Lapsi ei ole niin kallis kuin lapseton saattaisi ajatella
Saimme lapsemme opiskelijoina, joten alusta asti oli selvää, että melkein kaikki mahdollinen hankitaan käytettynä. Ilokseni sain jo silloin 10 vuotta sitten raskaana huomata, että tori.fi oli aivan täynnä puoli-ilmaista hyväkuntoista vauvakamaa ja vaatteita. Ostan edelleen vaatteita ja leluja/kirjoja/ym pääosin torista ja kirppiksiltä vaikka molempien palkat on nykyään 4000-4500€/kk. Paljon tulee myös synttärilahjoina.
Myöhemmin kuvioihin tulee harrastuksia ja muuta, mutta on niitä edullisiaki harrastuksia vaikka kuinka :) Meillä lapsi harrastaa karatea tällä hetkellä ja ei ole kallista.
Jos yhtään mietitte, että haluaisitte lapsen, niin älkää ainakaan lykätkö päätöstä kustannussyistä. Pointtini on, että pienen lapsen hintalappu on todella helposti itse säädeltävissä :) ja vaikka nykyään lapsen hankkiminen ei tunnu enää olevan muodissa, niin oma kokemukseni on, että lapsi on elämäni ihanin asia.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajua, että kuluja lapsesta tulee ansionmenetyksenä vanhempain-ja hoitovapaan muodossa sekä siinä, että pitää olla isompi asunto.
Meillä on lapsettomana pariskuntana neliö asuntona. Lapsettomuus ei tarkoita automaattisesti yksiössä tai kaksiossa asumista.
Joo, minäkin uskoisin että asuttaisiin omakotitalossa ilman lapsiakin. Talo ja sijainti saattaisi olla vähän erilainen, kun ei lasten tarpeita tarvitsisi miettiä, mutta ei välttämättä sen halvempi kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mopoikäiseltä kengistä voi kulua pohjat parissa tunnissa kun roikottaa jalkoja maassa. Aikuisen näkökulmasta täysin tyhmää, mutta teineillä nyt saattaa tuollainenkin pälkähtää mieleen."
Ja sinä ostat kiltisti aina uudet kengät?
Pakkohan se on ostaa vai ajatteletko että avojaloin pistetään syksyllä kouluun menemään? Tokihan tästäkin opastusta ja neuvontaa kotona annettiin, eikä yleensä samaa tyhmyyttä toista kertaa tehneet vaan keksivät jotain uusia.
Voi pistää esim. puukengissä menemään. Sinänsä siitä tulee lasu, mutta koska rikosta ei ole tapahtunut, niin huostaanotto ei mene läpi oikeudessa.
Ei sentään, ja muutenkin poliisi puuttuu rikoksiin ja Sossu muuten epäsopivaan toimintaan. Mutta vaikka jotkut käytetyt säänmukaiset jalkineet voi hommata.
Tuolla asenteella "minäpä rankaisen lastani siitä että olen köyhä" ei tosiaan kannata lapsia hankkia.
Itse olen köyhä enkä halua lasta koska ei olisi varaa lapsille tärkeisiin asioihin joita ovat myös tietynlaiset lelut, harrastukset, vaatteet, asuinpaikka jne. Lapset on todella materialistisia.
Kuka itsekään käyttää jonkun vanhoja kenkiä. Kyllä sitä rahanmenoa todellakin pitää miettiä ennalta, eikä tehdä lapsia joille ei ole varaa tarjota hyvää lapsuutta.

Mitä ihmeellistä on käytetyissä kengissä? Minulla on vaikka kuinka monet käytettynä ostetut, ei ole tullut mieleenkään että siinä ois joku ongelma.
Mut samaa mieltä siinä, että kyllä niitä talousasioitakin on hyvä miettiä ennen lasten tekoa.
Vierailija kirjoitti:
Kukas ne synttärilahjat teidän lapselle ostaa? Minä en ainakaan sponsoroi läheisiä lapsiperheitä millään lahjoilla. Muuten olisin vararikossa.
