Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sanotaan, ettei toista voi muuttaa, joten turha puhua- pitää hyväksyä toinen tai erota.

Sangen suoraviivaista toimintaa, ja mitenkähän on todellisuuden kanssa? Esim. aiemmin kotitöihin kyennyt puoliso lakkaa tekemästä niitä, suuttuu jos asiasta yrittää puhua. Ero vaan, niinkö? Tai puoliso sanoo että häntä ällöttää miten puhut ruoka suussa, voitko lopettaa? Sinä sitten et lopeta, koska toista ei voi muuttaa jne.

Kyllä ainakin omassa liitossani (20+ vuotta) on mukauduttu enemmän tai vähemmän, muutettu tapoja tai tyylejä tehdä asiat. Kun oma mieheni rupesi muuttumaan itsekkääksi tietyissä asioissa, tasan tarkkaan nostin asian esiin. Ja minä puolestani huomioin hänet mm. suostumalla muutamaan outoon tapaan kotonamme, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka itselleni toinen tapa olisi käytännöllisempi.

Mitä tulee keskustelun tarpeeseen: sille ei ole koskaan hyvää aikaa. Se osapuoli, joka välttelee puhumista oman mielipahansa pelossa (kuin lapsi..), ei tule mieltään ilahduttamaan jos keskustelut käydäänkin parhaana mahdollisena ajankohtana.

"Voitko lopettaa tuon" on pyyntö, ei keskustelunavaus. Olet ihan oikein huomannut, että konkreettiset pyynnöt ja omien rajojen määritteleminen toimivat useimmissa tilanteissa paljon paremmin kuin toistuvat keskustelut. Jos asia on ratkaistavissa, se ratkeaa usein tällä lailla hyvinkin nopeasti. Mutta jos se ei ole ratkaistavissa, siitä ajaudutaan usein keskustelemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes toinen kyllästyy.

Voitko lopettaa tuon on käsky tai kysymys ja kun et itsekään lisännyt kysymysmerkkiä tekstiin niin sen voi tulkita vain käskytyksenä kun ei siinä mitään kysymystä ollut

On ihan okei pyytää parisuhteessa asioita, joita haluaa ja tarvitsee. Toisella on täysi vapaus kieltäytyä. Siitä sitten voi kumpikin tehdä omat johtopäätöksensä. Ei ole mikään pakko opetella syömään ruokaa suu kiinni, ihan niin ei ole pakko jäädä suhteeseen maiskuttajan kanssa. Jos vapaus maiskuttaa on tärkeämpää kuin mitä saa tästä nimenomaisesta suhteesta, se on loppujen lopuksi ihan validi preferenssi.

Assertiivinen ihminen saa usein elämässä enemmän ja parempaa kuin muut. Niin parisuhteessakin.

Sukupuolten ero tulee siinä että miestä vaaditaan jatkuvasti joustamaan ja muuttamaan mielipiteitään että naisen ei tarvise joustaa yhtään omista vaatimuksista. Saman näkee jo pariutumisessa jokainen nainen kenen kanssa olen tästä aiheesta puhunut on sanunut aivan suoraan että jos miehellä on yksikin vaatimus naiselle niin se mies hylätään ja jos mies ei täytä kirjaimellisesti naisen vaatimuksia niin mies hylätään.

Ei naiset tasa-arvoon kykene/suostu mutta ironisesti se on aina nainen joka sitä tasa-arvoa vaatii

No, itse olen mies, eikä minua ainakaan ole kukaan vaatinut parisuhteissa joustamaan tai muuttumaan. Tai jos on, nuo pyrkimykset on ehkä jäänyt huomaamatta, tai sitten olen vain ollut valitsematta naista jatkoon. Myös miehet saavat hylätä naisia, ja niin pitääkin tehdä. Muuten päätyy dynamikkaan, joka on itselle epäedullinen.

Meidän parisuhteessa se olen minä joka ei puhu(enää). Olen siis nainen.

