Onko täällä ketään jolla olisi ollut sekä tyttö että poikakoiria? Pystytkö kertomaan, kumpi on helpompi?

Vierailija kirjoitti:

Koska sanoit tyttö /poika koira on selvää, että sinulla kokemus koirista päättyy lelukoiriin joten suosittelen sinulle vaikka. Pumia taikka jotain vielä pienempää koiraa jolla voit harjoitella.

Kokeneemmat nimittäin käyttävät ilmaisuja uros ja naaras. Opit ehkä senkin joskus.

Ja jotta et täysin nolaisi itseäsi niin älä hyvä ihminen kutsu itseäsi koiran äidiksi tai mamiksi sillä se on jo melkoisen kornia jos olisit moisen synnyttänyt.😆

Sinä taas menit nolaamaan itsesi tietämättä, että adoptiolasten äidit ovat ihan yhtä oikeita äitejä, vaikka eivät lastaan synnyttäneet. Voi sinua urveloa, kylläpä äitisi nyt toivoo, ettei olisi moista uupeloa synnyttänytkään kun kylillä saa aina sinua hävetä :D

Meillä on ollut uroksia ja nyt on narttu, kaikki periaatteessa samaa rotua (eri väri/turkkimuunnokset, jotka ovat tosi kaukana toisistaan). Urokset ovat ärhentelevämpiä, narttu myötäilevämpi. Narttu on tosi arka, joten ei ehkä ole ihan tyypillisin rotunsa edustaja, onneksi ei ole pelkopurija, vaan painelee mamman selän taa kun pelottaa.

Urokset olivat aivan sairaan älykkäitä, mikä teki ne tosi hankaliksi koiriksi, tää narttu on oikeasti hieman hidasälyinen, joten päästään tosi helpolla. Uroksia ei saanut esimerkiksi herkuilla houkuteltua tekemään mitään, positiivinen palaute piti keksiä aina uudestaan, että mikä olisi tällä kertaa oikea. Ja joskus  ne vaan päätteli asiat itse, ilman mitään palautteita. Narttua saa sentään herkuilla opetettua, "anna tassu" - komentoa opeteltiin pitkään, ja "näkemiin"- tempussa meni monta vuotta (siis koira käy sanomassa heipat kun lähdetään), mutta toisaalta "seis" komennon tää narttu oppi suurinpiirtein ekalla harjoituskerralla, uroksilla oli varmaan vaikkua korvissa kun sitä harjoiteltiin.

Nartun hyvänä puolena on sen pienikokoisuus, tosin noi uroot oli meillä rodun ääripäätä kokonsa suhteen, joten se ei ihan mene sukupuolen mukaan. Kotioloissa ihan sama kumpi on, sitten sosiaalisissa tilanteissa meillä on ollut enemmän ongelmia tän nartun kanssa (siis muiden koirien kanssa), steriloitu kun on, niin tulkintaongelmia ilmeisesti puolin jos toisin.

Mä en todennäköisesti enää hanki koiraa tämän jälkeen, ei omatunto anna periksi (liikaa luonnonresursseja kuluu), mutta jos hankkisin, niin vaakakuppi on tasan uroksen ja nartun välillä, rotu pysyy samana.

Suurin ero mielestäni on siinä, että narttu on päästään sekaisin kaksi kuukautta vuodessa, uros taas aina jos jossain on kiimainen narttu.

Jos kumpikin on leikattu nuorena, ei ole väliä. Paitsi urokset saattaa silti merkkailla, ja se jatkuva koiven nostaminen lenkillä on rasittavaa. On minulla yksi narttukin joka merkkaa lyhtypylväät, mutta sievästi niiaamalla.

Usein sanotaan, että uroksilla on enemmän aggressiota muita uroksia kohtaan, toisaalta minulla oli yksi leikattu narttu, joka päätti jossain kohtaa että hän on maailman kuningatar ja alkoi höykyttää kaikkia muita koiria. Loppui puistossa käyminen siihen. Remmiräyhäänkin se rupesi mutta se loppui kun kaikkea muuta kokeiltuani otin sen linjan, että minä etenen kuin panssarivaunu ja koira saa riekkua minkä sielu sietää. Kyllästyi sitten rähjäämään kun en piitannut siitä enää.

Kokemusta on itsellä harmaista norjanhirvikoirista, rotu on tosi kiltti ja helppo kyllä että sinänsä en ole paras vastaamaan. Mutta mitä olen muidenkin koiria erirotuisia lenkittänyt, ei sen sukupuolen ole niin väliä paitsi kusemisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ollut pelkkiä uroksia ja olen pitänyt niitä aika helppoina käsitellä. Tyttärellä on narttukoira, joka keksii kaikenlaista metkua ettei vaan tarttis totella.

Minä juuri tykkään noista metkuista :D 

Se jolla ollut 2 urosta ja 3 narttua

Nuo "metkut" ovat vain osaamattoman kasvattajan kokemattomuudesta johtuvia.

No ei ne kyllä ole. Selvästi nartut vain käyttävät päätään enemmän. En tarkoita näillä metkuilla nyt mitään ongelmakäytöstä. Ennemmin sellaista joka saa hymyn huulille ja ihmettelemään mistä tuo tuonkin keksi :D Mitään pysyvää ongelmaa ei ole muodostunut. Minulla on ollut myös uroksia eivätkä ole elleet tuollaisia ketkuja. Toisaalta koulutustaidot myös kehittyvät paremmin nartun kanssa. Tai sitten olen taantunut vuosien mittaan kouluttajana pahasti, koska 2 ensimmäistä koiraani olivat uroksia ja paljon yksinkertaisempia kouluttaa. 

Molempia on ollut ja useampaa eri rotua. Urokset ovat suoraviivaisempia ja esimerkiksi tottelevat epäröimättä. Narttukoirat pitävät pienen oman harkintavälin ja tottelevat sitten. Tämän arvelen johtuvan siitä, että nartun on aina varmistettava, että pennut eivät jää ilman emoa, eli ei tehdä mitään älyttömyyksiä.

Rohkein koirani on ollut kroatianpaimenkoiranarttu.

Minulla nartut on joutuneet useammin tappeluun tositen koirien kanssa kuin urokset, eli tavallaan nartut ilmeisesti ovat resurssiagressiivisempia ja reviiritietoisempia. Tämäkin palvelee luultavasti pentujen elossasäilymistä.