Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?

En ole koskaan ymmärtänyt tätä kierrättämisen ulkoistamista ja sen kutsumista lahjan antamiseksi.

Oma anoppi on tällainen henkilö. Hänen pitää jatkuvasti ostaa itselleen kaikkea uutta, vaikka varastot pursuavat jo ennestään. Kuulemma hän ei raaski hankkiutua itse tavarasta eroon, joten roina annetaan meille. Poissa silmistä, poissa mielestä. Meillä työssäkäyvillä on ilmeisesti aikaa ravata sorttiasemalla, kierrätyskeskuksessa  ja lahjoituslaatikoilla, toisin kuin eläkkeellä olevalla anopilla. Jos emme suostu ottamana lahjoitusta vastaan, anoppi toteaa tavaroiden odottavan meitä sitten, kun tulee kuolinsiivouksen aika.

Joka syksy vuorossa on myös syyllistäminen siitä, kuinka meidän pitää tulla tyhjentämään heidän marjapensaansa ja omenapuunsa. Kun muutenhan ne pitäisi laittaa kompostiin. Samoin heidän jääkaappinsa pitää aina tulla tyhjentämään ennen ulkomaan matkoja, koska muutenhan ruoka pitäisi laittaa roskikseen. Olemme todenneet, että on vaan helpompi ottaa ruoat vastaan ja heittää kotona suoraan biojätteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi

Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?

Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.

Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.

Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.

Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?

Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.

On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.

Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.

Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.

Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.

Siis ei meidän lapsen mummi ole tuollainen, mutta uskon että tuollaisia sukulaisia ja "ystäviä" on.

Hyvä valhe - eli siis olet kuullut tuollaisesta, mutta oikeasti kukaan sun suvussa ei toimi noin, mutta pitää kuitenkin täällä provota ja syyllistää isovanhempia. Ei oo todellista 🙄

Menepäs hoitamaan niitä penskojasi kun on niin typerät jutut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä ne lahjat kuuluu heillekin koska hehän ne yleensä pyykkäävät ja siivoavat.

Onpa itsekästä valitusta - eli äitylin pitää tässäkin päästä pätemään, ja lasta ei siis saa ilahduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne väärät vaatteet voi laittaa autoon kassiin valmiiksi,   sitten kulkeevat keräykseen kun menee kauppoihin. En haluaisi rikkoa  välejä turhan takia. Kirpparilta nyt löytyy vaikka mitä.    Meillä anoppi osti miehelle  kalliita villapaitoja, joita ei koskaan pidetty. Työssä pitää olla  puku ja kotona on liian kuuma. Parempi oli ostaa liinavaatteita. Myöhemmin alkoi antaa rahaa käteen.

Monellako tämä vaatteiden ylituonti on isovanhempien kohdalla ainoa ongelma?

Meillä ylikävelyä oli joka hiton asiassa. Ei todellakaan rikottu välejä turhaan, vaan se oli pakko meidän perheen aikuisten mielenterveyden vuoksi.

Voi hyvää päivää kun tää sama anopista valittaja käy joka ketjussa uikuttamassa rajojen ylikävelystä 🙄 Eikö toi marina jo kymmenen vuoden jälkeen ala itseäkin kyllästyttämään?

Luuletko että tää sama ongelma ois vaan yhdellä ihmisellä? Ehei, kyllä näitä on useampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Ei siinä mitään ylivoimaista ole. Opettelet vain käyttäytymään kuten normaalit ihmiset.

Ihanko tosissasi selität, että näiden mammeleiden käytös ja valitus olisi jotenkin normaalia? Ennen selvittiin oikein hyvin ilman pakollisia lahjalistoja ja selvityksiä.

Nykyaikana kyllä ihan joka tilanteessa on kohteliasta kysyä ja miettiä mitä se saajaosapuoli tarvitsee. Ei ole mikään äitien oma keksintö se.

Vierailija kirjoitti:

Miten kummassa ne onkin ne anopit jotka tyrii 😏 vaikka miniät on niin fiksuja. Ja miniän oma äiti osaa ostaa kunnollisia lahjoja.

