Lue keskustelun säännöt.
Mies vaatii avioehtoa 9 avioliittovuoden jälkeen
21.09.2023 |
Taustaa sen verran, että naimisiin mentäessä kummallakaan ei ole ollut omaisuutta (jotain pieniä säästöjä lukuunottamatta) ja suhteemme alussa mies sanoi kannattavansa ns. perinteisiä arvoja sekä haluavansa yhdistää taloutemme, näin olemme tehneetkin tähän asti. Meillä ei ole avioehtoa ja taloudesta on aina pysynyt käymään avoimia keskusteluja, riitaa rahasta ei oikeastaan koskaan ollut ensimmäiseen 7 vuoteen. Molemmista tuntui luontevalta yhdistää talous ja aloittaa omaisuuden kerryttäminen yhdessä, aina on yhdessä säästetty esim omistusasuntoon, matkoihin jne. Minä sain joitain vuosia sitten suhteemme aikana pienen perinnön (kyse muutamasta kymmenestä tuhannesta, ei suuri siis), jonka niin ikään laitoin yhteiselle sijoitustilillemme. Miehen puolelta ei ole tulossa perintöä eikä minullekaan myöhemmin enää lisää. Tulemme molemmat hyvin vähävaraisista perheistä siis.
Kun aloimme perustaa perhettä, yhteisenä sopimuksena on ollut, että mies keskittyy enemmän uraansa ja minä puolestaan hoidan enemmän perhettä ja lapsia. Olen ollutkin molempien lasten kanssa hoitovapaalla lähes 3-vuotiaaksi saakka. Silloin tämä tuntui hyvin sopivalta ratkaisulta, esikoinen oli äärimmäisen huono nukkumaan pitkään, eikä työnteko olisi edes onnistunut siinä univelassa, mies kävi töissä ja sai nukkua eri huoneessa. Tottakai mieskin on osallistunut lasten hoitoon, en sitä sano, mutta kyllä hänen on aina ollut helppo luoda uraa, käydä työmatkoilla jne, minun hoitaessa aina perheen. Mies on tähän saakka aina painottanut, että mikä on hänen on myös minun, kaikki on yhteistä. Olen kai ollut naiivi sitten, kun olen jättänyt oman urani luomisen ns. kesken, luottaen liikaa tähän meidän yhteiseen sopimukseen. Mutta mies sitä etunenässä minulle on myös toistellut. Minulla on korkeakoulututkinto, mutten ole yhtään panostanut uralla etenemiseen, vaan priorisoinut perheen ja lapset.
Muutama vuosi sitten mies alkoi enenevissä määrin alkanut ottaa riidoissa myös tavalla tai toisella esiin raha-asioita. Tuntuu, että mitä enemmän hänen palkkansa on noussut, sitä enemmän raha on alkanut olla ongelma. Alussa tienasimme suunnilleen saman verran. Nyt hän tienaa nettona hieman yli tuplat minuun verrattuna. Viikko sitten hän esitti minulle, että haluaisi tehdä avioehdon sekä eriyttää myös raha-asiat. Hänen tulonsa ovat kuulema hänen ja minun tuloni minun, hän on kuin aivan eri ihminen tämän suhteen yhtäkkiä. Hän sanoo, että sillä tavalla rahasta ei tule riitaa. Täytyy sanoa, että tämä yllätti minut täysin. Yritin selittää omaa kantaani asiaan, että jos olisimme jo heti alussa näin sopineet, tuskin olisin ollut kotona niin pitkään lasten kanssa tai ottanut niin rennosti oman työurani suhteen. Olisin todellakin tehnyt erilaisia valintoja ja ollut kunnianhimoisempi itsekin. Mies ei ymmärrä ollenkaan, tuntuu ettei hän nyt näin jälkikäteen arvosta ollenkaan minun panostani perheen hyväksi tai näe, että olen osaltani mahdollistanut hänen urallaan kehityksen, ollut aina tukena kun hän ollut jopa työuupumuksen alla jne. Tottakai mies itse on uransa luonut, mutta silti tunnen hänen ehdotuksensa epäreiluna minua kohtaan. Tunnen itseni jollain tapaa jopa petetyksi. En tiedä yhtään miten pitäisi toimia. Onkohan kellään ajatuksia, kokemuksia tällaisesta tilanteesta?
Ja vielä sen verran, että omistusasunto ja muutama muu sijoitus on toki molempien nimissä. Avioehtoon laitettaisiin kuulema siten, että tähän astinen omaisuus jakautuisi eron sattuessa puoliksi, mutta tästä eteenpäin mies voisi kerryttää ilmeisesti hyvillä tuloillaan rahaa itselleen. Toki itsekin voin alkaa vielä uraa luoda ja saada parempia tuloja jne, mutta eniten tässä harmittaa miehen yhtäkkinen muutos sekä se, että itseltäni on mennyt monta hyvää työvuotta ollessani kotona. Mielipiteitä?
