Lääkärien kanssa tulee paremmin toimeen kun esittää vähän tyhmää
Olen itse tämän testannut ja todennut että näin todella on. Olen aiemmin aina tuonut esille omia mielipiteitä ja kysynyt hankaliakin kysymyksiä ja jopa kyseenalaistanut lääkärin jos siihen on ollut tarvetta. Tämä on johtanut joskus hankaliin tilanteisiin, jos lääkäri on omannut suuren egon ja halunnut olla ns. jalustalla ja kaikkitietävänä kertonut minulle millaista hoitoa tai lääkettä tarvitsen.
Sen verran taustatietoa, että mulla on vaikea traumatausta ja sen seurauksena puhjennut krooninen väsymysoireyhtymä. Useimmat lääkärit ei ymmärrä traumoista tai niiden hoidosta eivätkä myöskään CFS:stä. Itse olen paljonkin perehtynyt molempiin - tietenkin, koska haluan selvittää miten voisin toipua.
Nyt kun olen viime aikoina aina terveydenhuollossa asioidessani laittanut sellaisen "hölmö sairas ihminen" vaihteen päälle, niin on ollut paljon helpompaa. Tähän kuuluu mm. se, että kyselee lääkäriltä paljon tyyliin "Mitä sinä suosittelisit tässä tilanteessa" tai "Mikä olisi sinun kokemuksen mukaan hyvä ratkaisu". Sitten jos lääkäri kysyy vaikka jostain terapiamuodosta, niin vastaan etten ole ikinä kuullutkaan siitä (vaikka olisin). Lääkäri sitten hirmu mielissään selittää ja neuvoo mulle miten voisin itse kokeilla jotain juttua. Ja saattaa tosiaan olla, että olen kyseiseen asiaan jo perehtynyt paljonkin.
Mun kokemuksen mukaan lääkärit haluaa päteä ja olla oikeassa. Valtaosa ei tykkää ollenkaan sellaisesta potilaasta, jolla on paljon tietoa omasta sairaudestaan ja sen hoidosta. Tämän oivalluksen ja oman käytöksen muuttamisen myötä on terveydenhuollossa asioiminen ollut paljon helpompaa.
Kommentit (147)
Oikein. Ei muuta sanottavaa minulla.
Vierailija kirjoitti:
Sama opettajien kanssa. Tykkäävät enemmän keskivertopetteristä jolla ei ole omia ajatuksia.
Miksi sinä menet ammattilaiselle niitä omia ajatuksia esittämään. Jos ei kysytä. Kun kerran pärjäät paremmin niillä omillasi. Itselle vieraan alan kanssa on sama yritätkö päteä vai et, ammattilainen katsoo asiaa, no, kuin ammattilainen. Joskus voi auttaa jos sitä omaa tietämystäkin on, ettei tarvitse ihan aasta alkaa.

Käytännössä säästää lääkärin aikaa ja jonoja jos sanoo suoraan mikä vaivaa, niin lääkärin ei tarvitse alkaa tutkimusta alusta. Nykyaikana ihmiset osaavat itsekin toimia lääkäreinä ja etsiä sopivat diagnoosit johtolankojen avulla. Joskus ne menevät pieleen, mutta nykyään tieto on lisääntynyt ja ihmiset ovat paljon älykkäämpiä kuin ennen näissä asioissa.
Mulla on usein kaikki paperilla valmiina ja lääkelista jota tarvitsen. Lääkäri vain kiittää ja tekee reseptit ja lähettää verikokeisiin jos on tarvetta.
Tällä tavoin kilpirauhasongelma ja sokeritautikin hoitui.
Toimin myös lähipiirissä lääkärinä tutuille ja kerron heidän lääkäreille mitä heidän pitää tehdä.
Kas, kun ei ole virallisia papereita muttta olen pätevämpi kuin lääkärit yleensä ovat.
Mä miehenä vähän ojennan sua nyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Sun pitää vain muuttaa asennettas nöyremmäksi. Olet sosialistisen ammatin alaisuudessa. Syöt veronmaksajien kuormaa ja elät heidän käsistään.
Sun pitää vain palvella heitä ja ajatella heistä positiivisemmin. Tuollainene negatiivinen maailmankatsomus myrkyttää sun oman mieles. Ei asiakkaista ajatella noin että sylettää. Siinä saa pian nenän kipeäksi jos asenne on noin huono ihmisiä kohtaan ja naama on sellainen että katsot kilometrin päästä elättäjiäsi halveksuvasti.
Ei noin.
Kyllä mä miehenä mielellään ravistelisin susta tuon negatiivisuuden pihalle.
Sylettää ja näkee kilometrin päähään. Nää on ne alleviivaukset sun asenteessa. Korjaa ne ja paranna ittes hyvä ihminen. Asenteita voi aina muuttaa, eikä maksa mitään.
