Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

No, täällä yksi puhumaton/vähäpuheinen. Olen muuten nainen, ja mieheni on keskustelija, eli näinkin päin se voi olla.

Ihmisillä on uskomattoman erilaisia tapoja ajatella ja puhua. Joskus on vaikea ymmärtää, että toisen aivot toimivat ihan eri tavalla. On ihmisiä, jotka puhuvat samaan tahtiin kun ajattelevat. Heille puhuminen on ajattelua ja ajattelu puhetta. Heille keskustelussa on kyse lähinnä siitä, mitä valitsee sanoa. Mieheni on tällainen.

Sitten on tällaisia kuin minä. Ajatukseni ja tunteeni eivät muodostu sanoista. Kun keskustelen, minun pitää "kääntää" ajatukseni ensin puheeksi. Pitää ihan miettiä ja sommitella, miten tämän nyt ilmaisisi. Varsinkin kun on tunneasioista kyse. Siinä voi kestää hiukan. Puheliaampi keskustelukumppani ei aina jaksa odottaa, ja alkaakin itse taas puhua. Epäluuloinen keskustelukumppani taas on tässä kohtaa varma, että koetan keksiä selittelyjä ja valeita! Jos puhuisin totta, sanoisin kyllä suoraan heti! (Nyt en sitten tarkoita miestäni :) Mutta koettakaa nopeammat ymmärtää meitä hitaampia. Emme mahda sille mitään.

Meidän tuppisuiden taas pitäisi opetella ilmaisemaan, että haluamme kyllä olla mukana keskustelussa ja vastata, kunhan osaamme. Joskus vain jökötämme hiljaa, kun mietimme kyllä kovasti, mutta eihän se ulospäin näy. Toinen voi luulla, ettemme aio vastata ollenkaan ja tuskin edes kuuntelimme. Olisi hyvä opetella sanomaan "Ootas hetki, mietin".

Tämän viestin kirjoitukseen meni kauan, kun minun piti hakea sanoja ja ilmaisuja, että saan tekstin näyttämään siltä, mikä ajatukseni oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.

Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)

Ap

Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.

Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.

Eli ala keskittyä itseesi enemmän.

P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.

Niinpä, siihen johtopäätökseen olenkin kallistunut että muhun se vika on nyt tullut koska aiemmin tuo puhumattomuus ei ole niin paljon hetkauttanut ja olen antanut hänen olla sellainen kuin on. Iän myötä on tullut joku juttu että haluaisin miehenkin sanoittavan olemistaan ja halujaan.

Hirvittävän hyvä neuvo tuo että "unohdat miehen nyt vähäksi aikaa". Yritän, ehkä se auttaa asiaa. :)

Kiitos!

Ap

Ihmiset muuttuu aina ei haluta samoja asioita kuin joskus nuorempana. Vaikka se oma puoliso on ollut joskus ihan ok tai vähintään siedettävä jossain vaiheessa elämää voi olla toisin. Vaikka et ole tyytyväinen nykyiseen suhteeseen puoliso tuskin muuttuu puhumattomasta puhuvaksi Vaikka kuinka yrittäisit häntä muutta. Sekin tosiasia on vain hyväksyttävä. Monet ratkaisee asian eroamalla, toiset taas etsimällä niitä ihmisiä joiden kanssa keskustella ystävistä tai esim harrastuksista.

Eroaminen on ihan hyvä vaihtoehto. Ei ole mitään syytä, miksi parisuhteen pitäisi kestää kuolemaan asti. Ei muiltakaan aikuisten välisiltä suhteilta odoteta tällaista, ja silti ne ovat hyvin antoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Ei tietenkään kaikesta päätetä yhdessä ja taloon tulee molemmille myös omaa ja omannäköistä tilaa. Joskus kuitenkin se puhumaton yrittää piilotella toiselta sitä, että hän on puutaloihminen, kun toinen taas on rakentavinaan tiilitaloa. Silloin se puhuminen ei tosiaan auta kuin siihen, että todetaan tavoitteiden olevan täysin toisistaan poikkeavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.

Kiitos tästä. Auttoi tajuamaan jotakin puhumattoman mielenlaadusta.

