Ostaisitko 12-vuotiaalle Reiman toppapuvun talveksi?
Kommentit (229)
Omat lapseni kyllä käyttivät tuon ikäisinä toppahaalareita, maalla mm. ajellessaan mönkijöillä. Mikä sen parempi asu siihen tai pihalla touhuamiseen. Koulussa oli eri vaatteet, toppatakit ja välillä myös toppa/ lasketteluhousut. Harmi, kun nykyään ulkoiset jutut menevät käytännöllisyyden edelle.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni pitää lumileikeistä ja voisi hyvinkin pitää haalaria vielä 12-vuotiaana. Hänellä on hyvä itsetunto, eikä ole kiinnostunut siitä mitä muut puhuvat tai mihin pukeutuvat. Hän esim. haluaa ehdottomasti käyttää ulkohousuja ulkona, vaikka onkin luokkansa ainoita.
On hieman jopa järkyttävää lukea näitä kommentteja siitä, miten joidenkin ilmeisesti aikuisten mielestä tuollainen on syy kiusaamiselle. Oli hyvä tai huono syy, niin syy kuitenkin. Noin myrkyllisestä ajattelusta tulisi ehdottomasti päästä eroon.
Se mitä lapsi sanoo, ei välttämättä ole se, mitä hän oikeasti haluaa. Esimerkiksi olimme kymmenvuotiaalle ostamassa syyssormikkaita. Kävin jossain toisella hyllyllä ja sillä aikaa tyttö oli ruvennut itse kokeilemaan siinä samalla hyllyllä olevia kurarukkasia, ja siis näin, kun oikeasti kokeili useampaa eri mallia tai kokoa. Kysyin sitten, että otetaanko ne kurarukkaset myös, jolloin vihasesti puuskahti, että no ei varmasti! No öö, miksiköhän niitä sitten sovitteli sitten..?

Ehkä muoti on tältä osin muuttumassa. Muistelen, että joku vuosi sitten oli vaikeuksia löytää ihan jotain 130-140 koon haalaria. Ja nyt tässä oli parikin linkkiä yli 160 kokoihin.
Lapsihan alkaa olla tupakointi- ja viinanjuonti-iässä. Saa kyllä tuollaisessa haalarissa turpaansa ikätovereilta.
Tässä varmaan vaikuttaa sekin, onko kuopus vai esikoinen. Jos 12-vuotiaalla on haalaria käyttävä pikkusisarus, hänkin ehkä ottaa mieluummin samanlaisen, kun yhdessä ulkoilevat.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni pitää lumileikeistä ja voisi hyvinkin pitää haalaria vielä 12-vuotiaana. Hänellä on hyvä itsetunto, eikä ole kiinnostunut siitä mitä muut puhuvat tai mihin pukeutuvat. Hän esim. haluaa ehdottomasti käyttää ulkohousuja ulkona, vaikka onkin luokkansa ainoita.
On hieman jopa järkyttävää lukea näitä kommentteja siitä, miten joidenkin ilmeisesti aikuisten mielestä tuollainen on syy kiusaamiselle. Oli hyvä tai huono syy, niin syy kuitenkin. Noin myrkyllisestä ajattelusta tulisi ehdottomasti päästä eroon.
Ehkä yhteiskunta on muuttunut omista lapsuusajoistani, mutta silloin kyllä kiusattiin aina jos vain jokin syy siihen löytyi. Hyviä syitä olivat mm.
vääränväriset vaatteet, vääränlainen nauru, hölmö nimi, vahingot, mikä vaan erilaisuus.
En ostaisi. Päiväkoti-ikäiselle voisin ostaa mutta en enää koululaiselle. Enhän osta leikki-ikäiselle bodyja ja potkuhousujakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuo Reiman hillitty yksivärinen kivempi kuin tämä psykedeelinen Kuoma, jota on myös samaa kokoa
Reima ja Kuoma valmistetaan Kiinassa herranjumala.
Pienet lapset valmistaa niitä lapsille.
Hyi.Eiks se ole vähän sama idea kuin tässä?
Joo just toi.
Mä oikeasti inhoan lapsia,ne on kamalia.
Mut minkäs teet kun avokki vaati ja pakotti nuo tuohon tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni pitää lumileikeistä ja voisi hyvinkin pitää haalaria vielä 12-vuotiaana. Hänellä on hyvä itsetunto, eikä ole kiinnostunut siitä mitä muut puhuvat tai mihin pukeutuvat. Hän esim. haluaa ehdottomasti käyttää ulkohousuja ulkona, vaikka onkin luokkansa ainoita.
On hieman jopa järkyttävää lukea näitä kommentteja siitä, miten joidenkin ilmeisesti aikuisten mielestä tuollainen on syy kiusaamiselle. Oli hyvä tai huono syy, niin syy kuitenkin. Noin myrkyllisestä ajattelusta tulisi ehdottomasti päästä eroon.