Ei kenenkään tarvitse uhrata uraansa vain siksi ettei viihdekäyttäjä pahoittaisi mieltään. Opiaattien laillinen jakaja ei ole viihdekäyttäjien palveluksessa. Sylettää ajatuskin.

Juu. Tuollaisilta lääkäreiltä pitäisi ottaa virka pois ja pistää oikeisiin töihin kasvattamaan nöyryyttä ja optimismia.
Miksi mennä lääkäriin, jos on jo itse tehnyt mammapalstalla diagnoosin, tai siis valinnut 18 vaihtoehdosta.
Lääkärit raivostuu jos niille kertoo missä vika ja tietää minkä "parannuksen" ja reseptin tarvitsee. Mutta kieltäydyn esittämästä tyhmää, otan ennemmin sen kitkaisen väittelysession. Ai että en jaksa odottaa että AI korvaa lääkärit.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mennä lääkäriin, jos on jo itse tehnyt mammapalstalla diagnoosin, tai siis valinnut 18 vaihtoehdosta.
Koska usein tarvitsee reseptin niiltä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mennä lääkäriin, jos on jo itse tehnyt mammapalstalla diagnoosin, tai siis valinnut 18 vaihtoehdosta.
Mielestäni on vastuullista tuntea oma kehonsa ja etsiä mahdollista syytä johonkin ongelmaan. Mutta mene sinä sinne lääkärikierteeseen istuskelemaan ja ihmettelemään ja palvomaan sitä jumal-lääkäriä.
Ruokavaliolla korjautuu ihmeen paljon.
Vierailija kirjoitti:
Mä miehenä vähän ojennan sua nyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Sun pitää vain muuttaa asennettas nöyremmäksi. Olet sosialistisen ammatin alaisuudessa. Syöt veronmaksajien kuormaa ja elät heidän käsistään.
Sun pitää vain palvella heitä ja ajatella heistä positiivisemmin. Tuollainene negatiivinen maailmankatsomus myrkyttää sun oman mieles. Ei asiakkaista ajatella noin että sylettää. Siinä saa pian nenän kipeäksi jos asenne on noin huono ihmisiä kohtaan ja naama on sellainen että katsot kilometrin päästä elättäjiäsi halveksuvasti.
Ei noin.
Kyllä mä miehenä mielellään ravistelisin susta tuon negatiivisuuden pihalle.
Sylettää ja näkee kilometrin päähään. Nää on ne alleviivaukset sun asenteessa. Korjaa ne ja paranna ittes hyvä ihminen. Asenteita voi aina muuttaa, eikä maksa mitään.
Ei kenenkään tarvitse uhrata uraansa vain siksi ettei viihdekäyttäjä pahoittaisi mieltään. Opiaattien laillinen jakaja ei ole viihdekäyttäjien palveluksessa. Sylettää ajatuskin.
Mua taas inhottaa ajatus, että päihdekäyttäjien takia lääkkeitä ei saa niitä asiallisesti käyttävät ja tarvitsevat. Tarvitseeko heitä rankaista sen takia kun jotkut niillä viihteilee?
Ja tosiaan, kieroa on se, että joku lääkäri niitä antaa joillekin yli oman tarpeen, jotka taas valuukadulle, josta lääkärit sit pakottaa ne oikeasti tarvitsevat ostamaan lääkkeensä.
Ja kyllä, se on lääkäriltä huonoa etikkaa evätä toimiva hoito. Ja jos epäilee väärinkäyttöä, niin sekin tulisi hoitaa ja auttaa, eikä jättää katukaupan varaan.
Tiedän muutaman pilven kasvattajan, jotka kasvattaa omaksi lääkkeeksi ja siitä jää myös katukauppaan. He käyttää mieluummin pilveä, koska opioideissa on sivuvaikutuksia, vaikka niitä lääkäriltä saisikin.
Oli potilaan ongelma mikä tahansa, täydellinen heitteillejättä on rikollista ja lääkärien etiikan vastaisia.
Off topic, mutta ap ootko kokeillut
- EMDR
- TRE
- EFT
- somatic experiencing (Peter Levine)
Vierailija kirjoitti:
Mä miehenä vähän ojennan sua nyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Sylettää nämä vastaaotolle tulijat jotka haluaa just sitä panacodia tai tramalia tai oxycontinia vaikka kilometrin päähän näkee että ei se kivun hoitoon mene vaan pään sekoittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vielä myytäväksi.
Sun pitää vain muuttaa asennettas nöyremmäksi. Olet sosialistisen ammatin alaisuudessa. Syöt veronmaksajien kuormaa ja elät heidän käsistään.
Sun pitää vain palvella heitä ja ajatella heistä positiivisemmin. Tuollainene negatiivinen maailmankatsomus myrkyttää sun oman mieles. Ei asiakkaista ajatella noin että sylettää. Siinä saa pian nenän kipeäksi jos asenne on noin huono ihmisiä kohtaan ja naama on sellainen että katsot kilometrin päästä elättäjiäsi halveksuvasti.
