Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ymmärrän hyvin sinua, minulla oli samankaltaisia ajatuksia ja eroon ne johti. Mitään en ole enenpää katunut kuin eropäätöstäni, mutta takaisin en voi aikaa muuttaa, mieti monta kertaa ennenkuin päätöksen teet.

Erittelisitkö tarkemmin, mitä kadut? Mitä ikävöit entisestä suhteesta? Millaisissa tilanteissa?

-Ohis joka miettii eroa, mutta pelkää katuvansa jotain, minkä arvoa nyt ei ymmärrä

Juu, en kovin yksityiskohtaisesti täällä ala kertomaan, mutta se puoliso. 20v ei ole tullut vastaan sellaista ihmistä, joka olisi lähimainkaan samantasoinen kuin exä. Sitä pitkässä liitossa eläissään ei ymmärrä miten hienon ihmisen on rinnalleen saannut, vaikka olisi ollut ylä ja alamäkeä kuten kaikilla parisuhteessa. Keskustele ulkopuolisten kanssa, älä tee nii kuin minä, että lähdin vain omien tuntemusten perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Ymmärrän hyvin näkökantasi. Puntaroin aikanaan vastaavaa tilannetta pitkään, ja uskalsin nitten hypätä syvään päätyyn ja erosin. En ole katunut hetkeäkään. Ollaan ex-miehen kanssa ihan hyvissä väleissäkin, kun osattiin erota ajoissa ja fiksusti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle käy niinkuin Hjallis Harkimolle. Erosi hyvästä vaimostaan ja nyt on loppuelämän yksin. Kysyi Leenaa jopa takaisin, mutta hänellä oli jo uusi.

Mistä tiedät minulle käyvän näin? Mikä on sinun motiivisi maalailla tällainen tulevaisuudennäkymä? Puhdas huoli hyvinvoinnistani? Oma kokemus? Vai omat pelkosi ja syysi jäädä omaan suhteeseesi?

Ap

Itsehän täällä kyselet "näkökulmia". Kuitenkaan et kestä näkökulmia, jotka kyseenalaistavat emansipaatiotasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varaudu ainakin viettämään juhlapyhiä yksin. Tiedän just sinun kaltaisia eronneita ihmisiä ja sitten ne huulipyöreinä ihmettelevät kun aikuiset lapset eivät tule joulun viettoon jne.

Juhlapyhät yksin on ihan parhautta. Että kun nautin viime joulunakin, kun ei tarvinnut laitttaa mitään joulua, ostin vain pizzan ja pullon viiniä ja juhlin itsekseni.

Joillekin toimii, useimmille ei.

Varaudu siihen, että se pullo vaihtuu aika nopeasti 3 litran pänikäksi, korvaamaan tyhjyyden tunnetta. Ei se itselleen eläminen niin ihanaa ole, kun ensihurma haihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Minä tein noin 44-vuotiaana keski-iän kriisissä. Lähdin, koska halusin olla vapaa ja yksin. Miehessä ei mitään vikaa, mutta hän halusi sitä tavallista elämää kuin siihenkin asti, kun taas minulla alkoi lasten lähdettyä uusi nuoruus, halusin juhlia, halusin käydä joka paikassa, matkustella, olla vapaa ja villi. 

Nyt ikää 49 ja miltä tilanne näyttää nyt? No, olihan siinä pari ihan pirun hauskaa vuotta, sitä ei voi kieltää. Hauskoja baari-iltoja, upeita seksikokemuksia, upeita matkoja jotka oli jotain ihan muuta kuin ne perhelomat Kanarialla (mm. reppureissasin Perussa yms). Mutta pahus kun se "viidenkympin villitys" olikin ohimenevä. Parin-kolmen vuoden päästä tajusin ettei minua kiinnostakaan enää se vapaus ja meneminen, että se on itse asiassa aika uuvuttavaa. Nykyisin elän yksin sellaista samanlaista kotielämää, josta lähdin eron kautta karkuun. Kaduttaako? Joskus, hetkittäin, kyllä. Mutta tehty mikä tehty, tämä nyt meni näin, ja miehellä on jo uusi, se ovi ei ole enää avoinna. Ihan tyytyväinen olen näin yksinkin elellessä, mutta kieltämättä, olisinpa ymmärtänyt silloin, että kyseessä ei ole mikään aito syvempi halu erilaiseen elämään vaan keski-iän kriisin tai "viidenkympin villityksen" oireilu, joka menee ohi.

