Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täysi-ikäinen tytär vihaa äitiään - kuinka suhtautua?
24.09.2023 |
Yksinkertaisesti tilanne on tämä: täysi-ikäinen lapseni vihaa minua, minä rakastan häntä.
Nuorella on monia haasteita (neuropsykiatrisia ja mielenterveydellisiä + ehkä myös päihdeongelmaa). Näissä en ole onnistunut auttamaan, eivätkä ammattilaiset myöskään. Nuorella on myös paljon vahvuuksia: hoitaa koulun ja työt moitteettomasti, on selvinnyt sosiaalisesta ahdistuksesta, nykyään laaja kaveripiiri.
Kärsin tyttären avoimen vihamielisestä asenteesta minua kohtaan. Yritän toimia siten kuin oletan hänen toivovan: annan tilaa, suhtaudun ystävällisesti, kannustan, en tuomitse. Silti suren, kun esim. sukujuhlissa tytär juttelee kivasti kaikkien kanssa, mutta ohittaa minut täysin ja kääntää selkänsä jos lähestynkin.
Tytär on minulle rakas ja tärkeä. On vaikea hyväksyä, että itse olen hänelle ilmaa. Tilanne ei kuitenkaan osoita muuttumisen merkkejä. Minun pitäisi iloita 100 % tyttäreni pärjäämisestä ja lakata suremasta sitä, että hän ei halua minua osaksi elämäänsä. Mutta miten tämä tehdään?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
En usko ihmistä joka ei löydä itsestään mitään vikaa, anteeksi vain. Jokainen meistä on joskus toista kohdellut väärin, ihan normaaleissakin ihmissuhteissa, jos ei sellaista pysty itsestään löytämään niin on päässä vikaa.
Näen itsessäni paljonkin vikoja ja ymmärrän, että tapani puhua, ottaa kontaktia tyttäreen, yrittää ymmärtää häntä ei ole oikea. En vain tiedä mikä se oikea olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti, sinäkö siellä? Kuten aina, olet parjaamassa minua julkisesti jotta saat ihmiset "käännettyä minua vastaan" ja annat mahdollisimman huonon käsityksen minusta.
En terveisin sinun Mutsisi itä Helsinki.Otit ja lähdit kuin anniki tähti ja sillä tiellä olet loppu vuodesta 2009 lähtien lapsinesi.
Olen hyväksynyt sen, ettei minulla enää ole tytärtä. Olo on keventynyt kummasti.
Ottakaa yhdessä sienitrippi ja keskustelkaa asiat lävitse. Voi auttaa teitä molempia.
Itsellä on omaa äitiä kohtaan negatiivisia tunteita seuraavista syistä:
Jäi parisuhteeseen isän kanssa isän käytöksestä huolimatta.
Ei ota vastuuta siitä, mitä ollessani lapsi ja nuoruudessa on tehnyt väärin eikä halua puhua mistään vanhoista.
Haluaa emotionaalista tukea kun itsellään on ollut vaikeaa, mutta kun minulla on ollut oikeita ongelmia ja vaikeita sairauksia niin on vähätellyt, ei tukenut.
Ei ole kannustanut asioissa, joihin olisin halunnut kannustusta, vaan niissä, jotka tukee hänen omaa ajatusta siitä millainen voisin olla.
Ei ole pitänyt puoliani, jos sisarus, sukulainen tai joku muu on kohdellut huonosti.
Ei ole ottanut huomioon asettamiani rajoja, vaan väheksyy niitä. Esim pyytää apua tiettynä ajankohtana, sanon, että kyseisellä viikolla ei käy, sitten pyytää uudelleen silloin.
Kun olen kertonut jostain ongelmasta, ei usko asiaa ollenkaan, sitten jos näkee omilla silmillään niin vasta uskoo.
Kun olen kertonut pienestä ongelmasta, vaikka puhelin meni rikki, ei ole myötätuntoinen. Myös kerran kun autossani oli vika niin syytti siitä suoriltaan minua, koska olin ostanut liian halvan auton.
Sitten toisaalta antaa neuvoja, joita en ole halunnut, ymmärtämättä ja tietämättä ollenkaan tilannetta ja puhuu ihan kuin olisin lapsi/teini edelleen.