Kommentit (2071)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten miehellä harkintakyky pettää kun vähän alkaa tulla valuuttaa. Vaimo hoitanut miehelle perheen ja tukenut työuupumuksessa. Kaikin puolin hyvät lähtökohdat. Sit tällanen aivopieru. Voi voi.
Jostain kumman syystä se perhe on näissä mammakommenteissa aina miehelle ja mamma uhrautuu miehensä uran eteen.
Todellisuus minusta useimmiten toisin päin: hömssö matalapalkkanainen hinkuu perhettä ja mies työllään tämän mahdollistaa.
Miehen ura olisi ollut ilman mammaa ja lisääntymisunelmaa täysin samanlainen. Samoin mamman uran puuttuminen.
Kumpi tässä oikein uhrautuu ja mahdollistaa?
Onko sulla oikein tilasto näistä hömssöistä, vai koostuuko ystäväpiirisi niistä? Ja tämän takia näet mailman tuollaisena.
En tunne yhtään hömssöä. Ystäväpiirisstä ei ole yhtään tällaista epäsuhtapariakuntaa.Jos luit aloituksen, tiedät, että ap on korkeakoulutettu ja nyt töiasäkin jo.
Mitä lie höpisee. Tilastojen mukaan nykyään miehistä 50% on lapsettomia. Yleisin lapsettomuuden syy on se, että ei löydä puolisoa.
Useimmat miehet haluavat lapsia ja perheen ihan yhtä paljon kuin naisetkin. Nykyään iso osa miehistä ei vaan onnistu löytämään näitä "hömssöjä" jotka suostuvat synnyttämään ja hoitamaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihme 50-luvun elämäntapaa. Kuka nainen oikeasti nykypäivänä jättää itsensä ilman omaa työtä ja omia tuloja, ja orjan lailla vain pesee jotain lattioita kotona ja hoitaa lapsia. Tekee tosi hyvää varmasti parisuhteelle nöyristellä toista osapuolta tuohon tyyliin. Kannattaisi hakeutua parisuhteeseen, jossa kumppanit ovat tasa-arvioisia niin velvollisuuksien kuin tulotasojenkin kanssa. Joku lähihoitaja-diplomi-insinööri nyt ei vain toimi, kun DI ei tule koskaan oikeasti arvostamaan sitä amisnaista. Myös kertoo todella paljon miehestä, joka haluaa naisensa olevan "alempaa kastia". Ja nainen sitten keskittyy pelkkään ulkonäköön, kun ei millään muulla voi miestään miellyttää. Ja sitten valitetaan kun miehet on sikoja. Älkää hyvät ihmiset lähtekö tällaisiin "perinteisiin" virityksiin elämässä. Menkää töihin ja hankkikaa oma ura ja seiskää omilla jaloillanne. Ja katsokaa, että miehet tekevät OMAN OSUUTENSA kotona ja lasten kanssa. Tsiisus.
Samaa mieltä, vaikka apta ymmärrän. Sitä on niin helppo oll miettimättä mahdollisia tulevia uhkakuvia, kun lapset ovat pieniä ja puolisokin kannustaa jäämään kotiin heitä hoitamaan.
Pienten lasten vieminen päiväkotiin on sydäntä raastavaa. Jos sille on vaihtoehto, kaikki mahdollinen tuleva jää toiseksi.
Mutta onneksi nyt aika alkaa olla toinen ja Suomessakin asenteet muuttumassa. Isien kotiin jääminen normalisoituu. Taakka ei jää vaan yhdelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten täällä nyt mouhotetaan kompensaatiosta koko ajan. Ei aloittaja ole puhunut kompensaatiosta, eikä sellaisia yleensä harrasteta, vaan pidetään se avio-oikeus voimassa.
Yleensä nuorissa perheissä on rahasta tiukkaa. Tiedättekö, että oikeasti eläkemaksut ovat 24% palkasta? Ei kukaan pysty tuollaisia kompensoimaan toiselle, kun pitää samalla elättää se perhe yhden työssäkäyvän tuloilla ja kotona olevan tuilla.
Kun lapsia hoidetaan kotona, siitä tulee tulonmenetys. Tappio, jos ilmaistaan asia rahallisesti. Ilman avioehtoa tappio jaetaan. Mies haluaisi jättää valtaosan siitä ap:n niskoille.