Vaikkein ole ap luen mielenkiinnolla koska puhumaton henkilö on parisuhteessa jotain niin hirveätä että ei koskaan enää minulle. Puhumaton henkilö ei edes yritä ymmärtää kuinka tuhoisaa hänen käyttäytymisensä on. Se on erittäin itsekäs tapa olla. Henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen ei edes haluta, vaan 2 ihmistä jakaa elämää konkreettisten tekojen, toimien, puuhastelun, arjen asioiden hoitamisen kautta, kuin työtoverit tai yhteistyökumppanit. Halutaan mekaanisesti toinen ihminen rinnalle mutta ei haluta yhteyttä siihen ihmiseen. Se ei ole parisuhde kuin nimellisesti. Yhtä hyvin voi olla yksin.

Etkö oikeasti kokene tuntemaan yhteyttä toiseen ihmiseen, ellet ääntele koko ajan?

Minusta parisuhteessa ihaninta on istua yhdessä saunassa tai vaikka metsässä, ihan hiljaa kumpikin. Silloin jos koska tuntee todellista yhteenkuuluvuutta!

Samoin jos menet joskus johonkin meditaatioretriittiin, huomaat että vaikka vaan 8 h täydessä hiljaisuudessa ventovieraiden kanssa saa sinut tuntemaan syvempää yhteyttä kuin 20 vuotta yhteistä puhumishistoriaa parhaan ystäväsi kanssa.

Nimenomaan hiljaisuudessa me pystymme kohtaamaan toisen ihmisen todellisen itsen, sielun, miksi sitä tahtookaan sanoa. Puhe on pelkkää egon luomaa häirintää ja savuverhoa, ainakin useimmilla ihmisillä. Sitäkin tietysti tarvitaan, mutta ei sillä todellista yhteyttä luoda.

Seuraavaksi varmaan väität, että hyvää seksiä ei vaan voi olla, ellei sängyssä puhuta. Koska eihän sitä muka muuten tiedä, mitä toinen haluaa..... No eipä tiedä ei, ellei ole koskaan edes yrittänyt koskea sen toisen sielua.

Minä ihmettelen näitä ihmisiä, jotka pelkäävät hiljaisuutta. Siis sitä todellista yhteyttä. Miten yksinäistä kaltaistenne ihmisten kanssa täytyykään olla.

Olen ihan uskomattoman kiitollinen miehestäni, joka antaa minun olla hiljaa niin paljon kuin haluan.

Tuo yhteenkuuluvuus on ensin syntynyt jostain. Toisen ihmisen tuntemisesta. Mikäli toinen ei ajatuksistaan koskaan puhu, ei sitä tuntemista synny, eikä myöskään noita ihania hiljaisia yhteisymmärryksen hetkiä.

Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi kontakti-improvisaatiota. Huomaat, että yhteyden toiseen ihmiseen voi saada vaikka ilman yhteistä (puhuttua) kieltä.

Hyvin huomaa miten sairaita ja henkisesti epäkypsiä ihmisiä on koko ketju täynnä.

Täynnä ihmisiä jotka eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään.

Pelkkiä itsekeskeisiä minäminä minä tyyppejä.

Näette ja keksitty ongelmia joka asiaan vaikka mitään ongelmaa ei olisi edes olemassa ja unohdatte kaiken muun kuin itsenne.

Rakennatte jonkun ihmeellisen sukupuolien välisen kuilun jota ei ole yhtään missään.

Tää on niiiin tätä teidän roolijakoleikkiänne jossa miehen pitää olla kuin nainen tai naisen kuin mies.

Tajuatteko että olette oman elämänne woke tyyppejä? Kaikkien pitää olla sellaisia kuin minä olen tai vähintäänkin käyttäytyä kuten MINÄ haluan. Muuten hänessä on joku hvetin vika. ?????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?

Väkivalta?

Pettäminen?

Suhteen lopettaminen?

Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.

Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.

Niin juuri, mikä sitten ratkaisee? Sepä se. Pitäisikö sen puhumattoman vaan antaa lillua omissa myrkyissään ilman että yrittääkään ottaa mitään puheeksi? Haluaako puhumaton sitä ihan oikeasti?