Itse olen myös miettinyt eroa ja kaivannut vapautta, mutta jo ennenkin eikä nyt vasta keski-ikäisenä. En nyt siis jatkuvasti, välillä ollut jopa vuosia että olen ollut tyytyväinen parisuhde-elämääni, mutta sitten on aina iskenyt pitkä kipuilujakso (kuukausien ellei jopa vuoden pituinen) että olen vaan kaivannut vapautta ja haaveillut erosta, uskaltamatta toteuttaa koska "mies on ihan hyvä mies".

Siksi haluaisin kysyä sinulta, oliko sinulla ennen tätä 5-kympin kriisiä tällaisia erohaluja aiemmin?

Kun en tiedä onko itsellänikin kyse vain keski-iänkriisistä, vai onko tämä merkki syvemmästä pitkäaikaisesta kaipuusta elää toisenlaista elämää...

t. Keski-ikäinen ohis joka myös miettii eroa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt ole lukenut koko ketjua mutta oletko varma ettei eron sijaan riittäisi eri asuntoihin muuttaminen? Kaikkien parien ei kuulu asua yhdessä ikuisesti vaikka suhde säilyisi.

En ole ap mutta yksi ketjuun vastanneista. Viisikymppinen nainen. Meillä ei mies ikinä suostuisi tuohon. On puhuttu, että hän aikanaan eläisi mökillä,minä kotona. Ei käy, koska tarvitsee ruoanlaittajan. Siksi aion eläkkeellä muuttaa yksin asumaan. Nyt vielä yhteinen työ ja perhe pitää yhdessä.

"Ruuanlaittaja" voi olla kiertoilmaus sanoille "rakastettu vierelläni".

Mutta jäyhä suomalainen könsikäs ei taivu sellaisiin parfyymintuoksuisiin ilmaisuihin, joten hän sanoo "ruuanlaittaja".

Toista aliarvostava kiertoilmaus ei kieli rakkaudesta. Ei tarvita mitään parfyymintuoksuisia ilmaisuja, kun voi puhua ihan vaan kumppanista tai vaimosta, viitaten toiseen ihmisenä ei hyödyntämisen kohteena.

Senkun eroat. Tosin tulet mitä suurimmalla todennäköisyydellä katumaan. Ei turhaan sanota, ettei nurmi ole vihreämpi aidan takaa ja että onni löytyy itsestä eikä muista.

Mutta kun lapsenne ovat isot niin siitä vaan,

Minusta meillä pitäisi sitä vastoin olla laki, että pikkulasten vanhemmat saavat luvan itse kustantaa eronsa, eikä niin olisi, että muut veronmaksajat joutuvat vieraan pariskunnan eron tullessa kustantamaan eronneiden elämää tuilla

Loppuisivat ehkä nr harkitut erot, joissa erotaan vaan siksi, että perhe niin saa paremman eli tason ja toisen kodin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein noin 44-vuotiaana keski-iän kriisissä. Lähdin, koska halusin olla vapaa ja yksin. Miehessä ei mitään vikaa, mutta hän halusi sitä tavallista elämää kuin siihenkin asti, kun taas minulla alkoi lasten lähdettyä uusi nuoruus, halusin juhlia, halusin käydä joka paikassa, matkustella, olla vapaa ja villi. 

Nyt ikää 49 ja miltä tilanne näyttää nyt? No, olihan siinä pari ihan pirun hauskaa vuotta, sitä ei voi kieltää. Hauskoja baari-iltoja, upeita seksikokemuksia, upeita matkoja jotka oli jotain ihan muuta kuin ne perhelomat Kanarialla (mm. reppureissasin Perussa yms). Mutta pahus kun se "viidenkympin villitys" olikin ohimenevä. Parin-kolmen vuoden päästä tajusin ettei minua kiinnostakaan enää se vapaus ja meneminen, että se on itse asiassa aika uuvuttavaa. Nykyisin elän yksin sellaista samanlaista kotielämää, josta lähdin eron kautta karkuun. Kaduttaako? Joskus, hetkittäin, kyllä. Mutta tehty mikä tehty, tämä nyt meni näin, ja miehellä on jo uusi, se ovi ei ole enää avoinna. Ihan tyytyväinen olen näin yksinkin elellessä, mutta kieltämättä, olisinpa ymmärtänyt silloin, että kyseessä ei ole mikään aito syvempi halu erilaiseen elämään vaan keski-iän kriisin tai "viidenkympin villityksen" oireilu, joka menee ohi.