Moniko on sinut velvoittanut lahjojen ostoon?
Tietenkään lahjoja ei tarvitse ostaa kenellekään, jos ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mopoikäiseltä kengistä voi kulua pohjat parissa tunnissa kun roikottaa jalkoja maassa. Aikuisen näkökulmasta täysin tyhmää, mutta teineillä nyt saattaa tuollainenkin pälkähtää mieleen."
Ja sinä ostat kiltisti aina uudet kengät?
Pakkohan se on ostaa vai ajatteletko että avojaloin pistetään syksyllä kouluun menemään? Tokihan tästäkin opastusta ja neuvontaa kotona annettiin, eikä yleensä samaa tyhmyyttä toista kertaa tehneet vaan keksivät jotain uusia.
Voi pistää esim. puukengissä menemään. Sinänsä siitä tulee lasu, mutta koska rikosta ei ole tapahtunut, niin huostaanotto ei mene läpi oikeudessa.
Ei sentään, ja muutenkin poliisi puuttuu rikoksiin ja Sossu muuten epäsopivaan toimintaan. Mutta vaikka jotkut käytetyt säänmukaiset jalkineet voi hommata.
Tuolla asenteella "minäpä rankaisen lastani siitä että olen köyhä" ei tosiaan kannata lapsia hankkia.
Itse olen köyhä enkä halua lasta koska ei olisi varaa lapsille tärkeisiin asioihin joita ovat myös tietynlaiset lelut, harrastukset, vaatteet, asuinpaikka jne. Lapset on todella materialistisia.
Kuka itsekään käyttää jonkun vanhoja kenkiä. Kyllä sitä rahanmenoa todellakin pitää miettiä ennalta, eikä tehdä lapsia joille ei ole varaa tarjota hyvää lapsuutta.
Hyvän lapsuuden tarjoaminen siinä merkityksessä kuin miten se yleensä ymmärretään vaatii merkittäviä taloudellisia voimavaroja. Tästä syystä harva esimerkiksi hankkii lapsia jollei molemmilla vanhemmilla ole vakinaista työsuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä mahtavat lapset olla näistä viherpiipertäjä vanhemmista?
Kiusattuja koulussa kirppisvaatteisssaan? Onnistuu ala-asteella, mutta ei enää ylä-asteella.
Kiva harrastaa niitä halpoja harrastuksia kun muut kaverit yhdessä muualla harrastamassa niitä kalliita.
Kaunis ideologia, mutta tuota vauhtia lapset syrjäytyvät.
Tiedän, että lasten yläkoulussa noita lapsia syrjitään, joilla on halvat ja huonot vaatteet, aina samat vaattet, ilmaisia harrastuksia jne. Inhottavaa, mutta totta.
Ei ihme että pisatulokset romahtaa, jos nuo hemmotellut urpot sorsii heitä jotka harrastavat lukemista. Eikä tuo ainoa kehittävä ilmaisharrastus ole.
Pojilla näin onkin. Kouluun panostavia poikia kiusataan.
Tytöillä ei ole näin.
Mun lapset on harrastaneet lukemista aina. Tokihan ne kirjat on ilmaisia kirjastoissa, mutta kyllä se muuten varsinkin pientne lasten kanssa vaatii myös vanhemman panoksen. Me käydään joka lauantai kirjastossa, eikä ne lapset sinne pääsisi ilman kyytiä.
Mun pojat ovat kympin oppilaita, kumpaakaan ei kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksenkaan ei tarvitse olla mikään ohjattu treeni, vaikka nykyään usein niin ajatellaankin.
Jos lapsi harrastaa ilman ohjattuja treenejä, niin kokonaiskustannus 0-18v putoaa heti kymppitonneilla.
Mutta lapsen pitäisi voida itse valita harrastus, eikä vanhemman jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt.
Ei vaan se valitaan perheen budjetin mukaan.
No minusta se nyt vaan ei ole oikein. Tehdä lapset tietoisesti köyhyyteen.