Ap

Puhumista tärkeämpänä pidän sitä että parisuhteessa tulee hyväksytyksi. Hyväksytään se että ei se puoliso aina halua puhua samoista asioista kuin minä. Tai vaikka minä näen parisuhteessa ongelmia ei ne toisen mielestä ole mitään ongelmia jotka pitäisi käsitellä.

Ei naiset kykene ajattelemaan mitään muuta kuin omia vaatimuksia ja haluja. Miehen kuuntelu on ihan sivuseikka kun todellisuudessa puhumisvaatimukset koskee ainiastaan sitä että nainen saa puhua ilman keskeytyksiä ja mies vain myötäilee ja kuuntelee kaiken jonka jälkeen miehen on toteutettava täsmällisesti se mitä nainen haluaa. Naisten pitäisi opetella myös kuuntelemaan miehiä niin teidän kanssa olisi edes mahdollista keskustella. Joka nainen osaa puhua ja vaatia mieheltä mutta hyvin harva nainen suostuu kuuntelemaan niin se yksipuoleinen puhuminen on täysin turhaa

Mitenkäs ne omat keskustelutaidot? Ei välity viestistä kovin hyvää kuvaa. Hyvässä keskustelussa molempien pitää osata keskustella.

Miehet joskus pitävät naisen keskustelualoitetta ikään kuin äidin ripiyksenä jo oletusarvoisesti ja lähtökohtaisesti eivätkä lähde keskustelemaan samalla tavalla kuin vaikka liikeneuvottelussa.

Kun valittaa, nalkuttaa, huutaa ja vaatii kuin äiti niin onko se mikään ihme että kohdellaan kuin äitiä. Kyllä teidän naistenkin pitää tietää se että oma käytös vaikuttaa siihen miten sinua kohdellaan

Voisitteko te miehet puolestanne edes joskus leikkiä olevanne turvallisia ja asia hallussa olevia perheenpäitä eikä kiukuttelevia pikkupoikia. 

Pitäisikö naisten sitten lopettaa tasa-arvo vaatimukset kun selvästkkään sitä ette edes halua kun jatkuvasti tulee näitä että miehen pitää pysyä perinteisessä sukupuoliroolissa ilman mahdollisuutta muutokseen vaikka nainen itse periteisiä sukupuolirooleja ei suostu toteuttamaan. Aika jännä ongelma miderni nainen joka vihaa perinteisiä sukupuoliroolje (naiselle) ja samaan aikaan vaatii että mies on perinteinen mies eikä moderni mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Minun puolisoni ajattelee juuri näin.

Omasta mielestäni puhumisen idea ei olekaan se, etteä asioista jauhetaan jauhamisen ilosta, vaan nimenomaan sitä arkea helpottavaa kommunikointia.

Esim. rankan työpäivän jälkeen voi sanoa toiselle, että nyt olen väsynyt ja vähän ehkä avata syitä. Pystytkö hoitamaan lapset, jos menen vähän lepäämään? Sen sijaan puhumaton tulee naama norsun v:llä kotiin, käyttäytyy epäasiallisesti perhettä kohtaan eikä kukaan tiedä mistä hel..tistä nyt tuulee.

Ei puhumisen tarkoitus ole hankaloittaa ja monimutkistaa asioita vaan nimenomaan päinvastoin.

Kuten sanottu, tässä ketjussa puhutaan sekaisin hyvin eri asioista. Se, ettei jaksa jälleen kerran avata aihetta, jossa ei tulla saavuttamaan mitään ratkaisua, on aika eri juttu kuin pahantuulinen käyttäytyminen työpäivän jälkeen. Eikö sinustakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa, että aloittajan ongelma on pikemminkin se, että hän sietää ärhentelyä ja mököttämistä. Varsinainen ongelma ei ole saada mies puhumaan asioista, vaan lopettaa tuo epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttava käyttäytyminen.