Aloituksessa ei muuten puhuttu mitään anopista. Kyllä se ongelmamummo on varsin usein myös äidin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota hallintaa olen pohtinut itsekin. Sopisi kuvaan. AP

Mä olen 50v velanainen mutta mulla on 2 kummilasta. Ikäni olen ihmetellyt kun lapsille ostetaan liian pieniä vaatteita. Itsekin niitä sain tädeiltä ja mummoilta aikanaan. En tiedä sanoiko äiti asiasta mutta aina tuli liian pientä. Nyt kun ostan lapsille TOUVOTTUJA vaatteita niin kysyn aina koot.

Mikä tosiaan on tää ikiaikainen ongelma että mummot ja tätit roudaa liian pientä vaatetta?

Jos mummi et tiedä kokoa varmasti niin osta se liian iso mieluummin.

Mun anoppi välillä innostui ostamaan kasvunvaraa muutamia vuosia. Ihan hyvin voi laittaa villatakin tai housut kokoa 110 muutaman kuukauden ikäisen päälle, kunhan vähän käärii hihoja ja lahkeita? Pääsääntöisesti toi kuitenkin liian pientä vaatetta.

Ei, mulla ei ole tilaa säilöä muutaman vuoden päästä käyttöön tulevia vaatteita.

Nää "neuvot" alkaa jo olla naurettavia. Ei saa tuoda liian pientä vaatetta, mutta ei myöskään missään tapauksessa olla kasvunvaraa, koska ei ole tilaa niille 😂

Nää äitylit pitäis viedä jonnekin kehitysmaahan katsomaan todellisessa puutteessa eläviä onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä - jospa se auttaisi tuohon valitukseen ja norsunvituralla olevaan naamaan.

Palstan ankein trolli tuli pilaamaan hyvän ketjun :(

Trolli voi olla jopa viihdyttävä, tämä reppana on jankuttamisellaan lähinnä säälittävä.

Vierailija kirjoitti:

Miten kummassa ne onkin ne anopit jotka tyrii 😏 vaikka miniät on niin fiksuja. Ja miniän oma äiti osaa ostaa kunnollisia lahjoja.

Ehkä se on se, kun anopin mielestä miniä on aina väärässä eikä sitä kannata uskoa. Ja jos oma poika sanoo jotain, niin sekin on miniän syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kummassa ne onkin ne anopit jotka tyrii 😏 vaikka miniät on niin fiksuja. Ja miniän oma äiti osaa ostaa kunnollisia lahjoja.

Aloituksessa ei muuten puhuttu mitään anopista. Kyllä se ongelmamummo on varsin usein myös äidin äiti.

Kuten jo aiemmin totesin, meillä kyse ei ole anopista, vaan sekä minun että miehen äidistä. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Ei siinä mitään ylivoimaista ole. Opettelet vain käyttäytymään kuten normaalit ihmiset.

Ihanko tosissasi selität, että näiden mammeleiden käytös ja valitus olisi jotenkin normaalia? Ennen selvittiin oikein hyvin ilman pakollisia lahjalistoja ja selvityksiä.

Mammelihullu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä pitää koko ajan tukea ihmisiä jotka mielestään ovat olleet tarpeeksi aikuisia perustamaan perheen.

Polkupyöriä, mopoja, ruokaa, harrastusrahaa, soittimia jne pitäisi isovanhempien kantaa selkä väärällään.

Mummona kuljen kaihoten lasttenvaateosastojen läpi, ihania ulkopukuja, paitoja, collegepukuja mutta en osta.

Ei kelpaisi marketvaate ja vaikea se on ostaa mieleistä.

Selkä väärällään? Ap:n isovanhemmat eivät ole tuoneet ensimmäistäkään tarpeellista tavaraa, mutta kuluttavat luonnonvaroja ostamalla turhuuksia. Ylikulutus tuhoaa maapallomme, tiesithän.

Jos mummo ostaa "reikäisen luompun" kirpparilta lapsenlapselle niin ei siinä enää tarvi miettiä ylikulutuksen etiikkaa.

