Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.
Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)
Ap
Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.
Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.
Eli ala keskittyä itseesi enemmän.
P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sitä keskusteluakin kokeiltu, mutta aika vähän siitä on hyötyä ollut. Ei jaksa yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä, että minkälainen parisuhde hänen vanhemmillaan on. Kotoa saadut mallit voivat olla puolisoilla hyvin erilaiset. Toisen lapsuudessa täysi sota vanhemmilla. Toisella taas raivohuutaja ja alistuja vanhempina.
Jotain hylkäämistä hän on kokenut lapsena vanhempiensa suunnalta, en tiedä tarkemmin. Siksi ehkä tunnelukkoja?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sanotaan, ettei toista voi muuttaa, joten turha puhua- pitää hyväksyä toinen tai erota.
Sangen suoraviivaista toimintaa, ja mitenkähän on todellisuuden kanssa? Esim. aiemmin kotitöihin kyennyt puoliso lakkaa tekemästä niitä, suuttuu jos asiasta yrittää puhua. Ero vaan, niinkö? Tai puoliso sanoo että häntä ällöttää miten puhut ruoka suussa, voitko lopettaa? Sinä sitten et lopeta, koska toista ei voi muuttaa jne.
Kyllä ainakin omassa liitossani (20+ vuotta) on mukauduttu enemmän tai vähemmän, muutettu tapoja tai tyylejä tehdä asiat. Kun oma mieheni rupesi muuttumaan itsekkääksi tietyissä asioissa, tasan tarkkaan nostin asian esiin. Ja minä puolestani huomioin hänet mm. suostumalla muutamaan outoon tapaan kotonamme, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka itselleni toinen tapa olisi käytännöllisempi.
Mitä tulee keskustelun tarpeeseen: sille ei ole koskaan hyvää aikaa. Se osapuoli, joka välttelee puhumista oman mielipahansa pelossa (kuin lapsi..), ei tule mieltään ilahduttamaan jos keskustelut käydäänkin parhaana mahdollisena ajankohtana.
"Voitko lopettaa tuon" on pyyntö, ei keskustelunavaus. Olet ihan oikein huomannut, että konkreettiset pyynnöt ja omien rajojen määritteleminen toimivat useimmissa tilanteissa paljon paremmin kuin toistuvat keskustelut. Jos asia on ratkaistavissa, se ratkeaa usein tällä lailla hyvinkin nopeasti. Mutta jos se ei ole ratkaistavissa, siitä ajaudutaan usein keskustelemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen kyllästyy.
Voitko lopettaa tuon on käsky tai kysymys ja kun et itsekään lisännyt kysymysmerkkiä tekstiin niin sen voi tulkita vain käskytyksenä kun ei siinä mitään kysymystä ollut
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuus on teko aivan samalla tavalla kuin puhuminen.
Puhuva hakee yhteyttä toiseen ihmiseen. Puhumaton ei hae yhteyttä toiseen ihmiseen.
Puhumalla voi itse asiassa pitää toiset ihmiset etäällä paljon tehokkaammin kuin vaikenemalla. Small talk, anyone? Sen koko idea on pitää kohteliasta etäisyyttä.
Ajatus siitä, että vain ääntelemällä muodostuisi yhteys ihmisten välille, on hyvin alkeellinen.
Kaikki uskonnolliset perinteet, kaikki hengelliset opit pitävät muuten vaikenemista erittäin suuressa arvossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.
Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.
Tää oli hyvin sanottu, mutta kyllä mä uskon että joistain asioista vain pitäisi pystyä puhumaan.
Ap
Tietysti monistakin asioista täytyy voida puhua. Muuten ei parisuhdetta koskaan synny, eikä sellaista voi pitää yllä. Ja kyllähän melkein kaikki "puhumattomiksi" leimatut ihmiset monista asioista puhuvatkin. Harvassa ovat sellaiset tuppisuut, jotka eivät mistään suhdeasioista saa sanottua mitään. (He tuskin edes romanttiseen suhteeseen päätyvät.)