Kompensaatio nousi tapetille varmaankin siksi, että toinen puoliso haluaa lopettaa avio-oikeuden kesken leikin. Normaalisti, kun avio-oikeus pysyy voimassa, ei tarvita kompensaatiota, sillä avio-oikeus on nimenomaan kotiin jäävän puolison suojaksi. Se on tarkoitettu koko liiton kestoiseksi, ei määräaikaiseksi.
Pelisääntöjen muuttaminen kesken matkan yksipuolisesti nyt vaan on epäreilua. Aikanaan ap on luottanut yhteiseen sopimukseen ja tehnyt valintoja sen pohjalta, kuten jäänyt kotiin. Ehkä hän olisi toiminut toisin, jos tätä sopimusta ei olisi ollut.
Täällä on ollut hyviä vertauksia muihin elämän osa-alueisiin liittyen. Sopimusoikeudessakin tunnetaan sopimusperusteinen vahingonkorvaus, jolla voidaan kattaa sopimuksen rikkomisesta aiheutuva taloudellinen vahinko. Tällainen kompensaatio kotivuosilta vastaa samaa, jos avio-oikeus halutaankin poistaa.
Parasta tässä nyt kuitenkin olisi unohtaa koko juttu, tai sitten vaan reilusti erota, jos avioliitto ei maistu.Miten se avio-oikeus turvaa kotiin jäävän? Jos nyt ajatellaan että omaisuus on yhteistä ja sit ero tulee siinä vaiheessa kun kotonaollut palaa töihin ja on ollut vaikkapa vuoden töissä. Erotilanteessa kotona olleen palkka on 5000€ ja toisen 9000€. Osituksessa kiinteä omaisuus menee puoliksi ja toisella on tilillä 60000€, toisella 10000€. Halutaan tehdä tasajako, tasinko kotona olleelle 25000€ ja se päätetään maksaa suurempana osuutena kodista tai autolla. Sekö nyt turvasi jotakin?
Tämä *turva* toimiikin vain jos yhteistä omaisuutta ei ole ja omaisuusero on merkittävä.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa kotiin jäävällä ei ole mitään ja toisella on omaisuutta vaikkapa 800000€. Silloin tasinko on jo sen suuruinen, että kotona ollut saa vaikkapa kodin.
Normaaliliitoissa avio-oikeus ei turvaa mitään, siksi kompensaatio, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti älä suostu avioehtoon. Ja vielä sellainenkin, että avioliitossa ei voi olla kahta eri elintasoa. Eli ei voi olla niin, että sinä kitkutat pikku palkalla ja mies elelee leveästi. Sen kieltää jo avioliittolaki ja elatusvelvollisuus puolin ja toisin.
Miten sun mielestä käytännössä voi edes olla kaksi eri elintasoa? Vaikka kuinka sä olet naimisissa, sun palkka on mitä on ja sillä eletään. Ne yhteiset kulut tietenkin maksaa se, joka voi, ei niit maksamattakaan voi jättää. Ja tietenkin yhteiset matkat jne. tehdään yhdessä ja jälleen maksaa se, joka voi. Sit se sun oma palkkasi on kyllä sun, ei avioliitto määrää että se palkka pitää toiselle jakaa.
Kerrotko siis vähän tarkemmin mitä tarkoitat?
No juristina voin kertoa, että ei se ihan noin suoraviivaista ole, että "sun palkkasi on sun".
Avioliittolain 4 luvun 46 §:n mukaan kummankin puolison tulee kykynsä (=käytännössä palkkansa) mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää kummankin yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Eli lainsäätäjä on säätänyt, että enemmän tienaavan puolison palkasta on kustannettava myös vähemmän tienaavan osalta samantasoinen elintaso kuin enemmän tienaavalla. Kaikkine mukavuuksineen, jotka perheessä on yleiseksi elintasoksi muodostuneet. Eli todellakaan ei ole lain mukaista, että enemmän tienaava hamstraa vain tulojaan omalla tilillään.
Niin, tuo tarkoittaa nimenomaan niitä perheen kuluja. Luulisi juristin tajuavan mitä lukee.
Ei tarvi olla juristi, ymmärtääkseen mitä tuoss lukee: "Puolisoiden elatus käsittää kummankin yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioehto tai normaali avioliitto ei tosiaan liity siihen, onko omat tilit ja siinä mielessä omat rahat liiton aikana. Kummassa vaan systeemissä voi olla omat pankkitilit. Usein on yhteinen taloustilikin.
Silti on virheellistä sanoa, ettei se avioehto vaikuttaisi taloudenpitoon avioliiton aikana. Se vaikuttaa itse asiassa vähän päinvastoin kuin luulisi.