Think positive: varmaan joku todella köyhä äiti nyt sai vähän vaipparahaa lapsilleen. Ja laita se reikäinen lumppu (tekstiili)roskikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota hallintaa olen pohtinut itsekin. Sopisi kuvaan. AP

Mä olen 50v velanainen mutta mulla on 2 kummilasta. Ikäni olen ihmetellyt kun lapsille ostetaan liian pieniä vaatteita. Itsekin niitä sain tädeiltä ja mummoilta aikanaan. En tiedä sanoiko äiti asiasta mutta aina tuli liian pientä. Nyt kun ostan lapsille TOUVOTTUJA vaatteita niin kysyn aina koot.

Mikä tosiaan on tää ikiaikainen ongelma että mummot ja tätit roudaa liian pientä vaatetta?

Jos mummi et tiedä kokoa varmasti niin osta se liian iso mieluummin.

Mun anoppi välillä innostui ostamaan kasvunvaraa muutamia vuosia. Ihan hyvin voi laittaa villatakin tai housut kokoa 110 muutaman kuukauden ikäisen päälle, kunhan vähän käärii hihoja ja lahkeita? Pääsääntöisesti toi kuitenkin liian pientä vaatetta.

Ei, mulla ei ole tilaa säilöä muutaman vuoden päästä käyttöön tulevia vaatteita.

Nää "neuvot" alkaa jo olla naurettavia. Ei saa tuoda liian pientä vaatetta, mutta ei myöskään missään tapauksessa olla kasvunvaraa, koska ei ole tilaa niille 😂

Nää äitylit pitäis viedä jonnekin kehitysmaahan katsomaan todellisessa puutteessa eläviä onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä - jospa se auttaisi tuohon valitukseen ja norsunvituralla olevaan naamaan.

Mikähän kehitysmaa ottaisi vastaan mun anopin.... veisi sinne riepuja sekä ylivertaisen tietotaitonsa kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli iso riita äitini kanssa siitä krääsävirrasta ja hän sanoi kirjaimellisesti, että hän haluaa tuoda sitä krääsää, jotta lapset kiintyisivät häneen.

Eli onko koko sukupolvi (kun tuntuu olevan yleinen ongelma) jotenkin kiintymyssuhteeltaan häiriintyneitä ja kirjaimellisesti ostavat lastenlasten rakkautta? Eivät osaa osoittaa rakkauttaan muuten kuin tavaralla?

Kauheaa, jos noin on.

Sitäpaitsi luulisi mummoikäisten jo tietävän, että ei lapset siihen kiinny, joka antaa eniten materiaa. Ne kiintyy yleensä eniten siihen, joka kohtelee niitä kuin ihmisiä.

Minä en erityisemmin pidä lapsista, mutta kaikki lapset on minuun aina lääpällään. Syy: kohtelen niitä kuin ihmisiä ja joskus armosta annan niiden tulla mukaani metsäkävelylle ja opetan niille luonnontieteitä. Noin viisivuotiaasta alkaen.

Sitten on mummot käärmeissään kun lapseton täti on enemmän mieleen lapsenlapsille kuin oma mummo!

Aika ankeaa ylpeillä tuollaisella, että on suositumpi kuin mummo. Mun mielestä on tärkeää, että koko suvun kesken on hyvä meininki, en ainakaan itse koe mitään tarvetta kilpailla suosiosta.

Nim. Toinen lapseton täti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä ne lahjat kuuluu heillekin koska hehän ne yleensä pyykkäävät ja siivoavat.

Onpa itsekästä valitusta - eli äitylin pitää tässäkin päästä pätemään, ja lasta ei siis saa ilahduttaa.

Miten lapsi ilahtuu epäkäytännöllisestä / liian pienestä vaatekappaleesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota hallintaa olen pohtinut itsekin. Sopisi kuvaan. AP

Mä olen 50v velanainen mutta mulla on 2 kummilasta. Ikäni olen ihmetellyt kun lapsille ostetaan liian pieniä vaatteita. Itsekin niitä sain tädeiltä ja mummoilta aikanaan. En tiedä sanoiko äiti asiasta mutta aina tuli liian pientä. Nyt kun ostan lapsille TOUVOTTUJA vaatteita niin kysyn aina koot.