Kiinnostaisi tietää, miten hyvin itse osaat tunnistaa ne parisuhdetta mahdollisesti hierätävät, joiden ratkaiseminen onlopulta mahdotonta ja joista vatvominen ei siten johda mihinkään? Entä huomaatko, kun itse haluat huojentaa mieltäsi puhumalla, saatatkin vain siirtää pahaa oloasi toiseen, joka ei puhumisesta saa vastaavaa helpotusta vaan ainoastaan ahdistusta?
Jossain sanottiin, että ne, jotka ottavat itseensä tuolla tavalla raskaasti toisten tunteita, ovat jotenkin kykenemättömiä tunnistamaan omia tunteitaan ja käsittelemään niitä. Sitten tulee vain epämääräinen raskas tai ahdistunut olo, tuntuu pahalta.
Se toinen, joka puhuu vaikeuksistaan, ei ymmärrä aiheuttavansa toiselle raskasta oloa, koska ei itse saa raskasta oloa kuunnellessaan toisten murheita.
Asiat eivät koskaan selviä puhumatta, joten se että vaikenee on luovuttamista. Keskustelulla annetaan edes mahdollisuus paremmalle. Silloin pitää oikeasti keskustella, pyrkiä hahmottamaan käsiteltävä asia ja etsiä sille parasta ratkaisua ja kohdata vastapuoli reilusti. Jos keskittyy vain väittelemään, voittamaan tai ei ota käsiteltävää asiaa tosissaan, keskustelu on vain turhaa ajanhukkaa ja vie voimat.
Mulla toisinpäin,eli tunnistan oikein hyvin tunteeni, ja osaan ne ilmaista erinomaisesti puhumalla .
Muut ihmiset vain eivät tunnu millään ymmärtävän tätä.
Minun pitäisi aina olla kaikin tavoin läsnä toisille, ja kun kerron että tarvitsen nyt rauhaa, niin sitä ei uskota.
Jos sanon että en jaksa, niin se sivuutetaan, eli tiedetään paremmin puolestani jaksamisenikin. Parhaassa tapauksessa vielä ihmetellään asiaa jonka olen useaan kertaan jo kertonut selvin sanoin ja silmiin katsoen, ja johon toinen on vastannut ymmärtävänsä.Lopputulos on puhumattomuus. Miksi kertoisin mitään kun se on kuin seinille puhuisi. Saatan myös laittaa puhelimen kiinni ja hävitä koko päiväksi kaikkien tavoittamattomiin. Jos kertoisin että laitan nyt puhelimen kiinni, ja häviän päiväksi jonnekin, koska haluan olla rauhassa, niin jo pitäisi olla kertomassa minne menen ja moneltako tulen takaisin. Eli rauhassa yksin oleminenkin pitäisi tehdä toisten ehdoilla.
Ei kiitos.
T n 43v
Tiedät siis tasan tarkkaan miltä miehistä tuntuu kun nainen vaatii puhumista vaikka mies on tuonut esille että ei halua puhua
Vierailija kirjoitti:
Jostain olen lukenut, että puhuminen auttaa naista mutta ei miestä.
Tosin tämäkään ei ole niin jyrkkä jako eli myös yksilötasolla ihmiset on tässä suhteessa erilaisia.Omista ongelmista ja tunteista puhuminen voi jopa pahentaa miehen oloa.
Mies ratkaisee kipeitä asioita tekemisen kautta esim. saattaa syventyä johonkin projektiin jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen ongelman kanssa mutta joka hänen mielessään symboloi ongelmaa.Moni nainen olisi "seitsemännessä taivaassa" jos mies sanoisi hänelle: "rakas, mielestäni sinä puhut liian vähän. Haluan että sinä kerrot minulle nyt kaiken mahdollisen unelmistasi, ongelmistasi, toiveistasi ja haaveistasi ja peloistasi... Minulla on viikko lomaa. tehdään tästä sinun viikkosi, haluan kuunnella sinua keskeytyksettä koko viikon".