Tähän ongelmaan paras ratkaisu ei ole kysyä "Mikä sinua nyt vaivaa?" vaan asettaa rajat sellaiselle käyttäytymiselle, jota hyväksyt. Se, että yrität saada toisen puhumaan, tuntuu varmasti turvallisemmalta vaihtoehdolta, mutta se tuskin onnistuu. Omien rajojen asettaminen sen sijaan sisältää sen mahdollisuuden, että suhde päättyy, mikä tekee siitä pelottavan mutta myös tehokkaan ratkaisun.

Ja tähän kiteytyy koko ketju. Bravo!

Jep! Ja kun aloittaja laittaa vihdoin ne rajat ja ymmärtää oman parhaansa uskon, että aloittajan mies liittyy pian yllättyvien miesten suureen joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Meidän parisuhteessa se olen minä joka ei puhu(enää). Olen siis nainen.

Jos avaan suuni, mies puhuu päälle. Suuttuu joka asiasta ja omaa mielipidettä en saa koskaan sanoa.  Jos joskus saan jotakin sanottua se mitäitöidään poikkeuksetta heti.

Enpä juuri viitsi enää puhua. En voi puhua silloinkaan, kun meillä on vieraita, mies alkaa aina puhumaan minun puheen päälle. Ihmiset varmaan ajattelee, että siinäpä hiljainen ja puhumaton ihminen, mutta en ole ollut tälläinen aina.

Joskus kun olen aikuisten lasteni kanssa vaikkapa reissussa, nauran ja juttelen kuten muutkin ja välillä ihan ihmetten itsekin, että tälläinenkö minä oikeasti olen.

Ihmettelin kommenttia lukiessa, että miksi ihmeessä olet tuollaisen kanssa. Sitten tajusin, meillä on hyvin paljon samanlaista! Miehelle ei enää huvita puhua aikalailla samoista syistä mitä ylläolevassa kommentissa. Muille sitten kyllä puhun.

Eroan, kun pystyn tekemään sen kertarytäkällä, ilman neuvotteluita. Sitten on taas yksi mies maailmassa lisää, jolle ero tuli yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

No, täällä yksi puhumaton/vähäpuheinen. Olen muuten nainen, ja mieheni on keskustelija, eli näinkin päin se voi olla.

Ihmisillä on uskomattoman erilaisia tapoja ajatella ja puhua. Joskus on vaikea ymmärtää, että toisen aivot toimivat ihan eri tavalla. On ihmisiä, jotka puhuvat samaan tahtiin kun ajattelevat. Heille puhuminen on ajattelua ja ajattelu puhetta. Heille keskustelussa on kyse lähinnä siitä, mitä valitsee sanoa. Mieheni on tällainen.

Sitten on tällaisia kuin minä. Ajatukseni ja tunteeni eivät muodostu sanoista. Kun keskustelen, minun pitää "kääntää" ajatukseni ensin puheeksi. Pitää ihan miettiä ja sommitella, miten tämän nyt ilmaisisi. Varsinkin kun on tunneasioista kyse. Siinä voi kestää hiukan. Puheliaampi keskustelukumppani ei aina jaksa odottaa, ja alkaakin itse taas puhua. Epäluuloinen keskustelukumppani taas on tässä kohtaa varma, että koetan keksiä selittelyjä ja valeita! Jos puhuisin totta, sanoisin kyllä suoraan heti! (Nyt en sitten tarkoita miestäni :) Mutta koettakaa nopeammat ymmärtää meitä hitaampia. Emme mahda sille mitään.

Meidän tuppisuiden taas pitäisi opetella ilmaisemaan, että haluamme kyllä olla mukana keskustelussa ja vastata, kunhan osaamme. Joskus vain jökötämme hiljaa, kun mietimme kyllä kovasti, mutta eihän se ulospäin näy. Toinen voi luulla, ettemme aio vastata ollenkaan ja tuskin edes kuuntelimme. Olisi hyvä opetella sanomaan "Ootas hetki, mietin".

Tämän viestin kirjoitukseen meni kauan, kun minun piti hakea sanoja ja ilmaisuja, että saan tekstin näyttämään siltä, mikä ajatukseni oli.

Kiitos että kirjoitit. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?

Väkivalta?

Pettäminen?

Suhteen lopettaminen?

Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.

Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.