Mikä tosiaan on tää ikiaikainen ongelma että mummot ja tätit roudaa liian pientä vaatetta?

Jos mummi et tiedä kokoa varmasti niin osta se liian iso mieluummin.

Mun anoppi välillä innostui ostamaan kasvunvaraa muutamia vuosia. Ihan hyvin voi laittaa villatakin tai housut kokoa 110 muutaman kuukauden ikäisen päälle, kunhan vähän käärii hihoja ja lahkeita? Pääsääntöisesti toi kuitenkin liian pientä vaatetta.

Ei, mulla ei ole tilaa säilöä muutaman vuoden päästä käyttöön tulevia vaatteita.

Nää "neuvot" alkaa jo olla naurettavia. Ei saa tuoda liian pientä vaatetta, mutta ei myöskään missään tapauksessa olla kasvunvaraa, koska ei ole tilaa niille 😂

Nää äitylit pitäis viedä jonnekin kehitysmaahan katsomaan todellisessa puutteessa eläviä onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä - jospa se auttaisi tuohon valitukseen ja norsunvituralla olevaan naamaan.

Palstan ankein trolli tuli pilaamaan hyvän ketjun :(

Trolli voi olla jopa viihdyttävä, tämä reppana on jankuttamisellaan lähinnä säälittävä.

Ahaa, eli täällä on sallittu vain isovanhempien ja anoppien haukkuminen, muu on trollausta 😂 Tämä ketju on niin ankea, että ei voi uskoa kuinka avuttomia nykyäidit ovatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota hallintaa olen pohtinut itsekin. Sopisi kuvaan. AP

Mä olen 50v velanainen mutta mulla on 2 kummilasta. Ikäni olen ihmetellyt kun lapsille ostetaan liian pieniä vaatteita. Itsekin niitä sain tädeiltä ja mummoilta aikanaan. En tiedä sanoiko äiti asiasta mutta aina tuli liian pientä. Nyt kun ostan lapsille TOUVOTTUJA vaatteita niin kysyn aina koot.

Mikä tosiaan on tää ikiaikainen ongelma että mummot ja tätit roudaa liian pientä vaatetta?

Jos mummi et tiedä kokoa varmasti niin osta se liian iso mieluummin.

Mun anoppi välillä innostui ostamaan kasvunvaraa muutamia vuosia. Ihan hyvin voi laittaa villatakin tai housut kokoa 110 muutaman kuukauden ikäisen päälle, kunhan vähän käärii hihoja ja lahkeita? Pääsääntöisesti toi kuitenkin liian pientä vaatetta.

Ei, mulla ei ole tilaa säilöä muutaman vuoden päästä käyttöön tulevia vaatteita.

Nää "neuvot" alkaa jo olla naurettavia. Ei saa tuoda liian pientä vaatetta, mutta ei myöskään missään tapauksessa olla kasvunvaraa, koska ei ole tilaa niille 😂

Nää äitylit pitäis viedä jonnekin kehitysmaahan katsomaan todellisessa puutteessa eläviä onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä - jospa se auttaisi tuohon valitukseen ja norsunvituralla olevaan naamaan.

Kun kehitysmaissakaan ei tarvita noita riepuja. Lue joskus uutisia, ylitarjontaa on sielläkin noista.

Kysymys olikin tästä valittavasta marisijamammasta, jolle ei mikään kelpaa. Muualla maailmassa vielä osataan käytöstavat ja kiitollisuus.

Sekö on hyvä käytöstapa, että vie täysin turhaa tavaraa toisen kotiin toistuvasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä ne lahjat kuuluu heillekin koska hehän ne yleensä pyykkäävät ja siivoavat.

Onpa itsekästä valitusta - eli äitylin pitää tässäkin päästä pätemään, ja lasta ei siis saa ilahduttaa.