Jos avaan suuni, mies puhuu päälle. Suuttuu joka asiasta ja omaa mielipidettä en saa koskaan sanoa.  Jos joskus saan jotakin sanottua se mitäitöidään poikkeuksetta heti.

Enpä juuri viitsi enää puhua. En voi puhua silloinkaan, kun meillä on vieraita, mies alkaa aina puhumaan minun puheen päälle. Ihmiset varmaan ajattelee, että siinäpä hiljainen ja puhumaton ihminen, mutta en ole ollut tälläinen aina.

Joskus kun olen aikuisten lasteni kanssa vaikkapa reissussa, nauran ja juttelen kuten muutkin ja välillä ihan ihmetten itsekin, että tälläinenkö minä oikeasti olen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa, että aloittajan ongelma on pikemminkin se, että hän sietää ärhentelyä ja mököttämistä. Varsinainen ongelma ei ole saada mies puhumaan asioista, vaan lopettaa tuo epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttava käyttäytyminen.

Tähän ongelmaan paras ratkaisu ei ole kysyä "Mikä sinua nyt vaivaa?" vaan asettaa rajat sellaiselle käyttäytymiselle, jota hyväksyt. Se, että yrität saada toisen puhumaan, tuntuu varmasti turvallisemmalta vaihtoehdolta, mutta se tuskin onnistuu. Omien rajojen asettaminen sen sijaan sisältää sen mahdollisuuden, että suhde päättyy, mikä tekee siitä pelottavan mutta myös tehokkaan ratkaisun.

Ja tähän kiteytyy koko ketju. Bravo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?

Väkivalta?

Pettäminen?

Suhteen lopettaminen?

Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.

Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.

Niin juuri, mikä sitten ratkaisee? Sepä se. Pitäisikö sen puhumattoman vaan antaa lillua omissa myrkyissään ilman että yrittääkään ottaa mitään puheeksi? Haluaako puhumaton sitä ihan oikeasti?

Ap

Puhumista tärkeämpänä pidän sitä että parisuhteessa tulee hyväksytyksi. Hyväksytään se että ei se puoliso aina halua puhua samoista asioista kuin minä. Tai vaikka minä näen parisuhteessa ongelmia ei ne toisen mielestä ole mitään ongelmia jotka pitäisi käsitellä.

Ei naiset kykene ajattelemaan mitään muuta kuin omia vaatimuksia ja haluja. Miehen kuuntelu on ihan sivuseikka kun todellisuudessa puhumisvaatimukset koskee ainiastaan sitä että nainen saa puhua ilman keskeytyksiä ja mies vain myötäilee ja kuuntelee kaiken jonka jälkeen miehen on toteutettava täsmällisesti se mitä nainen haluaa. Naisten pitäisi opetella myös kuuntelemaan miehiä niin teidän kanssa olisi edes mahdollista keskustella. Joka nainen osaa puhua ja vaatia mieheltä mutta hyvin harva nainen suostuu kuuntelemaan niin se yksipuoleinen puhuminen on täysin turhaa

Mitenkäs ne omat keskustelutaidot? Ei välity viestistä kovin hyvää kuvaa. Hyvässä keskustelussa molempien pitää osata keskustella.

Miehet joskus pitävät naisen keskustelualoitetta ikään kuin äidin ripiyksenä jo oletusarvoisesti ja lähtökohtaisesti eivätkä lähde keskustelemaan samalla tavalla kuin vaikka liikeneuvottelussa.

Kun valittaa, nalkuttaa, huutaa ja vaatii kuin äiti niin onko se mikään ihme että kohdellaan kuin äitiä. Kyllä teidän naistenkin pitää tietää se että oma käytös vaikuttaa siihen miten sinua kohdellaan

Voisitteko te miehet puolestanne edes joskus leikkiä olevanne turvallisia ja asia hallussa olevia perheenpäitä eikä kiukuttelevia pikkupoikia. 

