Kuntouttava työtoiminta etänä
Onko täällä muita, jotka ovat olleet kuntouttavassa työtoiminnassa kotoa käsin? Eli ei mennä minnekään pajalle tmv., vaan netin kautta hoidetaan esim. päivän alotus ja lopetus, ja paikallaolon saa siitä kun tekee annetut tehtävät ja palauttaa ne ohjaajalle sen nelituntisen päätteeksi. Itse olen tällä hetkellä tällaisessa järjestelyssä, enkä suoraan sanoen tajua että mikä tämän itu on. Samat ihmiset nukkuvat pommiin jokaikinen aamu (enkä edes liioittele), tehtäviä ei selkeästi tarvitse tehdä vaikka koko ajan sanotaan, että sitä 9 euroa ei heru jos ei palauta vastauksia päivän päätteeksi, saamattomia taputellaan päähän ja meille puhutaan kuin lapselle. Itseäni nuoremmat ihmiset puhuvat alentuvaan sävyyn ja minun kuuluisi kuntoutua tämän myötä?? Itselläni on motivaatio täysin hukassa tän suhteen. Minä, joka teen kaiken tunnollisesti alusta loppuun, saan sen saman hikisen 9 euroa kuin tyyppi, joka nukkuu pommiin eikä tee yhtään mitään vaikka kuinka käsketään. Silti hän saa korvauksen, koska on paikalla kun päivää ollaan lopettelemassa (eli toisin sanoen jaksoi nousta sängystä / ottaa kännykän mukaansa sinne peiton alle). Sanotaan, että keskity vaan omaan tekemiseen, mutta epäreiluus tässä hommassa on vain niin... raivostuttavaa. Oman tilanteeni takia joudun olemaan tuossa järjestelyssä vielä ainakin vuoden, jotta saisin rahaa edes jostain (en kykene menemään töihin tällä hetkellä, enkä ole Kelan mukaan tarpeeksi sairas saikulle), ja mitä pidempään tuo kestää, sitä enemmän tunnen oloni vangiksi. Elämänilosta tietoakaan enää.
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Tuohan kuulostaa hyvältä systeemillä. Itse teen etätöitä, joten tuokin sujuisi.
Tuollainen olisikin ihan palkitsevaa, jos ne tehtävät olisi sellaisia, että niistä saa jotain. Ongelma on, että kuntouttavan vetäjiksi ei hakeudu kovinkaan pätevät tyypit, se on samalla suojatyöpaikka niille.
Itse olen tosiasiassa työkyvytön työnhakija ja olin ihan innoissani kun pääsin etäkuntouttavaan, missä olisi pitänyt miettiä tulevaisuutta. Kerran viikossa piti olla Teams.
No, kaikilla muilla on kuulemma niin paha sosiaalisten tilanteiden pelko että emme ple Teamsissa eikä tehdä tehtäviäkään. Vetäjä soittaa kerran viikossa ja juoruillaan 20min ja sitten molemmat valehtelemme Kelalle että kuntouttava kesti 4h.
Toisaalta ihan hyvä, yksi tehtävä meillä oli ja olin päiväkausia kipukohtauksen kourissa kun tein sitä tuntikaupalla. Kroppa ei kestä enää koneella istumista kuin pieniä hetkiä, mutten muistanut vaan jumitin tehtävään kun yritin oikeasti ajatella sitä.
Mutta tosiaan mitään hyötyä noista ei ole, koska ohjaajilla ei ole tietotaitoa auttaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Kuntouttavaan ei jouduta noin vaan, yleensä tätä ennen on palkkatuki tai työkokeilu. Eli miksi olet kuntouttavassa,siihen on syynsä. Jos et kyseistä toimintaa koe tarvitsevasi niin sen voi sanoa.
