Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen

Vierailija kirjoitti:

Kauhean paljon katkeria ihmisiä tässä ketjussa. Menkää terapiaan ja siirtykää elämässä eteenpäin, ei se ero ole maailmanloppu. Teillekään.

Entä sulle? Suhde 6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään itsekästä.

Meistä jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Liian moni ajattelee ja ottaa huomioon koko ajan muita unohtaen oman elämän ja onnellisuuden kokonaan.

Elämä on liian lyhyt go for it...

Oman hyödyn halun tavoittelu muista välittämättä on juurikin itseköstä. Vai sanoisitko saman miehelle että et ole itsekäs ja go for it?

Tottakai sanoisin saman miehelle. Ei kai se mieskään halua kumppania, joka ei enää halua olla miehen kanssa?

- eri

Juuri tämä. Tietysti kumppani saa mennä, jos hänellä on parempi jonkun muun kanssa tai yksin. En minä ole mikään kävelevä vankila, enkä oikein tajua ihmisiä jotka haluavat sitä toiselle olla.

Missä on sanottu että ei saisi mennä?

Eikös tuossa juuri sitä kysytty, että mitä sanottaisiin jos osat olisi toisin päin ja oma kumppani haluaisi lähteä?

Lähinnä naurattaa joidenkin väitteet että ihnniset sanoisivat suoraan että ikinä erota ei saa. Kertoo huonosta itsetunnosta että väittää muiden sanovan niin. Ei pysty itsenäisesti olemaan valintojensa takana.

Vierailija kirjoitti:

Haiskahtaapa vähän borderline persoonallisuushäiriöltä. Tee mitä haluat, toivottavasti miehesi löytää arvoisensa vaimon, joka ei narsistisesti lähtee pienten ailahtelujen vuoksi tuhoa perhettään. Tällainen ihana äityli löytyy itseltänikin, tiedän touhun varsin hyvin. Elämä tuntuu nopeasti tuollaisista ihmisistä tylsältä, ja jopa tuhoaminen on silloin omasta mielestään parempi kuin tasapainoinen elämä. Olisihan yksi vaihtoehto aina ehdottaa miehelle vaikka muuttoa uuteen maahan yhdessä tai mitä vaan, mutta eihän sellaiset rationaaliset, aikuisen ihmiset teot ole jänniä ja vaarallisia. Ihan sama vaikka koko muu perhe kärsii, onpahan ainakin sinulla kivaa ja voit tuntea itsesi tärkeäksi.

Nää pershäiriöiset rikkovat perheitään ja suhteitaan sarjassa. Pettäminen on tavaramerkki heille.

Vierailija kirjoitti:

Haiskahtaapa vähän borderline persoonallisuushäiriöltä. Tee mitä haluat, toivottavasti miehesi löytää arvoisensa vaimon, joka ei narsistisesti lähtee pienten ailahtelujen vuoksi tuhoa perhettään. Tällainen ihana äityli löytyy itseltänikin, tiedän touhun varsin hyvin. Elämä tuntuu nopeasti tuollaisista ihmisistä tylsältä, ja jopa tuhoaminen on silloin omasta mielestään parempi kuin tasapainoinen elämä. Olisihan yksi vaihtoehto aina ehdottaa miehelle vaikka muuttoa uuteen maahan yhdessä tai mitä vaan, mutta eihän sellaiset rationaaliset, aikuisen ihmiset teot ole jänniä ja vaarallisia. Ihan sama vaikka koko muu perhe kärsii, onpahan ainakin sinulla kivaa ja voit tuntea itsesi tärkeäksi.

Noilla koko elämä pyörii parisuhteen ympärillä. Riippuvaisia ovat.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tein Tinderprofiilin herkkukuvilla  ja nyt odottelen, että joku mies jää koukkuun.  Kalastaminen on kivaa. N54

Mitä herkkuja 5-kymppisellä naisella voi olla tarjottavanaan? Karjalanpaistia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tein Tinderprofiilin herkkukuvilla  ja nyt odottelen, että joku mies jää koukkuun.  Kalastaminen on kivaa. N54

Mitä herkkuja 5-kymppisellä naisella voi olla tarjottavanaan? Karjalanpaistia?

