Missä "pikkuasioissa" et suostu tekemään kompromisseja parisuhteessa?

Esim. mihin käytän omat rahat sen jälkeen kun yhteiset menot maksettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toimiiko tämä kahteen suuntaan?

Mietin kanssa, että mitäs toi beef & bj -päivän viettäminen, kansainvälinen miestenpäivä jne.

Kyllä, kumpikin muistetaan. Tosin en osaa kokata oikeasti riittävän hyvää pihviä, niin beef & bj päivää juhlistetaan menemällä kunnon pihviravintolaan mun piikkiini. Saapahan mies pihvin kylkeen myös just siihen sopivat erikoisoluet. Bj-puoli sitten kotona, tosin sitä ei voi laskea meidän suhteessa miksikään erityiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi huomioinniksi. Mutta kyllähän se päivään kuuluu.

Aovan helvetin kuvottavaa verrata jotain kaunista elettä ystävänpäivänä seksuaaliseen tekoon. Ainoa miten nuo asiat olisivat rinnastettavissa toisiinsa olisi se että ystävänpäivän nimi muutettaisiin ravintolaillallinen ja kielihoito naiselle-päiväksi.

Minäkään en pidä pihvi ja poskihoito -päivän ideasta ja alkuperästä, mutta kyllähän seksi on kaunis asia, varsinkin kun rakkaus on mukana. Hassua, että se jonkun aikuisen mielestä on vakikumppanien välisenäkin ällöttävää.

Tämä on muuten yksi asia, josta en tingi: kyky nähdä seksuaalisuus kauniina.

N44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.

Hah, mulla täysin päinvastoin :D Kertaakaan en mene, eikä toisen tarvitse kanssani tulla mihinkään sukutapahtumaan johon itse ei halua tulla, eikä tässä asiassa saa koskaan painostaa toista. En lähde, on ihan riittävä, eikä toinen saa alkaa mussuttamaan siitä, eikä painostaa edes hienovaraisesti.

Mieheni ei halunnut tulla minun sukulaisiani tapaamaan oikeastaan koskaan. Jos tuli, mökötti osan aikaa eikä puhunut kenellekään mitään. En pakolla vaatinut osallistumista eikä siis käynyt kuin 1-2 kertaa vuodessa. Itse kävin usein hänen sukulaisiaan tervehtimässä. Kyllä tämä vääristymä alkoi pikkuhiljaa syödä itseäni enemmän ja enemmän. Että hänen sukulaisilleen esiinnyttiin pariskuntana, mutta omia sukulaisiani tapailin sitten yksin. Annas olla, kun erottiin. Sitten hän olisi juossut mielin kielin minun sukulaisissani, kun haikaili minua takaisin. Pidän itsekkäinä ihmisiä, jotka eivät tapaa kumppanin sukua lähinnä siitä syystä, ettei vaan huvita. Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja eikä pääse koskaan osaksi kumppanin sukua, jos sinne ei ikinä mene. Eri asia on se, jos on hyväksyttävä syy: tapaamisissa tulee aina riitaa, alkoholin käyttö, muu tuomittava käytös jne. Selitykset "meen mieluummin Jarpin kanssa kalaan" ovat vain itsekkyyttä.

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Löytyy tuollaisia miehiä paljonkin, mutta sinä et ilmeisesti kuulu siihen joukkoon, joka huomioi puolisoaan.

Kuulun miehenä sellaiseen joukkoon, jolla huomiointi tapahtuu päivittäin ja puolin ja toisin arjen sanoina ja tekoina, ei päälleliimattuina ulkokultaisuuksina kolme kertaa vuodessa. Eikä varsinkaan "ns. edustustilaisuuksissa". 

Minä tykkään just tuollaisesta arjen muistamisesta ja ei kyllä tarvitse muistaa syntymäpäivänä, kun se ei ole itselle tärkeä päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.

Löytyy tuollaisia miehiä paljonkin, mutta sinä et ilmeisesti kuulu siihen joukkoon, joka huomioi puolisoaan.

