Miksi miehet ovat lojaalempia kavereilleen kuin kumppanilleen?
Voisiko tämä olla myös syy siihen, miksi naiset haluavat olla mieluummin miehen kavereita kuin kumppaneita?
Kommentit (663)
Tää on selitetty Uuno Turhapurossa. Uunon vaimo oli kimpaantunut, kun Sörsselsön oli asunut liian kauan heidän luonaan. Uunon repliikki: "Hei, vaimon voi aina vaihtaa, mutta mistä hyviä kavereita saa?"
Vierailija kirjoitti:
No meillä miehen tarve laittaa kaverit etusijalle johti lopulta eroon, koska tunsin seurustelevani teinin kanssa. Mitään ei voinut sopia ja aina piti jännittää sinkaiseeko kaverin kanssa baariin heti kun puhelin kilahtaa. Ja kyse siis melkein 40 v. tyypistä. Että hyvää loppuelämää vaan niiden kavereiden kanssa, olit oikeassa - miehet on lojaalimpia toisilleen kuin kumppanilleen.
Mies toimi aivan oikein.
Tiedän lukuisia miehiä jotka ovat tehneet kuten nainen halusi, eli he jättivät kaverit kakkossijalle toteuttaakseen naisen kotiunelmaa. Samoin kakkossijalle jäivät harrastukset, itsestä huolehtiminen ja itsensä kehittäminen kaikella muulla paitsi arkikäytännöllisellä tavalla, koska punttisali veisi liikaa aikaa ja muu oli turhaa itsensä trimmaamista. Koti oli totta kai naisen valtakunta.
Lopulta, kun lapset oli kasvatettu ja lainoja makseltu riittävästi, naisen mielestä tunteet olivat kuolleet ja mies oli "kuin kaveri". Sillä erolla, ettei kaveria jätetä.
Olisi kannattanut pitää kavereista kiinni ja keskittyä itseensä, eikä naiseen. Nainen taas alkoi vuosien pullahtamisen jälkeen treenaamaan, ja lähti Tinderiin seikkailemaan niiden miesten kanssa ketkä kiinnostuvat puhtaasti seksuaalisesti ennen kuin tuli tarve jämerälle perusmiehelle perheen perustamista varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverit ei mäkätä joka asiasta.
Koska eivät elä arkea kanssasi ja näe miten jätät pyynnöistä huolimatta aina p*skaiset sukkasi lattialle ja astiat tiskaamatta.
Kuulostaa vaimoni toiminnalta.
Ne kuvittelee alitajuisesti olevansa jotain sotatovereita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä miehen tarve laittaa kaverit etusijalle johti lopulta eroon, koska tunsin seurustelevani teinin kanssa. Mitään ei voinut sopia ja aina piti jännittää sinkaiseeko kaverin kanssa baariin heti kun puhelin kilahtaa. Ja kyse siis melkein 40 v. tyypistä. Että hyvää loppuelämää vaan niiden kavereiden kanssa, olit oikeassa - miehet on lojaalimpia toisilleen kuin kumppanilleen.
Mies toimi aivan oikein.
Tiedän lukuisia miehiä jotka ovat tehneet kuten nainen halusi, eli he jättivät kaverit kakkossijalle toteuttaakseen naisen kotiunelmaa. Samoin kakkossijalle jäivät harrastukset, itsestä huolehtiminen ja itsensä kehittäminen kaikella muulla paitsi arkikäytännöllisellä tavalla, koska punttisali veisi liikaa aikaa ja muu oli turhaa itsensä trimmaamista. Koti oli totta kai naisen valtakunta.
Lopulta, kun lapset oli kasvatettu ja lainoja makseltu riittävästi, naisen mielestä tunteet olivat kuolleet ja mies oli "kuin kaveri". Sillä erolla, ettei kaveria jätetä.Olisi kannattanut pitää kavereista kiinni ja keskittyä itseensä, eikä naiseen. Nainen taas alkoi vuosien pullahtamisen jälkeen treenaamaan, ja lähti Tinderiin seikkailemaan niiden miesten kanssa ketkä kiinnostuvat puhtaasti seksuaalisesti ennen kuin tuli tarve jämerälle perusmiehelle perheen perustamista varten.
Jep, tämä on perusmiehen kohtalo.
Hyvin tienaavalle, tai soidinmenoissa taitavalle komistukselle, sallitaan muunlainen elämä. Rahamies voi harrastaa ja olla kavereiden kanssa, pelimieskomistus renttuilla.