Äidin mielestä hän on hyvä koska yrittää "olla mukana" elämässäni ja auttanut joskus taloudellisesti tai käytännöllisesti joissain asioissa. Hän ei kumminkaan kuuntele, ymmärrä eikä ole empaattinen minua kohtaan. Olen aikuisena ymmärtänyt ettei minulla paljon vanhempia ole ollut. Fyysinen ylläpito ja rajattomat, emotionaalisesti itsekkäät vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain sun läheisyydessäs/kommunikaatiotyylissäsi on epätervettä. Viha on aina vastaenergia - onko sinussa juurisyy?
Varmasti on, en vain tiedä mitä. Sama koskee myös hänen isäänsä, pieleen menee hänelläkin. Taustalla on, että tytär on autismin kirjolla ja tulkitsee vuorovaikutustilanteita usein hieman eri tavalla kuin enemmistö. Tätä olemme yrittäneet huomioida, mutta en ole onnistunut löytämään sellaista vuorovaikutustyyliä, joka olisi hänestä ok.
Jos tyttäresi olisi autismin kirjoilla, hänellä ei olisi laajaa ystäväpiiriä ja opinnot menisi huonommin. Oletko niitä harvoja äitejä jotka hakevat jatkuvasti jotain diagnooseja lapselleen ? Epäilen että ehkä pitäisi hakea itselle, kun hyvin pärjäävä tytär onkin autismin kirjoilla. Katsopa peiliin, kun vika taitaa olla sinussa eikä tyttäressä, jota ei sinun mielestä ole kukaan osannut auttaa.
Taas yksi äitykkä, joka ei ymmärrä missä vika on, vaikka lapsi on todennäköisesti sen suoraan päin naamaa sen sanonut useaan kertaan. Kun ei voi hyväksyä, että itsessä on vika, sitä pitää väkisin hakea muualta. Jopa omasta lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi äitykkä, joka ei ymmärrä missä vika on, vaikka lapsi on todennäköisesti sen suoraan päin naamaa sen sanonut useaan kertaan. Kun ei voi hyväksyä, että itsessä on vika, sitä pitää väkisin hakea muualta. Jopa omasta lapsesta.
Minulle ei syytä koskaan kerrottu, vaikka vaadin ja vaadin selitystä jopa väkivalloin. Katkaisi ihan kokonaan välit eikä enää kommunikoinut.
Oma äitni on samanlainen, tai en halua olla yhtään tekemisissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen sitä mieltä. Saan etäisyyttä lapsuuteen ja osaan objektiivisesti miettiä, miksi en halua olla tekemisissä. En tiedä missä vaiheessa sitten tulisi ilmi se että lähennyttekin. Itse alan olla keski-ikäinen eikä minun kohdalla sellaista tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti ongelmat juontuvat äidin omasta lapsuudesta, ei ole mallia että olisi osannut toimia toisin. Tytär joku hyväksyy äitinsä vajaavaisuuden tai sitten katkaisee välit. Itse olen terapian kautta ymmärtänyt äitiäni ja nykyään välit ok. Teini-ikäinen tytär tosin oireilee nyt samalla tapaa.
Osasit kertoa tämän vuodatuksen, mutta et osannut kertoa itsesi ja tyttäresi ikää. Mitä se kertoo sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osasit kertoa tämän vuodatuksen, mutta et osannut kertoa itsesi ja tyttäresi ikää. Mitä se kertoo sinusta?
Jaa-a, varmaan sitten että vuorovaikutukseni on heikkoa? Että en osannut huomioida palstalaisia ja kertoa kaikkea oleellista kerralla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasit kertoa tämän vuodatuksen, mutta et osannut kertoa itsesi ja tyttäresi ikää. Mitä se kertoo sinusta?
Jaa-a, varmaan sitten että vuorovaikutukseni on heikkoa? Että en osannut huomioida palstalaisia ja kertoa kaikkea oleellista kerralla?
Kyllä. Ja et osaa vieläkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko siis diagnoosi pätevältä henkilöltä vai sinulta itseltäsi? Miksi uhriudut siitä etteivät jotkut halua seuraasi? Mitä olet tehnyt jotta seurasi olisi haluttavaa ja saisit kavereita, muuta kuin haukkunut heitä sairaaksi?