Moni jättää täällä lisääntymisen väliin.
Vela kirjoitti:
Ei lapsia kiitos. En halua lapsia.
Ei sinunkaan äitisi halunnut sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mopoikäiseltä kengistä voi kulua pohjat parissa tunnissa kun roikottaa jalkoja maassa. Aikuisen näkökulmasta täysin tyhmää, mutta teineillä nyt saattaa tuollainenkin pälkähtää mieleen."
Ja sinä ostat kiltisti aina uudet kengät?
Pakkohan se on ostaa vai ajatteletko että avojaloin pistetään syksyllä kouluun menemään? Tokihan tästäkin opastusta ja neuvontaa kotona annettiin, eikä yleensä samaa tyhmyyttä toista kertaa tehneet vaan keksivät jotain uusia.
Voi pistää esim. puukengissä menemään. Sinänsä siitä tulee lasu, mutta koska rikosta ei ole tapahtunut, niin huostaanotto ei mene läpi oikeudessa.
Ei sentään, ja muutenkin poliisi puuttuu rikoksiin ja Sossu muuten epäsopivaan toimintaan. Mutta vaikka jotkut käytetyt säänmukaiset jalkineet voi hommata.
Tuolla asenteella "minäpä rankaisen lastani siitä että olen köyhä" ei tosiaan kannata lapsia hankkia.
Itse olen köyhä enkä halua lasta koska ei olisi varaa lapsille tärkeisiin asioihin joita ovat myös tietynlaiset lelut, harrastukset, vaatteet, asuinpaikka jne. Lapset on todella materialistisia.
Kuka itsekään käyttää jonkun vanhoja kenkiä. Kyllä sitä rahanmenoa todellakin pitää miettiä ennalta, eikä tehdä lapsia joille ei ole varaa tarjota hyvää lapsuutta.
Mitä ihmeellistä on käytetyissä kengissä? Minulla on vaikka kuinka monet käytettynä ostetut, ei ole tullut mieleenkään että siinä ois joku ongelma.
Mut samaa mieltä siinä, että kyllä niitä talousasioitakin on hyvä miettiä ennen lasten tekoa.
Ne voi pilata jalat. Eri asia kuin käytetyt vaatteet.
Lapsilisä yhdestä lapsesta on vain 18216 euroa joten ei tuo niin kovin kallis ole valtiolle noilta osin.
Lapsi joutuu helposti kiusatuksi jos käyttää halpoja tai aina samoja vaatteita, on huono puhelin, ei omaa huonetta, ahdas koti huonolla alueella. Jaettu huone lisää myös riitoja lasten välillä. Ruokaan, vaatteisiin, bussilippuihin menee rahaa. Teinitytöllä esim menee myös rahaa meikkeihin, hiustuotteisiin, laukkuihin, hampurilaisiin ja huvipuiston ja leffojen kaltaisiin huvituksiin, koulukuviin, leireihin. Otetaan tähän vielä lisäksi se että teini saattaa olla yksityisen tukiopetuksen ja terapian tarpeessa ja muuten apua ei saa. Nämä maksavat todella paljon. Jää porukasta jos kielletään kaikki juhlat kalliine juhlapukuineen (esim rippi, vanhojen tanssit, yo) ja kallis ajokortti. Tähän vielä jos on maksullinen harrastus niin tiukkaa tekee varsinkin jos on eroperheestä kyse. Kyllä lapsia hankkiessa kannattaa tiedostaa teini-iän kalleus. Harrastus on tarpeen jotta ei ala notkua kauppakeskuksissa iltoja vaan eipä niitä edullisia harrastuksia ole helppo löytää. Kesätöitä on alle 18 v vaikea löytää niin vanhempi joutuu kulut maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mopoikäiseltä kengistä voi kulua pohjat parissa tunnissa kun roikottaa jalkoja maassa. Aikuisen näkökulmasta täysin tyhmää, mutta teineillä nyt saattaa tuollainenkin pälkähtää mieleen."
