheessa joustin syömällä niitä ei niin mieluisia ruokia, mutta on oikeasti rankkaa syödä jatkuvasti ruokaa mistä saa tasan yhtä paljon nautintoa kuin pahvin järsimisestä. Olen tajunnut olevani ihan pohjattoman kateellinen naisille joiden miehet eivät ole nirsoja kaikelle uudelle yökkijöitä.
Nirsoilua on se kun ei pidä samasta ruuasta kuin sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Miksi arvostelet toisen ruokaikutapoja hurahteluksi?
Koska se oli hurahtelua. Mitä muuta se on, kun vaihdetaan ääridieetistä toiseen parin kuukauden välein?
No, vegaanius on kyllä varsinaista ääridieettiin hurahtamista. Ihan sinun logiikallasi.
Ohis, mutta ei ole ellei sitten vähän väliä vaihda johonkin toiseen ruokavalioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.
Niin no, ei aina. Mutta pidemmän päälle oli tosi hanurista, että molemmat valmistivat omat ruokansa. Koskaan ei voitu ostaa ja valmistaa yhdessä jotain ateriaa ja syödä sitä pari päivää. Sai tehdä sinkun ruokaostoksia ja aterioita. Kamalaa oli etenkin exän arvostelu minun ruokia kohtaan, kun hänellä oli niin eri käsitys siitä, mikä on terveellistä ja hyvää.
Huomasin tosiaan että minulle on tärkeää, että ruoka on yhteistä ja siihen liittyvät arkiaskareet jaetaan. Ja ai että, kun aina välillä saa tulla kotiin niin että mies on tehnyt yhteisen aterian valmiiksi, mitä arjen luksusta!Painin ihan saman ongelman kanssa. Itseäni on alkanut ärsyttää ihan hirveästi se, miten eri ruokailutottumukset meillä on miehen kanssa. Parisuhteen alkuvaiheessa joustin syömällä niitä ei niin mieluisia ruokia, mutta on oikeasti rankkaa syödä jatkuvasti ruokaa mistä saa tasan yhtä paljon nautintoa kuin pahvin järsimisestä. Olen tajunnut olevani ihan pohjattoman kateellinen naisille joiden miehet eivät ole nirsoja kaikelle uudelle yökkijöitä.
Niin että miesten pitäisi sopeutua naisen ruokavaloon?
Sanoiko hän niin?
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.
Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.
Syöminen on kyllä tärkeä tapahtuma itsellenikin. Mieheni onneksi syö kaikkea, ja olen viehättynyt myös yleensä aina siitä piirteestä ettei mies ole nirsoluonteinen. Yleensä nirsous yhdessä asiassa on nirsoutta myös toisessakin.
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.
Päätit sitten tehdä asian harvinaisen helpoksi...
Kun meitä nyt ei ollenkaan kiinnosta, mihin sukukokouksiin SINÄ menet tai et mene, vaan keskustelun aihe on se, mitä kompromisseja ei haluta tehdä.
Lisäksi noissa sukukokous-kokemuksissa oli kyse siitä, että jonkun puoliso on naama norsunveellä eikä osaa keskustella kenenkään kanssa.
Liikunta ja kuntoilu, itselle se ollut tärkeää koko elämän ja niin täytyy naisellekin olla. Että pysyy hyvässä kunnossa, eikä halut lopu paisumisen takia. Tällä tavoin pysyy myös hänellä itsellään mieli paremmassa kunnossa kropan lisäksi.
Mulle riittää, että syödään vaan yhdessä, mutta ei todellakaan tarvitse syödä samaa ruokaa.