Kokeile sellaista, että jätä mies täysin rauhaan. Jos sinä olet hoitanut puhumispuolen niin sysää se vastuu nyt miehelle.
En tarkoita murjoitusta tai mykkäkoulua vaan ole miehen seurassa rennosti rakastavana ja omana itsenäsi, mutta jätä hänet rauhaan. Älä tee tikusta asiaa. Jos mies on hiljaa, ole sinäkin hiljaa. Jos mies puhuu jotain, kuuntele ja hymyile lempeästi ja sano jotain tyyliin: "niinpä".
Jos mies pohtii jotain tai kysyy jotain esim. menaitaanko me vielä mennä mökille? Niin ole passiivinen ja ystävällinen (ei passiivisaggressiivinen) ja kysy että mitä sinä olet suunnitellut.Idea on siinä, että annat miehelle tilaa. Näytä, että hänen on turvallista avata suunsa.
Näytä että arvostat kaikkea mitä hän sanoo. Ei sen takia, että hän olisi oikeassa vaan sen takia että ne ovat hänen ajatuksiaan.
Kiitos, tämä oli hyvä kommentti. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä, että minkälainen parisuhde hänen vanhemmillaan on. Kotoa saadut mallit voivat olla puolisoilla hyvin erilaiset. Toisen lapsuudessa täysi sota vanhemmilla. Toisella taas raivohuutaja ja alistuja vanhempina.
Jotain hylkäämistä hän on kokenut lapsena vanhempiensa suunnalta, en tiedä tarkemmin. Siksi ehkä tunnelukkoja?
Ap
Ongelmien ratkaisuun siitä on harvoin apua että esim. tietää mistä se puhumattomuus johtuu. Jos se auttaa hyväksymään sen että toinen ei käsittele tunteitaan puhumalla niin hyvä muuten en näe niiden syiden valvomisessa mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sanotaan, ettei toista voi muuttaa, joten turha puhua- pitää hyväksyä toinen tai erota.
Sangen suoraviivaista toimintaa, ja mitenkähän on todellisuuden kanssa? Esim. aiemmin kotitöihin kyennyt puoliso lakkaa tekemästä niitä, suuttuu jos asiasta yrittää puhua. Ero vaan, niinkö? Tai puoliso sanoo että häntä ällöttää miten puhut ruoka suussa, voitko lopettaa? Sinä sitten et lopeta, koska toista ei voi muuttaa jne.
Kyllä ainakin omassa liitossani (20+ vuotta) on mukauduttu enemmän tai vähemmän, muutettu tapoja tai tyylejä tehdä asiat. Kun oma mieheni rupesi muuttumaan itsekkääksi tietyissä asioissa, tasan tarkkaan nostin asian esiin. Ja minä puolestani huomioin hänet mm. suostumalla muutamaan outoon tapaan kotonamme, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka itselleni toinen tapa olisi käytännöllisempi.
Mitä tulee keskustelun tarpeeseen: sille ei ole koskaan hyvää aikaa. Se osapuoli, joka välttelee puhumista oman mielipahansa pelossa (kuin lapsi..), ei tule mieltään ilahduttamaan jos keskustelut käydäänkin parhaana mahdollisena ajankohtana.
"Voitko lopettaa tuon" on pyyntö, ei keskustelunavaus. Olet ihan oikein huomannut, että konkreettiset pyynnöt ja omien rajojen määritteleminen toimivat useimmissa tilanteissa paljon paremmin kuin toistuvat keskustelut. Jos asia on ratkaistavissa, se ratkeaa usein tällä lailla hyvinkin nopeasti. Mutta jos se ei ole ratkaistavissa, siitä ajaudutaan usein keskustelemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen kyllästyy.