Kuulun miehenä sellaiseen joukkoon, jolla huomiointi tapahtuu päivittäin ja puolin ja toisin arjen sanoina ja tekoina, ei päälleliimattuina ulkokultaisuuksina kolme kertaa vuodessa. Eikä varsinkaan "ns. edustustilaisuuksissa". 

Osalta pariskunnista onnistuu molemmat, sekä huomiointi arjessa että merkkipäivien muistaminen.

Näin on ja yleensä ne, jotka ei huomioi arjessa, ei huomioi myöskään merkkipäivinä. Toiset huomioonottava huomioi lähes aina sekä arjessa että merkkipäivinä. Ja mikäs sen mukavampaa, kun molemmat puolisot huomioi toisensa. Siitä syntyy hyvän kierre.

Juuri näin, eikä dissata draamaprinsessoiksi, vaan huomioidaan puolin ja toisin omasta halusta.

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Sillä pelituolilla voisi tehdä myös etätöitä. Minua ei haittais, kun ergonomia menee aina sisutuksen edelle. 

Aloituksessa kysyttiin, mitkä pikkujutut on itselle ehdottoman tärkeitä parisuhteessa, ja sit ketju täyttyy kommenteista joissa loukkaannutaan toisten vastauksista tai haukutaan niitä. Mitä jos vaan keskityttäisiin aiheeseen ja yritettäisiin olla ottamatta henkilökohtaisesti jos toisen tavat ja toiveet on erilaiset kuin itsellä?!

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Mistäs olet itse valmis luopumaan jos mies vaatii? Et mistään vai?

En tiedä onko tämä pikkuasia, mutta en halua tulevaisuudessakaan asua yhdessä. Useimmille se kai on jossain kohtaa luonnollista ja tavoitteena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Sillä pelituolilla voisi tehdä myös etätöitä. Minua ei haittais, kun ergonomia menee aina sisutuksen edelle. 

Tavallisella ergonimisella säätövaraisella tuolilla voi myös pelata. /se kuka ei hyväksy pelituolia asuntoonsa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Mistäs olet itse valmis luopumaan jos mies vaatii? Et mistään vai?

Mistä päättelet näin? Tässä kysyttiin nimenomaan pieniä asioita. Mielestäni tämä on sellainen.

Välillä menee tämä keskustelu vähän väärille raiteille, kun aletaan tingata "mistä itse luovut, mitä itse teet, itse itse itse...) Eiköhän aikuiset ihmiset osaa sen puolison kanssa keskustella kelle mikäkin asia on tärkeä ja missä voi itse tehdä toisen mieliksi. 

Musta on vain kiva lukea ihmisten tärkeiksi arvottamiaan asioita ilman tuota vastavuoroisuus-vänkäystä.

Bondage. Pitää olla valmis ainakin kokeilemaan.

Ei ehkä niin "pieni" asia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Sillä pelituolilla voisi tehdä myös etätöitä. Minua ei haittais, kun ergonomia menee aina sisutuksen edelle. 

Tavallisella ergonimisella säätövaraisella tuolilla voi myös pelata. /se kuka ei hyväksy pelituolia asuntoonsa

Tuollainen pelituoli on kuitenkin varmasti mukavampi istua. Sääli vähän, että tuollainen sisutus menee jopa parisuhteen edelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule rumaa pelituolia. Se on joko tuoli tai minä.

Mistäs olet itse valmis luopumaan jos mies vaatii? Et mistään vai?

Olen eri, mutta ei kai tuossa pelituoli-asiassakaan ole kyse siitä, että vaadittaisiin jotain miestä luopumaan mistään - itse ainakin tulkitsen tätä ketjua niin, että tällaiset toiveet ja ehdottoman tärkeät asiat ovat niitä, jotka vaikuttavat puolisovalintaan. Eli jos jollekin on pelituoli ehdoton ei, niin hän todennäköisesti ei pariudu henkilön kanssa, joka pelaa paljon ja haluaa ehdottomasti pelituolin. Tai sitten pariutuu, mutta eivät asu yhdessä, mikäli se ei sitten myös ole jommalle kummalle kynnyskysymys.