Mutta perusmiehen on kompensoitava raatamalla naisen eteen ainoassa elämänvaiheessa jossa perusmies naista kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverit ei mäkätä joka asiasta.
Koska eivät elä arkea kanssasi ja näe miten jätät pyynnöistä huolimatta aina p*skaiset sukkasi lattialle ja astiat tiskaamatta.
Olet aivan oikeassa. Nuorempana seukkasin yhden jätkän kanssa, joka asui kimppakämpässä. Aika nopeasti niillä meni sukset ristiin sottaisimpien kavereiden kanssa.
Miehet ovat unohtaneet vanhan viisauden, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Nainen on parhaimmillaan tukipilari, kannustaja, lohduttaja, lojaali liittolainen.

Väärin.
Näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa. Silloin nainen haluaa olla kaikkea tuota, miehen tuodessa läjäpäin massia jastatusta pöytään.
Muussa tapauksessa se menee niin että mies on rakentaja, nainen matkustaja. Mies haluaa rakentaa jotain pysyvää, nainen elää matkaa jossa on erilaisia vaiheita, lähtöjä ja kurssinvaihdoksia.
Siksi sama mies harvoin käy naiselle koko elämän ajaksi. Tyypillinen kulku on parikymppisenä menevä pelimies, kolmekymppisenä jämerä rakentajamies, nelikymppisenä keskustelutaitoinen filosofimies.
Piti kirjoittaa * Aivan, näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa.
Suurin osa miehistä ei ole menestyviä, vaan taviksia. Kuten naisetkin. Tavismiestä ei nykypäivänä arvosteta paskan vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Saksalainen sananlasku sanoo: Wahre Liebe gibt es nur unter Männern. Suomeksi: todellista rakkautta on olemassa vain miesten kesken.
Amerikkalainen sanalasku menee näin: "bros before hoes". Se tarkoittaa suunnilleen sitä että naisia tulee ja menee, joten mies voi viime kädessä luottaa enemmän kavereihinsa, jotka eivät arvostella häntä samalla lailla. Mies ei myöskään välttämättä halua tinkiä omasta henkilökohtaisesta vapaudestaan edes kenenkään naisen takia.
Samoin jos on tullut riittävän monta kertaa kylmää palautetta, niin mies hyväksyy tilanteensa sinkkuna eikä tietyn iän jälkeen enää kiusaa itseään turhauttavilla ravintolareissuilla tai muilla deittikokemuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat unohtaneet vanhan viisauden, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Nainen on parhaimmillaan tukipilari, kannustaja, lohduttaja, lojaali liittolainen.
Väärin.
Näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa. Silloin nainen haluaa olla kaikkea tuota, miehen tuodessa läjäpäin massia jastatusta pöytään.
Muussa tapauksessa se menee niin että mies on rakentaja, nainen matkustaja. Mies haluaa rakentaa jotain pysyvää, nainen elää matkaa jossa on erilaisia vaiheita, lähtöjä ja kurssinvaihdoksia.
Siksi sama mies harvoin käy naiselle koko elämän ajaksi. Tyypillinen kulku on parikymppisenä menevä pelimies, kolmekymppisenä jämerä rakentajamies, nelikymppisenä filosofimies.
Minä olen auttanut miestäni ns nousemaan suosta ylös. Autoin häntä näkemään, mitä potentiaalia hänellä on. Pidän hänen puoliaan inhottavia tyyppejä vastaan. Sinun "viisautesi" eivät vastaa todellisen maailman parisuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Ne kuvittelee alitajuisesti olevansa jotain sotatovereita?
Tai rockbändin jäseniä, jotka tuntevat toisensa pitkältä ajalta ennen kuin kyseinen nainen on edes ilmestynyt kuvioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat unohtaneet vanhan viisauden, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Nainen on parhaimmillaan tukipilari, kannustaja, lohduttaja, lojaali liittolainen.
Väärin.
Näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa. Silloin nainen haluaa olla kaikkea tuota, miehen tuodessa läjäpäin massia jastatusta pöytään.
Muussa tapauksessa se menee niin että mies on rakentaja, nainen matkustaja. Mies haluaa rakentaa jotain pysyvää, nainen elää matkaa jossa on erilaisia vaiheita, lähtöjä ja kurssinvaihdoksia.