Itse olen myös miettinyt eroa ja kaivannut vapautta, mutta jo ennenkin eikä nyt vasta keski-ikäisenä. En nyt siis jatkuvasti, välillä ollut jopa vuosia että olen ollut tyytyväinen parisuhde-elämääni, mutta sitten on aina iskenyt pitkä kipuilujakso (kuukausien ellei jopa vuoden pituinen) että olen vaan kaivannut vapautta ja haaveillut erosta, uskaltamatta toteuttaa koska "mies on ihan hyvä mies".

Siksi haluaisin kysyä sinulta, oliko sinulla ennen tätä 5-kympin kriisiä tällaisia erohaluja aiemmin?

Kun en tiedä onko itsellänikin kyse vain keski-iänkriisistä, vai onko tämä merkki syvemmästä pitkäaikaisesta kaipuusta elää toisenlaista elämää...

t. Keski-ikäinen ohis joka myös miettii eroa

Sä oot vaan silloin ollut kiimassa toiseen. Tunnusta vaan.

Mä saattaisin erota. Ihan itsekkäistä syistä. Mun mies on mulle myös rakas, mutta rakastan itseäni vielä enemmän. Olisi ihanaa kokea vihdoin se elämä, jossa ei tarvitse stressata sitä koska toinen tulee vonkaamaan seksiä ja kun itseä ei huvita, toinen pahoittaa siitä mielensä. Enkä mä halua häntä tahallani loukata tai satuttaa, mutta kun ei aina vaan jaksa. Ja myös siinä kohtaa kun lapset lentävät pesästä, kaipaisin omaa rauhaa täysin. Haluaisin että kotini olisi siisti ja etten joutuisi keräämään toisen hikisiä haisevia sukkia sohvalta, haistamaan hänen pahanhajuisia kokkauksia tai kuuntelemaan yöllä kuorsausta. Meillä vielä lapset asuu kotona, mutta samaa siis olen miettinyt kuin ap, haluaisin kokea elämisen täysin itselleni. Kun on omistanut kaikki nämä vuodet muille, olisi ehkä jo se kuuluisa oma aika edessä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vapaudellani tekisin, kysyi muutama.

Tässä muutama asia jotka haluaisin tehdä mutta joita en voi tehdä, koska olen mieheni kanssa:

Haluan muuttaa ekoyhteisökommuuniin ja kokeilla siellä asumista.

Haluan myös muuttaa hetkeksi isoon kaupunkiin ennen sitä. (mies ei halua kumpaakaan)

Haluan uusia kokemuksia seksin saralta, haluan kokea vielä joskus järjen päästä vievää ihastusta, ja kenties polyamorisia suhteita. (pitkässä suhteessa näistä mitään ei ole eikä lupaa kokeillakaan)

Haluan luopua autosta ja ryhtyä kasvissyöjäksi. (mies nauraa näille ja ruoka ilman lihaa ei ole ruokaa ensinkään)

Haluan kissan tai koiran. (mies allerginen)

Haluan ettei kukaan kyseenalaista, tyrmää tai kiellä minua toteuttamasta haaveitani.

Voi olla, että minulla on keski-iänkriisi kuten joku epäili, lähestynhän jo 50 vuotta. Mutta en haluaisi katua että jätin haaveitani tekemättä tai edes kokeilematta. Vielä kun pystyisin ne kokemaan, olen terve ja elossa.

Ap

No joo, onhan tuossa jo syitä erota. Joustamattomuus ja pilkallisuus sinua kohtaan.

Ekoyhteisökommuuneissa asuneita tuntevana on ihan pakko sanoa, että se elämä ei ole todellakaan niin idyllistä kuin luulisi. Lähes aina kommuuniporukassa syntyy lopulta jotain riitaa, ja kaikkien koti hajoaa. Sitten etsiydytään uuteen kommuuniin ja taas asutaan siellä vuosi ja homma toistuu... kämppiksinä voi olla mitä eksentrisimpiä ihmisiä, kotona juoksee muiden kavereita, ja päihteitä käytetään.