Kuivunutta sellasta.

Tottakai jätät perheesi. Se on trendikästä ja Ylekin sitä ajaa. Tai sitten otat voimaantuneena uuden miehen vanhan vässykän rinnalle. Mieluiten mustan ihanan maskuliinisen

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä naurattaa joidenkin väitteet että ihnniset sanoisivat suoraan että ikinä erota ei saa. Kertoo huonosta itsetunnosta että väittää muiden sanovan niin. Ei pysty itsenäisesti olemaan valintojensa takana.

Kovasti näyttää suhteen päättäminen ketjulaisia korventavan.

Veikkaan, että kokeilisit niitä seikkailujasi muutaman viikon tai muutaman kuukauden ja palaisit hänen luo. Mutta miksi et kokeilisi? Jos et kokeile, haikailet lopun ikäsi. Sillä siitä selviää ja osaa arvostaa kumppaniaan taas!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä naurattaa joidenkin väitteet että ihnniset sanoisivat suoraan että ikinä erota ei saa. Kertoo huonosta itsetunnosta että väittää muiden sanovan niin. Ei pysty itsenäisesti olemaan valintojensa takana.

Kovasti näyttää suhteen päättäminen ketjulaisia korventavan.

Miten tämä ilmentyy?

Olkaas nyt suhteeseenne kyllääntyneet naiset tarkkana, sillä teillä voi olla edessä pienoinen todellisuusharha.

On totta, että moni mies osoittaa teille mielenkiintoa, mutta ovatko he oikeasti siinä tilanteessa, että katkaisevat oman suhteensa juuri sinun takia?

Tässä sivusta katsellen on jopa tilanteita että parisuhde on lopetettu, vaikka uusi mies on edelleen naimisissa. Mitä luulette että miten käy, kun kumppani katsoo parhaakseen jäädä kuitenkin tuttuun ja turvalliseen?

Vierailija kirjoitti:

Olkaas nyt suhteeseenne kyllääntyneet naiset tarkkana, sillä teillä voi olla edessä pienoinen todellisuusharha.

On totta, että moni mies osoittaa teille mielenkiintoa, mutta ovatko he oikeasti siinä tilanteessa, että katkaisevat oman suhteensa juuri sinun takia?

Tässä sivusta katsellen on jopa tilanteita että parisuhde on lopetettu, vaikka uusi mies on edelleen naimisissa. Mitä luulette että miten käy, kun kumppani katsoo parhaakseen jäädä kuitenkin tuttuun ja turvalliseen?

Eikös Sanna Marin lähtenyt avioliitostaan kakkosnaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä nainen.

Viisaampaa olisi jäädä onnettomana suhteeseen?

Ei suhde ole onneton, vaan ap, eikä se suhde ole syy ap:n onnettomuuteen, vaan ap:n oma saamattomuus. Asia ei siis parane suhteesta lähtemällä, kun ap on edelleen oma saamaton itsensä yksinäisenäkin.

Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin ap:lla ja olen miettinyt, täytyisikö ensin muuttaa vain erilleen, eikä erota suoraan. Lapsi muuttaa kohta omilleen ja se olisi se hetki, kun pääsisin aloittamaan oman elämän. Siinä houkuttaa ajatus omasta rauhasta.

Olen hoitanut yksin kodin ja lapsen. Olen akateeminen ja käyn töissä ja elätän perhettä, mies on vähemmän koulutettu ja työtön. Seksiä ei ole ollut kohta 2 vuoteen enää. Mies tuntuu joltain elätettävältä alivuokralaiselta, joka asuu täällä kuitenkin ilmaiseksi.

Joudun silti tekemään kotityöt yksin. Tulin tässä yksi päivä työmatkalta ja koti oli läävä, piti heti ennen matkalaukun purkamista alkaa siivoamaan tunti, koska jälki oli sellaista, ettei mahtunut kävelemään edes.