Se mitä lapsi sanoo, ei välttämättä ole se, mitä hän oikeasti haluaa. Esimerkiksi olimme kymmenvuotiaalle ostamassa syyssormikkaita. Kävin jossain toisella hyllyllä ja sillä aikaa tyttö oli ruvennut itse kokeilemaan siinä samalla hyllyllä olevia kurarukkasia, ja siis näin, kun oikeasti kokeili useampaa eri mallia tai kokoa. Kysyin sitten, että otetaanko ne kurarukkaset myös, jolloin vihasesti puuskahti, että no ei varmasti! No öö, miksiköhän niitä sitten sovitteli sitten..?
Muistan vähän samaa itseltä tuossa iässä.
Olin salaa kateellinen pikkusiskolle, joka sai käyttää lastenvaatteita. Itsekin olisin halunnut, mutta en kehdannut ja äidille sanoin, että en halua sitä tai tätä.
Sitten harmitti, kun olen siskon kanssa pihalla farkuissa ja lenkkareissa ja siskolla on kurahousut ja muut kunnon ulkovaatteet päällä.
Ite taisin aikoinaan 90-luvulla käyttää kutosella vielä toppahaalaria tai ainakin vitosella. En oikein muista. Kyllähän siitä jo silloin vähän kuittailtiin. Se oli vielä värikäs. Toisaalta minusta kasvoi sellainen, joka ei kauheasti muiden mielipiteistä piittaa. En edes teininä halunnut kuulua massaan. Olisi kurjaa elää sellaista elämää mitä muut haluaa minun elävän eikä sellaista mitä itse haluan elää.
No kysykää teidän koululaisilta, ottaisiko ne tuollaisen! Ja laittakaa kommentit tänne!
Liian iso taaperolle Sebastian Rejmann vanha toppapuku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuo Reiman hillitty yksivärinen kivempi kuin tämä psykedeelinen Kuoma, jota on myös samaa kokoa
Reima ja Kuoma valmistetaan Kiinassa herranjumala.
Pienet lapset valmistaa niitä lapsille.
Hyi.Eiks se ole vähän sama idea kuin tässä?
Joo just toi.
Mä oikeasti inhoan lapsia,ne on kamalia.
Mut minkäs teet kun avokki vaati ja pakotti nuo tuohon tekemään.
Kuulostaa alistamiselta tai kiristämiseltä.
se on kyllä kurjaa tuommoinen .
Vierailija kirjoitti:
Ite taisin aikoinaan 90-luvulla käyttää kutosella vielä toppahaalaria tai ainakin vitosella. En oikein muista. Kyllähän siitä jo silloin vähän kuittailtiin. Se oli vielä värikäs. Toisaalta minusta kasvoi sellainen, joka ei kauheasti muiden mielipiteistä piittaa. En edes teininä halunnut kuulua massaan. Olisi kurjaa elää sellaista elämää mitä muut haluaa minun elävän eikä sellaista mitä itse haluan elää.
Itse olin 90-luvun alkupuolella kuudesluokkalainen ja silloin haalareita oli monilla meidän luokalla. Olisiko sinulla niin, että muoti oli mennyt jo ohi, mutta äitisi ei sitä ollut huomannut?
Haalari ei todellakaan ole kouluun sopiva vaate. Sopii ainoastaan jonnekin vapaa-ajan juttuihin, esim. pilkkimiseen. Jotain rajaa nyt taas. Lapsillekin voi ja pitää opettaa sopivan pukeutumisen sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Ite taisin aikoinaan 90-luvulla käyttää kutosella vielä toppahaalaria tai ainakin vitosella. En oikein muista. Kyllähän siitä jo silloin vähän kuittailtiin. Se oli vielä värikäs. Toisaalta minusta kasvoi sellainen, joka ei kauheasti muiden mielipiteistä piittaa. En edes teininä halunnut kuulua massaan. Olisi kurjaa elää sellaista elämää mitä muut haluaa minun elävän eikä sellaista mitä itse haluan elää.
Ja nyt sinustakin tuli lopulta kuitenkin palstamummo. Niin ne haaveet erilaisuudesta vaan kaatuu.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin, jos uskoisin, että koulukiusatuksi tuleminen kasvattaa lapsen luonnetta.
Eli et halua puuttua kiusaamiseen, vaan pakotat lapsesi harmaaksi tavikseksi, ettei kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 on melkein yläasteella. Provo.
Miksi kokoja sitten on 164 senttiin saakka?
Lapset on 164-senttisiä ennen 12 vuoden ikää.
Mutta onpa ikävät värit noissa haalareissa. Joku heleä vihreä tai oranssi tai ihan peruspunainen miellyttäisi enemmän.
Kasvukäyrän mukaan keskikäyrällä kasvava tyttö on tasan 12-vuotiaana 153 cm pitkä. Vasta 15-vuotiaana ollaan keskikäyrän mukaan 164 cm.
sivusta
Meillä viikki käy koulussa haalarissa.