Lääkärien kanssa tulee paremmin toimeen kun esittää vähän tyhmää
Olen itse tämän testannut ja todennut että näin todella on. Olen aiemmin aina tuonut esille omia mielipiteitä ja kysynyt hankaliakin kysymyksiä ja jopa kyseenalaistanut lääkärin jos siihen on ollut tarvetta. Tämä on johtanut joskus hankaliin tilanteisiin, jos lääkäri on omannut suuren egon ja halunnut olla ns. jalustalla ja kaikkitietävänä kertonut minulle millaista hoitoa tai lääkettä tarvitsen.
Sen verran taustatietoa, että mulla on vaikea traumatausta ja sen seurauksena puhjennut krooninen väsymysoireyhtymä. Useimmat lääkärit ei ymmärrä traumoista tai niiden hoidosta eivätkä myöskään CFS:stä. Itse olen paljonkin perehtynyt molempiin - tietenkin, koska haluan selvittää miten voisin toipua.
Nyt kun olen viime aikoina aina terveydenhuollossa asioidessani laittanut sellaisen "hölmö sairas ihminen" vaihteen päälle, niin on ollut paljon helpompaa. Tähän kuuluu mm. se, että kyselee lääkäriltä paljon tyyliin "Mitä sinä suosittelisit tässä tilanteessa" tai "Mikä olisi sinun kokemuksen mukaan hyvä ratkaisu". Sitten jos lääkäri kysyy vaikka jostain terapiamuodosta, niin vastaan etten ole ikinä kuullutkaan siitä (vaikka olisin). Lääkäri sitten hirmu mielissään selittää ja neuvoo mulle miten voisin itse kokeilla jotain juttua. Ja saattaa tosiaan olla, että olen kyseiseen asiaan jo perehtynyt paljonkin.
Mun kokemuksen mukaan lääkärit haluaa päteä ja olla oikeassa. Valtaosa ei tykkää ollenkaan sellaisesta potilaasta, jolla on paljon tietoa omasta sairaudestaan ja sen hoidosta. Tämän oivalluksen ja oman käytöksen muuttamisen myötä on terveydenhuollossa asioiminen ollut paljon helpompaa.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.

Mulla ei tehoa mikään para- tai pana-alkuinen lääke. Vaikutus +-0. Viimeksi tuputettiin reseptiä Panacodiin olkapääkipuun, mutta en huolinut. Sain kortisonipistoksen ja menin mieluummin jumpalle tai ainakin mankkaa soittamaan. Tiedoksi ettei kaikki potilaat ole niin pillerin perään kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Traumatausta ja tuo väsymysoireyhtymä jo kertovat, että lienet hiukan hankala persoonallisuus ja ilmeisesti todellakin kuvittelet tietäväsi lääketieteestä enemmän kuin lääkärit. Osa ihmisistä esittää tämän kuvitellun tietäväisyytensä hiukan agressiivisella tavalla.
En ole mitenkään hankala persoonallisuus, päin vastoin kiltti ja asiallinen ihminen.
Hetkittäin olen saattanut olla hankala, mutta se on johtunut siitä, että en ole saanut suurta kärsimystä aiheuttaneisiin oireisiin apua. Ja jos olen itse ehdottanut tai kysynyt jotain, niin osa lääkäreistä kokee tämän niin loukkaavana, että jatkossa heidän kanssaan asioiminen on sitten todella vaikeaa. En ole koskaan esittänyt mitään asiaa agressiivisella tavalla, vaan ollut aina asiallinen vaikka toki joskus on täytynyt pitää puoliaan, eli sanoa ei johonkin lääkärin ehdotukseen (tästä esimerkkinä eräs lääke, jota minulla oli kokeiltu aikaisemmin ja se teki oloni aivan kauheaksi. uusi lääkäri vaatimalla vaati, että minun pitää kokeilla sitä uudestaan. no en suostunut.)