Kummallista miten moni ketjussa luulee, että naiset eroaisivat tässä vaiheessa etsiäkseen seksiä ja uuden miehen. Eiköhän useimmilla ole vain toive, että voisi alkaa elää itselleen omassa rauhassa, kun on siihen asti asettanut muiden tarpeet itsensä edelle. Ainakaan minua ei kiinnostaisi enää koskaan elää parisuhteessa, jos tästä eroan.

N51

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monilla ihmisillä on sama unelma ja samat keinot tavoitella sitä. Se ei onnistu heiltä juuri koskaan.

Ongelma tulee siitä, että aapeen kaltaiset ihmiset ajattelevat, että heidän nykyisen elämänsä tylsyys on siinä olevien muiden ihmisten syytä. Jos näitä ei olisi, he voisivat elää ihan miten haluavat. Tosiasiassa heiltä itseltään puuttuu kykyä ryhtyä toimeen ja tehdä unelmista totta. Moni heistä ei oikeasti edes tiedä, mistä unelmoi, kunhan vaan jostain hienosta ja erilaisesta. Jos heillä olisi kyky tehdä unelmistaan totta, läheiset ihmiset eivät estäisi sitä nytkään.

Tunnen muutamankin tällaisen ihmisen. Ja monilta heistä ei puutu rahaa, aikaa, mahdollisuuksia nytkään. Voisivat tehdä ihan mitä vaan. Ulkoisten puitteiden puolesta mikään ei estäisi ja perheolojen suhteen tukeakin riittäisi. Mutta he eivät ole tyytyväisiä, koska eivät vaan osaa ryhtyä tekemään sitä, mikä sitten heidät onnellisiksi tekisikään. Eivätkä edes tunnu tietävän, mitä se olisi. Samanlaisesta epämääräisestä täysillä elämisestä ja kokemisesta ja ihmisiin tutustumisesta puhuvat kuin aapeekin, mutta mikään määrä festarilla käyntiä, matkustelua tai bileitä ja ihmisiä ei kumminkaan tee heistä tyytyväisiä.

Aivan loistava kommentti !!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tein Tinderprofiilin herkkukuvilla  ja nyt odottelen, että joku mies jää koukkuun.  Kalastaminen on kivaa. N54

Mitä herkkuja 5-kymppisellä naisella voi olla tarjottavanaan? Karjalanpaistia?

Siiderillä kyllästettyä lipeäkalaa

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin ap:lla ja olen miettinyt, täytyisikö ensin muuttaa vain erilleen, eikä erota suoraan. Lapsi muuttaa kohta omilleen ja se olisi se hetki, kun pääsisin aloittamaan oman elämän. Siinä houkuttaa ajatus omasta rauhasta.

Olen hoitanut yksin kodin ja lapsen. Olen akateeminen ja käyn töissä ja elätän perhettä, mies on vähemmän koulutettu ja työtön. Seksiä ei ole ollut kohta 2 vuoteen enää. Mies tuntuu joltain elätettävältä alivuokralaiselta, joka asuu täällä kuitenkin ilmaiseksi.

Joudun silti tekemään kotityöt yksin. Tulin tässä yksi päivä työmatkalta ja koti oli läävä, piti heti ennen matkalaukun purkamista alkaa siivoamaan tunti, koska jälki oli sellaista, ettei mahtunut kävelemään edes.

Kummallista miten moni ketjussa luulee, että naiset eroaisivat tässä vaiheessa etsiäkseen seksiä ja uuden miehen. Eiköhän useimmilla ole vain toive, että voisi alkaa elää itselleen omassa rauhassa, kun on siihen asti asettanut muiden tarpeet itsensä edelle. Ainakaan minua ei kiinnostaisi enää koskaan elää parisuhteessa, jos tästä eroan.