Voitko lopettaa tuon on käsky tai kysymys ja kun et itsekään lisännyt kysymysmerkkiä tekstiin niin sen voi tulkita vain käskytyksenä kun ei siinä mitään kysymystä ollut
On ihan okei pyytää parisuhteessa asioita, joita haluaa ja tarvitsee. Toisella on täysi vapaus kieltäytyä. Siitä sitten voi kumpikin tehdä omat johtopäätöksensä. Ei ole mikään pakko opetella syömään ruokaa suu kiinni, ihan niin ei ole pakko jäädä suhteeseen maiskuttajan kanssa. Jos vapaus maiskuttaa on tärkeämpää kuin mitä saa tästä nimenomaisesta suhteesta, se on loppujen lopuksi ihan validi preferenssi.
Assertiivinen ihminen saa usein elämässä enemmän ja parempaa kuin muut. Niin parisuhteessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdepuheen voi jakaa muutamaan kategoriaan:
- välttämätön: toden puhuminen, parisuhteen solminen ja lopettaminen, yhteyden luominen...
- hyödyllinen: arvojen ja tavoitteiden selventäminen, rakkaudentunnustukset, kiitokset, huomionosoitukset...
- neutraali: kuulumiset, keskustelut...
- haitallinen: vatvominen, riitely, haukkuminen, pilkkaaminen, pikaistuksissa sanotut asiat...
Suurin osa puhumattomuudesta koskee haitallista tai (ärsyttäväksi koettua) neutraalia puhetta. Vain pieni osa puhumattomuudesta kattaa hyödyllisen tai välttämättömän kategorian asioita.
Itsellä se on koskenut välttämätöntä ja hyödyllistä. Haitallisen puute ei ole puute vaan taito.
Olen saanut kuvan, että kun ap yrittää puhua hyödyllisestä tai välttämättömästä, mies kokee sen haitallisena tai kääntää haitalliseksi ja vaikenee.
Vatvominen asioista, joita ei voi ratkaista, on nähdäkseni kokonaisuutena haitallista. Jos sellaista ei osaa tunnistaa haitalliseksi puheeksi, vaan uskoo sillä parantavansa parisuhdetta jollakin tavalla, on aika vaikea onnistua.
Samoin jos toinen tarvitsee aikaa asioiden sulattelemiseksi sen sijaan, että jakaisi ajatuksensa heti, tätä on syytä kunnioittaa. Monta kriisiä vältettäisiin sillä, ettei puhuta asioita saman tien läpi, vaan tosiaan käydään lenkillä, syödään ja annetaan asian hautua. Monesti huomaa, ettei mitään valitettavaa olekaan.
En harrasta mitään vatvomista. Joskus vaan on hetkiä, että joku asia on välttämätöntä nostaa pöydälle. Vatvontaa tai nalkutusta siitä tulee silloin, jos toinen ei lähde keskusteluun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdepuheen voi jakaa muutamaan kategoriaan:
- välttämätön: toden puhuminen, parisuhteen solminen ja lopettaminen, yhteyden luominen...
- hyödyllinen: arvojen ja tavoitteiden selventäminen, rakkaudentunnustukset, kiitokset, huomionosoitukset...
- neutraali: kuulumiset, keskustelut...
- haitallinen: vatvominen, riitely, haukkuminen, pilkkaaminen, pikaistuksissa sanotut asiat...
Suurin osa puhumattomuudesta koskee haitallista tai (ärsyttäväksi koettua) neutraalia puhetta. Vain pieni osa puhumattomuudesta kattaa hyödyllisen tai välttämättömän kategorian asioita.
Itsellä se on koskenut välttämätöntä ja hyödyllistä. Haitallisen puute ei ole puute vaan taito.
Olen saanut kuvan, että kun ap yrittää puhua hyödyllisestä tai välttämättömästä, mies kokee sen haitallisena tai kääntää haitalliseksi ja vaikenee.
Vatvominen asioista, joita ei voi ratkaista, on nähdäkseni kokonaisuutena haitallista. Jos sellaista ei osaa tunnistaa haitalliseksi puheeksi, vaan uskoo sillä parantavansa parisuhdetta jollakin tavalla, on aika vaikea onnistua.
