Oletko sinä käynyt katsomassa vainajaa ja oliko hän lähiomaisesi vai ystäväsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiä ja isää samana päivänä kun olivat kuolleet.

Kuinka on mahdollista että samaan aikaan kuolivat? Ei voi olla mahdollista.

Tietenkin voi olla mahdollista. Esim. onnettomuudessa voi kuolla vaikka koko perhe samalla kertaa. 

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiä ja isää samana päivänä kun olivat kuolleet.

Kuinka on mahdollista että samaan aikaan kuolivat? Ei voi olla mahdollista.

Tietenkin voi olla mahdollista. Esim. onnettomuudessa voi kuolla vaikka koko perhe samalla kertaa. 

t. eri

Tai mahdollisesti tarkoitus oli sanoa "samoina päivinä", eli kummankin kuolinpäivänä, vaikka olisivat kuolleet eri aikoihin.

En. Lapsena väkisin tökättiin sukulaisen ruumiin viereen. Lopettakaa se! En halua ruumiiden lähelle. Laittakaa ne sinne jotka haluavat tuijottaa ruumiita, ei muita.

Veljeni kuoli nuorena. Isäni kuoli vanhana. Kumpaakin kävin katsomassa siunauspäivänä, kun olivat arkussa. Kauniita. Siinä on se ihmisen ulkomuoto, hyvin rauhallinen ja kaunis.

Molemmat hetket ovat olleet kauniita. Kumpaakin kosketin poskelle tai otsaan.

Itku tulee siitä surusta nytkin.

Olen nähnyt vaarini, äitini, isäni ja tyttäreni kuolleina.

Mummoani ja appiukkoani. Isän näin kuolleena kuolinpaikalla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt katsomassa vanhempaani, kun häntä puettiin arkkuun. Itku tuli, mutta samalla oli sellainen tunne, ettei hän ole tuossa enää oikeasti, vaan siinä on vain tyhjä kuori ja ihminen on jossain muualla. Toinen tapaus oli, kun löysin sisarukseni kuolleena. Silloin toimin autopilotilla, soitin hätänumeroon ja tein mitä neuvottiin, vaikka näin heti, ettei mitään ole tehtävissä. Itku tuli myöhemmin. Kokemus oli suurempi shokki ja samalla hämmentävä edelliseen verrattuna. Oli sellainen epämääräinen tunne, ikään kuin henki olisi vielä leijunut jossain lähistöllä. Ehkä se oli vain asian kieltämistä, shokkia. En osaa näitä tuntemuksia selittää, en ole uskovainen enkä välttämättä usko, että tietoisuus jatkuisi jollain tasolla vielä tuonpuoleisessa. Vaikka eihän sitä voi varmuudella tietää.

Minullakin oli pikkuveljeni kuoleman jälkeen sellainen oli, että hän oli täällä vielä läsnä. Juurikin miten kirjoitat -leijui täällä jossain lähellä. Mielessäni hänelle juttelin, kun lähdin kertomaan kuolemasta vanhemmillemme..

Äitiä, isää ja siskoa

Ex-kumppanin mummoa. Ei ollut hyvä eikä huono kokemus.

Ukin näin lapsena enkä sen jälkeen ole halunnut katsoa.

Lapsena kävin katsomassa isoäitini ruumista. Sen jälkeen en ole käynyt, enkä käy. Luulen että vanhempanikin katuivat tuota. Se on kauhistuttavaa ja ällöttävää, ja vaikuttaa siihen, miten muistaa toisen ihmisen.

Isän näkeminen kappelissa oli lohdullinen kokemus, hämmästytti miten pitkä mies näytti kutistuneen pituutta useita senttejä. Langon näkeminen kuolleena ei ollut hyvä kokemus, toinen silmä oli puoliksi auki, ja katse oli tyhjä, suu hieman vääristynyt, mietin oliko syöpään kuoleminen kivuliasta. Huomenna menen veljeni hautajaisiin, hänet näin sairaalassa kolme päivää ennen kuolemaansa, eikä ollut enää sielu ruumiissa tuolloin.

Olen jo nähnyt liikaakin. Osin palasina olevan ihmisen. En ole palomies tms, mutta kunnioitusta vainajaa kohtaan voisn kyllä tehdä eleen ja korjata palaset kuljetukseen arkuun. Olen ollut hajussa jota 95 %:a tai yli muista miehistä tai naisista ei kestäisi.  Ja hoitajien päivätyötä se on. Pitkällä sairaalavisiitillä tapasin monta tulevaa vainajaa. Ihminen joskus mätänee elävältä. 

Olen nähnyt alle 3 kk pienen tytön, ystävän, äitini, mieheni äidin ja isän. Surullisin tapaus oli tuo pieni tyttövauva.

Olen nähnyt äitini. Olisin voinut jatkaa elämääni ilman sitä kokemusta. Se keltainen kalmo oli kammottava.

Lapsena kävin isoisää ja enoa katsomassa. Äitiä en käynyt katsomassa, koska näin hänet niin iloisena ja eläväisenä puolitoista viikkoa ennen kuolemaansa (kuitenkin vakavasti sairaana), etten halunnut pilata viimeistä muistoa.

Muutaman vuoden ikäisenä kävin kappelilla katsomassa mamman kanssa hänen veljeään, siis minun isoenoani. Koska en ollut tavannut häntä juurikaan, niin ei se tuntunut oikein miltään, joku mies vain makasi avoimessa arkussa. Aikuisena näin velipuoleni, kun häntä ensin elvytettiin, mutta se ei auttanut, vaan hän kuoli. Uudelleen näin hänet vielä arkussa, kun lähdimme viemään häntä kappelille. 

Omat lapseni, olin läsnä tietenkinkun kuolivat syliini, puin heidät arkkuun jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt äitini. Olisin voinut jatkaa elämääni ilman sitä kokemusta. Se keltainen kalmo oli kammottava.

Niinhän ne kaikki. Kaikki sukuni naiset hiipuvat pois todella wanhana eli se persoona haihtuu pois kuin kevään kukkanen syksyllä. 

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::Minä sain kuvauksen itsestäni rankan verenmyrkytyksen jälkeen ja yksi tuttu hoitsu kuvasi miten muutuin "herrasmieheksi" kun paranuin. Se sisin äly on aika hauas. 

Vierailija kirjoitti:

Omat lapseni, olin läsnä tietenkinkun kuolivat syliini, puin heidät arkkuun jne.

Osanotot.