Ja sinä ostat kiltisti aina uudet kengät?
Pakkohan se on ostaa vai ajatteletko että avojaloin pistetään syksyllä kouluun menemään? Tokihan tästäkin opastusta ja neuvontaa kotona annettiin, eikä yleensä samaa tyhmyyttä toista kertaa tehneet vaan keksivät jotain uusia.
Voi pistää esim. puukengissä menemään. Sinänsä siitä tulee lasu, mutta koska rikosta ei ole tapahtunut, niin huostaanotto ei mene läpi oikeudessa.
Ei sentään, ja muutenkin poliisi puuttuu rikoksiin ja Sossu muuten epäsopivaan toimintaan. Mutta vaikka jotkut käytetyt säänmukaiset jalkineet voi hommata.
Tuolla asenteella "minäpä rankaisen lastani siitä että olen köyhä" ei tosiaan kannata lapsia hankkia.
Itse olen köyhä enkä halua lasta koska ei olisi varaa lapsille tärkeisiin asioihin joita ovat myös tietynlaiset lelut, harrastukset, vaatteet, asuinpaikka jne. Lapset on todella materialistisia.
Kuka itsekään käyttää jonkun vanhoja kenkiä. Kyllä sitä rahanmenoa todellakin pitää miettiä ennalta, eikä tehdä lapsia joille ei ole varaa tarjota hyvää lapsuutta.
Mitä ihmeellistä on käytetyissä kengissä? Minulla on vaikka kuinka monet käytettynä ostetut, ei ole tullut mieleenkään että siinä ois joku ongelma.
Mut samaa mieltä siinä, että kyllä niitä talousasioitakin on hyvä miettiä ennen lasten tekoa.
Ne voi pilata jalat. Eri asia kuin käytetyt vaatteet.
No ei kai kukaan mitään linttaan astuttuja kenkiä ostaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvälle se suurin menoerä on ansionmenetykset ja esimerkiksi päivähoitomaksut. Teille ei vain tullut kumpaakaan.
Tämäpä tämä. Tosiaan niihin pienen lapsen pieniin vaate- ja ruokakuluihin ei mene juuri rahaa. Mutta ansioille ja uralle melkoinen hitti olla ensin pois vuosi, sitten puolityökuntoisena kun lapsi sairastelee päivähoidon aloitettuaan. Toki siitä terveet aikuiset selviävät helpostikin enkä tarkoita etteikö Suomessa voisi tästä syystä tehdä lapsia, mutta itsekin olen ajatellut että opintojen ja lapsen yhdistäminen olisi ollut helpompaa kuin työn ja lapsen.
Jep.
Itse olen sitä mieltä, että jos on terve aikuinen ilman lasta, niin pystyy kitsastelemaan ilman mitään ongelmia minimituloilla (kuten esimerkiksi freelancerina epävarmalla alalla). Mutta heti jos on lapsi tai itse sairastuu, koko kuvio muuttuu aivan täysin. Pitää olla säännölliset tulot, puskuria. Moni ammatti tulee mahdottomaksi, stressi rahasta vie mielenterveyden. Ja sitten menee kaikki muukin viemäriin.
Totuus on myös se, että on ihan hirvittävän itsekästä hankkia lapsia ja pakottaa heidät elämään säästöliekillä. Rahankäyttö on valtava osa sosiaalista vuorovaikutusta ja mahdollistaa vaikka mitä tärkeää ja kivaa elämässä. Rahalla saa paljon elämänlaatua. Joka muuta väittää, ei ole oikeasti kärsinyt puutteesta ja rahavaikeuksien tuomasta henkisestä ahdingosta.
Suomalaisia voitaisiin minusta enemmänkin valistaa siitä, mitä mikäkin maksaksi ilman veronmaksajien tukea. Kannustaminen lasten hankintaan veronmaksajien pussista ja taloudellisen epävarmuuden tuomassa ahdingossa on typerää.