Samoin jos toinen tarvitsee aikaa asioiden sulattelemiseksi sen sijaan, että jakaisi ajatuksensa heti, tätä on syytä kunnioittaa. Monta kriisiä vältettäisiin sillä, ettei puhuta asioita saman tien läpi, vaan tosiaan käydään lenkillä, syödään ja annetaan asian hautua. Monesti huomaa, ettei mitään valitettavaa olekaan.
En harrasta mitään vatvomista. Joskus vaan on hetkiä, että joku asia on välttämätöntä nostaa pöydälle. Vatvontaa tai nalkutusta siitä tulee silloin, jos toinen ei lähde keskusteluun mukaan.
Kahdella ihmisellä voi olla hyvinkin eri käsitys siitä, onko jonkin asian "nostaminen pöydälle" välttämätöntä vai turhaa, vaiko kenties aktiivisesti haitallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se "puhumattomuus" sitä ettei jaksa kuulla loputonta ryöpytystä omasta vajavaisuudestaan?
No itseasiassa ei. Normaali reaktiohan tuohon olisi sanoa toiselle niin napakasti että ymmärtää, että lopeta tuo ryöpyttäminen, ja jos ei usko, niin lähteä tilanteesta tai suhteesta. Se, ettei sano miltä tuntuu, lukitsee koko tilanteen, eikä se koskaan muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain olen lukenut, että puhuminen auttaa naista mutta ei miestä.
Tosin tämäkään ei ole niin jyrkkä jako eli myös yksilötasolla ihmiset on tässä suhteessa erilaisia.Omista ongelmista ja tunteista puhuminen voi jopa pahentaa miehen oloa.
Mies ratkaisee kipeitä asioita tekemisen kautta esim. saattaa syventyä johonkin projektiin jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen ongelman kanssa mutta joka hänen mielessään symboloi ongelmaa.Moni nainen olisi "seitsemännessä taivaassa" jos mies sanoisi hänelle: "rakas, mielestäni sinä puhut liian vähän. Haluan että sinä kerrot minulle nyt kaiken mahdollisen unelmistasi, ongelmistasi, toiveistasi ja haaveistasi ja peloistasi... Minulla on viikko lomaa. tehdään tästä sinun viikkosi, haluan kuunnella sinua keskeytyksettä koko viikon".
Kokeile sellaista, että jätä mies täysin rauhaan. Jos sinä olet hoitanut puhumispuolen niin sysää se vastuu nyt miehelle.
En tarkoita murjoitusta tai mykkäkoulua vaan ole miehen seurassa rennosti rakastavana ja omana itsenäsi, mutta jätä hänet rauhaan. Älä tee tikusta asiaa. Jos mies on hiljaa, ole sinäkin hiljaa. Jos mies puhuu jotain, kuuntele ja hymyile lempeästi ja sano jotain tyyliin: "niinpä".
Jos mies pohtii jotain tai kysyy jotain esim. menaitaanko me vielä mennä mökille? Niin ole passiivinen ja ystävällinen (ei passiivisaggressiivinen) ja kysy että mitä sinä olet suunnitellut.Idea on siinä, että annat miehelle tilaa. Näytä, että hänen on turvallista avata suunsa.
Näytä että arvostat kaikkea mitä hän sanoo. Ei sen takia, että hän olisi oikeassa vaan sen takia että ne ovat hänen ajatuksiaan.Kysymys kirjoittajalle: tämä kuulostaa hyvältä normaalitilanteessa, mutta tilanteessa jossa on ongelmia, niin eikö tämä myös anna miehelle mielikuvaa, että kaikki on ihan todella hyvin ja että toinen osapuoli on äärimmäisen tyytyväinen? Tämähän ei sitten anna todellista informaatiota hänelle tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen nelikymppinen nainen, ja olen huomannut, että mitä vähemmän puhun itse, sitä paremmiksi kaikki ihmissuhteeni ovat muuttuneet. Aivan poikkeuksetta.