En todellakaan tiedä lääketieteestä yleisesti mitenkään erityisen paljon. Mutta omaan sairauteeni olen perehtynyt varsin kattavasti ja siitä tiedän enemmän kuin useimmat lääkärit. Se on vaan fakta.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että kaksi asiaa mille kukaan ei ole allerginen, ovat bentsot ja alkoholi. Jostain kumman syystä....
Eikä varastetussa repussa ikinä ole ollut juuri ostettua 3 kk annosta nitroja, astmalääkkeitä tai parasetamolia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Me veronmaksajat maksetaan sulle aika hyvin ja sun koulutukses että vain palvelisit asiakkaitasi hyvin. Mitä se on sulta pois jos he tienaavat vähän ylimääräistä?
Eivät tule saamaan niin paksua tiliä kuin sinä teet pelkästään vain istumalla ja kuuntelemalla ja tekemällä sen päätöksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa itse jos ette usko!
ap
Minä uskon, teen tuota samaa. Kerron vaivasta perusteellisesti, mutta mitään hoitojuttuja en kerro. Tarkan kielen kanssa pärjää lääkärin luona.
Joo juuri näin. Ja sitten riippuen hieman lääkäristä, niin olen kokenut että usein auttaa se kun kyselee paljon, vaikka jo tietäisi vastaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Sylettää ylimieliset lääkärit, joista näkee kilometrin päähän että eivät ole siellä työpaikalla potilasta varten vaan oman egon ja rahapussin takia.
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä taas, miksi menet lääkärille jos tiedät itse kaiken :)
Koska haluan työkyvyttömyyseläkkeen/sairauspäivärahan/muuten vaan enemmän vapaa-aikaa/työrajoitelausunnon/huumeita/huomiota
Ovat ihme tyyppejä monet. Ilmeisesti moni heistä matemaattisesti lahjakkaita , mutta ei muuten
älykkäitä tai lahjakkaita. Ylimielisiä. Mutta kuten hallituksessa, niin myös lääkäreissä paljon narsisteja ja psykopatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset tykkäävät kun saavat päteä. Niin varmaan moni lääkärikin.
Itseä kyllä viimeksi nauratti kun lääkäri piti minulle pitkää luentoa sydänfilmistä, ihan kuin olisin ymmärtänyt siitä jotain. Olin kyllä eräästä asiasta huolissani ja siitä kysynytkin. Se oli kyllä jotenkin mukavaa että lääkäri niin paneutui asiaan ja käytti aikaa minuun.
Just näin. Pätemisen ilo ei erityisesti liity lääkäreihin.
Kampaajalla kannattaa johdatella keskustelua siihen suuntaan, että kampaaja keksii ehdottaa sellaista, mitä itse olit ajatellut etukäteen. Sitten vaan silmät loistaen kehut hyvää ideaa.
Jne.
Näin vanhempana ja kokeneempana lääkärinä pätemisen tarve potilaan suuntaan on käynyt olemattomaksi. Kysyn aina potilaalta, mitä hän itse epäilee vaivan aiheuttajaksi, ja onko hän pohtinut mikä siihen voisi auttaa.
Terveisin liki 60 v. lääkäri.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Monen ylimielisen ja itseään parempana pitäneen kohdalla näin käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei ole itse lääkäri, kerran tietää kaiken alasta?
Ap on perehtynyt omaan sairauteensa. Moni on oikeasti oman vointista asiantuntija, ja varsinkin jos on kyse jostain sellaisesta sairaudesta, josta lääketiedekään ei ole oikein kunnolla perillä. Millainen sairaus vaikkapa tuo väsymysoireyhtymäkin on. Kyllä lääkärin olisi hyvä myös kuunnella tarkalla korvalla tällaista poitilasta, jotta hoidossa päästäisiin oikeasti eteenpäin. Joku suoraviivaisempi yleinen sairaus, johon on selvät vakiintuneet hoitokäytännöt, voi olla myös vähän eri asia, vaikka toki silloinkin potilaan kuunteleminen ja hänen kertomansa huomioonottamien hoidon suunnittelussa on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa itse jos ette usko!
ap
Kyllä, meidän ex-omalääkäri alkoi nenäkkääksi jos tiesi liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Me veronmaksajat maksetaan sulle aika hyvin ja sun koulutukses että vain palvelisit asiakkaitasi hyvin. Mitä se on sulta pois jos he tienaavat vähän ylimääräistä?