Kun avioehtotaloudessa omaisuudet eriytyvät joka päivä jokaisesta pienimmmästäkin purosta, pitäisi menot maksaa sovitussa suhteessa ja räknäillä tämä kuntoon ainakin viikottain jos ei päivittäin. Muuten alkaa tulla vinoumaa. Ja ihan viimeistään kuun lopussa pitää tasata niitä omia rahoja, jotta pysyy reiluna se homma.
Nimittäin jos Kalle ehtii jemistää lanttinsa osakkeisiinsa, niin sitten ne rahat on ikuisesti vain Kallen eikä yhtään Annen. Ja jos Anne sitten maksaa sähkölaskun kun Kallella ei ole tilillä rahaa, niin Annea vedätetään aika huolella siinä.
Siispä, jos Anne on fiksu ja parilla on avioehto, hän kysyy heti epäluuloisena että miksihän sulla ei ole rahaa. Ja vaatii Kallea myymään vähän osakkeita jotta saa puolet sähkölaskusta maksetuksi.
Toisin sanoen se, mihin Kalle käyttää omalta tililtään rahoja, kuuluu Annelle oikeastaan enemmän, jos on avioehto.
Jos avioliitossa olisi avio-oikeus, ne osakkeet huomioitaisiin pahan päivän tullen osituksessa. Anne voisi hyvillä mielin maksaa tämän sähkölaskun ja olla iloinen, kun Kalle hoksasi hyvän hetken ostaa osakkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti älä suostu avioehtoon. Ja vielä sellainenkin, että avioliitossa ei voi olla kahta eri elintasoa. Eli ei voi olla niin, että sinä kitkutat pikku palkalla ja mies elelee leveästi. Sen kieltää jo avioliittolaki ja elatusvelvollisuus puolin ja toisin.
Miten sun mielestä käytännössä voi edes olla kaksi eri elintasoa? Vaikka kuinka sä olet naimisissa, sun palkka on mitä on ja sillä eletään. Ne yhteiset kulut tietenkin maksaa se, joka voi, ei niit maksamattakaan voi jättää. Ja tietenkin yhteiset matkat jne. tehdään yhdessä ja jälleen maksaa se, joka voi. Sit se sun oma palkkasi on kyllä sun, ei avioliitto määrää että se palkka pitää toiselle jakaa.
Kerrotko siis vähän tarkemmin mitä tarkoitat?
No juristina voin kertoa, että ei se ihan noin suoraviivaista ole, että "sun palkkasi on sun".
Avioliittolain 4 luvun 46 §:n mukaan kummankin puolison tulee kykynsä (=käytännössä palkkansa) mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää kummankin yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Eli lainsäätäjä on säätänyt, että enemmän tienaavan puolison palkasta on kustannettava myös vähemmän tienaavan osalta samantasoinen elintaso kuin enemmän tienaavalla. Kaikkine mukavuuksineen, jotka perheessä on yleiseksi elintasoksi muodostuneet. Eli todellakaan ei ole lain mukaista, että enemmän tienaava hamstraa vain tulojaan omalla tilillään.
Niin, tuo tarkoittaa nimenomaan niitä perheen kuluja. Luulisi juristin tajuavan mitä lukee.
Ei tarvi olla juristi, ymmärtääkseen mitä tuoss lukee: "Puolisoiden elatus käsittää kummankin yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen."
Niin, se ei tarkoita sitä että puolison pitää maksaa kaikki toisen haluaman. Eikä se tarkoita sitä että jos itselle ostaa auton, pitää se ostaa myös toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti älä suostu avioehtoon. Ja vielä sellainenkin, että avioliitossa ei voi olla kahta eri elintasoa. Eli ei voi olla niin, että sinä kitkutat pikku palkalla ja mies elelee leveästi. Sen kieltää jo avioliittolaki ja elatusvelvollisuus puolin ja toisin.
Miten sun mielestä käytännössä voi edes olla kaksi eri elintasoa? Vaikka kuinka sä olet naimisissa, sun palkka on mitä on ja sillä eletään. Ne yhteiset kulut tietenkin maksaa se, joka voi, ei niit maksamattakaan voi jättää. Ja tietenkin yhteiset matkat jne. tehdään yhdessä ja jälleen maksaa se, joka voi. Sit se sun oma palkkasi on kyllä sun, ei avioliitto määrää että se palkka pitää toiselle jakaa.
Kerrotko siis vähän tarkemmin mitä tarkoitat?
No juristina voin kertoa, että ei se ihan noin suoraviivaista ole, että "sun palkkasi on sun".