Ei noin.
Kyllä mä miehenä mielellään ravistelisin susta tuon negatiivisuuden pihalle.
Sylettää ja näkee kilometrin päähään. Nää on ne alleviivaukset sun asenteessa. Korjaa ne ja paranna ittes hyvä ihminen. Asenteita voi aina muuttaa, eikä maksa mitään.
Ei kenenkään tarvitse uhrata uraansa vain siksi ettei viihdekäyttäjä pahoittaisi mieltään. Opiaattien laillinen jakaja ei ole viihdekäyttäjien palveluksessa. Sylettää ajatuskin.
Olemukseltasi olet enemmänkin pappi. Kolketluvun pappi.
Miksi tuollaisella etiikalla joku alkaa lääkäriksi?
Asenteet on päin helvettiä ja käytös on kuin kolkytluvun kirkonmiehellä.

Näin on. Seistään kirkon portailla oven vierellä ja syljetään kilometrin päästä rahvaita naamaan tietyllä asenteella heitä kohtaan.
JA otetaan rahat pois ja eletään niin maan leveästi muiden rahoilla :D
Lääkärit on nykyajan papisto
Aloittajan tapaiset tyypit on just niitä jotka ramppaa lääkärissä jokaisen pierun jälkeen kyselemässä tyhmiä.
Aina saanut hyvää palvelua lekureilta, mutta en olekkaan tikku sormessa valittaja runsaalla ylipainolla ja huonoilla elintavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Mikäs tuomari se sinä olet. Minulla on kamalat selkäkivut ja leikkausta ei ole odotettavissa. On nuorempia ja työssäkäyviä leikkausjonossa. Panacod on ainoa joka auttaa. Olen 70-v mummo ja en ole koskaan polttanut ja olen absolutisti. Tiedätkö mitä on olla selkä-kivuissa ja kaikki kotityötkin pahentaa. Yksityisellä selkäleikkaus maksaisi noin 7000-8000 euroa.

Toi asenne että kyseenalaistetaan aikuisten ihmisten kyky syödä lääkkeitä oikein omiin kipuihinsa on naurettavan holhoava. Kyllähän nyt aikuinen ihminen saa laittaa suustaan alas kipulääkkeitä ja tietää omat rajansa. Kyseessä on todella miedot lääkkeet ja näiden suhteen ollaan järkyttävän hysteerisiä.
Me eletään täydellisessä holhouksessa ja ihmeellisessä luterilaisessa kärsimyksen kautta autuuteen kultuurissa. Käsittämätöntä on että nämä nykyajan papit toimivat meidän kansalaisten omina kipuvahteita.
HE päättävät milloin kipu on tarpeeksi kovaa aikuisten ihmisten puolesta kiusallaan.
Minä tappelin viimeksi puoli tuntia lääkärin kanssa joka yritti tyrkyttää jotain tulpille altistavaa lääkettä ja kerroin että minulla on fosfolipidivasta-aineita veressä, että en voi niitä syödä. Ei kuulemma löydä tälläistä tietoa että voisin niitä kuitenkin syödä???
Tk-tasolla on turha odottaa erityisosaamista mutta täysin käsittämättömiä juttuja voi tapahtua myös yksityisen erikoislääkärin vastaanotolla.
Tästä on omakohtaisia kokemuksia.
Tällä hetkellä huolettaa 77-vuotiaan äitini kiputilanne. Hän odottaa pääsyä lonkan tekonivelleikkaukseen.
On ollut leikkaus jonossa jo kuukausia.
Kipulääkkeenä Panadol 1000mg joka ei auta yhtään.
Äitini on kiltti ja hieman yksinkertainen. Hän ei osaa pyytää lääkäriltä parempia lääkkeitä vaan kituu olemattomalla lääkityksellä mutta tällainen kiltti vähään tyytyväinen potilashan on lääkärin ihannepotilas.
Minun pitäisi varata äidille uusi vastaanottoaika ja mennä mukaan sinne vaatimaan oikea kipulääke hänelle.
Sittenhän olen se kamala, hankala omainen mutta pakko tässä jotain on tehdä.
Kamalaa katsoa vieressä kun läheinen ihminen on tuskissaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kumma kun tramadoli tai Panacod tehoaa, mutta parasetamoli + tulehduskipulääke ei auta yhtään. Viihde- ja päihdekäyttöön näistä menee 80-90%. Syöpäkipuun opiaatti on perusteltu, muuhun ei.
Ei siinä ole mitään kummallista, ovat vahvempia kipulääkkeitä. Parasetamoli ja tulehduskipulääkkeet eivät auta voimakkaaseen kipuun. Eikä kaikilla auta nuo niin pahamaineiset opioidit. Kyseiset lääkkeet ovat mietoja opioideja ei opiaatteja. Ovat siis kipulääkkeitä ei huumeita, vaikka jopa jotkut lääkäritkin niistä huumeina puhuvat.