Eivät tule saamaan niin paksua tiliä kuin sinä teet pelkästään vain istumalla ja kuuntelemalla ja tekemällä sen päätöksen.
Mulle on ihan sama millä päihteellä päiväsi päätät, muta valitettavasti Valvira ei ole asiasta samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumatausta ja tuo väsymysoireyhtymä jo kertovat, että lienet hiukan hankala persoonallisuus ja ilmeisesti todellakin kuvittelet tietäväsi lääketieteestä enemmän kuin lääkärit. Osa ihmisistä esittää tämän kuvitellun tietäväisyytensä hiukan agressiivisella tavalla.
QED. Ja suuttuvat heti jos vähänkin kritisoi. Kokenut lääkäri muuten näkee tuollaisen ap:n kuvaileman käyttäytymisen läpi noin sekunnissa. Joku alle kolmekymppinen erikoistumaton fitnesspimu saattaa haksahtaakin mutta esim. parikymmentä vuotta kliinistä kuonaa niskaansa saanut psykiatri tai neurologi lähinnä työlääntyy.
Samaa mieltä. CFS on ihan tekodiagnoosi. Jos se tai fibromyalgia mainitaan B-lausunnossa, ei mikään sairausloma tai eläke mene läpi. Siihen diagnoosiin ihastuvat samat tyypit, jotka kuvaavat itseään erityisherkiksi ja puolisoitaan narsisteiksi. Heillä saattaa hyvinkin olla traumatausta, ja he haluavat uhriutua, mutta he kieltävät kiivaasti kaiken psyykkisen oireilun ja vähän somaattisenkin oireilun. He haluavat olla väärin kohdeltuja erikoisuuksia, joita kukaan ei ikinä pysty auttamaan, mutta jotka silti vaativat maailmalta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Traumatausta ja tuo väsymysoireyhtymä jo kertovat, että lienet hiukan hankala persoonallisuus ja ilmeisesti todellakin kuvittelet tietäväsi lääketieteestä enemmän kuin lääkärit. Osa ihmisistä esittää tämän kuvitellun tietäväisyytensä hiukan agressiivisella tavalla.
Traumatausta ei kerro persoonallisuudesta mitään. Voi olla kaikkia mahdollisia persoonallisuksia eri traumataustaisilla ihmisillä ja niillä, joilla on ptsd. Väsymysoireyhtymä tuskin sen enemää kertoo ihmisen persoonalliuudesta.
"Osa ihmisistä esittää tämän kuvitellun tietäväisyytensä hiukan agressiivisella tavalla." ...Puhutko nyt kuitenkin itsestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä ongelma ei ole se, että ihmiset tietävät itse sairaudestaan, vaan se, että monet väittävät tietävänsä sairaudestaan enemmän kuin se lääkäri. On potilaita, jotka ovat hyvin perillä omasta tilanteestaan ja tarjolla olevista hoitovaihtoehdoista, mutta hirvittävän paljon on myös heitä, jotka ovat googlesta selvittäneet oireiden perusteella itselleen taudin x, johon kivenkovaan vaativat tiettyä hoitoa ilman tarkempaa selvittämistä. On vaikea erottaa joskus, kummasta potilastyypistä on kyse, kun vastaanottoajalla ei ole mahdollista tehdä laajamittaista analyysia sitä, miten perillä potilas oikeasti on.