Noin olen toiminut omalla kohdallani, olen sanonut että ei ole elämänhallinnassa tai muussa ongelmia, asia oli sillä selvä eikä enää ole kuntouttavasta puhuttu
Tää vastaus on vähän kaikille. Miksi täällä sivuutetaan se puoli, että minä olen ollut tyytyväinen kuntouttavassa, koska muuten minä en saa rahaa. Eli työmarkkinatuki lähtisi, jos kieltäytyisin, joten miksi kieltäytyisin. Sitten olen laittanut päivät minimiin ja tunnit myös eli yksi kerta viikossa ja neljä tuntia kerrallaan. Olen oikein tyytyväinen, että minun annetaan olla kuntouttavassa eikä pakoteta opiskelemaan tai menemään töihin useammaksi tunniksi.
Ymmärrän, että tilanteet on i
Minäkin olen kiitollinen yhteiskunnan tulonsiirroista, mutta samalla toivoisin ettei yhteiskunnan rahoja haaskattaisi typeryyteen. Tahtoisin olla kuntouttavassa, joka oikeasti edistäisi kuntoutumistani, en pelleilemässä.
Minua kiusaa sekin, että mitään todellista seurantaa noiden toimenpiteiden vaikuttavuudesta ei ole. Normaalistihan jos jollain prosessilla ei saada haluttua lopputulosta, se lopetetan eikä siihen enää haaskata rahaa.
Mutta kuntouttava on kuin kehitysapu: vuodesta toiseen kaadetaan rahaa kankkulan kaivoon mutta mitään tulosta ei ole edes lupa odottaa.
Lisäksi tuollainen löysässä hir.rr.essä roikkuminen ilman tavoitteita syö ihmisen mielenterveyttä. Ei ainakaan minun nuppini meinaa kestää sitä turhanaikaista notkumista, mitä läsnäolokuntouttavakin on.
Mutta minkäs tekee, kun on työkyvytön työnhakija.
Ite pääsin tällasen ohjaajaks. Mikäs tässä, raha tulee tekemättä mitään. Toki ei tää kuntouttavia auta, myönnetään mut toisaalta eipä niidenkää tartte tehä mitää
Suomen kommunistinen systeemi ei ns. toimi.
Vierailija kirjoitti:
Suomen kommunistinen systeemi ei ns. toimi.
riippuu keneltä kysyt
Mä olin etä- kuntouttavassa, musta se oli ihan hauskaa ja sai enemmän rahaa käyttöön. Illanvirkulle tietysti oli vähän vaikeaa nousta aikaisin, mutta se oli pikku juttu loppujen lopuksi. Menisin uudestaankin jos pääsisin.
Kyllä kt:ssa voi tehdä ihan järkevää ja hyödyllistä työtä. Tietenkin se edellyttää, että osaa työn. Olen itse ollut FT:na mm. yliopistolla tekemässä tutkimusta. Jutun idea oli se, että kun kirjoitettiin kuntouttavan työn sopimus, yliopisto pystyi tarjoamaan työhuoneen, yliopiston sähköpostin, kirjaston elektroniset kokoelmat yms. Minä puolestani sain yliopistolle pinnoja julkaisujen muodossa. Minulle riitti työmarkkinatuki elämiseen ja sain tehdä haluamaani tutkimusta täysipäiväisessti.
Vierailija kirjoitti:
Jos koet olevasi sairasloman tarpeessa, koitathan saada sitä uudelleen. Ajoittain myös sairaslomalle pääseminen on tehty liian vaikeaksi. Se on todella valitettavaa
Itse kysymykseen:Kantsii ajatella kuntouttavaa vain omalta kantilta. Mitä se sinulle tuo. Jos osallistut siihen ohjeiden mukaan ja pärjäät niin sehän kertoo sinun voinnista. Kuntouttavan tavoite on ylläpitää ja edistää jaksamista ja se on kuntoutujaa varten. Mitä itse olet valmis siis tekemään. Se raha joka sieltä tulee on toki tarpeellinen monelle, mutta ei se syy miksi ihmisiä sinne kannustetaan. Kantsiikin miettiä, miten tuota voi käyttää oman tilanteesi edistämiseen eikä keskittyä siihen mitä muut tekee tai ei tee. Jos koet että kuntouttava tällaisena ei palvele sinua on olemassa myös muita toimijoita, mutta voit varmasti myös nykyisessä paikassa kaavailla toiminnan sellaiseksi että siellä olisi kivempaa.Etäkuntoutuksessa pitäisi myös mielestäni o
Tämä!