Siksi sama mies harvoin käy naiselle koko elämän ajaksi. Tyypillinen kulku on parikymppisenä menevä pelimies, kolmekymppisenä jämerä rakentajamies, nelikymppisenä filosofimies.
Minä olen auttanut miestäni ns nousemaan suosta ylös. Autoin häntä näkemään, mitä potentiaalia hänellä on. Pidän hänen puoliaan inhottavia tyyppejä vastaan. Sinun "viisautesi" eivät vastaa todellisen maailman parisuhteita.
Hyvä juttu. Arvostan.
-mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat unohtaneet vanhan viisauden, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Nainen on parhaimmillaan tukipilari, kannustaja, lohduttaja, lojaali liittolainen.
Väärin.
Näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa. Silloin nainen haluaa olla kaikkea tuota, miehen tuodessa läjäpäin massia jastatusta pöytään.
Muussa tapauksessa se menee niin että mies on rakentaja, nainen matkustaja. Mies haluaa rakentaa jotain pysyvää, nainen elää matkaa jossa on erilaisia vaiheita, lähtöjä ja kurssinvaihdoksia.
Siksi sama mies harvoin käy naiselle koko elämän ajaksi. Tyypillinen kulku on parikymppisenä menevä pelimies, kolmekymppisenä jämerä rakentajamies, nelikymppisenä keskustelutaitoinen filosofimies.
Piti kirjoittaa * Aivan, näin on ainoastaan menestyvän miehen tapauksessa.
Suurin osa miehistä ei ole menestyviä, vaan taviksia. Kuten naisetkin. Tavismiestä ei nykypäivänä arvosteta paskan vertaa.
Ja silti useat tavismiehet ovat parisuhteessa, ovat isiä ja monet jopa tyytyväisiä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverit ei mäkätä joka asiasta.
Eikö miesporukoissa nimenomaan veetuilla joka asiasta koko ajan? :D
Mitä parempia ja pitkäaikaisempia kavereita, sitä raskaampia herjoja miehet voivat heittää keskenään. Semmoinen keskinäinen naljailu puolin ja toisin on oleellinen osa vaikkapa kortti-iltaa. Jos joku yrittää esittää jotain muuta mitä hän todellisuudessa on, niin kaverit kyllä huomaavat sen.
Nuoria, meneviä, ei sovi parisuhde oikein vielä. Ehkä menee sen Jarkon kanssa naimisiin.
Miksi naiset pettää? Ja miksi naiset liittoutuvat miestä vastaan? Oikein kehottavat naista jättämään miehen, kun nainen "ansaitsee" parempaa.
Naiset ovat sisimissään miesvihaajia.
Niin. Ja pettävät.
Muijii tulee ja muijii menee rocken roll ja kaverit forever
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on myös sellainen puoli, että naiset haluavat miehiä enemmän sukupuolten välistä eroavaisuutta.
Miehissä on enemmän sellaisia jotka haluavat suhdetta jossa ollaan kaverit ja samalla elämänkumppanit. Naiset voivat väittää että hekin haluavat tätä, mutta enemmistö ei halua. Oikeasti miehen halutaan olevan selkeämmin erilainen, mikä johtaa siihen että parilla on erilaiset harrastukset eivätkä kaikki jutut ole samalla tasolla.
Tämä johtaa siihen, että tietyt jutut puhutaan kavereiden kanssa. Ja kun harrastetaan, seurana on kaverit.
Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Tunnen naisia jotka ovat pahaita kavereitani, mutta kaikkien heidän puoleltaan puuttuu romanttis-seksuaalinen kiinnostus. Sitten taas naiset joiden kanssa on vähemmän juteltavaa, haluaisivat parisuhdetta. Eli mies on äijä, nainen pehmeämpi kodin hengetär. Ja luonnollisesti mies on naista pidempi (mieluiten +20cm) ja rotevampi, ja mies on seksuaalisesti dominoivampi.
Jos olisin lähtenyt kenenkään minusta kiinnostuneen naisen kanssa parisuhteeseen, pitkät keskustelut yömyöhään kävisin miesten ja kaverinaisten kanssa.
Sä oot se pihi piffaajanaisen etsijä. Siksi sulla ei oo ketään, mutta seuraneidiksi kelpaat.
Kuulostaa niin surullisen tutulta 😕 Nykyinen miesystäväni, 40v. on juuri tuollainen.