Niin juuri, mikä sitten ratkaisee? Sepä se. Pitäisikö sen puhumattoman vaan antaa lillua omissa myrkyissään ilman että yrittääkään ottaa mitään puheeksi? Haluaako puhumaton sitä ihan oikeasti?

Ap

Puhumista tärkeämpänä pidän sitä että parisuhteessa tulee hyväksytyksi. Hyväksytään se että ei se puoliso aina halua puhua samoista asioista kuin minä. Tai vaikka minä näen parisuhteessa ongelmia ei ne toisen mielestä ole mitään ongelmia jotka pitäisi käsitellä.

Ei naiset kykene ajattelemaan mitään muuta kuin omia vaatimuksia ja haluja. Miehen kuuntelu on ihan sivuseikka kun todellisuudessa puhumisvaatimukset koskee ainiastaan sitä että nainen saa puhua ilman keskeytyksiä ja mies vain myötäilee ja kuuntelee kaiken jonka jälkeen miehen on toteutettava täsmällisesti se mitä nainen haluaa. Naisten pitäisi opetella myös kuuntelemaan miehiä niin teidän kanssa olisi edes mahdollista keskustella. Joka nainen osaa puhua ja vaatia mieheltä mutta hyvin harva nainen suostuu kuuntelemaan niin se yksipuoleinen puhuminen on täysin turhaa

Mitenkäs ne omat keskustelutaidot? Ei välity viestistä kovin hyvää kuvaa. Hyvässä keskustelussa molempien pitää osata keskustella.

Miehet joskus pitävät naisen keskustelualoitetta ikään kuin äidin ripiyksenä jo oletusarvoisesti ja lähtökohtaisesti eivätkä lähde keskustelemaan samalla tavalla kuin vaikka liikeneuvottelussa.

Kun valittaa, nalkuttaa, huutaa ja vaatii kuin äiti niin onko se mikään ihme että kohdellaan kuin äitiä. Kyllä teidän naistenkin pitää tietää se että oma käytös vaikuttaa siihen miten sinua kohdellaan

Voisitteko te miehet puolestanne edes joskus leikkiä olevanne turvallisia ja asia hallussa olevia perheenpäitä eikä kiukuttelevia pikkupoikia. 

Pitäisikö naisten sitten lopettaa tasa-arvo vaatimukset kun selvästkkään sitä ette edes halua kun jatkuvasti tulee näitä että miehen pitää pysyä perinteisessä sukupuoliroolissa ilman mahdollisuutta muutokseen vaikka nainen itse periteisiä sukupuolirooleja ei suostu toteuttamaan. Aika jännä ongelma miderni nainen joka vihaa perinteisiä sukupuoliroolje (naiselle) ja samaan aikaan vaatii että mies on perinteinen mies eikä moderni mies

Näin miehenä antaisin sellaisen vinkin, että kiinnitä paljon vähemmän huomiota siihen, mitä naiset sinun mielestäsi ajattelevat, vaativat ja haluavat, ja paljon enemmän huomiota siihen, mitä itse haluat. Jätä tällaiset kotkotukset sikseen. Ystävällisellä, määrätietoisella ja assertiivisella toiminnalla ja käyttäytymisellä saat paljon todennäköisemmin haluamasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.

Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)

Ap

Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.

Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.

Eli ala keskittyä itseesi enemmän.

P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.

Niinpä, siihen johtopäätökseen olenkin kallistunut että muhun se vika on nyt tullut koska aiemmin tuo puhumattomuus ei ole niin paljon hetkauttanut ja olen antanut hänen olla sellainen kuin on. Iän myötä on tullut joku juttu että haluaisin miehenkin sanoittavan olemistaan ja halujaan.

Hirvittävän hyvä neuvo tuo että "unohdat miehen nyt vähäksi aikaa". Yritän, ehkä se auttaa asiaa. :)

Kiitos!

Ap

Ihmiset muuttuu aina ei haluta samoja asioita kuin joskus nuorempana. Vaikka se oma puoliso on ollut joskus ihan ok tai vähintään siedettävä jossain vaiheessa elämää voi olla toisin. Vaikka et ole tyytyväinen nykyiseen suhteeseen puoliso tuskin muuttuu puhumattomasta puhuvaksi Vaikka kuinka yrittäisit häntä muutta. Sekin tosiasia on vain hyväksyttävä. Monet ratkaisee asian eroamalla, toiset taas etsimällä niitä ihmisiä joiden kanssa keskustella ystävistä tai esim harrastuksista.