Ei voi. Mies ottaa kaiken puheen henkilökohtaisena raskaana loukkauksena vaikka siis vain keskustelisin saatikka arvostelisin. En vaan enää jaksa sitä. Joten en puhu mistään vakavasta tai parisuhteeseen liittyvästä asiasta. Myöskään omasta suvustani en voi keskustella koska se on heti miehen suvun mollaamista. Hänen sukuaan en viitsi edes ajatella koska jo se loukkaa miestäni.

Olen tähän kaikkeen oikeastaan ihan helvetin uupunut.

Saat aina sellaisen suhteen, jonka hyväksyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kanssa puhumaton puoliso. Ja usein kun hän puhuu, on puhekin sellaista, että lauseista puuttuu ne varsinaisesti merkitsevät sanat, eli aika lailla kautta rantain ja mitään sanomattomia lauseita. 

Katsottiin tässä hiljattain tv:stä yhtä sarjaa, jossa pariskunta keskusteli. He olivat asiassa eri mieltä, mutta kyseessä ei ollut riita, vaan keskustelu. Mieheni eläytyi tilanteeseen ja alkoi vaikertaa että ei-ei-ei, ei noin.... Hän koki siis ahdistavana ja huonona sen, että sarjassa ollut mies kertoi naiselle olevansa asiassa eri mieltä. 

Mulle tää oli ihan shokki. Siis miten mistään voi puhua, jos ei voi sanoa edes rauhallisessa keskustelussa olevansa eri mieltä.

Meillä on jo pitkä liitto, se ei tähän kaadu, mutta onhan tää nyt vähän vaikeeta mistään mitään puhua.

Samoin meillä on takana pitkä liitto takana ja oikeastaan vasta nyt tuo toisen puhumattomuus on alannut vaivaamaan enemmän. Joskus kun olen aloittanut kyselemään jostain asiasta, vaikka nyt kysäissyt että mikä häntä vaivaa, niin saattaa ärähtää tosi pahasti ja sanoa jotain ilkeää, vaikkakin että "älä kysele, jos en kelpaa niin etsi parempi mies, laitetaan eropaperit menemään". No ei ehkä aivan noin, mutta kun olen palannut asiaan seuraavana päivänä ja halunnut tarkentaa että mikä homma, niin hän ei enää halua puhua koko asiasta.

Ap

Voi jeesuksen kumisaappaat. Oletko oikeasti niin vihjeetön, että menet kyselemään ihmisiltä, mikä niitä vaivaa?

MIKÄÄN ei ole ärsyttävämpää kuin tuo. Ei kerta kaikkiaan mikään. Ei ihme, jos mies on lakannut kokonaan puhumasta, kun kokoajan kytätään ja näykitään.

Äitini oli juuri tuollainen. Kyttäsi ilmeitäni koko ajan, ja kyseli että mitä murjotat. Jos sipaisin otsaani, heti kysyttiin, että taasko päätäsi särkee. Tai jos koskin vatsaani, että onkos menkat kun mahaasi pitelet. Jne.

Mikset voi luottaa siihen, että aikuinen mies sanoo, jos sinun on tarpeen tietää, mikä häntä vaivaa?

Tuollainen sietämätön kysely jos mikä saa kenet hyvänsä tuppisuuksi.

Kerropas, kertovatko lapsesi sinulle oma-aloitteisesti mitään, vai joudutko niiltäkin utelemaan?

Ja kuvitteletko vielä, että tuo sietämätön utelu on jotenkin hienoa ja välittämistä?

Naiset vaatii keskustelua kun todellisuudessa vaaditaan vain kuuntelemista. Miehet kyllä yrittävät ja yrittävät ja yrittävät puhua mutta naiset ei suostu kuuntelemaan niinsiinä juttelu on aika pirun turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.

Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)

Ap

Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.

Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.

Eli ala keskittyä itseesi enemmän.

P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.

