Lue keskustelun säännöt.
Lapsi, 19, on lähdössä - mitä tilalle?
23.09.2023 |
Lapseni on lähdössä opiskelemaan, ja nyt mietin, miten vietän tulevat vuodet ja löydän jotakin uutta sisältöä elämääni. Olemme olleet tiivis kahden hengen yksikkö, jossa isä on ollut vain silloin tällöin vieraileva tähti, joten olen ollut yksin vastuussa lapsesta ja kaikesta arkeen liittyvästä oikeastaan aina.
Tätä pohdittuani olen keksinyt kolme vaihtoehtoa:
1. Hakudun parisuhteeseen. En varsinaisesti kylläkään halua ketään asumaan kanssani, mutta seuraa kaipaan kyllä. Kuitenkin ajatus myös ahdistaa. Mistä partnerin edes löytäisi?
2. Etsin uuden harrastuksen, joka täyttää enemmän kuin vain yhden illan viikossa. Mutta mikä?
3. Teen enemmän töitä. Työ vie jo nyt paljon aikaa, eikä mitään bonusta tai edes kiitosta ole tiedossa, vaikka tekisin enemmän ja/tai paremmin. Mutta olisi mahdollista tehdä vielä enemmän.
Haluaako joku kertoa omista kokemuksistaan tai antaa neuvoja? Lisään vielä, että olen onnellinen siitä, että lapseni pääsi opiskelemaan enkä halua tai aio jäädä painolastiksi hänelle.
Kommentit (30)
Koska se tyhjä tilahan täytyy heti täyttää? Miksei tyhjyyttä voi kokea, vaan sitä täytyy välttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseesi tutustuminen ja itsellesi mieluisien asioiden tekeminen.
Ota ottolapsi ja adoptoi pari koiraa/kissaa. Mene vapaaehtoistyöhön.
Hanki harrastus. Muuten on sama ongelma edessä kun jäät eläkkeelle.
Tai miten ois vapaaehtoistyöt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo 2 kuulostaa ihan terveellä. Et voi elää koko loppuelämääsi lapsesi kautta ja suhdetta ei kannata tuolla perusteella aloittaa korvikkeeksi. Toki jos joku löytyy, niin sitten sen mukaan.
Mutta koeta nyt hyvä ihminen elää omaa elämääsi, olet oma itsesi, sinä, etkä vain tuo lapsesi.
Unohda #3 ja ehkä myös #1. Hanki joku harrastus ja sen kautta ystäviä, joita voi tavata ehkä muissakin merkeissä. Lisäksi opettele pikkuhiljaa olemaan yksin ja nauttimaan siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota mopsi. Aina 10 cm päässä/päällä ja alkaa huutaan perääsi, jos istut liian kauan vessassa. Tulee ihan mieleen ajat, kun lapset toi kotiin sairaalasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin päälle viisikymppisenä en enää ottolasta halua tai edes saisi:). Tunnen myös itseni jo melko hyvin. Koiria on jo. Kyse on siis siitä, mitä uutta keksisin - jotta aika ei menisi esim. täällä netissä pyöriessä.
Ap
Itselläni oli sama tilanne pari vuotta sitten. Eka vuosi meni ihmetellessä mitä teen? Ruokaa tuli ostettua liikaa ja muutama kilo kertyi ylimääräistä. En osannut yhtään nauttia vapaudestani ja kiireettömyydestäni.
Nyt olen osannut ottaa rennosti, koti vähän sotkunen, ruokaa ei tarvi laittaa eikä olla tarkkana ruokakuluista kun vain yksi syöjä. Liikuntaa on tullut tilalle ja mm. metsässä samoilu aivan ihanaa. Seurustelusuhteitakin miettinyt mutta ehdokkaat olisivat halunneet asua yhdessä mitä taas en itse, ainakaan vielä, halua.
On kiva vaikka sohvalle nukahtaa telkun ääreen eikä ketään haittaa. Nyt harkitsen tätipyöräilyn aloittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sinulla ole kavereita? Vai elävätkö he vielä pikkulapsivaihetta, jolloin eivät kerkeä mihinkään illanviettoihin tms.?
Ei sitä tyhjän tilan täyttämistä tarvitse etukäteen suunnitella. Sitten kun tulee se tilanne, käytä tyhjä aikasi siihen, että suunnittelet itsellesi tekemistä. Äitini alkoi suunnitella sitä "tyhjän tilan täyttämistä" jo vuosia ennen kuin lapset muuttivat pois. Aloitti uusia harrastuksia ja vaikka mitä. Oli kaikki illat menossa viimeiset 5 vuotta ennen kuopuksen muuttoa omilleen. Ja kun se päivä koitti, oli ihmeissään, että mitäs nyt.
Eli ole sen nuoresi kanssa vielä kun hän on siinä lähelläsi.
Sitten kun hän on muuttanut omilleen, tiedät paremmin, minkä "kokoinen" se hänen jättämänsä "tyhjä tila" elämässäsi on. Minkä tyyppisiä asioita siihen tahdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samassa tilanteessa vuoden päästä. En elä lapsen kautta, mutta kyllä hän on todella tärkeä ja ihana osa elämääni ja tottakai se tuntuu, kun hän lähtee. Minulla on kiinnostava työ, paljon harrastuksia ja ystäviä ja miesystäväkin. Mutta silti lapsi on ollut minulle kaikista tärkein asia elämässäni syntymästään saakka. Tiedostan kyllä sen ristiriidan, että on hieno asia, että lapsi on niin vahva ja itsenäinen, että on valmis lähtemään omaan elämään ja silti hänen lähtö samaan aikaan surettaa.
Yritän ajatella niin, että lapsen lähtö omilleen on mitä luonnollisin asia. Siinä pienen lapsen kanssa touhutessa harvoin tuli mieleen, että tämä aika on äkkiä ohi ja lapset ovat osa ihmisen elämää lopulta melko lyhyen aikaa. Mulla on pari ystävää, joiden lapset ovat muuttaneet omilleen vuosia sitten ja he vaikuttavat oikein tyytyväisiltä elämäänsä ja suhteet lapsiinkin ovat edelleen läheisiä. Tämä antaa mulle paljon uskoa tulevaan. Kyllä siellä tämän 'kriisin" toisella puolella on varmasti ihan hyvää elämää tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Koska se tyhjä tilahan täytyy heti täyttää? Miksei tyhjyyttä voi kokea, vaan sitä täytyy välttää?
Öö? Meillä kaikilla on aina 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivää viikossa. Jollain se aika täyttyy aina. Ei tyjiä kohtia voi leikata pois.
Sitä toki ihmetellen, että ap on niin kiinni tuossa 19- vuotiaassa, että näitä täyttöjä pitää oikein pohtimalla pohtia.
Minä mietin samaa. Yksinäistä tulee olemaan. Ei miestä seurana.
En kyllä ymmärrä, miten ap edes harkiteseen tekevänsä enemmän työtä, jos siitä ei tule mitään kiitosta. Eri asia jos sitten pyrkisi vaativampaan tehtävään.
Tukiperhevanhemmuus? Ei vaadi 24/7 sitoutumista.
Ota koira, saat hyvän ulkoiluharrastuksen samalla ja uuden parhaan ystävän.
Hanki kangaspuut sinne lapsen tyhjentyneeseen huoneeseen.