Miten lapsi ilahtuu epäkäytännöllisestä / liian pienestä vaatekappaleesta?

Tässä ei ollutkaan siitä kyse, vaan että ostettiin lapselle mieleinen lahja, mutta se ei kelvannut äidille. Eli kova on kontrolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä vaan on tapana hamstrata kaikkea kirpputorilta kun halvalla saa. Pistäisin itse vaa johonkin kierrätykseen suoraan. Tuo ei ole mitenkään haitallista lasta kohtaan ja en lähtisi välejä sukulaisiin sen takia pilaamaan.

Ei kaikilla ole aikaa kuskailla ylimääräisi vaatteita jatkuvasti kierrätykseen. Varsinkin maaseudulla sinne lähimpään kierrätyspaikkaan voi olla kymmeniä kilometrejä matkaa. 

Maaseudulla kai liikutaan omalla autolla. Eikö ole uffin, kontin keräyslaatikoita? Poisheitettävän tekstiilin keräystä?

Kaupungeissa ainakin liki joka kaupan pihassa uffin laatikko? Ja hyväntekeväsyyskirppareita useampia joiden aulaan tms. Voi laatikkoon heittää lahjoitukset.

Miksi kenenkään pitäisi ajella omalla autollaan satoja kilometrejä kuskailemassa vaatteita, joita ei ole alunperinkään halunnut?

Ettekö te sieltä maalta liiku koskaan minnekään? Kirkonkylään koulun tiöaisuuksiin, lähimpään suurempaan taajamaan vaateostoksille , ym erikoistavaraa ostamaan?

Käy kirkossa, marttailloissa, töissä kukaan?

Tottakai jokainen varmasti pystyisi viemään ne rytkyt Uffiin. Mutta miksi kenenkään pitäisi siivota toisten jälkiä ja hävittää toisten roskia?

Ei minua ainakaan kiinnosta korjata muiden virheitä.

eri

Niin no. Jos sulle kuitenkin niitä toisten tuomia "roskia" ilmestyy, niin mitäs sitten tekisit? Kun ei kiinnosta niitä pois siivota?

Sittenhän ei auta muu kuin säilyttää ne. Vai onko joku vaihtoehto vielä?

On. Minä sanon antajalle: "Voit viedä tämän mennessäsi, emme tarvitse sitä. Jos haluat välttämättä tuoda jotain, ole hyvä ja varmista etukäteen, mitä olisimme vailla."

Ei tarvitse montaa kertaa sanoa.

Välit ei valitettavasti mene tuosta poikki, niin hysteerisesti ne ovat lastenlapsiensa perään.

Sinun tavoitteenasi on siis täysin katkaista välit isovanhempiin hinnalla millä hyvänsä? Onpa hienoa vanhemmuutta. Se, että isovanhemmat välittää, vaikka äiti onkin raivohullu, pitäisi olla positiivinen asia. Luultavasti omat lapsesi tulevat kohtelemaan sinua samoin kuin sinä vanhempaa sukupolvea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä ne lahjat kuuluu heillekin koska hehän ne yleensä pyykkäävät ja siivoavat.

Onpa itsekästä valitusta - eli äitylin pitää tässäkin päästä pätemään, ja lasta ei siis saa ilahduttaa.

Miten lapsi ilahtuu epäkäytännöllisestä / liian pienestä vaatekappaleesta?

Tässä ei ollutkaan siitä kyse, vaan että ostettiin lapselle mieleinen lahja, mutta se ei kelvannut äidille. Eli kova on kontrolli.

Aloituksesta:

"Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä)"

Miksi tuollaisten pitäisi kelvata äidille ja miten nuo vaatteet ilahduttavat lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi

Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?

Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.

Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.

Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.

Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?

Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.

On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.

Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.

Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.

Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.

Nää stoorit vaan kasvaa 🤭 En todellakaan usko, että mummo olisi toiminut noin, eiköhän kyse on äidin omasta kontrollin tarpeesta. Kaikkien pitää noudattaa listoja tai muuten tulee sanomista.