N51

Tätä juuri ihmettelen. Monelle pitkä parisuhde olevan joku itseisarvo, vaikka se olisi todella onneton. Itse en näe mitään hienoa pysyä parisuhteessa, jossa toinen toistuvasti juoksee vieraissa tai luistelee yhteisistä vastuista. Jotenkin paistaa monen kirjoituksista, että eron siemenet on kylvetty jo aikoja sitten, mutta ei ole uskallettu erota. Sitten kun joku toinen pohtii eroa, aletaan pelottelemaan miten kurjaa elämä tulee olemaan. Jos parisuhde on terve ja tasapainoinen, ei eroajatuksia varmasti edes tule. Mutta jos koko parisuhde on ollut epätasapainoissa ja vain toinen on tehnyt kompromisseja yhteisen hyvän eteen, vapaudenkaipuu ei ole lainkaan yllättävää. Moni 40+ on nähnyt lapsuudenperheessään hyvinkin perinteistä työnjakoa mikä ei enää tänä päivänä toimi arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin ap:lla ja olen miettinyt, täytyisikö ensin muuttaa vain erilleen, eikä erota suoraan. Lapsi muuttaa kohta omilleen ja se olisi se hetki, kun pääsisin aloittamaan oman elämän. Siinä houkuttaa ajatus omasta rauhasta.

Olen hoitanut yksin kodin ja lapsen. Olen akateeminen ja käyn töissä ja elätän perhettä, mies on vähemmän koulutettu ja työtön. Seksiä ei ole ollut kohta 2 vuoteen enää. Mies tuntuu joltain elätettävältä alivuokralaiselta, joka asuu täällä kuitenkin ilmaiseksi.

Joudun silti tekemään kotityöt yksin. Tulin tässä yksi päivä työmatkalta ja koti oli läävä, piti heti ennen matkalaukun purkamista alkaa siivoamaan tunti, koska jälki oli sellaista, ettei mahtunut kävelemään edes.

Kummallista miten moni ketjussa luulee, että naiset eroaisivat tässä vaiheessa etsiäkseen seksiä ja uuden miehen. Eiköhän useimmilla ole vain toive, että voisi alkaa elää itselleen omassa rauhassa, kun on siihen asti asettanut muiden tarpeet itsensä edelle. Ainakaan minua ei kiinnostaisi enää koskaan elää parisuhteessa, jos tästä eroan.

N51

Tätä juuri ihmettelen. Monelle pitkä parisuhde olevan joku itseisarvo, vaikka se olisi todella onneton. Itse en näe mitään hienoa pysyä parisuhteessa, jossa toinen toistuvasti juoksee vieraissa tai luistelee yhteisistä vastuista. Jotenkin paistaa monen kirjoituksista, että eron siemenet on kylvetty jo aikoja sitten, mutta ei ole uskallettu erota. Sitten kun joku toinen pohtii eroa, aletaan pelottelemaan miten kurjaa elämä tulee olemaan. Jos parisuhde on terve ja tasapainoinen, ei eroajatuksia varmasti edes tule. Mutta jos koko parisuhde on ollut epätasapainoissa ja vain toinen on tehnyt kompromisseja yhteisen hyvän eteen, vapaudenkaipuu ei ole lainkaan yllättävää. Moni 40+ on nähnyt lapsuudenperheessään hyvinkin perinteistä työnjakoa mikä ei enää tänä päivänä toimi arjessa.

Mutta on myös suhteita joissa asiat ovat tasapainossa. Mutta silti kaikki laitetaan rikki oman päänupin ongelmien vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tilastollisesti n. 50% eronneista katuu myöhemmin eroa. Jos haluat vapautta niin kannattaa ainakin tehdä se tiedostaen, että on täysin mahdollista ja todennäköistä, että kadut sitä myöhemmin, varsinkin kun kuulostaa siltä, ettei suhteessanne ole mitään hirveän suuresti pielessä. Sellaiset katuu eroja tietenkin eniten.