Esimerkiksi keskustelussa käsiteltyä merkkipäivien muistaminen tapahtuu juuri niin, että suhde hiipuu toimimattomiin kemioihin niiden kanssa, joiden kanssa siitä ollaan täysin eri linjoilla, mutta sitten taas sellaisen kanssa suhde toimii, jonka kanssa tuontyyppiset tavat olla suhteessa osuvat luontevasti yksiin.

Esimerkiksi itse en lähtökohtaisesti suostu luopumaan mistään kumppanin vaatimuksesta. Voin tehdä joitain kompromisseja joihinkin asioihin, mutta lähtökohtaisesti ajatukseni on se, että hankkiudutaan suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tule tuollaisia yhteentörmäyksiä. En myöskään itse vaadi kumppania luopumaan mistään tai muuttamaan itseään, mutta en lähde myöskään sellaiseen suhteeseen, jossa toisella on jotain häiritsevää joko persoonassaan tai elämäntyylissään.

Kerran eronneena en jaksaisi enää kiinnittää huomiota mihinkään pikkuasioihin. Kaikki käy, kunhan on muuten mukava ja miellyttävä kumppani. Edellisessä avioliitossa mulla oli välillä vähän pipo liian kireällä. 

Mä en tekisi kompromisseja enää missään asiassa. Sen takia olen päättänyt elää loppuelämän sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.

Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.

Toimiiko tämä kahteen suuntaan?

Mietin kanssa, että mitäs toi beef & bj -päivän viettäminen, kansainvälinen miestenpäivä jne.

Kyllä, kumpikin muistetaan. Tosin en osaa kokata oikeasti riittävän hyvää pihviä, niin beef & bj päivää juhlistetaan menemällä kunnon pihviravintolaan mun piikkiini. Saapahan mies pihvin kylkeen myös just siihen sopivat erikoisoluet. Bj-puoli sitten kotona, tosin sitä ei voi laskea meidän suhteessa miksikään erityiseksi, pari kertaa vuodessa tapahtuvaksi huomioinniksi. Mutta kyllähän se päivään kuuluu.

Aovan helvetin kuvottavaa verrata jotain kaunista elettä ystävänpäivänä seksuaaliseen tekoon. Ainoa miten nuo asiat olisivat rinnastettavissa toisiinsa olisi se että ystävänpäivän nimi muutettaisiin ravintolaillallinen ja kielihoito naiselle-päiväksi.

Minäkään en pidä pihvi ja poskihoito -päivän ideasta ja alkuperästä, mutta kyllähän seksi on kaunis asia, varsinkin kun rakkaus on mukana. Hassua, että se jonkun aikuisen mielestä on vakikumppanien välisenäkin ällöttävää.

Tämä on muuten yksi asia, josta en tingi: kyky nähdä seksuaalisuus kauniina.

N44

Suuseksi ei ole ällöttävää, mutta sen vaatiminen osana jotain päivää on. Seksi ei saa koskaan olla vaadittua.

Itselleni on tärkeää, että ruokavalio ja ruokailutottumukset menevät suunilleen yksiin. Itse olen vegaani ja lihaa syövä kumppani olisi ehdoton ei, onneksi oma mies on myös vegaani. Yhdessä samojen ruokien syöminen tuntuu tärkeältä hetkeltä ja yhdistää.

Ex-mies hurahteli kaiken maailman ketoiluihin ja pätkäpaastoon, eikä koskaan syönyt minun tai muidenkaan kanssa, eikä varsinkaan samoja ruokia. Silloin ajattelin että hyväksyn vaan, mutta oli se lopulta todella risovaa enkä enää haluaisi elää sellaisessa suhteessa, jossa niinkin arkiseen asiaan kuin ruokaan suhtaudutaan radikaalisti eri tavoilla.