Tunsin suurta turhautuneisuutta oikeastaan kaikkea inhimillistä vuorovaikutusta kohtaan. Sitten sain jonkinlaisen ilmestyksen, että jos itse olen hiljaa, ne tilanteet on ainakin nopeammin ohi. Vähensin siis puhumista noin kielteisestä syystä, että pääsisin nopeammin pois tilanteista.
On ihmeellistä, miten paljon myönteisemmäksi kaikki vuorovaikutustilanteet muuttuivat.
Välillä lipsahdan vanhoihin tapoihini, ja tulee "krapula".
Puhun nykyään sellaiseen "terapeuttityyliin", eli juuri sen verran, että tilanne ei muutu toiselle liian omituiseksi. Vastaan neutraalisti jos kysytään jotain. Erityisesti pidän huolta, että en koskaan puhu kolmansista osapuolista, jos sen voin välttää, en edes poliitikoista.
Puhumisen vähentäminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä.
Eivät solmut aukene puhumalla, vaikka vakiintumattomat näin väittävät. Pahenevat. Puhumattomuus on suojautumiskeino riidoilta. Moottoriturvan on mahdoton tätä käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelikymppinen nainen, ja olen huomannut, että mitä vähemmän puhun itse, sitä paremmiksi kaikki ihmissuhteeni ovat muuttuneet. Aivan poikkeuksetta.
Tunsin suurta turhautuneisuutta oikeastaan kaikkea inhimillistä vuorovaikutusta kohtaan. Sitten sain jonkinlaisen ilmestyksen, että jos itse olen hiljaa, ne tilanteet on ainakin nopeammin ohi. Vähensin siis puhumista noin kielteisestä syystä, että pääsisin nopeammin pois tilanteista.
On ihmeellistä, miten paljon myönteisemmäksi kaikki vuorovaikutustilanteet muuttuivat.
Välillä lipsahdan vanhoihin tapoihini, ja tulee "krapula".
Puhun nykyään sellaiseen "terapeuttityyliin", eli juuri sen verran, että tilanne ei muutu toiselle liian omituiseksi. Vastaan neutraalisti jos kysytään jotain. Erityisesti pidän huolta, että en koskaan puhu kolmansista osapuolista, jos sen voin välttää, en edes poliitikoista.
Puhumisen vähentäminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä.
Tämä on hyvin kiinnostavaa. Voisitko antaa pari esimerkkiä näistä terapeuttivastauksista tai -kommenteista?
Onko sinulla ystäviä tai rakastajia, ja sovellatko tätä lähestymistaaa myös heidän kanssaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sanotaan, ettei toista voi muuttaa, joten turha puhua- pitää hyväksyä toinen tai erota.
Sangen suoraviivaista toimintaa, ja mitenkähän on todellisuuden kanssa? Esim. aiemmin kotitöihin kyennyt puoliso lakkaa tekemästä niitä, suuttuu jos asiasta yrittää puhua. Ero vaan, niinkö? Tai puoliso sanoo että häntä ällöttää miten puhut ruoka suussa, voitko lopettaa? Sinä sitten et lopeta, koska toista ei voi muuttaa jne.
Kyllä ainakin omassa liitossani (20+ vuotta) on mukauduttu enemmän tai vähemmän, muutettu tapoja tai tyylejä tehdä asiat. Kun oma mieheni rupesi muuttumaan itsekkääksi tietyissä asioissa, tasan tarkkaan nostin asian esiin. Ja minä puolestani huomioin hänet mm. suostumalla muutamaan outoon tapaan kotonamme, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka itselleni toinen tapa olisi käytännöllisempi.
Mitä tulee keskustelun tarpeeseen: sille ei ole koskaan hyvää aikaa. Se osapuoli, joka välttelee puhumista oman mielipahansa pelossa (kuin lapsi..), ei tule mieltään ilahduttamaan jos keskustelut käydäänkin parhaana mahdollisena ajankohtana.