Kannattaa etsiä itselle sopiva kuty -paikka, jossa pääsee ihan oikeasti tekemään töitä ja oppimaan uutta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kt:ssa voi tehdä ihan järkevää ja hyödyllistä työtä. Tietenkin se edellyttää, että osaa työn. Olen itse ollut FT:na mm. yliopistolla tekemässä tutkimusta. Jutun idea oli se, että kun kirjoitettiin kuntouttavan työn sopimus, yliopisto pystyi tarjoamaan työhuoneen, yliopiston sähköpostin, kirjaston elektroniset kokoelmat yms. Minä puolestani sain yliopistolle pinnoja julkaisujen muodossa. Minulle riitti työmarkkinatuki elämiseen ja sain tehdä haluamaani tutkimusta täysipäiväisessti.
Kivat sulle. Täälläpäin on tarjolla noita työpapoja, missä värkkäillään säälittäviä hyönteishotelleja etananvauhdilla (oikeasti mikä hyvänsä risukasa tai metrinen koivupöllikkä on parempi hyönteishotelli kuin joku A4-kokoinen rakennelma). Tai sitten saa mennä vanhusten tiskaamaan vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikköön, missä hoitsut viskelee puuroa pitkin hellaa ilmeisesti siitä ilosta, että ovat saaneet jonkun siivoamaan jälkiään. Muuten en oikein ymmärrä miten on mahdollista että aikuiset ihmiset suttaavat siihen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koet olevasi sairasloman tarpeessa, koitathan saada sitä uudelleen. Ajoittain myös sairaslomalle pääseminen on tehty liian vaikeaksi. Se on todella valitettavaa
Itse kysymykseen:Kantsii ajatella kuntouttavaa vain omalta kantilta. Mitä se sinulle tuo. Jos osallistut siihen ohjeiden mukaan ja pärjäät niin sehän kertoo sinun voinnista. Kuntouttavan tavoite on ylläpitää ja edistää jaksamista ja se on kuntoutujaa varten. Mitä itse olet valmis siis tekemään. Se raha joka sieltä tulee on toki tarpeellinen monelle, mutta ei se syy miksi ihmisiä sinne kannustetaan. Kantsiikin miettiä, miten tuota voi käyttää oman tilanteesi edistämiseen eikä keskittyä siihen mitä muut tekee tai ei tee. Jos koet että kuntouttava tällaisena ei palvele sinua on olemassa myös muita toimijoita, mutta voit varmasti myös nykyisessä paikassa kaavailla toiminnan sellaiseksi että siellä olisi kive
Kunta tarjoaa ne kuty-paikat ja menet sinne, mitä on tarjolla. Ihan paikasta riippuu, onko mitään järjellistä.
Työkokeilupaikkaan voi sitten mennä mihin hyvänsä, mutta ei kaikkiin paikkoihin huolita.
Olen kohta 62 vuotias mummo. Pitkäaikaistyötön, mutta en kyllä kaipaa töihin. Ei mitään dignoosia sairaudesta. Työelämää takana 45 vuotta. Asiat kunnossa, myös pinkka. Nyt niillä on kuntakoeilussa huoli, että syrjäydyn. Että olen reunalla. Ettei ole sosiaalista elämää ja siitäkin syrjäydyn. Yrittävät ehdotella kuntuttavasta palkkatukihommiin. Ihan vain omaksi parhaakseni. Pitäisi löytää minulle polku elämään ja työelämään. Voi per,,se sanon minä. Nostaisivat nuoria kuopistaan Kohta kun jää eläkkeelle, niin jo loppui huolenpidon vänkääminen.