Mitenkään kenenkään valintoihin puuttumatta,niin uusia jalkineita niin kesäisiä kuin talvisia saa ihan uutenakin 50-60e hintaan,niin mitä järkeä on käytettyjä edes ostaa?

Yleensä ei lapsille suositella ostettavaksi käytettyjä kenkiä koska ne ovat toisen jalkaan taipautuneet ja pohjat on voineet kulua virheasentoon. Toisten kengistä voi saada myös jalkasienen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvälle se suurin menoerä on ansionmenetykset ja esimerkiksi päivähoitomaksut. Teille ei vain tullut kumpaakaan.
Tämäpä tämä. Tosiaan niihin pienen lapsen pieniin vaate- ja ruokakuluihin ei mene juuri rahaa. Mutta ansioille ja uralle melkoinen hitti olla ensin pois vuosi, sitten puolityökuntoisena kun lapsi sairastelee päivähoidon aloitettuaan. Toki siitä terveet aikuiset selviävät helpostikin enkä tarkoita etteikö Suomessa voisi tästä syystä tehdä lapsia, mutta itsekin olen ajatellut että opintojen ja lapsen yhdistäminen olisi ollut helpompaa kuin työn ja lapsen.
Jep.
Itse olen sitä mieltä, että jos on terve aikuinen ilman lasta, niin pystyy kitsastelemaan ilman mitään ongelmia minimituloilla (kuten esimerkiksi freelancerina epävarmalla alalla). Mutta heti jos on lapsi tai itse sairastuu, koko kuvio muuttuu aivan täysin. Pitää olla säännölliset tulot, puskuria. Moni ammatti tulee mahdottomaksi, stressi rahasta vie mielenterveyden. Ja sitten menee kaikki muukin viemäriin.
Totuus on myös se, että on ihan hirvittävän itsekästä hankkia lapsia ja pakottaa heidät elämään säästöliekillä. Rahankäyttö on valtava osa sosiaalista vuorovaikutusta ja mahdollistaa vaikka mitä tärkeää ja kivaa elämässä. Rahalla saa paljon elämänlaatua. Joka muuta väittää, ei ole oikeasti kärsinyt puutteesta ja rahavaikeuksien tuomasta henkisestä ahdingosta.
Suomalaisia voitaisiin minusta enemmänkin valistaa siitä, mitä mikäkin maksaksi ilman veronmaksajien tukea. Kannustaminen lasten hankintaan veronmaksajien pussista ja taloudellisen epävarmuuden tuomassa ahdingossa on typerää.
Olen elänyt varmaankin suht köyhän lapsuuden. Muistan että välillä oli lämmitys pois päältä talvella ja tuli vain kylmää vettä, vaatteet kipparilta (silloin se oli vielä noloa), lämmin ruoka syötiin arkisin koulussa ja kotona säännösteltiin minkä verran saa mitäkin syödä ja juoda, kaikilla ei todellakaan omia huoneita vaan jotain erikoisia viritelmiä omalle epämääräiselle sopelle. Meitä oli kuusi.
Olen onnellinen että olen saanut lahjaksi elämän ja ankeaahan se olisi, jos vanhemmat olisivat jättäneet minut saamatta koska eivät voineet ostaa merkkivaatteita. Kaikki olemme pärjänneet elämässä enemmän kuin hyvin.
(Muuten kyllä kuudessa lapsessa on ongelmansa jaksamisen ja jokaisen lapsen huomioinnin suhteen, miettisin enemmän niitä asioita kun suunnittelen lapsilukua.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajua, että kuluja lapsesta tulee ansionmenetyksenä vanhempain-ja hoitovapaan muodossa sekä siinä, että pitää olla isompi asunto.
Meillä on lapsettomana pariskuntana neliö asuntona. Lapsettomuus ei tarkoita automaattisesti yksiössä tai kaksiossa asumista.