Avioliittolain 4 luvun 46 §:n mukaan kummankin puolison tulee kykynsä (=käytännössä palkkansa) mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää kummankin yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Eli lainsäätäjä on säätänyt, että enemmän tienaavan puolison palkasta on kustannettava myös vähemmän tienaavan osalta samantasoinen elintaso kuin enemmän tienaavalla. Kaikkine mukavuuksineen, jotka perheessä on yleiseksi elintasoksi muodostuneet. Eli todellakaan ei ole lain mukaista, että enemmän tienaava hamstraa vain tulojaan omalla tilillään.
Niin, tuo tarkoittaa nimenomaan niitä perheen kuluja. Luulisi juristin tajuavan mitä lukee.
Ja mitähän sinä sitten ajat takaa?
Palkka on totta kai sen kenen se on ja omaisuus on sen kenen nimissä se on. Silti avioliitossa palkkaa ei saa käyttää ihan miten haluaa, ja erotessa varakkaampi joutuu luopumaan omaisuudestaan, jos ei ole saanut avioehtoa neuvoteltua läpi.
Kyllä saa, just kuten haluaa. Jos sitä ei halua käyttää perheensä elatukseen, se perhe rikkoutuu. Tällaisia ihmisiä ei edes ole kuin ne muutamat, joista voimme lehdistä lukea. Se on taloudellista väkivaltaa, se on eri keskustelu se.
No saahan sitä tehdä ihan mitä vaan, kun tekee vaan.
...minä saan tehdä mitä haluan eikä kukaan muo voi estää ei isi eikä äiti...eiku vaimo...
Vierailija kirjoitti:
Avioehto tai normaali avioliitto ei tosiaan liity siihen, onko omat tilit ja siinä mielessä omat rahat liiton aikana. Kummassa vaan systeemissä voi olla omat pankkitilit. Usein on yhteinen taloustilikin.
Silti on virheellistä sanoa, ettei se avioehto vaikuttaisi taloudenpitoon avioliiton aikana. Se vaikuttaa itse asiassa vähän päinvastoin kuin luulisi.
Kun avioehtotaloudessa omaisuudet eriytyvät joka päivä jokaisesta pienimmmästäkin purosta, pitäisi menot maksaa sovitussa suhteessa ja räknäillä tämä kuntoon ainakin viikottain jos ei päivittäin. Muuten alkaa tulla vinoumaa. Ja ihan viimeistään kuun lopussa pitää tasata niitä omia rahoja, jotta pysyy reiluna se homma.
Nimittäin jos Kalle ehtii jemistää lanttinsa osakkeisiinsa, niin sitten ne rahat on ikuisesti vain Kallen eikä yhtään Annen. Ja jos Anne sitten maksaa sähkölaskun kun Kallella ei ole tilillä rahaa, niin Annea vedätetään aika huolella siinä.
Siispä, jos Anne on fiksu ja parilla on avioehto, hän kysyy heti epäluuloisena että miksihän sulla ei ole rahaa. Ja vaatii Kallea myymään vähän osakkeita jotta saa puolet sähkölaskusta maksetuksi.
Toisin sanoen se, mihin Kalle käyttää omalta tililtään rahoja, kuuluu Annelle oikeastaan enemmän, jos on avioehto.
Jos avioliitossa olisi avio-oikeus, ne osakkeet huomioitaisiin pahan päivän tullen osituksessa. Anne voisi hyvillä mielin maksaa tämän sähkölaskun ja olla iloinen, kun Kalle hoksasi hyvän hetken ostaa osakkeita.
Tällaista liittoahan ei siis ole todellisuudessa olemassakaan. Nämä liitot on niitä liittoja, joissa toinen käyttää valtaa väärin, kuten nyt Koivujen kohdalla saamme lukea. Ja vaikka siellä se avioehto normaalissa perheessä olisikin, ihan saa kysyä että mitäs ihmettä sä duunaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Totta kai ositukseen on pakko suostua ja ositus on myös järkevä tehdä. Mutta se miten ositus tehdään, riippuu juurikin siitä onko avioehto vai ei. Edelleenkään toinen ei voi yksipuolisesti päättää siitä miten omaisuus erossa jaetaan, vaan ositussopimus tehdään yhdessä sopimalla. Pakko ei ole omaisuutta laittaa puoliksi, mutta ei ole myöskään pakko suostua itselleen epäedulliseen jakoon, jos avioehtoa ei ole.
Miten ositus tehdään avioerossa?
Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan sitten niin, että kumpikin puoliso saa yhteenlasketusta omaisuudesta itselleen puolet. Käytännössä omaisuus jaetaan niin, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto tai normaali avioliitto ei tosiaan liity siihen, onko omat tilit ja siinä mielessä omat rahat liiton aikana. Kummassa vaan systeemissä voi olla omat pankkitilit. Usein on yhteinen taloustilikin.
Silti on virheellistä sanoa, ettei se avioehto vaikuttaisi taloudenpitoon avioliiton aikana. Se vaikuttaa itse asiassa vähän päinvastoin kuin luulisi.
Kun avioehtotaloudessa omaisuudet eriytyvät joka päivä jokaisesta pienimmmästäkin purosta, pitäisi menot maksaa sovitussa suhteessa ja räknäillä tämä kuntoon ainakin viikottain jos ei päivittäin. Muuten alkaa tulla vinoumaa. Ja ihan viimeistään kuun lopussa pitää tasata niitä omia rahoja, jotta pysyy reiluna se homma.
Nimittäin jos Kalle ehtii jemistää lanttinsa osakkeisiinsa, niin sitten ne rahat on ikuisesti vain Kallen eikä yhtään Annen. Ja jos Anne sitten maksaa sähkölaskun kun Kallella ei ole tilillä rahaa, niin Annea vedätetään aika huolella siinä.
Siispä, jos Anne on fiksu ja parilla on avioehto, hän kysyy heti epäluuloisena että miksihän sulla ei ole rahaa. Ja vaatii Kallea myymään vähän osakkeita jotta saa puolet sähkölaskusta maksetuksi.
Toisin sanoen se, mihin Kalle käyttää omalta tililtään rahoja, kuuluu Annelle oikeastaan enemmän, jos on avioehto.
Jos avioliitossa olisi avio-oikeus, ne osakkeet huomioitaisiin pahan päivän tullen osituksessa. Anne voisi hyvillä mielin maksaa tämän sähkölaskun ja olla iloinen, kun Kalle hoksasi hyvän hetken ostaa osakkeita.
Tällaista liittoahan ei siis ole todellisuudessa olemassakaan. Nämä liitot on niitä liittoja, joissa toinen käyttää valtaa väärin, kuten nyt Koivujen kohdalla saamme lukea. Ja vaikka siellä se avioehto normaalissa perheessä olisikin, ihan saa kysyä että mitäs ihmettä sä duunaat.
Kun on kokemusta narsisteista tai taloudellisesta väkivallasta, vääristyy kuva siitä mitä avioehto isossa kuvassa tarkoittaa. Tällaisten kokemusten kautta neuvominen toista menee väkisin metsään, kun onneksi näitä on vähän suhteessa siihen paljonko avioliittoja ja avioehtoja oikeasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Totta kai ositukseen on pakko suostua ja ositus on myös järkevä tehdä. Mutta se miten ositus tehdään, riippuu juurikin siitä onko avioehto vai ei. Edelleenkään toinen ei voi yksipuolisesti päättää siitä miten omaisuus erossa jaetaan, vaan ositussopimus tehdään yhdessä sopimalla. Pakko ei ole omaisuutta laittaa puoliksi, mutta ei ole myöskään pakko suostua itselleen epäedulliseen jakoon, jos avioehtoa ei ole.
Miten ositus tehdään avioerossa?
Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan sitten niin, että kumpikin puoliso saa yhteenlasketusta omaisuudesta itselleen puolet. Käytännössä omaisuus jaetaan niin, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle.
Eikä tarvitse suostua vaikka avioehto olisikin. Sit se menee oikeuteen ja hommassa voi joko läydä hyvin tai huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vasta 50-luvun nainen :D Ensin raataa palkatta 9 vuotta kotona ja sen jälkeen luopuu avio-oikeudestaan kohteliaisuussyistä :D Marttyyriksi pitäisi siinä jo julistaa :D
Eikös ollut 6v. kotona? Jos kaksi lasta...mut ei kai hän suorilta ole mistään luopumassa. Sitä nyt pohtii, et mitä ajatella tilanteesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Totta kai ositukseen on pakko suostua ja ositus on myös järkevä tehdä. Mutta se miten ositus tehdään, riippuu juurikin siitä onko avioehto vai ei. Edelleenkään toinen ei voi yksipuolisesti päättää siitä miten omaisuus erossa jaetaan, vaan ositussopimus tehdään yhdessä sopimalla. Pakko ei ole omaisuutta laittaa puoliksi, mutta ei ole myöskään pakko suostua itselleen epäedulliseen jakoon, jos avioehtoa ei ole.
Miten ositus tehdään avioerossa?
Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan sitten niin, että kumpikin puoliso saa yhteenlasketusta omaisuudesta itselleen puolet. Käytännössä omaisuus jaetaan niin, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle.