Niinpä, siihen johtopäätökseen olenkin kallistunut että muhun se vika on nyt tullut koska aiemmin tuo puhumattomuus ei ole niin paljon hetkauttanut ja olen antanut hänen olla sellainen kuin on. Iän myötä on tullut joku juttu että haluaisin miehenkin sanoittavan olemistaan ja halujaan.

Hirvittävän hyvä neuvo tuo että "unohdat miehen nyt vähäksi aikaa". Yritän, ehkä se auttaa asiaa. :)

Kiitos!

Ap

Ihmiset muuttuu aina ei haluta samoja asioita kuin joskus nuorempana. Vaikka se oma puoliso on ollut joskus ihan ok tai vähintään siedettävä jossain vaiheessa elämää voi olla toisin. Vaikka et ole tyytyväinen nykyiseen suhteeseen puoliso tuskin muuttuu puhumattomasta puhuvaksi Vaikka kuinka yrittäisit häntä muutta. Sekin tosiasia on vain hyväksyttävä. Monet ratkaisee asian eroamalla, toiset taas etsimällä niitä ihmisiä joiden kanssa keskustella ystävistä tai esim harrastuksista.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi. Mies ottaa kaiken puheen henkilökohtaisena raskaana loukkauksena vaikka siis vain keskustelisin saatikka arvostelisin. En vaan enää jaksa sitä. Joten en puhu mistään vakavasta tai parisuhteeseen liittyvästä asiasta. Myöskään omasta suvustani en voi keskustella koska se on heti miehen suvun mollaamista. Hänen sukuaan en viitsi edes ajatella koska jo se loukkaa miestäni.

Olen tähän kaikkeen oikeastaan ihan helvetin uupunut.

Miksi päätät jatkaa tällaista suhdetta? Kuulostaa todella rasittavalta.

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Olen eri, mutta ainakin minulle on ollut hyvin selvää, minkälaista parisuhdetta olen etsimässä. Sitten olen pyytänyt niitä asioita, joita tarvitsen. Pyytäminen on erittäin elegantti tapa saada, mitä haluaa, eikä se vaadi sitä, että toinen joutuu prosessoimaan asioita juuri jollakin minulle mieleisellä tavalla, esimerkiksi toistuvien keskustelujen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kanssa puhumaton puoliso. Ja usein kun hän puhuu, on puhekin sellaista, että lauseista puuttuu ne varsinaisesti merkitsevät sanat, eli aika lailla kautta rantain ja mitään sanomattomia lauseita. 

Katsottiin tässä hiljattain tv:stä yhtä sarjaa, jossa pariskunta keskusteli. He olivat asiassa eri mieltä, mutta kyseessä ei ollut riita, vaan keskustelu. Mieheni eläytyi tilanteeseen ja alkoi vaikertaa että ei-ei-ei, ei noin.... Hän koki siis ahdistavana ja huonona sen, että sarjassa ollut mies kertoi naiselle olevansa asiassa eri mieltä. 

Mulle tää oli ihan shokki. Siis miten mistään voi puhua, jos ei voi sanoa edes rauhallisessa keskustelussa olevansa eri mieltä.

Meillä on jo pitkä liitto, se ei tähän kaadu, mutta onhan tää nyt vähän vaikeeta mistään mitään puhua.

Samoin meillä on takana pitkä liitto takana ja oikeastaan vasta nyt tuo toisen puhumattomuus on alannut vaivaamaan enemmän. Joskus kun olen aloittanut kyselemään jostain asiasta, vaikka nyt kysäissyt että mikä häntä vaivaa, niin saattaa ärähtää tosi pahasti ja sanoa jotain ilkeää, vaikkakin että "älä kysele, jos en kelpaa niin etsi parempi mies, laitetaan eropaperit menemään". No ei ehkä aivan noin, mutta kun olen palannut asiaan seuraavana päivänä ja halunnut tarkentaa että mikä homma, niin hän ei enää halua puhua koko asiasta.

Ap

Voi jeesuksen kumisaappaat. Oletko oikeasti niin vihjeetön, että menet kyselemään ihmisiltä, mikä niitä vaivaa?