Nuo muut haaveet ovat kyllä ihan hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Kannattaa miettiä oikeasti kunnolla.

Kaveri teki noin ja katuu nyt. Katunut jo monta vuotta.

Hyvä mies on uuden naisen kanssa ja kaveri ei sitä kestä, kun tietää mitä tämä uusi saa mieheltä ja tietää ettei joka kulman takana ole sellasia miehiä. Itse epäilen ettei koskaan tulee sellaista saamaan enää.

Mulla ikää kohta 50. Mies on hyvä, ei varmasti vaihtamalla paranisi. Kyllä mulla on joskus vapaudenkaipuuta, mutta mun kohdalla se tarkoittaisi yksin elämistä. En kuitenkaan lähde tekemään mitään irtiottoja, en todellakaan usko että loppuen lopuksi olisin yksin onnellinen ja miksi jättää rakas mies. ei mulla ole sellaisia haaveita, joiden toteuttamisessa mies on este. En halua esim. matkustella yksin. Ollaan oltu yhdessä nuoresta saakka joten en pidä hirveän epänormaalina sitä että pohtii millaista elämä voisi olla yksin.

Ei se eroaminen ja mahdollinen yksin eläminen vaikka lopunikäänsä mikään mörkö ole. Miehetkö täällä taas näitä kauhuskenaarioita maalailee?

Tottakai pitää toteuttaa haaveitaan ja unelmiaan ja jos niitä ei voi toteuttaa parisuhteessa niin sitten niitä toteutetaan yksin. Jos se nyt muutaman vuoden päästä alkaa kaduttaa niin sitten se kaduttaa. Se vaan täytyy käydä läpi eikä siihen tarvitse jäädä vellomaan.

Etukäteen sitä ei voi tietää eikä asioita kannata jättää tekemättä siinä pelossa että ne saattaa joskus kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Saat todella laittaa elämäsi uusiksi. Tulet todennäköisesti menettämään paljon yhteisiä ja muutamia omia ystäviäsi. Myös sinkkuna tulet saamaan vähemmän kutsuja pariskunnilta. Tämän tiedän kokemuksesta, kun olen seurannut muutaman ystäväni tilannetta vastaavassa tapauksessa.

Mikset aloita elämääsi miehen kanssa? Nythän teillä on kaikki vapaus ja ilmeisesti rakkauttakin?

Toisaalta tekstisi kyllä kuulostaa niin itsekkäältä, että sinuna jättäisin miehen. Aikansa itsee sun perään, mutta löytää 6 kuukauden kuluessa uuden ja paremman puolison. Muista varautua siihen, että se sun uusi elämäsi ei olekaan sitä IG-liveä ja pelkkää upeutta. Voi olla, että tulee yksinäinen loppuelämä.

Mutta, you do you :D.

Mieti tarkkaan ja jos siltä tuntuu niin ero vireille.

Sun elämä.

Leevin biisi "Kerro terveiset lapsille"

Olen eronnut. Jos olisin tuntenut ap:n tapaisia fiiliksiä, niin tekisin silti ihan eri ratkaisut. Mites ois että alat tehdä jotain ihan itse? Kehitä uusia harrastuksia, reissaa, vaihda työtä... Vieläkö mies tympii silloin? Itse erosin kun yhdessä ei kertakaikkiaan voinut vaan enää olla, riideltiin vähän väliä ja inhottavasti ja elämänhalu oli aivan menetetty.

Tai jos oikeasti haluat jättää miehesi niin ei se rakkaudelta kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Leevin biisi "Kerro terveiset lapsille"

Leevin biisissä vaimo jättää miehen ja pienet lapset.

Ap kertoi lastensa lentäneen jo pesästä.

Kissan hankkimista kannatta harkita tarkoin, sillä se vaatii hoitamista ja sitä ei voi jättää yksin. 

Kommuunissa yhteisten asioiden suunittelu ja valmistelu vie aikaa enemmän kuin parisuhteessa. Esimerkiksi jahkailu siitä mitä syötäisiin, kuka siivoaa, tiskaa ym.  Kuka maksaa mitäkin, kaikilla ei ole aina rahaa...

Suuressa kaupungissa yksin asuminen maksaa ja maksat kaiken yksin. Taloustilanne on arvioitava. 

Autosta voi luopua, mutta mitä jos sitä tarvitaan työmatkoihin?