Eroaminen on ihan hyvä vaihtoehto. Ei ole mitään syytä, miksi parisuhteen pitäisi kestää kuolemaan asti. Ei muiltakaan aikuisten välisiltä suhteilta odoteta tällaista, ja silti ne ovat hyvin antoisia.

Ei ole mitään syytä siihen että miksi mies panostaisi koko elämän ja varallisuuden parisuhteesees kun kerran ei ole mitään syytä miksi parisuhteen edes pitäisi kestää niin kuin itse sanoit. Ei voi vaatia toista panostamaan kaikkea kun itse vähän katselee että löytyisikö parempi vai tyydynkö hetkeksi tähän mieheen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Minun puolisoni ajattelee juuri näin.

Omasta mielestäni puhumisen idea ei olekaan se, etteä asioista jauhetaan jauhamisen ilosta, vaan nimenomaan sitä arkea helpottavaa kommunikointia.

Esim. rankan työpäivän jälkeen voi sanoa toiselle, että nyt olen väsynyt ja vähän ehkä avata syitä. Pystytkö hoitamaan lapset, jos menen vähän lepäämään? Sen sijaan puhumaton tulee naama norsun v:llä kotiin, käyttäytyy epäasiallisesti perhettä kohtaan eikä kukaan tiedä mistä hel..tistä nyt tuulee.

Ei puhumisen tarkoitus ole hankaloittaa ja monimutkistaa asioita vaan nimenomaan päinvastoin.

Kuten sanottu, tässä ketjussa puhutaan sekaisin hyvin eri asioista. Se, ettei jaksa jälleen kerran avata aihetta, jossa ei tulla saavuttamaan mitään ratkaisua, on aika eri juttu kuin pahantuulinen käyttäytyminen työpäivän jälkeen. Eikö sinustakin?

Se ikuisuusasiakin pitäisi jaksaa kerran käsitellä loppuun. Niin, että yhdessä todetaan, ettei siihen palata enää. Jos sitä välttelee, se pulpahtelee pinnalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Tämä metafora hajoaa kyllä näköjään hyvin äkkiä. Ainakaan minun parisuhteeni ei muistuta talon rakentamista tai muutakaan yhteistä työprojektia.

En suhtaudu kyllä minäkään parisuhteeseen työnä tai projektina. Silti minun ei tarvitse päättää tai edes osallistua kaikkeen päätöksentekoon parisuhteessa. Se että molemmat tulee hyväksytyksi suhteessa vahvuukdiineen puutteineen päivineen riittää. Jos toisella on enemmän vahvuuksia vaikka päättää niistä piirrustuksista niin miksi asiat olisi pakko päättää yhdessä. Jos sitä hyväksytyksi tulemista ei enää ole silloin minusta on parempi erota kuin yrittää väkisin ratkaista asiat puhumalla tai tekemällä kaikki päätökset yhteisymmärryksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Miten se päätetään kuka sisustaa mitäkin kun keskustelu turhaa, jopa vahingollista? Toki täällä osa tuntuu olevan aidosti sitä mieltä, että hyvässä parisuhteessa sen vain tietää. Ei tosiaan tiedä ja kompromisessajakin on valitettavasti joskus tehtävä hyvässäkin suhteessa tai muuten kumpikin asuu omassa talossaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Tämä metafora hajoaa kyllä näköjään hyvin äkkiä. Ainakaan minun parisuhteeni ei muistuta talon rakentamista tai muutakaan yhteistä työprojektia.

En suhtaudu kyllä minäkään parisuhteeseen työnä tai projektina. Silti minun ei tarvitse päättää tai edes osallistua kaikkeen päätöksentekoon parisuhteessa. Se että molemmat tulee hyväksytyksi suhteessa vahvuukdiineen puutteineen päivineen riittää. Jos toisella on enemmän vahvuuksia vaikka päättää niistä piirrustuksista niin miksi asiat olisi pakko päättää yhdessä. Jos sitä hyväksytyksi tulemista ei enää ole silloin minusta on parempi erota kuin yrittää väkisin ratkaista asiat puhumalla tai tekemällä kaikki päätökset yhteisymmärryksessä.

