Oliko myös ysärilaman aikaan vallalla yhtä kovat arvot kuin nykyään?

90-luvun laman aikana työttömillä ja muilla köyhillä oli vielä moraalista selkärankaa. Heikkoa tilannetta älyttiin hävetä ja ihmiset teki itse kaikkensa tullakseen toimeen ja parantaakseen omaa tilannettaan. Tätä nykyisin harvoin näkee.

Silloin ei odotettu valtiota apuun kaikkeen. Itse järjestettiin asiat. Tämä nykyinen tilanne ei ole yhtään mitään siihen verrattuna.

Olin ysärin lamassa nuori ja pätkätyöläinen. Näen asian ehkä toisin kuin he jotka olivat vanhempia. Kovan, tuhlaavaisen juppikulttuurin jälkeen romahdus oli nopea ja kova. Se oli kuin kuoleman kankkunen yli menneen bileillan jälkeen.

Nuorisotyöttömyys oli valtavaa, ja omista ikätovereista työttömyys oli enemmän normaalia kuin työssäkäynti. Työpaikkaa pidettiin lottovoittona, olipa duuni mitä tahansa. Työttömyyttä ei pidetty laiskuutena ja kaikki sinne töihin tahtoi tienaamaan eikä lusmuilla tarkoituksella kuten nyt. Sellaista syyllistämistä ja paheksuntaa työttömyyttä kohtaan ei ollut kuin nykyisin. Vanhemmilla tämä oli ehkä toisin. Työkkäri työllisti kaupungille töihin siten ettei ansiosidonnaiset katkenneet. Heillä oli siihen velvollisuus ja se esti nähdäkseni totaalisen syrjäytymisen jota on tänä päivänä. Työt oli oikeita eikä ollut pupukursseja tai palkatonta orjatyötä. Työssäkäynti oli taloudellistesti kannattavaa.

Korot oli niin kovat ja työllistyminen epävarmaa, ettei uskaltanut ottaa opintolainaa. Opiskelemaan lähtö siirtyi tämän vuoksi monta vuotta ja työskentelin koko opintojen ajan. Valmistuttua pääsin heti töihin, ostin asunnon halvalla, mutta kovilla koroilla.

Mieleen on jäänyt surulliset ihmiskohtalot. Meni asunnot, mökit, autot ja kaikki. Joillain myös henki. Synkkyys leimasi aikaa, ja tapahtumat on jättäneet tietyn varovaisuuden päälle. Ei osamaksuja, ei isoja lainoja, säästöjen kartuttamisen, tietyn ajatusmallin että talous voi notkahtaa ja lujaa milloin vain. Työttömäksi voi jäädä ihan kuka vain ja siihen pitää olla varautunut.

Olin ysärilaman aikana työttömänä syksystä v. 1994 syksyyn vuoteen 1999 eikä työttömyysturvan 500 päivän enimmäisraja täyttynyt tänä aikana koska otin vastaan joka ikisen pätkänkin tarjolla olevia töitä, suoritin monia enemmän ja vähemmän järkeviä työvoimapoliittisia kursseja sekä tein myös ihan oikeita töitäkin ilman palkkaa työnantajille työkokeilujen merkeissä. Tuskin olisin ollut näin aktiivinen jos aktiivisuudella ei olisi saanut venytettyä ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan maksatusaikaa. Aktiivisuuteni kuitenkin palkittiin lopulta ja juuri, kun olin jo aikeissa luovuttaa ja sain vielä 45-vuotiaana vakinaisen oma alani työpaikan mistä jäin jokin aika sitten eläkkeelle. Olen melko varma, että työttömyysturvan heikennykset, jotka hallitus nyt aikoo tehdä eivät kannusta työttömiä enempään aktiivisuuteen vaan nopeampaan luovuttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun laman aikana työttömillä ja muilla köyhillä oli vielä moraalista selkärankaa. Heikkoa tilannetta älyttiin hävetä ja ihmiset teki itse kaikkensa tullakseen toimeen ja parantaakseen omaa tilannettaan. Tätä nykyisin harvoin näkee.

No moraalista selkärankaa oli enemmän ylipäätään.

Omat vanhemmat oli kunnalla töissä ja yhdessä sovittiin, että lomarahat jätetään maksamatta.

No, nämä rahat meni oikeasti kunnan menoihin ja ihmiset saivat pitää työnsä eikä niin että joku rikas vetää välistä niin kuin nykypäivän talkoissa.

Ei ollut, minä en itseasiassa muista edes niiltä ajoilta kun minä ja muut lapset lähdettiin ruotsiin turvaan että kukaan ois ikinä kehdannut käyttäytyä näin julmasti, edes ne saksalaiset eivät olleet tällä tasolla.

Yritän kehottaa lapsenlapsia lähtemään vielä kun pystyvät, tappaminem on alkamassa taas.

Älkää valittako kirjoitti:

Silloin ei odotettu valtiota apuun kaikkeen. Itse järjestettiin asiat. Tämä nykyinen tilanne ei ole yhtään mitään siihen verrattuna.

Tässä oli kolme valetta, taidat olla liian nuori muistaan niin valehtelet jotain agendas mukaista?