Eikä tarvitse suostua vaikka avioehto olisikin. Sit se menee oikeuteen ja hommassa voi joko läydä hyvin tai huonosti.
No, todennäköisemmin käy huonommin sille, joka yrittää huijata avioehdon alaista omaisuutta toiselta pois. Toivottavasti et ole naimisissa ja jos oot, niin toivottavasti puolisosi ei ole avioerotilanteessa huijattavissa! Se että oot päättänyt, että erossa omaisuus jää sille, joka päättää sen haluta, ei tarkoita että asia menee niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vasta 50-luvun nainen :D Ensin raataa palkatta 9 vuotta kotona ja sen jälkeen luopuu avio-oikeudestaan kohteliaisuussyistä :D Marttyyriksi pitäisi siinä jo julistaa :D
Eikös ollut 6v. kotona? Jos kaksi lasta...mut ei kai hän suorilta ole mistään luopumassa. Sitä nyt pohtii, et mitä ajatella tilanteesta...
Lähes 6 v vissiin. Ja juu, ymmärsin että pohtii nyt tuntojaan eikä siihen oikein kukaan voi mitään sanoa mitä hänen pitäisi ajatella, vain miettiä miten itse toimisi.
Mun mielestä tuo kuulostaa ihan normaalilta tilanteelta eikä hän ole mitenkään huonossa jamassa, joten mä varmaan avioehtoon suostuisin kun se on selvästi miehelle nyt tärkeä. Sit jos mies saisi pian jonkin sellaisen summan rahaa minkä hän on pimittänyt minulta ja laittaisi eron vireille, aika tiukkasanaisesti asian riitauttaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten miehellä harkintakyky pettää kun vähän alkaa tulla valuuttaa. Vaimo hoitanut miehelle perheen ja tukenut työuupumuksessa. Kaikin puolin hyvät lähtökohdat. Sit tällanen aivopieru. Voi voi.
Jostain kumman syystä se perhe on näissä mammakommenteissa aina miehelle ja mamma uhrautuu miehensä uran eteen.
Todellisuus minusta useimmiten toisin päin: hömssö matalapalkkanainen hinkuu perhettä ja mies työllään tämän mahdollistaa.
Miehen ura olisi ollut ilman mammaa ja lisääntymisunelmaa täysin samanlainen. Samoin mamman uran puuttuminen.
Kumpi tässä oikein uhrautuu ja mahdollistaa?
Samaa mieltä. Jos ajattelee kotivanhemmuutta menetyksen kautta, sitä jää pyörimään siihen miten mä menetän rahaa. Kun taas sitä ajattelee sitä kautta mitä kotivanhemmuus tuo itselle, sitä ajattelee sen kautta mitä siitä saa ja miten se mahdollistetaan. Tällöin se mies näyttäytyy mahdollistajana, ei syyllisenä rahalliseen menetykseen.
Jännä, kuin naiselle näitä vaatimuksia esitetään, mut ei miehelle. Onhan hänkin saanut. Perheen ja uran.
Tässä kuviossa mies ei ehkä ole valittanut tehtyjä päätöksiä?
-eri
Ei ole valittanut, haluaa vaan muuttaa koko systeemin. Onhan se nyt ihan kamalaa, et toinen sitä ihmettelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Totta kai ositukseen on pakko suostua ja ositus on myös järkevä tehdä. Mutta se miten ositus tehdään, riippuu juurikin siitä onko avioehto vai ei. Edelleenkään toinen ei voi yksipuolisesti päättää siitä miten omaisuus erossa jaetaan, vaan ositussopimus tehdään yhdessä sopimalla. Pakko ei ole omaisuutta laittaa puoliksi, mutta ei ole myöskään pakko suostua itselleen epäedulliseen jakoon, jos avioehtoa ei ole.
Miten ositus tehdään avioerossa?
Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan sitten niin, että kumpikin puoliso saa yhteenlasketusta omaisuudesta itselleen puolet. Käytännössä omaisuus jaetaan niin, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle.
Eikä tarvitse suostua vaikka avioehto olisikin. Sit se menee oikeuteen ja hommassa voi joko läydä hyvin tai huonosti.
No, todennäköisemmin käy huonommin sille, joka yrittää huijata avioehdon alaista omaisuutta toiselta pois. Toivottavasti et ole naimisissa ja jos oot, niin toivottavasti puolisosi ei ole avioerotilanteessa huijattavissa! Se että oot päättänyt, että erossa omaisuus jää sille, joka päättää sen haluta, ei tarkoita että asia menee niin.