Miten ne vahvuudet tulevat esille, ellei aleta tehdä jotain yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Minun puolisoni ajattelee juuri näin.

Omasta mielestäni puhumisen idea ei olekaan se, etteä asioista jauhetaan jauhamisen ilosta, vaan nimenomaan sitä arkea helpottavaa kommunikointia.

Esim. rankan työpäivän jälkeen voi sanoa toiselle, että nyt olen väsynyt ja vähän ehkä avata syitä. Pystytkö hoitamaan lapset, jos menen vähän lepäämään? Sen sijaan puhumaton tulee naama norsun v:llä kotiin, käyttäytyy epäasiallisesti perhettä kohtaan eikä kukaan tiedä mistä hel..tistä nyt tuulee.

Ei puhumisen tarkoitus ole hankaloittaa ja monimutkistaa asioita vaan nimenomaan päinvastoin.

Kuten sanottu, tässä ketjussa puhutaan sekaisin hyvin eri asioista. Se, ettei jaksa jälleen kerran avata aihetta, jossa ei tulla saavuttamaan mitään ratkaisua, on aika eri juttu kuin pahantuulinen käyttäytyminen työpäivän jälkeen. Eikö sinustakin?

Se ikuisuusasiakin pitäisi jaksaa kerran käsitellä loppuun. Niin, että yhdessä todetaan, ettei siihen palata enää. Jos sitä välttelee, se pulpahtelee pinnalle. 

Valitettavasti sellainen ihminen, jolle tunne- ja parisuhdepuhe on keino käsitellä omia ahdistuksia ja epävarmuuksia, ei kykene laittamaan pistettä keskustelulle, vaikka tämä asia kuinka selvästi todettaisiin. Se, että selvästi ja jämäkästi ilmaisee, että asiassa ole enää puhuttavaa, ajaa tällaisen ihmisen eksistentiaaliseen kriisiin. Voimme toki ajatella, että näin on silti kannattavinta tehdä, mutta onhan se tavallaan myös hyvin julmaa.

Juttelu naisen kanssa on todella ärsyttävää, itseä rasittaa aivan julmetusti kun nainen alkaa selittämää juoruja mitkä ei itselle kuulu kun ne on ulkopuolisen ihmisen asioita mitkä ei minulle kuulu ja joka ei ole edes paikalla. Juoruilussa ei ole mitään hyvää ja sillä pystyy aiheuttamaan todellapaljon tuhoa eikä kukaan juoruilija koskaan suostu kantamaan vastuuta siittä juoruilusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Miten se päätetään kuka sisustaa mitäkin kun keskustelu turhaa, jopa vahingollista? Toki täällä osa tuntuu olevan aidosti sitä mieltä, että hyvässä parisuhteessa sen vain tietää. Ei tosiaan tiedä ja kompromisessajakin on valitettavasti joskus tehtävä hyvässäkin suhteessa tai muuten kumpikin asuu omassa talossaan. 

Miksi ryhtyä rakentamaan taloa jos et ole tyytyväinen parisuhteeseen? Miksi jatkaa parisuhdetta jossa toinen ei puhumattomasta puhuvaksi muutu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Miten se päätetään kuka sisustaa mitäkin kun keskustelu turhaa, jopa vahingollista? Toki täällä osa tuntuu olevan aidosti sitä mieltä, että hyvässä parisuhteessa sen vain tietää. Ei tosiaan tiedä ja kompromisessajakin on valitettavasti joskus tehtävä hyvässäkin suhteessa tai muuten kumpikin asuu omassa talossaan. 

Pyydä aktiivisesti niitä asioita, joita tarvitset. Pidä mielessäsi kirkkaana ne asiat, joihin et halua suostua.

Tosin itse asun kyllä ihan konkreettisesti omassa talossa (asunnossa), ja se kyllä helpottaa elämää ja suhdetta todella paljon.