MIKÄÄN ei ole ärsyttävämpää kuin tuo. Ei kerta kaikkiaan mikään. Ei ihme, jos mies on lakannut kokonaan puhumasta, kun kokoajan kytätään ja näykitään.

Äitini oli juuri tuollainen. Kyttäsi ilmeitäni koko ajan, ja kyseli että mitä murjotat. Jos sipaisin otsaani, heti kysyttiin, että taasko päätäsi särkee. Tai jos koskin vatsaani, että onkos menkat kun mahaasi pitelet. Jne.

Mikset voi luottaa siihen, että aikuinen mies sanoo, jos sinun on tarpeen tietää, mikä häntä vaivaa?

Tuollainen sietämätön kysely jos mikä saa kenet hyvänsä tuppisuuksi.

Kerropas, kertovatko lapsesi sinulle oma-aloitteisesti mitään, vai joudutko niiltäkin utelemaan?

Ja kuvitteletko vielä, että tuo sietämätön utelu on jotenkin hienoa ja välittämistä?

Kyllä kertovat. Aikanaan varta vasten opetin heille avoimuutta kun isänsä ei siihen koskaan ole kyennyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?

Väkivalta?

Pettäminen?

Suhteen lopettaminen?

Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.

Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.

Niin juuri, mikä sitten ratkaisee? Sepä se. Pitäisikö sen puhumattoman vaan antaa lillua omissa myrkyissään ilman että yrittääkään ottaa mitään puheeksi? Haluaako puhumaton sitä ihan oikeasti?

Ap

Puhumista tärkeämpänä pidän sitä että parisuhteessa tulee hyväksytyksi. Hyväksytään se että ei se puoliso aina halua puhua samoista asioista kuin minä. Tai vaikka minä näen parisuhteessa ongelmia ei ne toisen mielestä ole mitään ongelmia jotka pitäisi käsitellä.

Ei naiset kykene ajattelemaan mitään muuta kuin omia vaatimuksia ja haluja. Miehen kuuntelu on ihan sivuseikka kun todellisuudessa puhumisvaatimukset koskee ainiastaan sitä että nainen saa puhua ilman keskeytyksiä ja mies vain myötäilee ja kuuntelee kaiken jonka jälkeen miehen on toteutettava täsmällisesti se mitä nainen haluaa. Naisten pitäisi opetella myös kuuntelemaan miehiä niin teidän kanssa olisi edes mahdollista keskustella. Joka nainen osaa puhua ja vaatia mieheltä mutta hyvin harva nainen suostuu kuuntelemaan niin se yksipuoleinen puhuminen on täysin turhaa

Mitenkäs ne omat keskustelutaidot? Ei välity viestistä kovin hyvää kuvaa. Hyvässä keskustelussa molempien pitää osata keskustella.

Miehet joskus pitävät naisen keskustelualoitetta ikään kuin äidin ripiyksenä jo oletusarvoisesti ja lähtökohtaisesti eivätkä lähde keskustelemaan samalla tavalla kuin vaikka liikeneuvottelussa.

Kun valittaa, nalkuttaa, huutaa ja vaatii kuin äiti niin onko se mikään ihme että kohdellaan kuin äitiä. Kyllä teidän naistenkin pitää tietää se että oma käytös vaikuttaa siihen miten sinua kohdellaan

Voisitteko te miehet puolestanne edes joskus leikkiä olevanne turvallisia ja asia hallussa olevia perheenpäitä eikä kiukuttelevia pikkupoikia. 

Eli sinäkin olet niitä naisia jotka ajattelee että mies elää vain sinun hyödyksi mutta sinä et halua olla miehelle edes avuksi.