"Voitko lopettaa tuon" on pyyntö, ei keskustelunavaus. Olet ihan oikein huomannut, että konkreettiset pyynnöt ja omien rajojen määritteleminen toimivat useimmissa tilanteissa paljon paremmin kuin toistuvat keskustelut. Jos asia on ratkaistavissa, se ratkeaa usein tällä lailla hyvinkin nopeasti. Mutta jos se ei ole ratkaistavissa, siitä ajaudutaan usein keskustelemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen kyllästyy.
Voitko lopettaa tuon on käsky tai kysymys ja kun et itsekään lisännyt kysymysmerkkiä tekstiin niin sen voi tulkita vain käskytyksenä kun ei siinä mitään kysymystä ollut
On ihan okei pyytää parisuhteessa asioita, joita haluaa ja tarvitsee. Toisella on täysi vapaus kieltäytyä. Siitä sitten voi kumpikin tehdä omat johtopäätöksensä. Ei ole mikään pakko opetella syömään ruokaa suu kiinni, ihan niin ei ole pakko jäädä suhteeseen maiskuttajan kanssa. Jos vapaus maiskuttaa on tärkeämpää kuin mitä saa tästä nimenomaisesta suhteesta, se on loppujen lopuksi ihan validi preferenssi.
Assertiivinen ihminen saa usein elämässä enemmän ja parempaa kuin muut. Niin parisuhteessakin.
Sukupuolten ero tulee siinä että miestä vaaditaan jatkuvasti joustamaan ja muuttamaan mielipiteitään että naisen ei tarvise joustaa yhtään omista vaatimuksista. Saman näkee jo pariutumisessa jokainen nainen kenen kanssa olen tästä aiheesta puhunut on sanunut aivan suoraan että jos miehellä on yksikin vaatimus naiselle niin se mies hylätään ja jos mies ei täytä kirjaimellisesti naisen vaatimuksia niin mies hylätään.
Ei naiset tasa-arvoon kykene/suostu mutta ironisesti se on aina nainen joka sitä tasa-arvoa vaatii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.
Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)
Ap
Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.
Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.
Eli ala keskittyä itseesi enemmän.
P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.
Niinpä, siihen johtopäätökseen olenkin kallistunut että muhun se vika on nyt tullut koska aiemmin tuo puhumattomuus ei ole niin paljon hetkauttanut ja olen antanut hänen olla sellainen kuin on. Iän myötä on tullut joku juttu että haluaisin miehenkin sanoittavan olemistaan ja halujaan.
Hirvittävän hyvä neuvo tuo että "unohdat miehen nyt vähäksi aikaa". Yritän, ehkä se auttaa asiaa. :)
Kiitos!
Ap
Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata
Alue: Aihe vapaa
Mulla toisinpäin,eli tunnistan oikein hyvin tunteeni, ja osaan ne ilmaista erinomaisesti puhumalla .
Muut ihmiset vain eivät tunnu millään ymmärtävän tätä.
Minun pitäisi aina olla kaikin tavoin läsnä toisille, ja kun kerron että tarvitsen nyt rauhaa, niin sitä ei uskota.
Jos sanon että en jaksa, niin se sivuutetaan, eli tiedetään paremmin puolestani jaksamisenikin. Parhaassa tapauksessa vielä ihmetellään asiaa jonka olen useaan kertaan jo kertonut selvin sanoin ja silmiin katsoen, ja johon toinen on vastannut ymmärtävänsä.
Lopputulos on puhumattomuus. Miksi kertoisin mitään kun se on kuin seinille puhuisi. Saatan myös laittaa puhelimen kiinni ja hävitä koko päiväksi kaikkien tavoittamattomiin. Jos kertoisin että laitan nyt puhelimen kiinni, ja häviän päiväksi jonnekin, koska haluan olla rauhassa, niin jo pitäisi olla kertomassa minne menen ja moneltako tulen takaisin. Eli rauhassa yksin oleminenkin pitäisi tehdä toisten ehdoilla.
Ei kiitos.
T n 43v