Sanoinko mitään tuon suuntaistakaan? Olen naimisissa eikä meistä kumpikaan huojaa tai ole huijattavissa. Melko tunteella nyt suhtaudut täyteen faktaan ja yrität syöttää sanoja tpisen suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten miehellä harkintakyky pettää kun vähän alkaa tulla valuuttaa. Vaimo hoitanut miehelle perheen ja tukenut työuupumuksessa. Kaikin puolin hyvät lähtökohdat. Sit tällanen aivopieru. Voi voi.
Jostain kumman syystä se perhe on näissä mammakommenteissa aina miehelle ja mamma uhrautuu miehensä uran eteen.
Todellisuus minusta useimmiten toisin päin: hömssö matalapalkkanainen hinkuu perhettä ja mies työllään tämän mahdollistaa.
Miehen ura olisi ollut ilman mammaa ja lisääntymisunelmaa täysin samanlainen. Samoin mamman uran puuttuminen.
Kumpi tässä oikein uhrautuu ja mahdollistaa?
Samaa mieltä. Jos ajattelee kotivanhemmuutta menetyksen kautta, sitä jää pyörimään siihen miten mä menetän rahaa. Kun taas sitä ajattelee sitä kautta mitä kotivanhemmuus tuo itselle, sitä ajattelee sen kautta mitä siitä saa ja miten se mahdollistetaan. Tällöin se mies näyttäytyy mahdollistajana, ei syyllisenä rahalliseen menetykseen.
Jännä, kuin naiselle näitä vaatimuksia esitetään, mut ei miehelle. Onhan hänkin saanut. Perheen ja uran.
Tässä kuviossa mies ei ehkä ole valittanut tehtyjä päätöksiä?
-eriEi ole valittanut, haluaa vaan muuttaa koko systeemin. Onhan se nyt ihan kamalaa, et toinen sitä ihmettelee.
Minkä koko systeemin? Etkö itse halua talouttasi hoitaa ihan itse? Tollainen yhteistalous ilman omaa päätäntävaltaa on lähtökohtaisesti pielessä. Mä en ikinä suostuisi apn kuvioon perheellisenä ja kotona olleena osapuolena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka täällä ajaa jotain ajatusta että ap:n kannattaisi luopua lain turvaamista oikeuksistaan ja miksi ihmeessä? Sama kuin luopuisi perinnöstään.
Joutuu pakosta luopumaan jos toinen osapuoli niin haluaa, ei sitä ole mahdollista estää, korkeintaan voi neuvotella sisällöstä.
Avioeron voi ottaa ihan yksipuolisesti vain toisen puolison hakemuksella, avioehtoa ei voi kuitenkaan tehdä samoin. Avioehtoon ei ole pakko suostua avioliiton solmimisen jälkeen.
Mutta ositukseen on, ajaa saman asian.
Totta kai ositukseen on pakko suostua ja ositus on myös järkevä tehdä. Mutta se miten ositus tehdään, riippuu juurikin siitä onko avioehto vai ei. Edelleenkään toinen ei voi yksipuolisesti päättää siitä miten omaisuus erossa jaetaan, vaan ositussopimus tehdään yhdessä sopimalla. Pakko ei ole omaisuutta laittaa puoliksi, mutta ei ole myöskään pakko suostua itselleen epäedulliseen jakoon, jos avioehtoa ei ole.
Miten ositus tehdään avioerossa?
Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan sitten niin, että kumpikin puoliso saa yhteenlasketusta omaisuudesta itselleen puolet. Käytännössä omaisuus jaetaan niin, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle.
Eikä tarvitse suostua vaikka avioehto olisikin. Sit se menee oikeuteen ja hommassa voi joko läydä hyvin tai huonosti.
Sä nyt itsepintaisesti väität jotain, joka ei ole todennäköistä. Haluaisitko iskeä faktaa tiskiin siitä, milloin toinen voi päättää yksin miten omaisuus jaetaan erossa.
No, todennäköisemmin käy huonommin sille, joka yrittää huijata avioehdon alaista omaisuutta toiselta pois. Toivottavasti et ole naimisissa ja jos oot, niin toivottavasti puolisosi ei ole avioerotilanteessa huijattavissa! Se että oot päättänyt, että erossa omaisuus jää sille, joka päättää sen haluta, ei tarkoita että asia menee niin.
Sanoinko mitään tuon suuntaistakaan? Olen naimisissa eikä meistä kumpikaan huojaa tai ole huijattavissa. Melko tunteella nyt suhtaudut täyteen faktaan ja yrität syöttää sanoja tpisen suuhun.
Tässä kuviossa mies ei ehkä ole valittanut tehtyjä päätöksiä?
-eri