Kuntouttava työtoiminta pitää sisällään tarkoituksen. Ajattelen, että kaikenlainen toiminta on kaiken a ja o. Toiminta vain täytyisi olla ihmistä itseään ilahduttavaa ja hänelle tärkeää. Järki menee ihmispololta vain löhötessä. Itsellä rutiinit ja tekemiset pitävät järjen vielä suht toimivana.
Miksi et hae töihin esim siistijäksi aluksi on vaikka kuinka kun ei laita rimaa liian korkealle. Noin typerään käytät aikaa mielummin vaikka mee tsekkaa työpaikat itse etsin vasta porukkaa sain palkattua 12 ihmistä mut vaikea oli löytää mut nyt jokainen kiitollinen työpaikastaan
Ps. Työnantajat arvostaa mitä vaan kunnollista rehellistä työtä mut työtoiminnan CV pitkään ei sellaista ehkä ota monikaan nyt ala tekee duunia tie vaan ylöspäin
Tervehdys mun on vaikea kirjoittaa ..järkevästi/ kirja kielellä ? Kun en siihen taivu , mutta sana ... kuntouttava työtoiminta ? Mikä se on ? On ketkä hakevat ? On henkilöt jotka haluavat ja tarvitsevat oikeasti kuntoutua haaveihiinsa , mutta on myös he ...jotka käyvät kerra viikossa 1 / 4 h vko istumassa kirpputorilla työssä ja höpöttelee hörppien kahvia paistaen pullaa ja pipareita käy hakemassa menehtyneiltä kiparille myytäviä huippuhuonontoisia tavaroita...sitten tekevät ylpeinä etänä kännissä huume pilvessä ym ym ja kiva kun rahat on loppu sitten kiparille mässäämään vasta leivottua pullaa kauheessa kankkusessa ja taas saikull e ...tuttu tapaus Nurmijärven kiparilta etänä etänä etänä 9 euroa päiva saikulla ja etänä kyllä jo vituttaaa.
Juu olen sitä mieltä että ,on toki oikeasti ihmisiä kun ei kykene niin ei kykene edes 9 eur tunti palkalla oikein tekemään mitään mitä hän itse haluaisi tehdä mitä on tehnyt aiemmin mutta ei kykene niin minkä sille voi ? Moni olettaa olevan jotenkin heikompia .huonompia EI OLE mutta mites nää sossun pummitKUN TE - toimisto tarjoaa töitä niin ne on että ...ei me ...ei me ei nyt just nyt ...mUT JOS EI HEI OIKEESTI HEI SIISTII HEI EI TARTTE OIKEESTI SIIS TEHÄ MITÄÄN? KUN HENGAILLA STEISSILLÄ OTAN TON PAIKAN 9 EUR PÄIVÄÄ JA KÄTTÄ PÄÄLLE HEI SIISTII....189
Vierailija kirjoitti:
Juu olen sitä mieltä että ,on toki oikeasti ihmisiä kun ei kykene niin ei kykene edes 9 eur tunti palkalla oikein tekemään mitään mitä hän itse haluaisi tehdä mitä on tehnyt aiemmin mutta ei kykene niin minkä sille voi ? Moni olettaa olevan jotenkin heikompia .huonompia EI OLE mutta mites nää sossun pummitKUN TE - toimisto tarjoaa töitä niin ne on että ...ei me ...ei me ei nyt just nyt ...mUT JOS EI HEI OIKEESTI HEI SIISTII HEI EI TARTTE OIKEESTI SIIS TEHÄ MITÄÄN? KUN HENGAILLA STEISSILLÄ OTAN TON PAIKAN 9 EUR PÄIVÄÄ JA KÄTTÄ PÄÄLLE HEI SIISTII....189
ALESTAJA JA LANNESTAJA eivät nöyryyttäneet niinkään, mutta h'm'helmi krokotiili sen teki :) Njet snaju-vieläkään!
Kannattaisiko ihan vain mennä oikeisiin töihin, ei olisi tuollaista taskurahoilla leikkimistä koko elämä. Ymmärrän invalidisoituneiden sairaiden kohdalla mutta muut laiskottelijat ja yhteiskunnasta hyötyjät, vaatikaa itseltänne enemmän.