Olen kerran yrittänyt olla 2 t olla puhumatta mutta eihän siitä tule mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttelu ja juoruilu parisuhteessa vaatimus tarkoittaa sitä että haluaa oksentaa omat ongelmansa toisen hoidettavaksi ja vaivaksi kun itse ei halua asiaa korjata

Miten talo rakennetaan yhdessä, ilman että siitä keskustellaan? Käydään palaveri piirustuksista, materiaaleista, tontin asettelusta jne? Sitten katsotaan, että homma etenee suunnitelman mukaan. 

Sinun mallissasi molemmat rakentavat omat talonsa ja lopulta huomaavatkin asuvansa eri taloissa, vaikka tarkoitus oli yhteinen asumus. 

Onko kaikista asioista pakko päättää yhdessä? Entä jos toinen päättää vaikka materiaalit keittiöön ja toinen kylppäriin?

Tämä metafora hajoaa kyllä näköjään hyvin äkkiä. Ainakaan minun parisuhteeni ei muistuta talon rakentamista tai muutakaan yhteistä työprojektia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et saa miestä muuttumaan. Eropaperien haku oli tarpeeksi selvä vastaus. Joko hyväksyt mörrikkänä tai eroat. Joudut valitsemaan.

Kyllä, näinhän se on. Tähän saakka olen hyväksynyt hänet mörrikkänä. Viime vuosina enemmän ehkä alannut vaivaamaan että mistään ei oikein voida puhua. Ollaan siis oltu yhdessä jo 30 vuotta. :)

Ap

Jos olette olleet noin kauan yhdessä ja miehen samana pysynyt ominaisuus on alkanut nyt yhtäkkiä enemmän vaivata, vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinussa.

Ehdotan että unohdat miehen vähäksi aikaa ja keskityt omaan elämääsi ja hyvinvointiisi. Miehen puhumattomuus ei ole todellinen ongelmasi, jos se olisi, et olisi katsellut sitä 30 vuotta. Jos toisen samana pysynyt ominaisuus alkaa yhtäkkiä vuosien jälkeen ärsyttää, kyse on siitä, että LAIMINLYÖT IHAN ITSE ITSEÄSI, mutta haluat syyttää siitä toista, että se ei anna sinulle sitä, mitä tarvitset.

Eli ala keskittyä itseesi enemmän.

P.S. On muuten vähän helvetin väärin miestä kohtaan ilmoittaa 30 avioliittovuoden jälkeen, että "en ole koskaan tykännyt tästä piirteestäsi ja tahdon että muutut". Älkää pariutuko ihmisen kanssa, josta ette tykkää "nahkoineen karvoineen". Se on väärin ja julmaa sitä toista kohtaan.

Niinpä, siihen johtopäätökseen olenkin kallistunut että muhun se vika on nyt tullut koska aiemmin tuo puhumattomuus ei ole niin paljon hetkauttanut ja olen antanut hänen olla sellainen kuin on. Iän myötä on tullut joku juttu että haluaisin miehenkin sanoittavan olemistaan ja halujaan.

Hirvittävän hyvä neuvo tuo että "unohdat miehen nyt vähäksi aikaa". Yritän, ehkä se auttaa asiaa. :)

Kiitos!

Ap

Ihmiset muttuvat, kasvavat, kehittyvät. Ei sitä kukaan ole sama nyt kuin joskus. Kun on toimiva yhteys ja hyvä suhde, kasvetaan riittävän samaan suuntaan ja jaksetaan ottaa toista huomioon. Joskus taas lähdetään kasvamaan eri suuntiin.

Hyvä ja elämänmittainen suhde ei ikinä synny sattumalta vaan se tietoisesti rakennetaan. Ja siihen tarvitaan myös kommunikaatiota. Kaikki eivät sellaiseen ole valmiita ja halukkaita eivätkä kaikki edes ole motivoituneita tavoittelemaan hyvää elämänmittaista suhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Minun puolisoni ajattelee juuri näin.

Omasta mielestäni puhumisen idea ei olekaan se, etteä asioista jauhetaan jauhamisen ilosta, vaan nimenomaan sitä arkea helpottavaa kommunikointia.