Mieti loppuun saakka. Alkuhuuma tuosta voi kenties tulla, mutta miltä tuntuu, jos käykin niin, että koko loppuelämän sinua odottaa kotona a i n a  tyhjät seinät.  Iltaisin. Viikonloppuisin. Lomilla. Miltä tuntuu vanhempana herätä yksin, ilman juttuseuraa ja ketään kenen kanssa jakaa arjen asiat. Monella on kuitenkin se puoliso, jonka kanssa jakaa arjen asiat -ja jossain vaiheessa ystäviä alkaa kuolla jne. Miltä tuntuu viettää esim. joulut yms. usein yksin, kun aikuiset lapset perheineen todennäköisesti menevät vuorojouluin miehesi luokse, appivanhemmille ja sinulle. Muutaman vuoden välein saat heidät (ja kenties rakkaat lapsenlapsesi) luoksesi.

Epäilen, ettei vapaudesta niin hohdokasta tulisi kuin moni voi kuvitella. Minusta kuulostaa siltä, että elät jotain viidenkympin villitystä. 

Heh, kuvasit juuri unelmaelämää.

Minusta on ihanaa herätä yksin ilman, että tarvitsee puhua kenellekään. Ja ihan parasta on saada olla yksin kotona ilman, että siellä on muita ihmisiä häiritsemässä ja joita pitää ottaa huomioon. Mies kuorsaa, joten yksin voin nukkuakin ilman korvatulppia. Ja tarvitsee siivota vain omia sotkuja.

T. Eroa lapsen poismuuton jälkeen harkitseva keski-ikäinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?

Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.

Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?

Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.

Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!

Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.

Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.

Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.

Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.

Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.

Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?

Jos mies on tottunut siihen, että ruoka on valmiina, kun hän tulee töistä, niin onhan se iso pudotus, kun jatkossa ei niin olekaan. Mikäli nainen on ollut se, joka kokkaa, niin ne kokkaushalut voi lähteä samaa matkaa lasten kanssa. Naisella onkin aikaa ja energiaa tehdä jotain muuta uuden elämänvaiheen alkaessa. Kyllä tuollaiset isot elämänmuutokset vaikuttaa kumpaankin. Toinen on innoissaan ja toinen ihmettelee, että mikä sille tuli, kun meillä oli kaikki hyvin.

Silloinhan se nainen voi vilkaista syyllistä peilistä jos on halunnut marttyyrinkruunun uhrautumalla perheen eteen. Oma valinta.

On kuitenkin ollut vuosia aikaa opettaa (sallia) muitakin tekemään taloustöitä mutta kun arvon rouva on ollut ainoa joka tekee asiat oikein. Kompuroi omaan nokkeluuteensa ja on onneton.

Lapsiperheessä ruuan tekee yleensä se, joka ehtii ensin kotiin. Onhan se outoa odotella vaikka tunti, että puoliso tulee kotiin ja alkaa tehdä ruokaa omalla ruuanlaittovuorollaan. Ja mitä vaikka tekisi? Joskus viisikymppisenä se homma loppuu ja saa olla ainakin parikymmentä vuotta kokkaamatta. Ehkäpä sitten on miehen vuoro, jos ruokaa haluaa.

Minulla ei tullut mieleenkään patistaa lapsia tekemään viikolla ruokaa. Heillä oli koulut ja harrastukset. Viikonloput oli ihan eri asia.

Marttyyri puhuu. Ei tuo ole yleistä todellisuutta ollut enää pitkään aikaan. Jos roolittaa itsensä noin ei ole kuin oma syy jos ja kun katkeroituu. Toivottavasti miehesi on tajunnut ottaa eron sinusta.

No jaa. Meillä on ollut moderni parisuhde monissa asioissa (olemme mm. molemmat käyneet asumassa pätkän ulkomailla avioliiton aikana), mutta jotenkin olemme ajautuneet siihen, että minä pääsääntöisesti huolehdin lapsille ruoan pöytään. Kun olen nostanut asian esille, niin mies on vedonnut siihen, että haluan lasten syövän terveellisempää ruokaa - niin, silloin kyllä kun olin hoitovapaalla monta vuotta sitten!

Kun keskustelut eivät tuottaneet tulosta, hankin itselleni parille illalle harrastuksia ja loput arki-illat syömme sellaista, mikä ei vaadi erityistä laittamista. Jos mies haluaa lämmintä ruokaa, niin on hyvä ja tekee itse.