Kyllä lääkärin kanssa voi keskustella ihan asiallisesti hoidosta ja taudinkuvasta ilman, että tarvitsee esittää tyhmää, mutta kannattaa oman kantansa ilmaisun ohella myös kuunnella, mitä se lääkäri ehdottaa ja mikä hänen näkemyksensä on.
Itse tiedän sairaudestani paljon enemmän kuin suurin osa lääkäreistä, koska sairauteni on sellainen etteivät lääkärit oikein saa siihen koulutusta.
Toisaalta ymmärrän, että on myös niitä jotka luulevat tietävänsä vaikkeivat tiedä.
Tuohan se olisi ihannetilanne, että lääkärin kanssa syntyisi sellainen vuorovaikutus, että molemmat esittää mielipiteitä ja aidosti kuuntelee toista. Kun itse joskus pääsen fiksun lääkärin vastaanotolle, niin ei siellä tyhmää tarvitse esittää vaan voi olla ihan oma itsensä ja uskaltaa sanoa omia mielipiteitä. Sen kyllä näkee hyvin nopeasti lääkäristä onko hän kykeneväinen tällaiseen vuorovaikutukseen vai onko esimerkiksi jo valmiiksi laittanut minut johonkin "lokeroon" ennen kuin on edes ikinä tavannut.
ap
Mikä se tuollainen sairaus on?
Veikkaisin jotain mt-ongelmaa.
Ettekö kumpikaan lukeneet aloitusta? Ei tarvisi veikkailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä meinaan hermostua jo pikkuhiljaa kun olen syönyt melatoniinia 12 vuotta ja kertoessani lääkärille unettomuudestani se kysyy "ookko melatoniinia kokeillut?" 🤦
ei melatoniinia kannata syödä kahtatoista vuotta, etenkään jos ei auta.
Eikä kannata syödä päivääkään, koska kyseessä on täysi lumepilleri. Tai nopeuttahaan se tutkimuksen mukaan nukahtamista jopa viidellä minuutilla.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä ongelma ei ole se, että ihmiset tietävät itse sairaudestaan, vaan se, että monet väittävät tietävänsä sairaudestaan enemmän kuin se lääkäri. On potilaita, jotka ovat hyvin perillä omasta tilanteestaan ja tarjolla olevista hoitovaihtoehdoista, mutta hirvittävän paljon on myös heitä, jotka ovat googlesta selvittäneet oireiden perusteella itselleen taudin x, johon kivenkovaan vaativat tiettyä hoitoa ilman tarkempaa selvittämistä. On vaikea erottaa joskus, kummasta potilastyypistä on kyse, kun vastaanottoajalla ei ole mahdollista tehdä laajamittaista analyysia sitä, miten perillä potilas oikeasti on.
Kyllä lääkärin kanssa voi keskustella ihan asiallisesti hoidosta ja taudinkuvasta ilman, että tarvitsee esittää tyhmää, mutta kannattaa oman kantansa ilmaisun ohella myös kuunnella, mitä se lääkäri ehdottaa ja mikä hänen näkemyksensä on.
Heh heh! Minä olisin varmaan jo kuollut jos olisin lääkäriä uskonut. Väitti vihaisena että minulla ei ole kilpirauhasen vajis. Ja nyt vuosi lääke kokeilua ja olen kuin uusi ihminen. Verikokeet lähes normaalit, pitkä lista oireita jäänyt pois ja jopa yksi lääke kokonaan pois. Oireita hoidettu yli 10 vuotta eikä sairautta. Tämänkaltaisia tarinoita on vertaistukiryhmässä kymmeniä, ellei jopa satoja. Ei lääkärit tiedä kaikkea kaikesta vaikka niin kuvittelevat.
Minä uskon, teen tuota samaa. Kerron vaivasta perusteellisesti, mutta mitään hoitojuttuja en kerro. Tarkan kielen kanssa pärjää lääkärin luona.