Onko sinulla menneisyydestä kokemusta siitä, että kyseisenlaisella käyttäytymisellä saa ihmissuhteita, kun ihmettelet sen toimimattomuutta nyt?
Välit ovat ilmeisesti niin pahasti tulehtuneet, ettei puheyhteyttäkään ole. Varmasti siihen on jokin syy sanottu, mikset kerro sitä meille? Auttaminen olisi huomattavasti helpompaa, jos kertoisit.
On epäuskottavaa, että tyttärellä olisi autismi, kun hänellä on laaja tuttavapiiri. Ovatko nämä diagnoosit omia keksintöjäsi ja minkä vuoksi olette olleet perhetyön asiakkaita? Onko perheessänne ollut vakavia ongelmia (muita kuin tyttäreen liittyviä)? Noista asioista on saattanut kertyä taakkaa, minkä vuoksi tytär näkee toivottomaksi välien pitämisen, kun ei tule kuulluksi.
Ensimmäinen askel olisi ymmärtää tyttären näkökulma. Sinulla ei ole kykyä tai halua nähdä minkä vuoksi tämä tilanne on se mikä se on, vaikka se on sinulle varmasti kerrottu. Kiellät ongelman ja haluat nähdä ongelman tyttäressä, sen vuoksi tytär ei halua pitää yhteyttä. Tämä on minun yhteenvetoni kirjoittamistasi asioista.
Vuorovaikutuksessa on aina kaksi puolta, sinun vanhempana tulisi olla teistä viisaampi asettumaan tyttäresi näkökulmaan sen sijaan, että leimaat häntä erilaisin diagnoosein. Sinulla on omat taakkasi, että tilanne on mikä se on, kannattaisi terapiassa selvitellä asioita. Vaikka olet jo nuorempana terapiassa ollut, niin tämä tilanne on uusi.
Täysi-ikäisen, omillaan asuvan nuoren aikuisen kuuluukin saada pitää yhteyttä vanhempiinsa omilla ehdoillaan tai olla pitämättä ollenkaan. Pakottaminen, kiristäminen ja syyllistäminen äidin taholta on väärin ja sairasta.
Vierailija wrote:
Täysi-ikäisen, omillaan asuvan nuoren aikuisen kuuluukin saada pitää yhteyttä vanhempiinsa omilla ehdoillaan tai olla pitämättä ollenkaan. Pakottaminen, kiristäminen ja syyllistäminen äidin taholta on väärin ja sairasta.
Ei vaan lapsi on sairas jos ei tyydytä toisen tarpeita! Hänet on tarpeeseen hankittu!
Minulla oli jokin aika sitten vastaava tilanne. Toisen tyttäreni kanssa olen ollut koko ajan hyvissä väleissä. Kysyin häneltä, vihaako hänen siskonsa minua. Vain selkeän ja vakuuttavan vastauksen: "Ei vihaa." Hän oi vain jotenkin "väsynyt" minuun, tai jotain.
Annoin tyttären ottaa kunnolla etäisyyttä minuun. Nykyisin olemme jo puheväleissä.
Minulla on ollut myös itselläni vaikea äitisuhde.
Annan sinulle neuvon: Anna tyttäresi ottaa etäisyyttä sinuun. Älä päättää, kuinka paljon on sinun kanssasi tekemisissä. Älä kysele, mutta jos/kun hän ottaa yhteyttä, älä torju häntä. Anna hänen päättää, mistä puhutte ja kuinka paljon. Jos lupaat hänelle jotain, pidä lupauksesi. Älä kuitenkaan lupaa sellaista, mitä hän ei halua sinun tekevän hänen hyväkseen.
Olisko tapaus ylihuolehtiva äiti joka jatkuvasti hössöttää miten lapsi pärjää kun on tuo autismi ja päihdeongelma (äiti päätti että näin on), ja kun lapsi lopulta pääsee pois lapsuudenkodista, ei enää vain jaksa äidin alentuvaa ja leimaavaa "huolenpitoa"?
Alue: Aihe vapaa
Ap et selkeästi kyennyt tukemaan häntä lapsena, joten et kyllä kykene tukemaan häntä enää aikuisenakaan. Jätä lapsesi rauhaan, hän ei tarvitse eikä rakasta sinua.