Me ehdimme asua lapsettomana parina kymmenisen vuotta ja seitsemän vuotta omakotitalossa. Viisi huonetta ja taloa valitessa ajattelimme olevamme aina lapsettomia koska silloin pelkkä ajatus lapsista tuntui molemmista kauhua herättävältä. Täällä maaseudulla omakotitalo on luonnollinen valinta oli lapsia tai ei ja kukaan ei valitse mitään minitaloa mihin ei ainakin yksi lapsi mahtuisi vaivatta.
Ansionmenetyksiä muodostui. Osalle kertyy molempia ja osalle ei kumpiakaan riippuen perheen tilanteesta. Jos asunto vaihtoon sekä isot ansionmenetykset sekä vielä joutuu autoa ostamaan niin noista tulee jo todella suuri summa.
OttoVille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mopoikäiseltä kengistä voi kulua pohjat parissa tunnissa kun roikottaa jalkoja maassa. Aikuisen näkökulmasta täysin tyhmää, mutta teineillä nyt saattaa tuollainenkin pälkähtää mieleen."
Ja sinä ostat kiltisti aina uudet kengät?
Pakkohan se on ostaa vai ajatteletko että avojaloin pistetään syksyllä kouluun menemään? Tokihan tästäkin opastusta ja neuvontaa kotona annettiin, eikä yleensä samaa tyhmyyttä toista kertaa tehneet vaan keksivät jotain uusia.
Voi pistää esim. puukengissä menemään. Sinänsä siitä tulee lasu, mutta koska rikosta ei ole tapahtunut, niin huostaanotto ei mene läpi oikeudessa.
Ei sentään, ja muutenkin poliisi puuttuu rikoksiin ja Sossu muuten epäsopivaan toimintaan. Mutta vaikka jotkut käytetyt säänmukaiset jalkineet voi hommata.
Tuolla asenteella "minäpä rankaisen lastani siitä että olen köyhä" ei tosiaan kannata lapsia hankkia.
Itse olen köyhä enkä halua lasta koska ei olisi varaa lapsille tärkeisiin asioihin joita ovat myös tietynlaiset lelut, harrastukset, vaatteet, asuinpaikka jne. Lapset on todella materialistisia.
Kuka itsekään käyttää jonkun vanhoja kenkiä. Kyllä sitä rahanmenoa todellakin pitää miettiä ennalta, eikä tehdä lapsia joille ei ole varaa tarjota hyvää lapsuutta.
Mitä ihmeellistä on käytetyissä kengissä? Minulla on vaikka kuinka monet käytettynä ostetut, ei ole tullut mieleenkään että siinä ois joku ongelma.
Mut samaa mieltä siinä, että kyllä niitä talousasioitakin on hyvä miettiä ennen lasten tekoa.
Ne voi pilata jalat. Eri asia kuin käytetyt vaatteet.
No ei kai kukaan mitään linttaan astuttuja kenkiä ostaisi.
Mitenkään kenenkään valintoihin puuttumatta,niin uusia jalkineita niin kesäisiä kuin talvisia saa ihan uutenakin 50-60e hintaan,niin mitä järkeä on käytettyjä edes ostaa?
Halpiskengillä tulee helposti lapselle pullajalka ym virheasentoja jalkoihin. Toki kannattaa kenkien osto ajoittaa niin että pystyy käyttämään hyväkseen alennuksia ja tarjouskampanjoita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajua, että kuluja lapsesta tulee ansionmenetyksenä vanhempain-ja hoitovapaan muodossa sekä siinä, että pitää olla isompi asunto.
Meillä on lapsettomana pariskuntana neliö asuntona. Lapsettomuus ei tarkoita automaattisesti yksiössä tai kaksiossa asumista.
Joo, minäkin uskoisin että asuttaisiin omakotitalossa ilman lapsiakin. Talo ja sijainti saattaisi olla vähän erilainen, kun ei lasten tarpeita tarvitsisi miettiä, mutta ei välttämättä sen halvempi kuin nyt.
Kahden lapsen kanssa harva asuu kaksiossa. Eli kyllä, asumiskulut nousevat lapsien hankinnan myötä.