Esim. rankan työpäivän jälkeen voi sanoa toiselle, että nyt olen väsynyt ja vähän ehkä avata syitä. Pystytkö hoitamaan lapset, jos menen vähän lepäämään? Sen sijaan puhumaton tulee naama norsun v:llä kotiin, käyttäytyy epäasiallisesti perhettä kohtaan eikä kukaan tiedä mistä hel..tistä nyt tuulee.

Ei puhumisen tarkoitus ole hankaloittaa ja monimutkistaa asioita vaan nimenomaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumaton, mutta en ole parisuhteessa. Koen, että suurin osa puhumisesta on täysin turhaa hölpöttämistä, jolla asiat eivät ratkea suuntaan eivätkä toiseen. Ja suurimmaksi osaksi puhe on jatkuvaa saman asian toistoa, eikä sekään vie asioita eteenpäin. Ja yleensä se, joka jatkuvasti haluaa puhua, pääsääntöisesti haluaa vain jyrätä oman tahtonsa mukaisesti. Joku yhteisen sävelen etsintä onnistuu vain, jos mennään sen pälpättäjän mielihalujen mukaan.

Kiitos tästä. Auttoi tajuamaan jotakin puhumattoman mielenlaadusta.

Vaikkein ole ap luen mielenkiinnolla koska puhumaton henkilö on parisuhteessa jotain niin hirveätä että ei koskaan enää minulle. Puhumaton henkilö ei edes yritä ymmärtää kuinka tuhoisaa hänen käyttäytymisensä on. Se on erittäin itsekäs tapa olla. Henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen ei edes haluta, vaan 2 ihmistä jakaa elämää konkreettisten tekojen, toimien, puuhastelun, arjen asioiden hoitamisen kautta, kuin työtoverit tai yhteistyökumppanit. Halutaan mekaanisesti toinen ihminen rinnalle mutta ei haluta yhteyttä siihen ihmiseen. Se ei ole parisuhde kuin nimellisesti. Yhtä hyvin voi olla yksin.

Etkö oikeasti kokene tuntemaan yhteyttä toiseen ihmiseen, ellet ääntele koko ajan?

Minusta parisuhteessa ihaninta on istua yhdessä saunassa tai vaikka metsässä, ihan hiljaa kumpikin. Silloin jos koska tuntee todellista yhteenkuuluvuutta!

Samoin jos menet joskus johonkin meditaatioretriittiin, huomaat että vaikka vaan 8 h täydessä hiljaisuudessa ventovieraiden kanssa saa sinut tuntemaan syvempää yhteyttä kuin 20 vuotta yhteistä puhumishistoriaa parhaan ystäväsi kanssa.

Nimenomaan hiljaisuudessa me pystymme kohtaamaan toisen ihmisen todellisen itsen, sielun, miksi sitä tahtookaan sanoa. Puhe on pelkkää egon luomaa häirintää ja savuverhoa, ainakin useimmilla ihmisillä. Sitäkin tietysti tarvitaan, mutta ei sillä todellista yhteyttä luoda.

Seuraavaksi varmaan väität, että hyvää seksiä ei vaan voi olla, ellei sängyssä puhuta. Koska eihän sitä muka muuten tiedä, mitä toinen haluaa..... No eipä tiedä ei, ellei ole koskaan edes yrittänyt koskea sen toisen sielua.

Minä ihmettelen näitä ihmisiä, jotka pelkäävät hiljaisuutta. Siis sitä todellista yhteyttä. Miten yksinäistä kaltaistenne ihmisten kanssa täytyykään olla.

Olen ihan uskomattoman kiitollinen miehestäni, joka antaa minun olla hiljaa niin paljon kuin haluan.

Tuo yhteenkuuluvuus on ensin syntynyt jostain. Toisen ihmisen tuntemisesta. Mikäli toinen ei ajatuksistaan koskaan puhu, ei sitä tuntemista synny, eikä myöskään noita ihania hiljaisia yhteisymmärryksen hetkiä.